Marraskuu, routakuu, oi ollos terrrvetullut!

Torstai 1.11.2018 - Kalevi Suojanen

ELÄMÄÄ

Elämän yksi vaikeimmista taidoista meille monille lienee luopumisen taito. Jos tuon taidon omaat, olet päässyt pitkälle polulla, jonne johtavassa kyltissä lukee: HYVÄN ELÄMÄN POLKU.

Moni vanhempi on itkenyt ehkä katkerastikin, kun lapset aikuistuvat ja muuttavat pois lapsuuden kodistaan toiseen kotiin. Kun äiti soittaa lapselleen ennen joulua kysyäkseen, tuleeko aikuinen lapsi läheisensä tai läheistensä kanssa jouluksi taas kotiin, voi vastaus olla: "Kun me olemme ajatelleet, että vietämme tämän joulun kotona."

Luopumisesta johtuvaa itkua muistavat kokeneensa monet, joiden siviilisääty ilmoitetaan sanalla "leski". Yleensäkin läheisen ihmisen kuolema on varmaan vaikein luopumista merkitsevä tapahtuma. Se koskee mieleen, sieluun, sydämeen, aivan kaikkeen, stressin johdosta myös kehoon ja muistiin. Ajan tajukin taitaa heiketä stressin johdosta.

Aivan varma en ole siitäkään, pitääkö "Aika parantaa haavat" -sanonta paikkansa. Ehkä osittain pitää muistin huononemisen kautta. Ehkä vielä enemmän paikkansa pitänee se, että "Pitkässä elämänjuoksussa surun kanssa voi tottua elämään päivästä toiseen". Yksilölliset erot luopumaan joutuneiden ihmisten välillä lienevät elämäntilanteista ja lukuisista muista tekijöistä johtuen yleisiä.

Selviö on sekin, että varsinkin senioreille iän myötä tuleville kaikenlaisille kolotuksille ja nuorempana kokemattomat säryt ja krempat sekä hitaus, jäsenten jäykkyys ja ties mitkä kaikki muut uudet merkit huonontuvasta terveydestä merkitsevät luopumista, luopumista entisesta ehkä hyvinkin hyvästä terveydentilasta vähitellen tai yhtäkkisesti  kohti huonompaa kuntoa.

(Edellä esiintyneestä vanhakantaisesta siviilisääty-sanasta mieleen tullut J.K.: Ennen vanhaan piti itse kunkin ihmisen vuosittain hoitaa henkikirjoitus aina uuden kalenterivuoden koittaessa. Henkikirjoituslomakkeessa oli esimerkiksi tällainen kohta: suhde perheen päämieheen. Erään perheen kotiapulainen kirjoitti tuohon kohtaan: On.)

Luopumisvaikeudesta kärsivillä on ainakin teoriassa kaksi mikropientä lohdutusta. Ensimmäinen niistä on usein huomaamatta jäävä, ja siksi laiha lohtu. Ehkä on vähän tyhmääkin se, jos väittää lohdutellen, että luopumisen taidon puutteellisuuden sijasta yksilöillä voi olla runsaastikin muita, ehkä hyvinkin jaloja ja harvinaisia ominaisuuksia ja taitoja. Toinen pieni, mutta - toivottavasti myönteinen -  haaste sekä lohtu on se, että luopumista saattaa ainakin hiukan yrittää harjoitella. Silloin on kuitenkin kyse yleensä jostakin pienestä luopumisesta, vaikkapa luopumista jostakin turhasta esineestä.

Olen koettanut viime aikoina harjoitella luopumista vähäisen mammonani suhteen. Kun käyttää järkeä, voi saada tunteenkin mukaan. Siten ei välttämättä voi olla mahdottoman vaikeaa luopua turhasta "krääsästä" ja "sälästä". Voinemme onnistua, kun kehotamme järkeä tulemaan mukaan puolustamaan suunnitelmaamme luopua selvästi turhanpäiväisestä ja väärästä "kiinni pitämisestä". Siis suosittelen itselleni ja muillekin luopumista täysin turhasta sälästä ja tarpeettomista tavaroista! Voinee lahjoittaa tai kierrättää muutoin taikka hävittää mahdollisimman ekologisesti.

Ennen vanhaan turhien tavaroiden keräämistä saatettiin leikkisästi perustella sanomalla esimerkiksi, että "sitten meidän lapsilla on jotakin myytävää huutokaupassa, kun meistä aika jättää". Tavaran kerryttämisessä voi kyllä kireyttä läheisten ihmissuhteisiinkin synnyttää elämässä ehkä hyvinkin yleinen sukupolvien välinen kuilu. Isän ja/tai äidin huutokauppapuheisiinkin lapsilla  saattaa olla sellainen elämänohje itselleen, että onnellisen elämän salaisuus on valikoiva kuulo ja huono muisti. He saattavat kuulla "on myytävää huutokaupassa" sanoina "on vietävää kaatopaikalle". Senkin he voivat unohtaa, kun mieleen puskevat sanat "kyllä seuraava jälkipolvi hoitaa".

KAHLIL GIBRANILTA LASTEN VANHEMMILLE

Kahlil Gibranin Profeetta-teoksen (v. 1923) ehkä tunnetuin runo on osoitettu lasten vanhemmille. Tuo runo on vuosien varrella saattanut olla teksteissäni kaksikin kertaa. Mutta kertaushan on äidillekin opintojen äiti - ja antaa meille muillekin hyvää ajateltavaa:

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.

He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,

ja vaikka he ovat sinun luonasi,

he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,

sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa,

mutta et heidän sielujaan,

sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,

jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,

mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,

sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.

Kun taivut jousimiehen käden voimasta,

taivu riemulla.

ALZHEIMER

Päiväkirjasta pe 1.11.2002   

Maire oli aamupäiväkäynnilläni kohtuullisen iloinen pyörätuolissa istuessaan. Jatkuvasti hän vain on ihmeellisen uupunut. Illansuukäynnilläni jouduin ymmälleni, kun Mairella oli suu täynnä jotakin. Koetin saada häntä sängyssä istualleen, mutten onnistunut. Maanittelin häntä nielemään suunsa tyhjäksi, mutten onnistunut maanittelussani. Hoitajaa en nähnyt missään. Moitin itseäni jälkeenpäin, miksi taas olin niin arka, etten lähtenyt eri potilashuoneista hakemaan hoitajaa apuun. En toisaalta tiennyt, mitä apua olisin pyytänyt. Maire jäi sänkyyn makaamaan suu täynnä jotakin. Ahdistuin Mairen ahdistuksesta ja lähdin pois. Muuta en voinut kuin laittaa kädet ristiin.

su 9.11.

Maire on ollut eilen ja tänään virkeämpi kuin yleensä. Käynnit olen koettanut järjestää niin, etten olisi häiriöksi. Aina vain jää sellainen olo kuin olisin käymässä väärään aikaan. Olen aika väsynyt. Siksi luulotauti on voimistunut, samoin hyvin levoton olo ihmisten kohtaamisen jälkeen. Esimerkiksi eilen kävin Kustaankartanossa samalla, kun kävin katsomassa Mairea sairaalassa. Olin ollut käytettävissä erään Kustaankartanon työntekijän oikeudellisessa asiakirja-asiassa. Hän oli käynyt yhdessä lähisuvun kanssa kaupanvahvistajan luona maistraatissa, mutta asia ei ollut järjestynyt, koska toinen osapuoli eli isä ei ollut ollut mukana, ”koska kukaan ei kertonut isän mukanaolon tarpeesta mitään”. Tulkitsin, että ”kukaan” olin minä. Miksi koetan auttaa ihmisiä, kun olen niin väsynyt, etten huomaa kaikkia asioita, ja kun auttamisesta jää säännönmukaisesti jäljelle pelkästään paha mieli, ei mitään muuta. Kun kerroin läheiselle hoitajalle, että aion pyytää sairaalapappia antamaan Mairelle ja minulle ehtoollista ensi viikolla, ja että olin varmistanut, ettei mikään papillinen ohje kiellä ehtoollisen antamista dementiaa sairastavalle. ”Ei tietenkään kiellä; nyt olet amatööri!”, kuului vastaus. Sana amatööri satutti, koska tunnen, että hoitajat pitävät minua Mairen hoitajana vain amatöörinä. Vastuu pitäisi siirtää heille, ammattilaisille. On näemmä sama asia hoitoalalla kuin taiteessa tai kirkossa: on koulunkäyneitä taiteilijoita ja synnynnäisesti taitavia harrastelijataiteilijoita, on pappeja ja maallikkosaarnaajia. On siis myös koulunkäyneitä hoitajia ja heidän mitä ilmeisimmin aliarvostamiaan omaishoitajia, amatöörejä. Mitähän kotiympäristö ja vuosikymmeniä kestänyt ja edelleen jatkuva keskinäinen rakkaus merkitsevät? Lienevätkö lainkaan tarpeeksi amatööriyttä rikastuttavia tekijöitä? Miten suuri varjelus olikaan siinä, että Mairen paha onnettomuus ei sattunut, minun, amatöörin hoidossa! Ja mikähän olisikaan ollut reaktio, jos olisi sattunut?

 

ti 12.11. 

Olen käynyt katsomassa Mairea sairaalassa yleensä kaksi kertaa päivässä. Ajatukseni on, että pysyisin kasvoistani hänen mielessään, jolloin kotona eläminen tulevaisuudessa olisi kummallekin helpompaa. Aamupäivä- tai päiväkäynnit ovat yleensä olleet tunnelmaltaan parempia, koska Maire on vähemmän väsynyt. Tänään kävin illalla liian myöhään. Kello oli 19.30. Maire lepäsi tapansa mukaan silmät kiinni sängyssään. Kosketin hänen kättään, hän heräsi ja hetken ilmeettömän ihmettelyn jälkeen hymyili. Se jäi ainoaksi hymyksi. Ei auttanut hymy ei tarinointi, ei mikään. Hän oli ilmeetön tai hänen ilmeensä oli hieman huolestunut tai jollakin tavalla kielteinen. Hivenen hän pudisti ei-hyväksyvästi päätään ikään kuin olisi päivitellyt, mikä pelle tuossa sängyn vieressä ilman tyylitajua hengailee. Totisuus, ilmeettömyys, huolestuneisuus – ne kuvannevat parhaiten Mairen tavanomaista ulkoista olemusta kasvoissa. Taas kerran koetin selittää, että kun saadaan kipsi pois jalasta, tulet taas kotiin, ja siellä me – Maire ja Kalevi – asumme yhdessä. Ei hän siitä kai ymmärtänyt alkua, ei keskipaikkaa, ei loppua.

 

to 14.11.

Vasta eilen sain selville, missä Mairen osastokanslia on. Olen luullut osastokansliaksi menoväylän varrella ollutta kansliaa. Joskus jätin siihen makeisrasiankin. Kun eilen kysyin mahdollisuutta saada Maire jonakin päivänä pyörätuoliin mennäksemme sairaalan kappeliin ehtoolliselle, hoitaja sanoi, että he ovat toisen käytävän hoitajia ja Mairen asioista tietävät hoitajien huone käytävän varrella pidemmällä. No, selvisi sekin; myös tämänpäiväinen makeisrasia meni siten oikeaan paikkaan.

Maire oli eilen ollut suihkussa. ”Hän nautti suihkussa käynnistä kuin pieni lapsi”, sanoi omahoitaja Raili. Muutoinkin Maire oli tänään virkeämpi ja iloisempi kuin kertaakaan koko sairaalassa­oloaikanaan. Hän käsittääkseni tunsi minut, katsoi paljon kohti ja oli iloinen. Päivän molemmista käynneistä jäi hyvä mieli.

 

la 16.11.

Kävin päivällä Mairea katsomassa. Oli menossa samanaikaisesti ”kaksi tointa”, sanoi sairaanhoitaja. Hän syötti Mairea ja samalla oli tulossa kakka. Huoneessa oli kova kakan lemu.

Iltapäivällä tapahtui kai Pirjon patistuksesta ennen kokematonta: lapset Vesa ja Sari olivat käyneet katsomassa äitiään. Sari soitti minulle ja pyysi, että veisin äidille saalin, koska äidin on sairaalan kylmyyden takia vilu. Sanoin, että onhan sairaalassa lisäpeitettä. Sari sanoi, että hän pyysi hoitajalta saalia, mutta hoitaja oli sano­nut, ettei sairaalassa ole saalia. Selitin Sarille, että huoneessa oli ollut paha haju, jonka vuoksi oli – Sarin kertoman mukaan – pidetty ikkunaa auki. Kun Maire sitten tuli suihkusta, oli huonees­sa ollut liian viileää. Toki hänet oli käsittääkseni siirretty hetimmi­ten aulaan istumaan. Sairaalassa on kyllä tähän asti jatkuvasti ollut tarpeeksi lämmin eikä Maire ole aikaisemmin siellä palellut. En tiedä, mutta luulen, että Sari oli ennemminkin pahoillaan aivan muusta asiasta: Maire on kolmen häntä yli 20 vuotta vanhemman ihmisen kanssa samassa huoneessa. Uskon, että hän jollakin tavalla kärsii asiasta. Aikoinaan hän oli viihtyisässä kahden hengen huoneessa suurimman osan aikaa yksin. Siihen luvattiin ”ehkä” pääsy uudelleen. Nyt tuo kahden hengen huone on ollut pari päivää täysin tyhjillään. Taas olen liian arka. Ei minusta ole pyytäjäksi, että Maire pääsisi siihen. Suomessa köyhät sairastavat kimpassa, rikkailla on rauhallisempi sairastamisympäristö ja parempi yksityisyyden suoja. Murheellista. Tuttava-kirjapainon omistaja päivitteli suomalaista kulttuuria: hänen mukaansa valtiolta ei tule yhtään työtä kirjapainoon, ellei anna tilaajalle lahjaa; mitä isompi johtaja, sen isompi lahja on tarpeen. Pitäisikö siis lahjoittaa sairaalan johtajalle moottorikelkka!

 

su 17.11.

Omaishoitaja tuttava soitti. Hänenkin puolisonsa lääkekorvauksen KELA oli hylännyt, koska sairaus on edennyt liian pitkälle. Hän jaksaa jatkaa riitelyä KELAn kanssa asianajajan avulla. Hän muuten sanoi tiheiden käyntieni Mairen luona olevan hyväksi siksikin, että hänen mukaansa niitä potilaita, joita ei kukaan käy katsomassa, hoidetaan huonommin kuin muita. Enpä halua tuota väitettä uskoa. Toisaalta se on looginen. Usein potilaan luona käyvä omainen muodostaa kontrollin, jota ehkä hiukan ”pelätään”.

Ehkä on hyväksi, että Maire pysyy lopun aikaa samassa isossa huoneessa, missä hän nyt on. Paikan vaihtamisella voisi ehkä olla huonoakin vaikutusta.  Ehkä ei kuitenkaan sen enempää kuin sillä, että nykyisessä huoneessa potilastoverit vaihtuvat melko tiuhaan. Toisaalta hänen aluksi käyttämäänsä pieneen huoneeseen ei liene enää pääsyä. Tänään huoneessa oli rouva, jolla oli oma televisio. Surulliseksi tulin taas siitä, että rikkaammat sairastavat onnellisemmissa olosuhteissa kuin köyhät. Lienen siis tulossa vanhoilla päivilläni kateelliseksi. Jotakin empaattista kuitenkin kateudessani on: olen kateellinen ja surullinen Mairen puolesta.

Tänään huomasin ensimmäisen kerran, että Maire on kaljuuntu­nut melko pitkälle ohimoilta. Lienee tapahtunut hitaasti, mutten ole aikaisemmin vain huomannut. Eipä se hänen kauneuttaan karista. Silti tulin siitä Mairen puolesta hiukan surulliseksi. Toivon, ettei asia ole hänelle murhetta tuottava sitten, kun hän pääsee kotiin ja naiselliseen tapaansa katselee itseään peilistä.

 

ma 18.11.

Kymmenen päivää eteenpäin ja sitten koittaa kipsin poisotto. Lasken päiviä epätoivoisemmin kuin sotaväessä aikoinaan. Tänään muuten Maire oli iltakäynnillä virkein koko sairaalassaolonsa aikana. Menin taas kuitenkin liian myöhään, kello 19.30:n jälkeen. Yhdessä vuoteessa oli menossa jokin iltatoimi. Hoitaja veti minun tullessani vihaisenoloisesti verhon eteen.

 

ti 19.11.

En tiedä, onko dementiaa sairastavan parempi olla sairaalassa rauhallisessa pienessä huoneessa kuin levottomammassa isossa huoneessa. Koko Mairen huoneenvaihdon ajan olen ollut sitä mieltä, että hän oli onnellisempi pienessä, rauhallisessa huoneessa. On tämä melkoinen show. Kun olen Mairen vuoteen vierellä, muista vuoteista kuuluu säännönmukaisesti jotakin kommentointia tai kyselyä meille päin. Tavallisin kysymys on: ”Kuinka paljon on kello, kun en tullut ottaneeksi kelloa mukaan?” Muita kuulleeksi tulleita: ”Menkää sieltä jo nukkumaan!” Naapurivuoteen potilaan kysymys vuoteensa vieressä olevalla vierailijalle (meitä näyttäen): ”Onko noilla iso asunto?”

 

ke 20.11.

Ensimmäisen kerran sairaalassaoloaikana rohkenin viedä Mairea pyörätuolissa pois osastosta. Olin etukäteen sopinut hoitajien ja sairaalapastorin kanssa, että käymme ehtoollisella sairaalan kappelissa. Pastori järjesti meille kauniin tilaisuuden. Kynttilät paloivat, aluksi ja lopuksi oli kaunista musiikkia. Pastori sanoi muutaman ystävällisen, puhuttelevan sanan, luimme Isä meidän ‑rukouksen, saimme Herran siunauksen ja ytimenä oli tietenkin ehtoollisen saaminen. Pelkäsin, että Maire olisi niin vaikuttunut, että kiroilisi. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Maire katseli kiinnostu­neena kaunista kappelia, hymyili paljon ja oli onnellisen oloinen. Leivän ja viinin nauttiminenkin onnistui luonnollisella tavalla täydellisesti. Ehtoollisen jälkeen kävimme vielä katsomassa sairaalan käytävässä olevaa taidenäyttelyä. Maire katseli tauluja kiinnostuneena. Tuntui, että hän piti niitä hyvinä, vaikkei hän tietoista kommenttia teoksista antanutkaan.

 

to 21.11.

Lasken intensiivisesti päiviä kipsin poistamiseen. Ei ole moneen vuosikymmeneen mikään odottaminen tuntunut näin nälkävuosi­maisen pitkältä! Mairea lohdutan joka päivä kertomalla, kuinka monta päivää hänen vielä täytyy olla sairaalassa, että kipsi poistetaan. Ei hän varmaankaan ymmärrä, mistä puhun. Hiukan kuitenkin ehkä. ”Reilua filunkia” harrasta sanomalla, että sen jälkeen pian pääset kotiin, jossa taas me – Maire ja Kalevi – alamme elää yhteistä elämäämme entiseen tapaan. Toisaalta kodissamme olen kaiken varalta alkanut ihan hiukan alkanut käynnistää muuttoa. Joka päivä lajittelen vanhoja arkistoja: lähes kaiken heitän pois; ihan hiukan jätän tallelle myöhempää käsittelyä varten.

 

pe 22.11.

Maire on ollut viime päivinä ihmeteltävän virkeä. Sairaalassaolon alkupäivät hän oli pelottavan väsynyt. Tänään taisi selvitä syy väsymyksen poismenoon: jokin lääke oli jätetty pois. Papereista ei selvinnyt, milloin oli jätetty ja mikä oli jätetty, mutta sairaanhoitaja tiesi kertoa, että jokin lääke oli jätetty pois. Kun katsoin lääkelistaa, sieltä löytyi esimerkiksi Aricept, joka on jätetty pois jo pari vuotta sitten. Ilmeisesti papereista oli välittynyt sairaalaan väärä tieto lääkkeistä. On pakko jaksaa tämäkin asia tutkia juurta jaksain. Joka tapauksessa nyttemmin tehty lääkitysmuutos oli positiivinen. Sairaanhoitaja kertoi, että Maire on silloin tällöin puhunut kokonaisia lauseita. Sellaista ei ole tapahtunut muistaakseni pariin vuoteen.

Päiväkäynnillä pääsin pitkästä aikaa käymään Mairen luona ruoka-aikaan. Sairaanhoitaja syötti häntä. Vaihdoimme vuoroa. Kun istuin sairaanhoitajan paikalle Mairen viereen, annoin lusikan olla lautasella. Maire otti sen ja söi ikään kuin olisi syönyt päivittäin monta kuukautta. Toki syöminen sittemmin unohtui. Mutta hän söi kuitenkin paljon täysin itsenäisesti. Hän ylitti moninkertaisesti asettamani tavoitteen, joka oli se, että hän vie lusikalla ruokaa suuhunsa yhden kerran.

 

su 24.11.

Kävin tänään Mairen kanssa toistamiseen sairaalan käytävän taidenäyttelyssä. Maire katsoi teokset huolellisesti. Kun kysyin niiden hyvyydestä, vaistosin, ettei hän pitänyt niitä ihan oman mieltymyksiensä täyttymyksenä.

Olen ollut monta päivää hyvin väsynyt. Monena iltana iltarukouk­seni keskeisin pyyntö on ollut: ”Tule ja hae taivaan kotiin jo tulevana yönä.” Olen kuitenkin lisännyt sanat: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi.” Tänään sain aikaan aloittaa hiihtokauden. Fyysisen kunnon ylläpitämisellä on minulle näemmä aivan sanoinkuvaamattoman tärkeä merkitys: suihkun jälkeen oloni oli levollinen ja mieleni hyvä.

 

ma 25.11.

Sain sairaalan lääkäriltä pyynnöstä heille tulleen Mairen lääkeluettelon. Se ei ollut oikea. Luetteloon oli merkitty kaksi Alzheimer-lääkettä, vaikka Mairella on vain yksi Alzheimer-lääke. Mikä vastuu onkaan hoitajilla! Hoitopaikasta toiseen siirrettäessä voi siis lääkeluetteloonkin tulla virhe. Ihmishengestä on kysymys. Yrityksen toimitusjohtaja vastaa harvoin ihmishengistä niin kuin hoitohenkilöstö. Silti hoitohenkilöstön palkka on yritysjohdon palkasta vain pieni murto-osa!

Sanoin sairaalan lääkärille, että Kustaankartano on pyytänyt saada kuntouttaa Mairen. Lääkäri sanoi, että ainakin alkuun he kuntouttavat Mairea sairaalassa. Taas kerran jäi levoton olo. Niin jäi myös iltakäynnistä. Mairella oli kädessään märkiä vaipanosia. Sormet olivat ruskean mönjän, ilmeisesti kakan, peitossa. Pyyhin häntä minkä voin, kävin katsomassa, löytäisinkö hoitajaa. En löytänyt. Puhuin Mairelle rauhallisesti ja lohduttavasti. Hän jäi onnellisen oloisena lepäämään iltarukoukseni siipien suojaan. Ei ole omaishoitajalla kovin helppoa saavuttaa Horatiuksen aikoinaan suurimmaksi siunaukseksi sanomaa tyytyväisen mielen olotilaa.

 

pe 29.11.2002

Tilanteet vaihtuvat nopeasti, samoin mielialani. Eilen Mairelta otettiin kipsi pois Malmin sairaalassa. Pahaksi onnekseni minulla oli koko päivän työtä eli koulutin verohallinnon työntekijöitä aa­musta pitkälle iltapäivään. Palkkasin kuitenkin hoitajaringistämme ihmisen menemään sairaalaan katsomaan, että kaikki sujuu hyvin. Palkkaus oli sikäli tarpeellinen, että aavistukseni tavaran-kuljetuksenomaisesta menettelystä oli oikea. Mairella ei ollut mitään tunnistetta. Kipsiä poistava lääkäri ei olisi saanut ilman saattajan apua edes selville, kenestä ihmisestä on kysymys. Mairella ei ollut myöskään mitään peitettä; saattajan mennessä paikalle Maire tärisi viluissaan sängyllä yöpuvussaan sairaalan käytävällä. Lääkärin soittaessa sairaalaan ja kysyessä, miksei Mairen jalkaa ollut kuntoutettu, oli joku hoitajista vastannut, ettei ole, koska ”Maire on muutoin niin vaikea”. Kertoessani tapahtumista Mairea hoitaville hoitajille, he olivat pahoillaan. Joku hoitajista vielä soitti kotiin ja pahoitteli tapahtunutta. Hän sanoi, että Maire on ollut iloinen ja helppo hoitaa, mutta että osaston yhteispäätöksestä ei jalan ole annettu koskettaa maata, koska koko painolla ei olisi saanut koskea ja koska dementia aiheuttaa sen, ettei Maire itse osaa arvioida tilannetta antaakseen jalalle vain osittaisen painon. Ymmärsin hyvin tilanteen. Ymmärrän myös sen, että mahdollinen ilmaisu ”muutoin niin vaikea” ei ollut tarkoitettu negatiiviseksi, vaan ainoastaan kuvaamaan dementiaa.

Tänään tapahtumat etenivät nopeasti. Kun kävin töistä välillä sairaalassa, nostimme fysioterapeutti Caritan kanssa Mairen ylös ja kävelytimme häntä monta kymmentä metriä. Kävely oli hieman vaivalloista ja Maire väsyi sekä hengästyi muutaman askeleen otettuaan. Mutta olin hänestä niin sanomattoman ylpeä. Ja myös kiitollinen siitä, että hän ei ollut unohtanut, miten kävellään. Saman tien Carita soitti Kustaankartanoon, johon invataksi vei Mairen iltapäivällä. Käydessäni häntä illansuussa katsomassa, hän istui pyörätuolissa onnellisen oloisena ruokasalin pöydän ääressä. Eilen otimme pienet kuohuviinimaistiaiset kipsin poistamisen kunniaksi, tänään teimme saman Kustaankartanoon pääsystä kiitollisina.

TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

ISON Kirjan Sananlaskujen kirjasta:

15:4   Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen.

15:13 Iloinen sydän kaunistaa kasvot, ahdistus murtaa mielen.

15:15 Köyhälle jokainen päivä on paha, mutta valoisa mieli tekee arjesta juhlan.

 

Kansan suusta:

Istuha kiireemmäks aikaa.

Lounaismurteinen versio: "Istukka sekka ja kastakka!" Tuo viime mainittu lienee ajalta, jolloin kahvia juotiin niin, että korppua sekä pullankin (pitkosta eli lonkast leikattua) siivua kastettiin kupissa olevaan kahviin.

Nuttu nurin, onni oikein.

Herroilla lapset, köyhillä kakarat.

LAINASANOJA

I SUOMALAINEN ULKOMAILLA

Kauppalehti 18.10.2018: Ulkomaantoimittaja Senja Larsen on kirjoittanut Oma Yritys -sivuilla jutun yrittäjyyden professori Helena Yli-Rengosta otsikolla Professori on myös startup-yrittäjä ja sijoittaja. Alaotsikko: Piilaakson suomalaiset. Jutun yhdessä osiossa professori Ala-Renko antaa ohjeita siitä, miten suomalainen voi menestyä Kaliforniassa. Kas näin:

1. Pyydä rohkeasti mitä tarvitset, oli se rahoitusta, neuvoja tai palkankorotus. Jos et pyydä, et saa.

2. Usko kykyihisi ja tuo niitä turhaan kursailematta esille.

3. Säilytä suomalainen suorasukaisuus ja luotettavuus. Sano mitä tarkoitat ja tee mitä lupaat.

J.K. Edellisestä esimerkillisestä suomalaisesta ulkomailla tuli mieleen yksi vanha tarina. Tuli nimittäin mieleen "Tarvan", Niilo Tarvajärven, lehtikirjoitus vuosikymmenien takaa. Hän oli lehtijuttua kirjoittaessaan ollut ulkomailla jotakin isoa urheilutapahtumaa seuraamassa. Siellä oli ollut runsaasti itseään häpäisemässä katsomossa ja kaduilla remuavia, pullolla varustettuja suomalaisia pilaamassa maamme mainetta. Tarvajärvi vakuutti, että kun hän kotiutuu, hän ottaa tehtäväkseen kouluttaa suomalaisia ulkomaan matkailijoita käyttäytymään ihmisiksi. (Ainakin kotirintama oli tullut kasvatetuksi kunnolla, todella hyvin. Tiedän sen siitä, että opetin aikoinaan oikeustiedettä Tarvan todella fiksuakin fiksummalle jälkipolven edustajalle.) K.

II  HYVÄ TIETÄÄ JA TOTEUTTAA DIALOGIA

Helsingin Sanomat 19.10.2018: Kulttuurisivuilla filosofian tohtori Taneli Heikan tekstiä. Yksi osio tekstistä koski dialogin käsitettä. Se on hyvä sisäistää meidän itse kunkin toteutusta varten:

Taneli Heikka: DIALOGI on "vuorovaikutusta, jossa korostuu kuunteleminen, kokemuksista puhuminen ja ymmärrykseen pyrkiminen. --- Dialogi eroaa väittelystä, jossa etsitään voittajaa, ja neuvottelusta, jossa osapuolet pyrkivät ratkaisemaan yhteistä ongelmaa."

MURUN TURRE eiku TURUN MURRE...

...on kai monen mielestä aikasmoise kauhian ruma murre. Mutta on myös ihmisiä, joiden mielestä se on mielenkiintoista, ehkä jopa kaunista. Seuraavasta tekstistä saat itsellesi testin, onko hyvin rumaa vai hyvin kaunista vai jotakin siltä väliltä. Tässä testi, joka sisältää tosi kertomuksen. Voisin kuvitella, että turkulaiset ja tamperelaiset kertovat sitä yleisesti ja laajalti. Siis testiin, ole hyvä:

Viime kesänä tamperelainen esikouluikäinen pikkumies sai viettää koko kuukauden mamman ja papan luona Turussa. Hän oli palannut Turussa vietetyn kuukauden kuluttua takaisin kotiin Tampereelle. Seuraavana päivänä isä ohjasi poikaansa aamiaispöydässä:

- Juha-Matti, nyt voit palata takaisin entiseen puhekieleen. Sinähän puhut koko ajan simmottes ja tommottes -tyyliin. Nyt voit lopettaa sen ja palata entiseen kieleen.

Tähän pojanvesseli reagoi samassa silmänräpäyksessä ja kysyi:

- Ai jaa, no kummottes mää sit sano?

ERILAINEN POSETIIVARI

Muumimaailmassakin on yksi posetiivari. Hän on Tuutikki, tuo viisas ajattelija ja muumien rakas ystävä. Tuutikki auttaa muumeja pitämään asiat järjestyksessä. Muistaakseni Tuutikki pitää talvesta. Talvet hän viettää muumiperheen uimahuoneella sillä aikaa, kun muumit nukkuvat talviuntaan. Tuutikin tehtävä on kevään tullen herättää muumit talviunesta. Sen hän tekee soittamalla posetiivia. Tosin Arabian mukiesittelylappusen tekstissä kerrotaan Tuutikin soittava positiivia. Tuutikki toimii minun tapaani posetiivinsoittoa harrastavana posetiivarina. Hän soittaa posetiivilla musiikkia. Se puolestaan herättää valtaosalle kuulijoista myönteisiä eli positiivisia ajatuksia ja tunnelmia.

Arabia valmistaa runsaan aihekirjon omaavia muumimukeja. Yhdessä niistä Tuutikki soittaa posetiivia. Oi, miten kauniisti kuvattu! Harmi, että en voi näyttää tekijänoikeuslain mukaan edes pienen pientä kuvaa Tuutikista posetiivia soittamassa. Jos ken haluaa googlata, kyllä mukin kuva löytyy sanoilla posetiivari Tuutikki. Jossain määrin muuten näkee myös kirjoitusasua Tuu-tikki.

Tuutikilla on asunaan punavalkoraitainen paita sekä punainen lakki ja housut. Siitäkin on taidettu taittaa peistä, onko Tuutikki nainen vai mies. Miehiseltä hän taitaa monen mielestä näyttää. Mutta ainakin Tuutikin esikuvana pidetään yleisesti muumien luojan Tove Janssonin elämänkumppania Tuulikki Pietilää.

MARRASKUUN VÄRINEN RUNO, OLE HYVÄ!

Etsimisen tuskainen tunne muuttui suureen löytämisen iloon. Löysin ajatuksissani olleen kaipaamani lumettoman "marraskuun värisen" Eino Leinon runon, jonka hän on kirjoittanut 15-vuotiaana vuonna 1893 vinttikamarin yksinäisyydessä Paltamosssa (nykyistä Kajaania). Kas näin, ole hyvä:

    EINO LEINO

    Tuiskusäällä

Oli ilta. Illan sen muistan niin

kuin eilen se ollut oisi.

On niinkuin vieläkin aatelmiin

sen muistelu lämpöä loisi.

Niin istuin yksin ma huoneessain,

koin uurtaa aattehen työtä. –

Mut ulkona myrsky se mylvi vain

ja juhlahan kutsui yötä.

Tuul’ ulvoi, puistaisi ikkunaa,

sävel vihurin korvihin tunki,

toi lauluja, taistoja tullessaan,

toi tuiskuja rintahan munki. – –

Kesäpäivinä täältä mä myöskin näin

yli nurmien, vainioiden,

maamiehiä pellolla työssään näin

ja kaukaa viemärit soiden.

Ja lauluja iltasin laatiessain

yli peltojen katseeni nousi,

yli miehien pellolla puurtavain

ja pilvien laineita sousi.

Nuo lauluni aiheet silloin hain

mä auterepilvien päältä.

Ideaalini, sointuni taivaalta sain,

en noit’ edes etsinyt täältä. – –

Lyö viimat vinkuen ikkunaan,

ja kuuset ikkunan alla

ne huojuivat sekä huojuissaan

niin lauleli huokaamalla.

Niin kolkolta tuntui sielussain,

kun tuprua tuulten kuulin –

oli kuin ois työtäni, aatteitain

vain ilkkunut ulvova tuuli:

Mit’ yksin istut ja tuumailet

sinä ullakkokammiossa?

On tyhjiä ullakko-aattehet,

ei kestä ne taistelossa!

Tuo vihurin viuhu ja kaameus yön

sai mieleni myrskyisäksi;

pois syrjään työnsin ma aattehen työn

ja vintiltä alas ma läksin.

Ma pirttihin astuin. Vastaani sai

kodin rakkahan armas lämmin...

Oli kuin sydän alkanut rinnassain

ois sykkiä täytelämmin.

Siell’ äiti ja siskot kehräsi vaan,

isä ehtootöitähän vuoli,

ja pikkuveikolla orhistaan

oli sentään suurin huoli.

Luin heille mä myöskin laulujain:

vesi silmissä äitini kuuli,

käsi poskella siskoni istui vain

ja värisi taaton huuli.

Olin soittanut kauan jo kanneltain

väen tungossa tuoll’ elontiellä

mut vastakaikua soittoni vain

ei löytänyt rinnoiss’ siellä.

Vast’ täälläpä lauluni leinot nyt

ne syömestä syömehen soivat:

isä, äiti myös oli kärsinyt,

siks arvata huoleni voivat.

Kun vihdoin nousin ma lähteeksein,

niin äiti ja taattovainaa

ne ääneti, hiljaa käy kätehein –

sen hetken mä muistan aina.

Sain sieltä mä tarmoa tunteihin

ja pohjaa ihanteille

ja paljon, paljon muutakin,

min kohta ma kerron teille.

 

KALENTERIASIAA MARRASKUUSTA 2018

 

Marraskuun analysointia

Esiäitimme ja -isämme puhuivat marraskuusta sanoen, että se on routakuu, jolloin maa on martaana, melkein kuolleena. Marraskuuta on joskus nimitettykin kuoleman kuukaudeksi. (Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto)

Myönteisenväritteisesti voisi kuitenkin muistuttaa, että marraskuussa kasvit ja muu luonto ovat valmistautuneet talveen. Ilman tuota valmistautumista ei kesäihmisillä olisi kaunista kesää. Tulisiko kaiken martaan keskelle myönteisempi mieli siitäkin, että muutetaan "Sitä saa, mitä tilaa" -viisaus muotoon "Sitä saa, mitä tulee."

Marraskuun on ounasteltu saaneen nimensä myös sanan alkuosasta "marras". Se merkitsee päällimmäistä kuorta. Maan pinta kovettuu varsin usein juuri marraskuussa. Silloin myös perinteisesti lumi peittää maan ehkä melkoisen suuressa osassa Suomea.

Ainakin nyt, kun on alkanut talviaika, ja kelloja on siirretty tunnin verran taaksepäin, alkaa olla aluksi ehkä vaikeuksia tottua pimeisiin päiviin, svarta dagar. Tulee jo kello 18:n tietämissä katsoneeksi kelloa varmistuakseen, joko ihan kohta on puoli yhdeksän uutisten aika. Ja tuntuu, että ainakin osa kaupoista on auki pimeydestä päätellen myöhään yöhön asti. Siis tuntuu niidenkin kauppojen osalta, jotka eivät todellisuudessa ole kovin myöhään auki. Toivo valon lisääntyvästä roolista tulevaisuudessa antakoon voimaa. Nyt pimeys lisääntyy päivittäin aina 21.12. asti, jolloin taas toivon tilalle voimaa antamaan tulee valon päivittäinen lisääntyminen.

Jänikset ja oravat taitavat elää ainakin niin kauan kuin ihmisetkin EU:n talviajan mukaan. Näin käynee eteläisessäkin Suomessa tulipa lunta tai ei. Siten jänikset alkavat vähitellen muuttua valkoiseksi, oravat harmaiksi.

Kuvahaun tulos haulle blogspot.com November natur CC

Löysin blogspot.comista Luontokuva marraskuusta -haulla yllä olevan kuvan. Luonto on martaana, ei siis kovin iloisen eläväisen näköinen. Näillä mennään pää pystyssä ja katsekontakti kunnossa! Ja ennen kaikkea: toivo taas kerran tulevasta elävästä luonnosta elää mielissämme.

Marraskuun lopussa aurinko ei enää nouse lainkaan pohjoisimmassa Suomessa. Alkaa siis vähitellen kaamosaika. Kaamosta etelämpänäkin voi ainakin kuvitella näkevänsä kauniita sinisiä hetkiä. No niin, niitäkin odotellessa eteenpäin mars!

Muuten: Koko lokakuun ajan ovat joulutavarat lisääntyneet ainakin isoissa kaupoissa. Makeisissa ilmiö taisi näkyä ensimmäiseksi jo lokakuun alkupuolella. Varmaan kymmenisen vuotta on taidettu todeta, että "joulu alkaa vuosi vuodelta yhä aikaisemmin kaupoissa". Ehkä jouluun yhdistetään valon käsite. Sehän helpottaa loka-, marraskuun pimeyttä ennen valaisevan lumen tuloa. Toivottavasti luntakin vielä ulkoista vaihtelua antamaan eteläiseenkin Suomeen tulee ilmaston lämpenemisestä huolimatta.

YK:n tapahtumakalenterista marraskuussa

ti 6.11. Kansainvälinen päivä ympäristön hyväksikäytön estämiseksi sodissa ja aseellisissa konflikteissa

la 10.11. Maailman tiedepäivä rauhan ja kehityksen hyväksi (UNESCO)

ma12.11. Maailman keuhkokuumepäivä (WHO)

ke 14.11. Maailman diabetespäivä (WHO)

pe 16.11. Kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä

pe 16.11. (marraskuun kolmas torstai) Kansainvälinen filosofipäivä

ma 19.11. (marraskuun kolmas sunnuntai) Maailman liikenneonnettomuuksien uhrien muistamisen päivä

ti 20.11. Kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä  

ke 21.11.  Kansainvälinen television päivä

su 25.11. Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi

pe 30.11. Kemiallisten aseiden uhrien muistopäivä

Muuta tietoa vuoden 2018 marraskuun päivistä

to 1.11.2018 Verotustiedot tulevat julkisiksi.

to 1.11.2018. Joulupukki saa influenssarokotuksen. Toivottavasti pukki pysyy rokotuksesta sairastumatta sekä muutoinkin virkeänä ja toivottavasti hän on terveenä töitä tekemässä jouluaattona.

Pyhäinpäivän tietämille ajoittuu kaksi erityistapahtumaa. Toinen on ennenvanhainen kekri (eli köyry), toinen on joko lokakuun viimeisenä päivänä tai pyhäinpäivän aattona jossakin päin maata ehkä yleistymässä oleva Halloween ("Karkki vai kepponen")-ilmiö.

Kekriä vietettiin ennen vanhaan loka-marraskuun vaihteessa. Tuo oli aikaa, jolloin peltotyöt oli tehty ja karja siirretty laitumelta sisätiloihin. Kekrinä syötiin hyvin ja pidettiin ruoan puolesta ja muutenkin erityishyvää huolta myös karjasta sekä hevosista. - Nykyisin kekrin tilalle ovat tulleet sadonkorjuujuhlat, jotka yleisesti ajoittuvat pyhäinpäivän aikoihin.

la 3.11. Pyhäinpäivä, jonka nimitys aikoinaan oli, ja puhekielessä ehkä vieläkin on, pyhäinmiestenpäivä. Se on kristillinen pyhimysten, marttyyien ja vainajien muistopäivä. Suomessa pyhäinpäivää vietetään nykyisin vuosittain lauantaina, joka osuu välille 31.10. - 6.11. Aikaisemmin päivää vietettiin aina 1. marraskuuta. Niin on monissa maissa vielä nykyisinkin.

Pyhäinpäivänä on yleisenä tapana viedä kynttilöitä läheisten ihmisten haudoille. Näin muistetaan ja muistellaan poisnukkuneita lämmöllä ja kiitollisuudella.



ma 6.11. Ruotsalaisuuden päivä 

su 11.11. Isänpäivä 

ke 14.11. Maailman diabetespäivä: päivän tämänvuotinen teema on Mitä jaloillesi kuuluu (Onko jaloissasi pistelyä, kihelmöintiä, puutumista, onko tunto heikentynyt?  Oudot tuntemukset jaloissa voivat olla merkki tyypin 2 diabeteksesta. Katso s. www.diabetes.fi)

su 18.11. Latvian itsenäisyyden 100-vuotispäivä  (suositeltu liputuspäivä)

ti 20.11.  Lapsen oikeuksien päivä

pe 23.11. täysikuu 

Aiheeseen liittyvä kuva

 


TOIVON TOIVOTUS

Olethan utelias elämälle. Ethän lakkaa koskaan ihmettelemästä kohtaamiasi, näkemiäsi ja kuulemiasi elämän ihmeitä. Kun olemme uteliaita ja ihmetteleviä ihmisyksilöitä, lienemme silloin usein myös asenteiltamme myönteisiä. Kun olemme asenteiltamme myönteisiä, saamme alinomaa voimaa uskosta siihen, että meillä on toivoa yhä paremmasta elämästä. Toivon, että sinun elämäsi soljuu tuolla lailla.

toivojana: Kalevi

Poutaa, lämpöä, kylmää, kuraa, lokaa, sumua ja sadetta tulossa kenties

Maanantai 1.10.2018 - Kalevi Suojanen

ELÄMÄSTÄ

Muistan vieläkin lämmöllä lapsuudestani niitä aikuisia ihmisiä, jotka vastaan tullessaan ehtivät tervehtiä minua ensiksi tai samaan aikaan kuin minä tervehdin heitä. En ihan varmasti muista, mutta oletan, että moi-sana ei ollut silloin vielä yleinen tervehtimissana. Eiköhän lämmittävän yleinen ollut "terve" tai "terve, terve!" taikka "morjens" tahi "hei". Oli toki muitakin tervehdyssanoja: esimerkiksi moro, heissan. Vieraammille aikuisille sanoin "päivää" sekä nostin äidin ja isän opetuksen mukaan lakkia, jos sellainen oli päässä. Opettajille taisin nostaa vähän korkeammalle kuin muille.

Vieraammille aikuisille kohteliaimmat tytöistä taisivat pysähtyäkin ja niiata kunnioituksesta. Parhaat suorittivat niiauksen polkupyörää ajaessaankin. Melkoista jonglöörausta ja kohtuullisen - vai kohtuuttoman? - suurta kohteliaisuutta!

Viime aikoina olen muuten havainnut, että lähipiirissäni on yleistynyt entisestäänkin moro-ilmaisu. Se on tarttunut minunkin käyttööni, ei tosin ainoaksi. Kyllä "hei" taitaa sittenkin olla yleisin. Mutta "moi" saattaa kilpailla yleisyydessä sen kanssa tasaveroisena. "Tsaun" kuulemisesta voi olla aikaa kulunut vuosikymmeniä, samoin "hojo hojo"-ilmaisu on piiloutunut. Eri puolilla maata muuten tervehdyssanat lienevät vähän erilaisia.

 

J.K. Suurimmalle osalle aikuisista sanottiin siis "päivää". Tietenkin aamulla toivotettiin hyvää-sanan kanssa tai ilman sitä "huomenta" ja illalla "iltaa" taikka lyhkäse kiäle alueel "ehtoota" kera loppu aan tai yleensä ilman sitä.  Eniten mieltä lämmittivät aikuiset, jotka kohdatessa ehtivät ensiksi huikata "terve" tai jotakin muuta kaverillista.

Liekö eräs käytöstapa yleistynyt, vai olisinko vain sattumalta kohdannut sitä erityisen usein. Se on surullinen ilmiö, jonka syynä taitaa olla urbanisoitunut yhteiskunta. Ilmiö on tämä: sikäli kuin katseemme kohtaavat vastaan tulevan kävelijän kanssa, tervehdin käsittääkseni luonnollisen ystävällisesti. Erityisen monet heistä eivät vastaa tervehdykseen. Sen verran seniorin mieli on herkistynyt, että tuollainen käytös jättää mielen hetkeksi apeahkoksi ja vielä enemmän hämmästyneeksi tai hämmentyneeksi. Apea tunne on sukua ololle, joka aamulla tulee yöllä nähdystä unesta. Uni voi olla niin paha, että nukkuessa tulee ihmeellinen ilmiö: "en viitsi katsoa, on parempi herätä". Sellainen uni voi jättää hereillä oloonkin ainakin joksikin aikaa tummanpuhuvan värin elämään, tunteen, ettei ole kiva olla. Sellaisille tunteille pitäisi osata sanoa tehokkaasti: "Pois, pois, hus, hus!"

SENIORIUDESTA

Kun ikää tulee tarpeeksi lisää, kaikkinaisia kremppojakin tulee lisää. Aika monilla kuulo heikkenee, näkö heikkenee, muisti heikkenee, ymmärrys heikkenee, uni heikkenee, liikuntakyky heikkenee, tasapaino heikkenee. Mutta ne moninaiset krempat lisääntyvät ja voimistuvat. Ja muutama muukin ehkä monille (huom! harvoin käytetty sana:) vanhoille ihmisille ilmestymisaltista "senoriominaisuutta" saattaa syntyä.

Yksi ehkä yleisesti voimistumaan pyrkivä ominaisuus on tunneherkkyyden lisääntyminen. Lähetystä urheilukilpailusta voi sen jännittävyyden takia olla vaikea seurata. Ja jos vaikeus hellittää, seuraamisen tuloksena ainakin kansainvälisissä kilpailuissa harvinainen suomalaisvoitto nostaa kyyneleet silmiin.

Toinen päällekäyvä senioriuden ominaisuus voi olla silloin tällöin ilmentyvä lisääntyvä kitupiikkisyys. Usein se mennee määrällisesti niin, että mitä rikkaampi seniori, sen väkevämpänä saituus hyökkää päälle.

Kolmas jonkin verran iän myöden yleistyvä ominaisuus on puheliaisuus. Pääsyy ei liene se, että on pelko, ettei ehdikään ennen näyttämöltä poislähtöä sanoa paljonkaan suuresta kasvaneeksi sanomatta jääneiden asioiden varastosta. Pääsyy lienee se, että moni ihminen pitää liian omituisena lajina yksikseen puhumisen harrastusta.  Yksikseen puhuminen on kuitenkin todella tärkeää. Se on noin yhtä tärkeää kuin turhan nauramisen harrastaminen. Nauruhan totisesti pidentää ikää. Lauantait, sunnuntait ja suuret juhlapäivät ovat tärkeitä yksinpuhumisen harrastuspäiviä. Aika menee paljon nopeammin kuin ilman puhumista. Sitä paitsi siitä jää parempi mieli kuin keskustelusta muiden ihmisten kanssa. Niistä voi joskus jäädä paha mieli. Sen sijaan henkisesti terveet yksikseen puhujat eivät kinaa itsensä kanssa - puhumattakaan siitä, että he haastaivat riitaa ja välirikkoa itsensä kanssa.

J.K. Ei suuri ikä ole välttämätön edellytys heikkouksien vahvistumiselle. Minä ainakin olin jo 60 vuotta sitten nuorukaisena aika huonomuistinen ja hajamielinen. Samoin  kuuloni ei ollut ehkä paras mahdollinen, eikä näkönikään jaksottain käytetyn mustan silmälapun myötä ollut aina täydellinen. Tuosta tulikin mieleen hyvä elämänohje: elämän onnellisuuden salaisuus on kohtuullinen terveys, huono muisti sekä valikoiva kuulo.

Nauru, huumori ja erityisesti tilannekomiikka ne vasta kaikki yhdessä vievät kohti sataa vuotta. Nuo kaikki yhdistyivät yhdessä puhelussa, jonka sain konsultoimassani yrityksissä. Kertauksena vuosien takaa seuraava tositarina:

TARINA

Markkinointitarkoituksessa tuli minulle kerran kauan sitten puhelu:

- Täällä on Matti Korhonen Kuulonhuoltoliitosta päivää!

- Anteeksi mistä?

- KUULONHUOLTOLIITOSTA

- Anteeksi mistä?

- (lähes huutaen:) KUULONHUOLTOLIITOSTA!!!!!!!!!!!!

Enpä muista, annoinko soittajalle hänen pyytämäänsä mainosta. Luultavasti ja toivottavasti annoin.


RUNOLLISTA KAUNEUTTA

Seuraavan runon jälkiteksteineen löysinKainuun Eino Leino -Seura ry:n sivuilta.

Runon jälkeen olevassa kirjoituksessa edellä  mainittu kuuluisa kainuulainen seura viittaa Kasimir Leinoon. Hän eli 17.11.1866 Paltamo - 8.3.1919 Helsinki. Hän oli Wikipedian mukaan kirjailija, sanomalehtimies ja teatterimies. Nykyisin hänet tunnetaan paremmin Eino Leinon veljenä kuin kirjailijana, vaikka hänellä on runsaasti omaakin tuotantoa. Edellä olevien tekstirivit Kasimir Leinosta ja hänen valokuvansa lähde: Wikipedia. Ja alla myös runo:

Syksyllä  

Jo läksi kesä kukkineen,

Pois lensi linnut lauluineen,

Syys synkkä saapui pohjolaan

Ja taittoi kukat, jääti maan.

 

Kun astun metsäpolkua,

on poissa riemu rattoisa,

Ja lehti eloon väsynyt,

Käy kuolon ikiuneen nyt.

 

Niin unelmani armahat

Kuin kesän kukat kuihtuivat

Ja lehtisistä toiveitten

Pois riisti syksy viimeisen.

 

Runon alkuperästä ei ole tietoa. Runo on tallennettu Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkistossa Kasimir Leinon kansiossa. Runon alla nimimerkki Anto.

UNESTA JA UNETTOMUUDESTA

Univaikeuksista pitää maallikkona puhua pienin kirjaimin ja välttäen varmoja kannanottoja. Asiat ovat vaikeita ainakin sen takia, että yksilöllisyys ja ihmisten erilaisuus vähentävät varmoina esitettyjen mielipiteiden ja kokemusten arvoa.

On kahdenlaisia vaikeuksia. Toisilla meistä voi olla nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas nukahtavat helposti, mutta heitä voi riivata unettomuus. Olen monesti maallikkokeskusteluissa kuullut sanottavan, että on stressin merkki, kun nukahtamisen jälkeen herää unestaan parin, kolmen tai muutaman tunnin jälkeen. Oma unineurologini mielipide oli ainakin runsas kaksi vuosikymmentä sitten sellainen, ettei sängyssä valveilla kannata yli puolta tuntia makailla. Ja sitten kun noustaan, taitaa aika yleinen tapa olla "lohturuoan" syöminen. Parempi konsti taitaisi olla hoitaa ajankulua eteenpäin lukemalla jotakin mielenkiintoista, sellaista, joka vie ajatukset pois esimerkiksi mahdollisen stressin aiheuttamista asioista.

Luulen, että monet koettavat saada hyvää unta alkoholista. Aika monelta olen kuullut alkoholista unen antajana samaa, mitä olen lukenut asiantuntijamielipiteistä. Alkoholin avulla nukahtaminen saattaa olla helppoa, mutta usein alkoholista on seurauksena herääminen ennen tai kesken parhaanlaatuisen unen.

Muistaakseni ET-lehden keskustelupalstalta luin aikoinaan miespuolisen vanhuksen yksinkertaisen ohjeen hyvän unen aikaansaamiseksi. Hän kertoi jotensakin tähän tapaan: Miksi unettomuuteen annetaan niin monimutkaisia ja erilaisia ohjeita. Hänen kokemuksensa mukaan nukahtaa hyvin ja nukkuu hyvin, kun laittaa jalkojen/nilkkojen alle tyynyn niin, että jalat ovat tyynyn paksuuden verran koholla. Se oli hänelle "pomminvarma" resepti. - Kokeilin pari kertaa, mutta en huomannut minkäänlaista unenlaadun parantumista. Siis sekin neuvo taitaa toteutua tai jäädä toteutumatta yksilökohtaisesti toinen toisestaan poikkeavasti.

Aikoinaan luin jostakin terveysalan lehdestä ohjeen, jota hiukan emmin. Mutta kokeilin kuitenkin. Olen kokeillut jo monen kuukauden alan niin, että siitä on tullut tapa. Kyse on syömisestä, mutta sellaisesta syömisestä, ettei se ainakaan minun painoani ole lisännyt.

Ohje on sama, jota jo varhaislapsuudessani Markus-setä aina lähetyksissään lapsille tarjoili. Tosin hän ei neuvoaan nivonut nukkumiseen, vaan yleisesti terveellisyyteen. Tuo terveysalan lehdessä suositeltu, käsittääkseni asiantuntijaohje, oli tällainen: syö ennen nukkumaanmenoa kaurapuuroa. No, osti kahden minuutin pikakaurahiutaleita. Reseptejä on varmaan moneen lähtöön. Siinä pakkauksessa lautaselle sekoitetaan 1 desilitra kaurahiutaleita, 2 desilitraa vettä ja ripaus suolaan.  Sitten minuutiksi mikroon, välisekoitus, toiseksi minuutiksi mikroon, loppusekoitus ja hetken hautuminen.

Siitä olen varma, ettei uneni ole kaurapuurorituaalin johdosta ainakaan huonontanut. Ehkä on vähän parantunut. Ehkä sillä on ollut kokonaisoloonikin myönteinen vaikutus. En siihen vuorenvarmasti luottanut etukäteen. Olisi tietenkin pitänyt luottaa, koska usko vie autuuteen. Siitä esimerkki: Kauan sitten tuttu kaverini joutui unettomuuskierteeseen, kun opiskelun päätteeksi oli hänelle liian rankka tenttiruuhka. Lääkäriltä hän sai unilääkettä, jota lääkäri vakuutti niin voimakkaaksi, että kaikki univaikeudet häipyvät.  Häipyivätkö? Kyllä todella häipyivät. - Tosin hän sai sattuman kautta pari vuotta myöhemmin tietää, että hänelle annetut vahvat unipillerit olivat tavallisia kalkkitabletteja. Mutta vakaa usko hyvään uneen oli mitä parhainta lääkettä.

ALZHEIMER

Omaishoitaja-Kalevin päiväkirjasta su 6.10.2002:

Paljon on tapahtunut. Kaksi positiivisinta asiaa: kävimme aivan kuin entiseen hyvään aikaan kahvilla Ruotsalaisen teatterin lämpiön kahviossa. Kävimme myös ystävämme Mare Vintin 60-vuotisjuhlilla ja juhlataidenäyttelyn avajaisissa Tallinnassa. Hienoja kokemuksia molemmat! Ei pitäisi luovuttaa, vaan pitäisi taistella ja hankkia jatkuvasti lisää tuollaisia myönteisiä kokemuksia.

Tänään Maire on naksuttanut hampaitaan yhteen. Ääni on valtavan nopea. Kun olen katsonut häneen, ei leuka ole liikkunut. Ääni tullee tahdottomasta liikkeestä, jota Maire ei ilmeisesti itsekään tajua tapahtuvan, koska hän ei vähimmässäkään määrin reagoi asiaan.

Perhetuttavamme, opettaja Eve on tämän lukuvuoden ajan opettamassa apukoululaisia. Hän kertoi, että koska oppilailla itsellään on kaikki rikki ”sisällä”, on myös kaiken heidän ulkopuolellaan olevan oltava rikki. Koin merkillisen yhtymäkohdan Maireen: hän rikottaa paljon esineitä, repii irti nappeja ja tyynyliinojen kiinnitysnyörejä, repii papereita, leikkokukkien lehtiä ja terälehtiä. Jotenkin maallikko­maisesti ajattelin, että koska "sisäisesti” kaikki on  jollakin tavalla rikki, se on luonnollinen olotila. On luonnollista, että näkyvääkin rikotaan.

ke 16.10.2002

Menin töistä tullessani toivorikkaana hakemaan Mairea tämän viikkoisesta kahden vuorokauden intervallihoidosta. Kotona oli odottamassa kaksi pientä pulloa punaista kuohuviiniä. Maire oli kuitenkin rullatuolissa. Hän oli kaatunut ja loukannut jalkansa. Saimme hoitaja Päivin kanssa Mairen vaivoin autoon, mutta totesimme, että asia hoitui todella vaikean kaavan kautta ja etten millään voi kotona saada Mairea auton luota kävelemään kotiin, kun noustavana on muutamia portaitakin. Niinpä Maire jäi toistaiseksi hoitoon. Päivi lupasi hoitaa, että lääkäri kirjoittaa aamulla lähetteen röntgeniin.

Olen kauan pelännyt, että Maire kaatuu. Hänen kulkunsa on tullut epävarmaksi. Olen kovasti koettanut varjella häntä kaatumiselta, kun olen pelännyt, että hän sitten lyö päänsä ja että voi käydä todella pahasti. Onneksi nyt ei kuitenkaan tullut esimerkiksi aivotärähdystä.

Kotiin tulo oli joltinenkin järkytys. Kun aivoissa oli ennakoituna Mairen kotiintulo ja kuohuviinijuhlinta, oli katastrofi tulla yksin kotiin. Oli täydellinen hiljaisuus, täydellinen yksinäisyys. Ymmärsin suurin piirtein, miltä leskistä voi tuntua. Menin elämää pakoon peiton alle nukkumaan.

to 17.10.2002 

Aamulla sain migreenin töin tuskin pois ennen lähtöä Kustaan­kartanoon. Mairelle oli tilattu kello 11:ksi invataksi, jolla menimme Koskelan sairaalaan röntgeniin. Kuvanotto sujui paljon paremmin kuin olin odottanut. Maire oli kiltti ja röntgenhoitaja oli taitava. Lääkärin lausunto kuvien perusteella oli, että nilkassa on murtuma ja että polvessa saattaa olla murtuma.

Lähdimme invataksilla Malmin sairaalaan hakemaan kipsiä. Lääkäri tutki tarkoin sekä nilkan että polven. Hän sanoi, että käsituntuma on tarkempi kuin röntgenkuva ja että käsituntuman mukaan polvessa ei ole murtumaa. Polvikin voi olla sattunut, mutta pääasiassa nilkan kipu heijastuu polveen. Nilkkaan laitettiin tavallista järeämpi kipsi, koska Maire ei terveen tavoin arastele kävelyä silloin, kun pitäisi. Toisaalta tällainen murtuma korjattaisiin lääkärin mukaan tavallisessa tapauksessa leikkauksella. Mairen Alzheimerin taudin takia ja myös sen takia, että nivelsiteet ovat merkillisen onnekkaasti säilyneet hyvin, ei leikkaukseen ryhdytty. Sitten otettiin verikokeita ja todettiin tulokset hyviksi. Kaiken kaikkiaan olimme Malmin sairaalassa yli kuusi tuntia. Kun Maire ei pääse kävelemään, hän ei voinut mennä Kustaankartanoon, vaan hän sai paikan Suursuon sairaalasta. Hain Kustaankartanosta Mairelle rakkaan petikaverin, Sabina-koiran, "koirun", pehmolelun. Nimi on lainattu nyt jo koirien taivaassa olevalta koiraltamme, cockerspanieliltamme.

Koko päivän Mairella oli hymy herkässä. Tietenkin kuului aiai-aiai! ‑huutojakin, kun nilkkaa ja polvea tutkittiin ja kosketeltiin. Ihmeesti hän kuitenkin jaksoi hyväntuulisena, kun kolmen sairaalan kierroksemme kesti sentään lähes yhdeksän tuntia, syöminen ja juominen jäi vähäiseksi ja vaippakin oli koko päivän vaihtamatta, kun en tohdinnut ylipaineella toimivilta hoitajilta sitä pyytää. Toki Suursuon sairaalaan päästyämme pyysin, että he vaihtaisivat heti vaipan. Lähtiessäni kello 20:n jälkeen sairaalasta kotiin, jäi Maire sänkyyn lepäämään koiru kainalossaan aivan onnellisen oloisena.

 

pe 18.10.2002

Kävin työpäiväni jälkeen iltapäivällä sairaalassa Mairea katsomassa. Näin hänet pöydän ääressä istumassa rullatuolissa. Sanoin lasikopissa istuvalle hoitajalle Maireen päin nyökäten, että ”olen Mairen aviomies, miten hän lienee voinut”. Hoitaja katsoi nenänvarttaan ja sanoi mielestäni epäkohteliaasti: ”Ai, kenen Mairen?” Tietenkin minun olisi pitänyt sanoa myös sukunimi, mutta ajattelin, että nyökkäys lähellä istuvaan Maireen päin riitti yksilöinniksi. Ei hoitaja kai pahalla tarkoittanut, mutta uskon meidän omaishoitajien olevan yleensä niin väsyneitä, että jos puhe ole selvästi ystävällistä, se loukkaa meitä melko syvästi.

Mairella oli kaikki hyvin. Hän jopa reagoi tulooni kauniilla hymyllä ja naurulla. Kustaankartanoon mennessäni hän ei yleensä reagoi näkemiseeni millään lailla. Yhä selvemmin hän mielestäni on jollakin tavalla ”laitostunut” häntä Kustaankartanosta hakiessani. En tiedä mistä se johtuu, kun hoitajat kuitenkin ovat todella ystävällisiä ja asiantuntevia. Kun kaikki ympärillä olevat hoidettavat ovat dementoituneita, lienee ympäristö jotensakin ”yksitoikkoinen”, ehkä tietyllä tavalla ilotonkin.

En vienyt Mairelle kukkia, ettei hän söisi niiden lehtiä, kuten on vaarana, ellei kukaan ole jatkuvasti vieressä valvomassa. Sen sijaan vein ikkunalle hänen vuoteensa vierelle posliinienkeleitä, jotka ovat hänelle tuttuja hänen paikaltaan kodin keittiön pöydältä.

la 19.10.

Ei hoitolaitos liene koskaan täysin omaishoitajan toiveiden mukainen. Kun menin Mairen luo, paistoi aurinko sälekaihtimien välistä suoraan Mairen silmiin, joten hänen oli oltava silmät kiinni. Kun käänsin sälekaihtimia suotuisampaan asentoon, Maire avasi silmänsä. Luin Mairelle Karjalasta kotoisin –kirjaa, jonka olimme saaneet lahjaksi kesällä. Hän nautti ilmiselvästi lukemisestani.

 

su 20.10.2002

Jatkoin kirjan lukemista. Maire nautti. Hän nauroi lukemalleni melko paljon, tosin käsitykseni mukaan ihan väärissä paikoissa. Eipä ole väliä, nauraako terveen maailman arvioinnin mukaan oikeissa vai väärissä paikoissa, kunhan iloa vain riittää.

Maire raaputti molemmin käsin koko vajaan tunnin käyntini ajan alavatsaansa. Kysyin hoitajalta, voisivatko he ottaa virtsakokeen, jotta poissuljettaisiin virtsatietulehduksen olemassaolo. Hoitaja suhtautui ehkä hieman epäilevästi diagnoosiini. Ehkä kuitenkin ottavat kokeen.

ke 23.10.2002

Maire on ollut hyvin väsynyt. Jokseenkin aina sairaalassa käydessäni olen lempeästi herättänyt hänet. Hoitajat sanovat, että hän on myös kovasti kivulias.

Kävin aamupäivällä neuvottelemassa lääkärin kanssa Mairen kotiinpääsystä. Lääkäri sanoi, että Maire on kahden hoidettava. Sanoin luulevani pystyväni hoitamaan hänet kotona. Lääkäri suhtautui myönteisesti. Maanantaina tai tiistaina tulee sairaalasta fysioterapeutti katsastamaan kotimme saadakseen käsityksen hoito-olosuhteista.

Kun illalla kävin Mairen luona, hänet oli siirretty isoon huonee­seen. Hämmennyin uudesta tilanteesta niin, etten edes tiedä, oliko huoneessa kuusi vai kahdeksan ihmistä. Ensimmäisenä päivänä Mairen huoneessa oli toinen potilas, mutta sen jälkeiset vuorokauden hän on saanut olla yksin. En tosin tiedä, onko verbi ”saada” vai ”joutua”. Ainakin rikkaat saavat olla yksinään sairaala­paikoilla, joten kai Maire ”joutui” monen potilaan huoneeseen. Kun juttelin hänelle, hän tuntui olevan ahdistunut katsellen muihin potilaisiin päin. Oli Mairen nukkuma-aika. Poistuin huonolla omallatunnolla aiheutettuani ahdistusta juuri ennen unten maille menoa. Kello tuli 20. Sitäkään en tiedä, onko rytmin vaihdos hyväksi vai pahaksi. Kotona nukkumaanmenoaika on runsas kaksi tuntia myöhemmin. Eipä tuolla liene merkitystä. Ehkä nukkumaanmenoaikamme kotona on liian myöhäinen.

to 24.10.2002

Kävin päivällä Mairea katsomassa niin, että tuli jo ruokailun aika. Mairen omahoitaja kertoi, ettei Maire ole itse syönyt muuta kuin voileipää; muuten häntä on täytynyt syöttää. Hiukan jälkeeni tulivat Mairea katsomaan Heli ja Ritva Kustaankartanosta. Heli kysyi, millä mielellä olen ollut. Hän sanoi myös, ettei Mairea kan­nata syöttää, vaan antaa hänen itse syödä. Olen kai sanonut, että syömme kotona samalta lautaselta, koska hän jatkoi tuohduksis­sa, ettei Maire ole mikään lapsi, vaan hänelle täytyy antaa oma lautanen ja omat ruokailuvälineet. ”Oletko ollut Mairen kanssa täällä Suursuolla käytävillä, kahvilassa, taidenäyttelyssä?”, kysyi hän lisäksi. Kaikesta saamastani opista olin kiitollinen. Nyt kun on yö, väsymys tekee taas tepposensa, ja asiat vaivaavat mieltä.

Ensiksikin oli ihan hyvä, etten syöttänyt Mairea. Ritva laittoi ruokailun alkuun. Alku kävi todella vaikeasti käsi vapisten, mutta sitten ruokailu alkoi sujua. Kaikkiaan siihen kului aikaa yli tunnin, mutta olin onnellinen, että Maire pystyi itse syömään. Sitten siihen mieltä vaivaavaan: koen, ettei minuun omaishoitajana luoteta. Toki häpeän, että olemme useimmiten kotona syöneet samalta lautaselta. Se on kyllä ollut Mairen lautanen, josta minäkin olen syönyt samalla, kun olen syöttänyt häntä. Virhe, mikä virhe. Lapsen asemaan asettamisesta ei sikäli ole kysymys, että onhan lapsellakin oma lautanen. Mutta eihän äitikään syö lapsensa lautaselta. Tunnen itseni tyhmäksi hölmöksi. Sen sijaan pyörätuoliajelu ei liene tähän asti ollut viisasta: Maire on ollut tavattoman väsynyt. Hän on käyntieni aikana ollut pyörätuolissa vain kaksi kertaa, muutoin hän on lepäillyt sängyssä peiton alla. Iltapalasta olin myöhässä. Vaikka olin hyvissä ajoin, Maire oli sen jo ehtinyt syödä.

Väärinkäsityksiä tulee. Eilen en hämmennykseltäni tiennyt, oliko Mairen huoneessa kuusi vai kahdeksan potilasta. Tänään katsoin huoneen rauhallisesti: oli neljän hengen huone.

 

su 27.10.2002

Mairen omahoitaja Kirsti sanoi, että Maire ei syö itse muuta kuin ehkä hiukan voileipää. Muutoin hänet on syötetty. Itse hän viime torstainakin söi, kun Kustaankartanon hoitajat Heli ja Ritva olivat minun kanssani kannustamassa. Tänään ei mikään kannustus eikä muukaan keino tepsinyt. Kaksi lusikallista sain tunnin aikana Mairen ottamaan itse; muutoin syötin hänet. Varmaan taas hoitovirheeni!

ma 28.10.2002

Kävin toimintaterapeutin luona. Hän tulee keskiviikkona katsomaan kotiamme sillä silmällä, voinko hoitaa Mairen kotona. Lääkärin kanssa Mairen luona osastolla oli juttelemassa toinen toimintaterapeutti. Minusta sekä hän että lääkäri suhtautuivat meihin myönteisesti. Sen sijaan tämänpäiväinen toimintatera­peutti tuntui olevan organisaatiossa Mairen ja minun yläpuolella. "Ei Maire suostunut katsomaan minua”, sanoi hän. Kerroin, että Maire on ehkä särkylääkkeen vaikutuksesta ollut niin väsynyt, että hän välillä avaa silmänsä ja hymyilee, sitten väsymyksen johdosta nukahtaa istuallaan pyörätuoliin. Terapeutti antoi hieman periksi: ”Niin, kyllä hän hymyili minulle.” Varsinaisen pommin terapeutti kuitenkin laukaisi sanomalla: ”Voi olla, ettei Maire enää koskaan kävele; taito saattaa unohtua neljän viikon kipsissä olon takia.” Koko päivän olin murheen murtama. Elämästä ei tullut oikein mitään. Kävin kovin hitaalla, unohdin tavallistakin enemmän asioita ja esineitä. Minun on saatava muita asiantuntijalausuntoja: voiko niin todella käydä? Jos voi, miten unohtamista voisi ehkäistä? Rupean heiluttelemaan ainakin tervettä jalkaa, mutta miten muuten pitäisi menetellä? Olen perin masentunut; tänään rukoilen iltarukouksessani saada kohdata yöllä kuoleman.

ti 29.10.2002

En liene ensimmäinen, joka ei päässyt malttamattoman kuolemanodotuksen täyttymykseen. Tänään olikin parempi päivä. Taivaan Isä taisi simultaanitulkata rukoukseni väärin; antoi paremman päivän. Mairen vuoteen vieressä oli tänään Ritva-hoitaja. Hän piti Mairea kädestä, he hymyilivät, heidän ”kemiansa” kävivät ilmiselvästi hienosti yhteen. Maire jopa sanoi jonkin aivan selvän sanan. Hän myös vastasi täysin selvästi ”hei” Ritvalle, kun tämä lähti muihin töihinsä. Aivan merkillinen, myönteinen kokemus minulle. Maire oli ilmiselvästi onnellinen.

Ainakin kolme ihmistä on tänään kertonut, että kipsin alla alkaa iho kutista loppuvaiheessa. En ymmärrä, mitä tehdä. Sen täytyy olla hirvittävän harmillinen tunne; syyhyää, muttei voi raaputtaa. Tuttava-omaishoitajan äiti oli aikoinaan raaputtanut kutinaa sukkapuikolla, jonka hän työnsi kipsin alle.

ke 30.10.

Aamulla kävi Suursuon sairaalan toimintaterapeutti katsastamas­sa kotiamme sillä silmällä, miten voin hoitaa Mairea kotona esi­merkiksi huoneistoon pääsemisen, kynnysten, peseytymisen, levolle menon ja levolta nousun suhteen. Totesin, ettei hän oikeastaan orientoitunut lähipäiviin, vaan kipsin jalasta ottamisen jälkeiseen aikaan. Terapeutti piti selviönä, ettei Maire nyt, kun hän on kahden hoidettava, voi tulla hoidettavakseni kotiin. Itsekin aloin olla samalla mielellä, niin väsynyt olen viime päivät ollut henkisesti ja fyysisesti. Terapeutti edelleen epäileväinen sen suhteen, alkaako Maire enää koskaan kävelemään. Omaishoitajatuttava vahvisti sanomaa kertomalla ystävänsä Alzheimer-tautia sairastavasta puolisosta, joka kaatui, ja joka ei kipsin poisoton jälkeen enää koskaan kävellyt.

Sovin sairaalan lääkärin kanssa, että Maire on kipsin poisottami­seen asti eli vielä kaksi viikkoa sairaalassa. Olen kuitenkin optimistinen. Sairaala on hyvä eli Mairea hoitavat ihmiset ovat valkoenkeleitä. Maire on alun vierastamisen jälkeen tottunut heihin, ilmiselvästi ihailee heitä, hymyilee heille, ja jopa ilmaisee itseään sanoin, jollaista ei ole tapahtunut miesmuistiin!

 

to 31.10.2002

Kävin Mairen kanssa Malmin sairaalassa kontrollikäynnillä. Lääkäri tutki röntgenkuvia ja sanoi kaiken olevan niin kuin on tavoite. Kuitenkin hän jatkoi kipsin paikallaanoloaikaa vielä neljä viikkoa, vaikka edellinen lääkäri määritti sen kokonaiskestoksi. Nythän kipsi on ollut paikallaan jo kaksi viikkoa. Tämäkin lääkäri sanoi, että on riski siitä, ettei Maire enää ala kävellä. Maanantais­ta alkaen sairaalassa kuitenkin aloitetaan jalkajumppa, jolla koetetaan edesauttaa kävelyn tulevaa alkamista. Tämä revohka ottaa Mairea ilmiselvästi syvälle sieluun. Hän on ollut koko sairaalassa oloajan hyvin väsynyt.

Sairaiden kuljetus on muuten näemmä tavarankuljetukseen verrattavaa. Odotimme ambulanssin tuloa tunnin ajan päästäk­semme pois Malmin sairaalasta Mairen omaan sairaalaan. Kysyin ambulanssin tilanneelta hoitajalta, kestääkö kyyti yleensä kauan. ”Hyvin kauan”, vastasi hän. Hän soitti uudelleen, sanoi odotetun tunnin ja että ”ei muuten, mutta kun on omainen mukana”. Maire olisi siis tavarakontin tapaan odottanut yksin Malmin sairaalan käytävässä sängyssä tunnin ajan, ellen olisi ollut mukana, jutellut hänen kanssaan ja pitänyt kädestä kiinni. Kuinkahan kauan hän olisi joutunut odottamaan, ellei olisi ollut tilanne ”ei muuten, mutta kun on omainen mukana”. Muutoinkin Malmin sairaalan tämän­kertainen osasto oli palvelultaan kuin olisi hallintoalamaisena käynyt ennenvanhaisessa valtion virastossa. Surullista.

TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

Ison Kirjan Sananlaskujen kirjasta:

14:29 Pitkämielisyys on järkevän miehen merkki, äkkipikaisuus on hulluuden huippu.

14:30 Mielenrauha on terveyden perusta, intohimot kalvavat kuin hivuttava tauti.

14:33 Ymmärtäväisen sydämessä viisaus asuu, tyhmien sydämestä sitä ei tapaa.


Kansan suusta

Riita repii, rauha rakentaa.

On taottava silloin, kun rauta on kuuma.

Rakkaudesta se hevonenkin potkii.

Rakkauden iskulauseita

(Mukaellen nainen.com sivustoa)

Teen tärkeää lehtijuttua elämän ihanista asioista. Saanko käyttää sinua esimerkkinä?

Etsin ja löysin sateenkaaren pään päätellen siitä, että sinä aarteeni olet tässä.

Jäin juuri koukkuun; oletko sinä kalastaja?

KALENTERIASIAA LOKAKUUSSA 2018

Ennenvanhaista, ei kuitenkaan ehkä ikiaikaista. (Lähde, Kansanvalistusseuran kalenteri 1880:)

"Karhu menee pesäänsä..., peuralla on juoksuaika, hiiret tekewät koko syksyn wahinkoa wilja-aitoissa ja pelloilla....Siika, muikku ja lohi kutewat. Käärmeet ja sammakot menewät talwimajoihinsa.!"

Aihesivun Mennään metsään pääkuva

Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen ja päättää kampanjan Mennään metsään -viikkoon 1.–7.10.2018.

Yle perustelee tapahtumaa seuraavasti:

Mennään metsään ja suojellaan lakisääteisiä jokamiehenoikeuksiamme Suomessa! Metsää on syytä juhlia, sillä metsä on suomalaisten rakkain luontokohde, suosituin liikuntapaikka, terveyden ja rauhan lähde. Ikiaikaisen metsäsuhteemme perustana ovat maailman laajimmat jokamiehenoikeudet, oikeus mennä metsään. Kampanjaan liittyy myös tavoite maailmanlaajuisesti ainutlaatuisten jokamiehenoikeuksien suojelemiseksi: Unescon aineettoman kultuuriperinnön listalle pääsevät vain perinteet, joita kansalaiset aidosti arvostavat ja käyttävät.

4-10.10 on perinteisesti Eläinten viikko. Sitä on vietetty Suomessa vuosittain Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton (SEY) aloitteesta jo vuodesta 1959 alkaen. Eläinten viikon aloittaa valtakunnallinen Maailman eläinten päivä torstaina 4.10. Eläinten viikon teema tänä vuonna on koira ja aihe "en ole lelu".Vanhustyön keskusliitto on käynnistänyt Vanhustenpäivä ja -viikko ovat tulleet valtakunnallisena tapahtumana jo seniori-ikään. Vanhustyön keskusliiton käynnistämät tapahtumat täyttävät jo 66 vuotta!

su 7.10.2018, lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, vietetään Vanhusten päivää.


su 7.10 - su 14.10. vietetään Vanhusten viikkoa. Vanhusten viikon teema on "Iloa toimeliaisuudesta". Eipä sen todempaa väitettä ja kehotusta voi olla olemassa. Ehtona on tietenkin, että on jäljellä kyky toimeliaisuuteen. Voisiko paremmin tähän yhteyteen kuin mihinkään muuhun sopia vaimo-Mairen eläessään pulmatilanteissa lausuma itsekehotus: "Konstit ei saa loppua."


Keskiviikko 10.10. on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. 

 

ti 24.10. YK:n päivä.



Täysikuu keskiviikkona 24.10.

 
 
 

kuva: shutterstock/pixabay.com

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

KIRKKOVUODEN LOKAKUUN SUNNUNTAIT evl.fi-SIVUSTON MUKAAN

(Tekstejä mukauttanut Kalevi)

7.10.      20. sunnuntai helluntaista: Usko ja epäusko

 

14.10.       21. sunnuntai helluntaista: Elämä on lahja, elämässä vaikuttaa armo, kristitty on ”Kristus lähimmäisilleen”.  21.10. Uskonpuhdistuksen merkkipäivä: 22. sunnuntai helluntaista omistetaan uskonpuhdistukselle. Sunnuntain tekstit liittyvät uskonpuhdistuksen keskeiseen sisältöön. Meitä autetaan palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin ja Raamatun sisältöön. Liturginen väri on vihreä, kuten lokakuun muinakin sunnuntaina. Alttarikuva (Lähde evl.fi:)

 

 

21.10. Uskonpuhdistuksen muistopäivä, 22. sunnuntai helluntaista

Sunnuntain tekstit liittyvät läheisesti uskonpuhdistuksen keskeiseen sisältöön.Uskon elämäämme saamme tarpeen mukiaan uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.

28.10.   23. sunnuntai helluntaista: Tämän sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Su 21. - su 28.10. on EKUMEENINEN VASTUUVIIKKO 2018.

Viikon teema tänä vuonna: Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön ja tookaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Jokaisella on oikeus (YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistuksen mjukaan) ilman mkinkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.

Maailmassamme tyttöjen ja naisten osallistumiselle ovat usein esteenä perinteeksi muodostuneet roolimallit ja niihin liittyvät uskomukset. Niiden seurauksena tyttöjen koulutukseen ja naisten työllistymiseen ei panosteta riittävästi.

Suomessa etenkin maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaiset naiset kokevaty työllistymisen haastavana. Ennakkoluulot estävät heidän työllistymistään. Naisten palkka on maailmanlaajuisesti miesten palkkaa huonompi.

Sivistysvaltio Suomessakin samasta työstä voidaan lainvastaisesti maksaa samasta työstä naiselle vähemmän palkkaa kuin miehelle. Sivistysvaltioko sellainen, jossa rikoslain sakko- tai vankeusrangaistusta kylmästi, mutta rangaistuksettta uhaten maksetaan palkkaa epätasa-arvoisesti naiselle vähemmän palkkaa kuin miehelle!!!???

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Koulujen syyslomat  Suomessa ajoittuvat Opetushallituksen mukaan viikoille 42 - 43 (15. - 26.10.2018). Iloa ja levollisen hyvää mieltä lomalaisille!

su 28.10. siirrytään talviaikaan eli normaaliaikaan. Kelloja siirretään tunnin verran lähintä kesää kohti eli taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 28.10.2018 kello 04.00. (--> kello 03:een). Toimenpiteen hoidamme kai yleensä lauantai-iltana nukkumaan menon aikaan, tai jos kellon siirtämisoperaatio on unohtunut, niin sitten sunnuntaina heti, kun tulee mieleen. - Lokakuu on siis siitäkin ihana kuukausi, että saamme nukkumisaikaa yhden kokonaisen tunnin lisää. - Ja saa sitten nähdä lopetammeko lainsäädännön ehkä muuttuessa kellojen siirron toptykkänään.  Ken elää, hän näkee.

 

YK:n tapahtumakalenterista lokakuussa 2018:

ma  1. lokakuuta: Kansainvälinen ikäihmisten päivä

ti     2. lokakuuta: Kansainvälinen väkivallattomuuden päivä

pe   5. lokakuuta: Kansainvälinen opettajien päivä (UNESCO)

ti     9. lokakuuta: Maailman Postiliiton päivä

ke 10. lokakuuta: Maailman mielenterveyspäivä (WHO)

to  11. lokakuuta: Kansainvälinen tyttöjen päivä

la  13. lokakuuta: Kansainvälinen luonnononnettomuuksien torjunnan päivä

ma 15. lokakuuta: Kansainvälinen maaseudun naisten päivä

ti   16. lokakuuta: Maailman ruokapäivä (FAO)

ke 17. lokakuuta: Kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi

la  20. lokakuuta: Kansainvälinen tilastopäivä (UNSTATS)

ke 24. lokakuuta: YK:n päivä

ke 24. lokakuuta: Kansainvälinen kehitystiedotuksen päivä

la  27. lokakuuta: Maailman audiovisuaalisen perinnön päivä (UNESCO)

ke 31. lokakuuta: Maailman kaupunkien päivä



HALLOWEEN: Lokakuun viimeisenä päivänä, keskiviikkona 31.10. vietetään totutusti Halloweenia. Toinen perinnepäivä, "toinen halloween", on pyhäinpäivän aattona, perjantaina 2.11. On mahdollista, että kumpanakin päivänä/iltana on liikkeellä ("karkki tai kepponen"-) pikkunoitia taikka vastaavankaltaisia olioita. Alla esimerkkinä kaksi monista yleisistä Halloween kuvista (Pixabay.comilta). Yleisimpiä lienevät juuri lentävä tai muutoin vain noita ja kurpitsat erilaisissa yhteyksissä.

Broomstick, Nainen, Kuvitteelliset, Alla
Halloween, Kurpitsa, Pelottava, Karmea

TOIVON TOIVOTUS

Toivon, että nukahdat helposti. Toivon, että nukut hyvin ja riittävästi. Toivon, että heräät virkeänä. Toivon, että kykenet virkeänä  - ja puoliväsyneenäkin - havaitsemaan edes osan sinua ympäröivistä elämän hyvistä puolista. Toivon, että hyvän havaitsemisen ja silmäkulmissasi säilyvän pilkkeen myötä toivot itsellesi myönteistä toivon tunnetta, toivoa hyvästä nykyisyydestä ja toivoa vielä paremmasta tulevaisuudesta.

Yours
Kalevi

J.K. Ajatelkaamme mahdollisuuksien mukaan iloista ja hyvää sekä välttäkäämme surullista ja pahaa. K.

Syksyllä Lehdet, Lehdet, Värikäs

                                                      Iloista ruskaa                           

                                                   (kuva: Pixabay)

 

 

     

        

Syys(kuu) saa(puu) - tervetuloa!

Lauantai 1.9.2018 - Kalevi Suojanen

ELÄMÄSTÄ

"Elämä on ihmeellistä", tapasi aikoinaan sanoa eräs kollega, vanhapoika, vähän erilainen ihminen. Niin olen minäkin, niin olet sinäkin - ja niin ovat kaikki muutkin ihmiset, jokainen ihminen. Elämä on ihmeellistä oli tuon kunnioittamani ihmisen slogan. Hän toisti sitä hyvin usein. Vaikka olisimme tavanneet työpaikan vessassa tai missä tahansa, kyllä hän sen useimmiten tavatessamme ilmoitti.

Näin hiljan tuon kollegani kuolinilmoituksen. Hän kuoli miljonäärinä. Muistaakseni vanhapoika kaimani oli lahjoittanut omaisuutensa hyväntekeväisyyteen. Vaikka nimitin häntä edellä jo kahdesti vanhaksipojaksi, hän oli todella paljon muutakin. Hän oli Ihminen, hän oli lämmin persoonallisuus - niin kuin sinä ja minä ja useimmat muut meistä.

Pitää pitää varansa, ettei karsinoi lähimmäistään liian pieneen karsinaan. Esimerkki: varsin kuulen nimitettävän muistisairasta sanalla dementikko. Ai dementikko!? Yhtä hyvin, siis huonosti, voisi syöpää sairastavasta käyttää nimitystä syöpäkkö. Haukkumanimiä kai käytetään osittain halveksuntaa merkitsevässä tarkoituksessa: esimerkiksi skitso ja holisti.

Holisti voisi olla erityisen laaja-alainen käsite. Mietin itseäni, kun uutisia pitää kuunnella ja katsella aika usein, että olenko riippuvainen uutisista, uutisholisti. Sitten peliautomaateilla on peliholisteja. Ja monia muita: totoholisti, lottoholisti, veikkausholisti. Peliholistit lienevät erityisen yleisiä, kun katsoo vanhempia heidän yrittäessään epätoivoisesti edes hetkeksi pois älypuhelimen peleistä ja ties mistä. Olen kiinnittänyt huomiota kävelylenkeillä yleisesti tien vierustalla esiintyviin "valkoisiin jääkiekkoihin". Ne ovat kuulemma tyhjiä nuuska rasioita. Paljon kulkee näemmä teitä myös nuuskaholisteja, lyhennettynä nuuskholisti. Puhumattakaan tupakholisteista.

Tupaholisti puolestaan on tupaansa erakoitunut erilainen yksilö. Kunnioittakaamme häntäkin. Hänellä voi olla paljon hyviä puolia persoonallisuudessaan. Tunnen eräänkin, joka pelikortit kerran läpi selattuaan muistaa ulkoa niiden järjestyksen. Voisi päästä Guinnessin ennätysten kirjaan. Harva pääsee. Mutta on huonompiakin elämän tarkoituksia kuin pääsy ennätysten kirjaan.

ILOSIA AIKOJA, MIELENSÄPAHOITTAJA

Oikein hyvä mieli jäi Tuomas Kyrön luomasta, kaikkien tuntemasta Mielensäpahoittajan roolihahmosta ja koko uudesta elokuvasta. Elokuvateatteriin eivät mahtuneet kaikki halukkaat, joten hyvä menestys lienee taattu.

Tiina Lymi on ohjannut elokuvan, jonka pääroolin Mielensäpahoittajana vetää lämpimän taidokkaasti Heikki Kinnunen. Häntä täydentää hyvin Mielensäpahoittajan lapsenlasta näyttelevä Satu Tuuli Karhu.

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin" -virke esiintyy elokuvassa vain kaksi kertaa, joten sketsipainotteisuuteen on tullut ehkä virkistävääkin vaihtelua lämpöisien tunteiden kera.

Minulle teoksen kohokohdaksi jäi mieleen Mielensäpahoittajan isopapan roolissa lapsenlapsenlapselleen keskoskaappiin kertoman elämänohjeistuksen sykähdyttävin  osuus:

- Muutamia hyviä puolia maailmasta mainostaakseni: peruna, haitarimusiikki, murtomaahiihto.

Lämpöisen hienosti isopappa kuitenkin antaa Hertta-nimellä varustamalleen keskosvauvalle keskoskaappiin myös vapaan valintaoikeuden omien maailman hyvien puolien löytämiseksi.

 

ALZHEIMER

Omaishoitajan päiväkirjastani pe 12.7.2002:

On edelleen ollut pelkoa kaatumisista. Viime aikojen kuumuudessa Maire on kävellyt melko usein hyvin voimakkaasti oikealle päin kallellaan. Olen pelännyt kaatumista varsinkin kivirappusissa. Se tekisi varmaan todella pahaa jälkeä. Eilen Maire kaatui kotona. Olimme kumpikin omalla sohvalla päivälevolla. Maire oli lähtenyt huomaamattani kävelemään. Havahduin ja pelästyin hänen ”ai, ai, ai” –huutoonsa. Kaatuminen oli kyllä ensisijaisesti arkistohuoneeni lattialla lojuneiden paperikasojen vika. Toisaalta niiden ansio oli, ettei ollut onneksi sattunut kovin pahasti.

Olimme eilen seuraamassa Myllypurossa Aleksin jalkapallo-ottelua. Mairella oli kädessä pieni muovinen pallo. Aleksin ja hänen ystävänsä nähden Maire yhtäkkiä yllättäen puraisi palan muovipallosta ja söi palasen estelyistäni huolimatta. Harmittelin, että Aleksilla varmaan oli ystävänsä vieressä häpeän tunne. Kyllä elämä voi olla raadollista.

Kommunikoinnissa meillä on yleistynyt voimakas ilmaisu: ”Hä-tä-tä-tä-tä—tä-tää”. Se on hyvin ystävällismielinen ja yhteyttä ottava ilmaisu. Vaikea sitä on tulkita. Se voisi tarkoittaa: ”Minun on hyvä olla. Onpa hyvä, kun olemme yhdessä.” Tai jotakin muuta vastaavaa. Voisin kuvitella, että ilmaisu ulkopuolisessa herättäisi ensisijassa pelkoa.

Kävimme tänään Tallinnassa. Tarina etenee samoin kuin viime Ruotsissa käynninkin tarina: luulin, että kauan sitten tekemämme matka oli viimeisemme, mutta niin vain keräsin rohkeutta – menimme, näimme, voitimme. Olimme viehättävässä Annin tuvassa Nummen kaupunginosassa syömässä ystäviemme Mare Vintin ja Andres Toltsin kanssa. He molemmat ovat Eestissä ja kansain­välisestikin varsin kuuluisia mestaritaiteilijoita kuvataiteen alalla. Uskon meillä kaikilla olleen hyvä olla toinen toisemme seurassa. Olen myös varma, että Mairella oli myönteinen muistojälki aivoissaan Maresta ja Andresista. Tutustuimme heihin, nykyisiin parhaisiin ystäviimme, kun Mare (Suomessa vastaava on Maire) piti taidenäyttelyn omistamassamme ja Mairen arkea täyttävässä Munkinseudun galleriassa Munkkivuoressa.

Kaiken varalta matkustimme Eestiin ja takaisin laivan business-luokassa. Uskon, että se oli hyväksi. Muualla laivassa oli valtavasti ihmisiä, business-osastossa oli menomatkalla vain muutama ihminen, tulomatkallakin vain kohtuullinen määrä. Menomatkalla jättäydyimme viimeisiksi. Tullissa meni hyvin. Tulomatkalla mieli oli niin rohkea, että menimme businessluokkalaisten etuoikeutta hyödyntäen ensimmäisten joukossa Suomessa maihin. Kaikki meni hyvin. Muuta en oikeastaan pelännytkään kuin Viron tullin töykeyttä, jota viimeksi kohtasimme. Nyt tullin täti ymmärsi hyvin, että Maire ei voi tulla hänen luokseen yksin, vaan että meidän piti sairauden vuoksi liikkua yhdessä. Sen hänelle selitin ja hän oli ymmärtäväinen.

 

su 21.7.2002

Tänään tuli televisiojumalanpalvelus Raumalta. Pappi piti saarnan lyhyellä lounaismurteella – ei siis vaikealla Rauman giälel,  vaan minullekin tutulla murteella. Hän puhui sanoinkuvaamattoman hyvin. Herkkyyteni näkyi taas itkuisuutena; itkin jumalanpalveluk­sen aikana monta kertaa. Hiukan ennen loppua lähdin omaan kirkkoon. Jätin Mairen 20 minuutiksi yksin ja onnistuin vihdoin pitkän aikaa mielessäni olleessa tavoitteessa. Menin kotikirkkoon ehtoolliselle, jätin vahtimestarille roponi kolehtiin jälkikäteen liitettäväksi, otin Herran siunauksen ja lähdin kotiin. Kirkonmeno­jen aikana sain suurimman ahaa-elämyksen koko Mairen sairauden aikana. Minunhan pitää hänen kuullensa rukoilla. Tein tänään rukouksen sijasta monta kertaa ristinmerkin Mairelle. Ei hän sitä hämmästellyt. Illalla toivotin ristinmerkin kera Taivaan Isän siunausta. Levolle lasken Luojani, voisi olla ihan hyvä ääneen luettava iltarukous, joka tuntuisi Mairesta varmaan tutulta. Huomisesta lähtien lausun siis myös sen pelkän ristinmerkin lisäksi.

 ---------------------------

                              -------------------------------

                                                             ------------------------------

 Kalevilta                                                                LÄHETE

 

                                                                                21.8.2002

 

Rakkaat Kustaankartanon D1-läiset!

Ohessa tulee taas meidän Maire. Kiitos etukäteen huolenpidosta.

Vatsa toimi aamulla normaalisti. Vaipan vaihdoin kotoa lähtiessä. Vatsa toimi muuten edellisen kerran kolme päivää sitten. Silloin oli ripulia. Olimme kai syöneet ja juoneet vähän väärin (valkoviiniä, omenaa, kahvia, muroja). Nyt oli siis taas normaali.

WC:ssä käyntiin pitäisi varata harmittavan paljon aikaa. Maire kyllä istuu itse, kun vain saa tarpeeksi rauhallista keskittymis­aikaa. Istumaan pääsyn jälkeenkin voi kestää todella kauan, ennen kuin mitään tapahtuu. Ja kakan tuloon voi mennä vielä kauemmin. Välillä käy niin, että nostan pois, vaihdan vaipan, ja vasta sitten alkaa tapahtua. Koettakaa kestää omassa työssänne!

Unilääkettä olen edelleen antanut. Uniaikaa on ollut kello 22:n jälkeen aamu 7.30:een.

Osastonhoitaja Arja hei: muistaisitko lääkärin kanssa neuvotella siitä, onko Exelonin vaihtaminen uuteen lääkkeeseen mielekästä.

Haen Mairen kotiin lauantaina illalla. Voi mennä myöhään, kun pääsen lähtemään Uudenkaupungin takaa syntymäpäiviltä vasta loppuiltapäivästä.

Kestävyyden toivotuksin, kiitos paljon!

Kalevi

------------------------------- 

                               -----------------------------

                                                            ---------------------------------

Kalevilta                                                                        LÄHETE

                                                                                       8.9.2002

 

Rakas D1:n väki!

 

Maire tulee taas hellään huomaanne ma 9.9. – ke 11.9. Minulla loppuu koulutyö keskiviikkona kello 15.45, jolloin pääsen Pasilasta lähtemään hakemaan teiltä Mairea kotiin.

Ohessa on perinteiset kamppeet ja dosetti. "Koiru-Sabina" onkin ollut teillä hoidossa koko viikon. Ohessa on myös Mairella viimeksi pois lähtiessään päällään ollut leasingpaita.

Suihkussa ei tarvitse käyttää, koska hoidan sen pois alta sunnuntai-iltana. Maire tulee siis melkein suihkunraikkaana. Hiukan hän on käynyt entistä poissaolevammaksi ja samalla totisemmaksi. Toivottavasti saatte loihdituksi häneltä hymyä, kiitostaputtamista ja naurua.

Jos on mahdollista pitkästä aikaa saada jalkahoitoa jonakin tämän kuun hoitojaksoista (ovat aina ma/ke), olisi se todella upea asia.

Unilääkettä olen antanut entiseen tapaan nukkumaan mentäessä.

Aamupalan ja aamulääkkeet otamme maanantaina aamulla ennen luoksenne lähtöä. Silloin vaihdan myös vaipan.

Voi, miten sydämestäni toivon teille kestävyyttä eli suojelusenkeleitä.

Terveisin

Kalevi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

UNESTA JA UNETTOMUUDESTA

Aviopuolisoni Maire kohtasi "pienen kuoleman" eli sai diagnoosin Alzheimerin taudista vuonna 1993. Hän oli silloin 58-vuotias.

Tuo oli ajankohta, jolloin minulla, Suomen Liikemiesten Kauppaopiston ja silloisen Helia ammattikorkeakoulun juridiikan opettajalla, alkoivat univaikeudet. Se merkitsi sitä, että lähdin joskus töihin kolmen tai kahdenkin tunnin yöunen turvin. Turva oli pieni. Huono uni vaikutti varmaan kielteisesti koko elämääni. En silloista elämää kovin hyvin muista. Nämä asiat ovat varmaankin hyvin yksilöllisiä. Omalta osaltani voin todeta, että muistin heikkeneminen oli yksi seuraus liian vähäisestä levosta. Kun seuraavaksi elämänvaiheeksi tuli vuosia kestänyt omaishoitajuus työn ohella, asetelma oli näin jälkeenpäin ajatellen aika vaikea ja kova. En sitä silloin vaikeana enkä kovana pitänyt. En tunnistanut enkä tunnustanut syvää väsymystä.

Unettomuus omalla kohdallani lienee johtunut suurelta osalta stressistä. Väsymys johtui liian vähäisestä ja huonolaatuisesta unesta. Muistin pätkiminen johtui väsymyksestä. Näin se kai yksinkertaistaen meni. Väsymystä lisäsi se, että jossakin vaiheessa yhdeksi syyksi paljastui uniapnea. Siitä olen päässyt laihtumisen kautta eroon vasta parisen vuotta sitten. Mutta jos ja kun uniapneani oli varsin voimakas, merkitsi se kai sitä, että jos olisin nukkunut vaikkapa kahdeksan tuntia, sain siitä hyväkseni ehkä 2 - 3 tuntia. Hengityskatkokset olivat mittausten mukaan jopa yli minuutin mittaisia.

Nyt tuli jo niin pitkä tositarina, että siitä tulee liian pitkä. Menköön tämäkin Mairen Alzheimer osion tapaan jaksoissa. Ei niitä jaksoja kovin monta toivottavasti tule. Mutta ainakin lokakuun blogissani jatkan siitä, mihin nyt jäin. Hyviä unia sinulle ja minulle toivotan.

TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

ISON Kirjan Sananlaskujen kirjasta:

14:15 Tyhmä uskoo kaiken minkä kuulee, järkevä harkitsee mitä tekee.

14:20  Köyhästä ei välitä edes toinen köyhä, mutta rikkaalla on paljon ystäviä.

14:23 Kaikesta vaivannäöstä on jotakin hyötyä, tyhjästä puheesta vain vahinkoa.

Kansan suusta:

(Menneen kesän lohtusanonta:) Ei lämmin luita riko!

Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee.

Rumat ne vaatteilla koreilee.

 

LIIKE-ELÄMÄN ISKULAUSEITA

Yritysmaailmassa puhutaan iskulauseista eli sloganeista, siis slouganeista. Lapsuudesta tulee mieleeni miettimättä esimerkiksi seuraavat:

Särkylääkemainos: "Ota Hota!"

Polkupyörämainos: "Ketterästi polkee vaari, vaarilla on Jaguaari!"

Suklaan ja varmaan muunkin makean mainos: Sanokaa Fazer kun haluatte hyvää! Ja aikoinaan Fazerin kilpailijana olleen Hellaksen vastaava: Hellas - Teidänkin hovihankkijanne.

Mutta on näitä nykyäänkin, vaikka kuinka ja paljon. Tässä on tamperelaisen kahvilan ikkunamainos: "Munkki päivässä pitää pepun pyöreänä!"

KALENTERISTA

UUSISTA NIMIPÄIVISTÄ

Kuten yleisesti on mediassa ollut esillä, vuoden 2020 kalenteriin tulee uusia nimiä. Yliopiston almanakkatoimiston pääsyvaatimus kalenteriin pääsylle oli, että nimi esiintyi ensimmäisenä etunimenä vähintään 500 maaliskuussa 2018 tilanteessa. Uusia naistennimiä on kalenteriin tulossa 20 ja miestennimiä 15:

Uudet naistennimet: Adele (16.12.), Aida (22.4.), Bertta (24.8.), Cecilia (22.11.), Daniela (11.12.), Elle (10.2.), Erin (7.11.), Fiona (2.3.), Iita (14.9.), Inna (29.8.), Jasmiina (9.7.), Lila (20.5.), Luna (16.10), Malla (14.3.), Meea (27.4.), Minka (11.4.), Minni (26.5.), Neela (20.4.), Selina (23.3.), Unna (2.12.)

Uudet miestennimet: Andreas (30.11.), Edvin (9.3.), Elia (9.4.), Eliel (9.4.), Felix (6.9.), Niila (6.12.), Nikolas (6.12.), Oskar (1.12.), Oula (29.7.), Petja (29.6.), Petrus (29.6.), Rene (16.7.), Teo (9.11.), Venni (17.8.), Viktor (22.3.)

UUSI LIPUTUSPÄIVÄ 

Uutta liputuspäivää tullaan viettämään torstaina 20. marraskuuta, jolloin on Lapsen oikeuksien päivä. Tämä päivä on elokuun loppupäivinä 2018 tulkittu vakiintuneeksi liputuspäiväksi. Sen vuoksi sille päätettiin lisätä lipunkuva kalenteriin vuodesta 2020 alkaen.

liputus resp

(Syyskuussa ei ole sen paremmin yhtään virallista kuin vakiintunuttakaan liputuspäivää. Siis vielä mahtuu ja ehtii uusia liputuspäiviä kalenteriin. Uskon ja toivon, että yliopiston almanakkatoimisto pitää varansa, että niitä ei tulisi liian paljon. Liian paljon ei ole yleensä hyvä. Jos liputuspäiviä on aivan jatkuvasti, on lähellä liputuksen inflaatio ja sen arvon lasku.)

ENTISAIKOJEN SANONTOJA SYYSKUUSTA

Syyskuun myrskyt tuovat hyvän viljavuoden sekä runsaslumisen helmi- ja maaliskuun.

Syyskuinen ukonilma tietää pitkää ja leutoa syksyä.

TAPAHTUMIA SYYSKUUSSA

keskiviikkona 5.9. YRITTÄJÄN PÄIVÄ

20 - 22.9. on NÄLKÄPÄIVÄKERÄYS

Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin keräys, joka järjestetään joka vuosi syyskuussa. Nälkäpäivän äiti oli pälkäneläinen vapaaehtoinen Mailis Korhonen, joka keksi idean ”kaikkien pälkäneläisten rahankeruutalkoista” vuonna 1980.

Tapahtuma laajeni nopeasti koko maahan, ja nykyisin se järjestetään lähes jokaisella Suomen paikkakunnalla.

su 23.9. syyspäivän tasaus: yö ja päivä ovat yhtä pitkät. Näin alkaa syksy, tullos, sopivan lämmin ollos! - Punertavat lehdet, pimentyvät illat, kokoontuvat moninaiset seurat ja killat. Kiidämme kohti talvea, joka alkaa vajaan kolmen kuukauden kuluttua talvipäivän seisauksella 22.12.

                    MUISTIVIIKKO: VIIKKO 38

ke 26.9. on Euroopan kielten päivä. Sitä on juhlittu Euroopan neuvoston aloitteesta yhteistyössä Euroopan unionin kanssa vuodesta 2001 lähtien. Teemapäivän tarkoituksena on  juhlistaa Euroopan kielellistä monimuotoisuutta ja kannustaa kielten oppimiseen.

 

YK:N KANSAINVÄLISIÄ TEEMAPÄIVIÄ

  5.9. Kansainvälinen hyväntekeväisyyden päivä 

  8.9. Kansainvälinen lukutaitopäivä (UNESCO)

10.9. Kansainvälinen itsemurhien estämisen päivä (WHO)

12.9. Kansainvälinen etelä-etelä -yhteistyön päivä

15.9. Kansainvälinen demokratian päivä

16.9. Kansainvälinen päivä otsonikerroksen suojaamiseksi

21.9. Kansainvälinen rauhanpäivä

26.9. Kansainvälinen ydinaseiden täydellisen poistamisen päivä

27.9. Maailman turismipäivä (UNWTO)

28.9. Maailman vesikauhupäivä (WHO)

28.9. Maailman merenkulkupäivä (IMO)

30.9. Kansainvälinen kääntäjienpäivä

TÄYSIKUU SYYSKUUSSA on tiistaina 25.9.2018.

Moon, Meri, Täysikuu, Välimeren, Luonne

SYYSKUUN KIRKKOVUODEN SUNNUNTAIT evl.fi-SIVUSTON MUKAAN

(Tekstiä mukauttanut Kalevi)

2.9.    15. sunnuntai helluntaista: Aiheena on kiitollisuus ja kiittämättömyys.

9.9.    16. sunnuntai helluntaista: Ethän kanna murhetta kaikesta

          mahdollisesta ja mahdottomastakin.

16.9.  17. sunnuntai helluntaista: Kirkkovuoden pikkupääsiäinen tai

          syyspääsiäinen. Tätä päivää voitaisiin ehkä sanoa "toivon

          sunnuntaiksi". Kristinuskon yksi keskeinen sanoma on tällöin,

          että elämässä toivo kantaa yli kuoleman rajan.

23.9.  18. sunnuntai helluntaista: Eräs kristinuskon sanonnoista on

          "kristityn vapaus". Usko vapauttaa ihmisen perustamasta

          elämäänsä omien tekojensa ja muiden ihmisten mielipiteiden

          varaan. Vapaus vapauttaa kiintymään totuuteen ja

          rakkauteen.

30.9.  Mikkelinpäivä: Keskeinen sana Mikkelinpäivänä on enkeli.

          Päivää sanotaankin enkelinpäiväksi.

          Voisi se olla suojelusenkelinpäiväkin.

Mikkelinpäivänä tulee erityisesti mieleen elämäni suurin kokemus: Olin tulossa Pasilasta töistä kotiin Oulukylään. Tuolloin Mairen sairaus oli jo diagnostisoitu, mutta sairaus oli niin alkuvaiheessa, että uskalsin jättää hänet kotiin muutaman tunnin ajaksi. Pysähdyin kotimatkalla käydäkseni Oulunkylän, "Ogelin", pienessä ostoskeskuksessa. Kävin silloisessa Spar-kaupassa.

Huomasin kassajonossa seistessäni, että ostarin käytävällä lasin takana seisoo minulle tuntematon mies, joka tuijotti minua pitkään. Jonottaessani unohdinkin hänet. Mutta sitten hän olikin käytävällä kaupan ovella minua vastassa pysäyttäen minut. Hän sanoi: "Niin - minun pyydettiin vielä sanomaan teille, että kun me rukoilemme Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin kyllä kaikki hyvin päättyy!"

Hämmennyin, hämmästyin. En saanut hämmennystäni loppumaan, kun miestä ei enää ollutkaan missään. Ei ollut enää edessäni, ei ollut käytävällä missään päin. - Kerroin tapauksen eräälle läheiselleni. Hän kysyi refleksinomaisesti: "Olitko ottanut jotakin lääkettä?" - Ethän sinä kysy, kiitos.

 

TOIVON TOIVOTUS

Rauha, sisäinen rauha, luo ja tuo luo toivoa. Toivon ja toivotan sinulle rauhaa.

 t. Kalevi

Eläköön elokuu kauan muistojemme aarrearkussa!

Keskiviikko 1.8.2018 - Kalevi Suojanen

ELÄMÄSTÄ

Kerronpa hiukan pitkästä aikaa posetiivarielämästä. Olen Suomen harvoista posetiivareista ainoa, joka soittaa pelkästään hyväntekeväisyyttä varten. Tulot menevät muistisairaiden ja heidän läheistensä hyväksi valtakunnallisen järjestön, Muistiliitto ry:n (Alzheimer Centralförbundet) kautta. Tänä vuotena olen antanut valitettavasti vähemmän aikaa soittoharrastukseen kuin kolmena edellisenä vuotena.

Olen puolittain erehdyksessä antanut liikaa aikaani kirjaprojekteihin. Niitä on nyt limittäin ja lomittain yhtä aikaa menossa kolme, joista kaksi on paisunut niin laajaksi, että on välillä "pitänyt niin kiirettä, ettei ole ehtinyt tehdä mitään". Tosiasiaksi olen näin jälkeenpäin todennut sen, että toisaalta en ole osannut luopua nuoremman ihmisen tavoitemäärästä, toisaalta en ole ottanut huomioon sitä, että ihminen hidastuu tekemisissään iän karttumisen myötä. - Ensi vuonna panostan taas enemmän posetiivariharrastukseen. Ensimmäisen vuoden yli 50 keikan määrää en kuitenkaan enää tavoittele. Pitkän päälle, tai lyhyen, eihän sitä immeinen tiiä, tavoittelen noin 40 soittokeikkaa kalenterivuotta kohden.

Pari muistelmaa posetiivarielämästä:

Olin pari vuotta sitten vuotuisilla markkinoilla soittamassa Tampereen keskustorilla. Parinkymmenen metrin päästä ilmoitti noin kuusikymppinen mies: "Hei, mä soitan isälle, että sekin saa kuunnella sun kaunista soittoasi." Ja niin hän sojotti kännykkäänsä posetiivia kohden, että isäkin sai kuulla. Puhelun loputtua hän lähti tuomaan panostaan palkkioksi soitosta kysyen: "Kelpaako asunnottoman alkoholistinkin lantti?" 

No, alkoholistilta hän ei missään nimessä näyttänyt. Ja asunnottomuus ei ainakaan ihan varmasti näy ulospäin - ei ainakaan hänestä näkynyt. Kun hän pitkän kuuntelemisrupeaman jälkeen jatkoi matkaansa, hän asetti posetiivin päälle jostain taittamansa pienen, kauniin, kukkivan kanervanoksan. - Tuo pikku oksa oli kai yli vuoden ajan autoni kojelaudan päällä niin, että se näkyi ulos asti. Ja kukkimista riitti koko ajan. En muista sitä poiskaan heittäneeni, mutta ei sitä nyt muutamaan toviin ole enää näkynyt sulostuttamassa elämääni. Se on harmittavasti mysteerisesti kadonnut.

Toinen muistelu on ajalta parisen viikkoa sitten Tuusulan kirkkokonsertista. Konsertti oli kansainvälinen posetiivarikonsertti. Soittajia oli Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Virosta ja Japanista, yhteensä kymmenkunta. Jokainen meistä soitti yhden kappaleen. Omaksi kappaleekseni olin valinnut Franz Schubertin Ave Marian. Kun se oli melkein kahdeksan minuutin pituinen, se ei olisi sellaisenaan mahtunut tunnin konserttiimme. Siksi soitin sen tavallista nopeammin sanoen, että kappale tuntuu siten paitsi tutulta myös tavanomaista iloisemmalta. Ja ilohan on elämän suola.

Tapaan, jos mahdollista, hiukan pakinoida musiikin ohella. Nyt kerroin muutamalla sanalla Ave Marian taustoista ja erityisesti Ave-sanasta. Lapsena muistelen ihmetelleeni, miksi Mariaa sanotaan aaveeksi. Sittemmin olen tutkaillut, että yleisimmin tuo enkelin Marialle sanoma ilmaisu on käännetty suurin piirtein näin: "Ole tervehditty, Maria!" Toisissa käännöksissä se on "Terve, Maria!" Sitä en oikein varmasti ymmärtänyt, kun se tuntui niin nykyarkiselta tervehdykseltä, vähän kuin "Tervemorohei!"

Katsoin latina-suomi -sanakirjasta ave-sanan merkityksen. Siellä oli muistaakseni sellaisia sanoja terve-sanan lisäksi kuin moi, moikka. Ehkä lapsenlapsemme joskus lukevatkin tulevaa nykykäännöstä: "Moikka, Maria!" tai "Tsau tsau, Maria!" Voi, kunpa sen sijaan kääntäisivät siten kuin jossakin nykykäännöksissäkin olen nähnyt: "Ollos iloinen, Maria!"

Tuusulan kirkkokonsertin jälkeen tuli kättelemään eräs nuori mies. Hän esitteli itsensä sanoen nimekseen Jussi Salonen. Jussi kertoi olevansa Tuusulan apulaispormestari. Hän kysyi minulta, olenko ollut opettajana Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Vastasin myöntävästi, johon hän, että hän oli siellä opiskelijana yhteiskunnallisella linjalla 1980-luvun alussa. Jussi Saloselle oikeusoppia oli opettanut ystäväni Leo Virtaneva, mutta Jussi kertoi käyneensä minunkin tunneillani, "koska maineeni opettajana oli kiirinyt hänellekin". Sitä paitsi hän oli toiminut oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, jonka aseman johdosta olimme myös olleet kommunikointiyhteydessä.

Jussi kertoi, että hänen isänsä oli kuollut kansanedustajana ollessaan alle 50-vuotiaana. Isän hauta on Tuusulan kirkon vierustalla. Ainakin Jussi oli jo nuorena tiennyt, mikä häntä kiinnostaa, koskapa oli valinnut opiskelussa yhteiskunnallisen linjan ja oli nyt apulaispormestarina. En tullut kysyneeksi, aikooko hän teit isäns astumaan, siis kansanedustajaksi. Kaikki rahkeet siihen ovat. Kävimme aika pitkän lämminhenkisen ja ainakin minulle hyvää mieltä tuottaneen keskustelun. Kiitos Jussille kera suuren menestyksen toivotuksin! - Ehkä vielä polkumme yhtyvät. Minunkin polkuni näemmä ovat johtaneet Tuusulaan, koskapa olin kaksi vuotta sitten soittamassa posetiivia Halosenniemen kupeessa.

KUOLEMASTA

Serkkuni soitti eräänä 1970-luvun alkupuolen jouluaattona tavanomaisen Hyvän joulun toivotuksensa. Asuin silloin ennen Oulunkylän aikaa pari vuotta Espoon Iivisniemessä. Hänen puhelunsa oli mennyt erehdyksessä naapuritaajamaan, Soukkaan. Sieltä hänen puheluunsa oli vastattu, että "Kalevi Suojanen on kuollut".

Kun vuosia myöhemmin koetin avata nimelläni sähköpostiosoitetta, ei se onnistunut, "koska Pirkkalassa on jo olemassa sillä nimellä sähköpostiosoite". Kun taas vuosia myöhemmin avustin erästä ystävä-sotaveteraania kirjoittamaan kirjaa sotamuistelmistaan, etsin pirkkalalaista täyskaimaani. Kukaan tapaamistani ihmisistä ei ollut hänestä kuullut, eikä häntä ainakaan siellä ollut olemassa. Täyskaimat lienevät harvenemassa. Harmi, kun haluaisin kokea, miltä tuntuisi jutella täyskaiman kanssa.

Kun isäni kuoli 1970-luvulla, päivystin hänen puhelintaan jonkin aikaa. Muistan vieläkin selvästi, kun oli vaikeita tilanteita. Vastasin puhelimeen muutamille ihmisille, jotka eivät tienneet isän kuolemasta. Muistan, miten äärettömän vaikeaa oli sanoa, kun isää pyydettiin puhelimeen, että "hän on kuollut". Vaikka nytkin tunnen, että olisin henkisesti aivan valmis muuttamaan iäiseen kotiin, kyllä kuolema sittenkin lienee vaikea asia, kun se on edessä konkreettisesti. Ihan varma en ole asiasta sen vuoksi, että "kokemusta on".

Kun muutama vuosi sitten olin vaikeassa leikkauksessa, ymmärsin lääkärin puheesta, että sydämen takia voi olla riski, että en herää nukutuksesta. Kyllä silti nukahdin rauhallisella mielellä. Ja kassissani kaapissa oli valmiina muistotilaisuuden yksityiskohtainen ohjelma. Kai se jossakin odottaa käyttöä. Ehkä sen käy samoin kuin äitini hääpuvun. Se löytyi kaapista monen monta kuukautta hautaamisen jälkeen. Mukana oli viesti: "Laitetaan arkkuuni mukaan."

ALZHEIMER

 la 22.6.2002 päiväkirjasta:

Päivä oli varsin tavanomainen päivä eli ei meidän juhannus­päivämme mitenkään kohoa muita päiviä korkeammalle. Kolme kertaa sentään teimme kävelylenkin. Ja illan lopuksi sain vihdoin aikaan kakun leipomiseksi. Täytän sen aamulla, joten vietämme sitten jälkikäteen kakun avulla juhlaa. Onhan kuitenkin sunnuntai tulossa.

Pariin otteeseen kahvipöydän ääressä Maire jälleen pelästyksek­seni katsoi minua poissaolevin, mutta vihaisin silmin. En ymmärrä, mistä se johtui, kun yleensä hän on ystävällinen ja katsoo ystävällisesti.

Omaishoitaja-tuttu soitti tänään. Hänen miehensä on alkanut lyödä häntä. Lapsiltakin hän oli ensin salannut asian. Kysymykseen, mistä hän oli saanut kasvoihin mustelmia, hän oli ensin vastannut vältellen, että ”olen vain satuttanut itseni”. Taivaan Isän tahto jää kyllä salaisuudeksi; on tämä niin karmea sairaus.

PVoisikohan tietyssä viheessa sairautta ilmenevälle normalia isommalle itsepäisyydelle olla jonkinlainen selitys Eino Leinon runon "Minä" säkeissä. "Minä on maailman ajatus, työn tulos tuhannen voiman, alku, loppukin elämän --- Iseys on ihanin mahti, minkä sait sa synymässä: älä anna pois ikinä!"

Silloin tällöin Mairella olisi minulle asiaa. Hän aloittaa: ”Kuule!” Mutta koskaan hän ei ole muistanut, mikä se asia on. Kuule-sanan jälkeen on pelkkä hiljaisuus. Kun se on minusta noloa hänelle, olen siihenkin aina tokaissut: ”Kaikki on hyvin!” Eilen juhannusaattona hoksasin, että yksi Mairen lääke on tyystin loppunut. Onneksi etsimisen jälkeen löytyi avoinna oleva apteekki. Maire odotti minua taas kerran autossa radiota kuunnellen ja lehtiä sekä kortteja tutkaillen. Ajattelin ilahduttaa häntä ostamalla kukkasen takapenkille lisäseuraksi automatkalle. Lieneekö ollut ruusupegonia, vai mikä ruukkukukka. Kaunis se oli. Kun tulimme kotiin, Maire nousi autosta kukan terälehtiä käsissään. Hän oli nyppinyt kaikki kukat pois. Illalla hän oli vielä repinyt kukasta lehtiä pois. Yhden sain pois hänen suustaan. Hiukan myöhemmin hän koetti syödä pientä puutikkua ja sanoi: ”En saa!” Onneksi hän ei saanut sitä syödyksi.

Viime maanantaina muuten meitä kuvattiin taas ajankohtaiseen kakkoseen. Tiina-toimittaja halusi tehdä meistä juttua kokonaisuuteen, joka käsittelee kai vanhustenhuollon epäviisaita säästöjä. Emme ole julkisuuden kipeitä, mutta uskon, että on paljon vertaisihmisiä, jotka saavat voimaa, kun huomaavat heidän kokemiaan murheita olevan muillakin. Toisaalta haluan kyllä terveille osoittaa edes rahtusen sitä, mistä on kysymys. Maire tuli mielellään mukaan tähän Tiinan ehdottamaan projektiin silloin, kun hän vielä ymmärsi sairastavansa. En usko, että ohjelmaan avustajaksi menomme on väärin Mairea kohtaan.

ti 9.7.2002:

Kävimme eilen Porvoossa tuttavan luona kylässä sekä Mairen äidin ja isän haudalla. Jos mahdollista, entistäkin vähemmän Maire ymmärtää haudan merkitystä. Tai ei ymmärrä lainkaan. Ei hän tohtinut pysähtyä missään vaiheessa hetkeksikään äitinsä ja isänsä haudan ääreen eikä katsoa, kun laitoin kukan ja sytytin kynttilän. Maire oli yhden vuorokauden viime torstaista perjantaihin Kustaankartanon hoivissa, kun otin loppukirin laajassa kirja­projektissa. Loppukirini onnistui: sain 687-sivuisen kirjan kirjapainoon.

Kun hain Mairen perjantaina pois, hän oli täysin apaattinen. Syytä en tiedä. Hymy ja sen myötä Maire tuli esiin vasta seuraavana päivänä. Merkillinen ilmiö; muuta selitystä en keksi kuin hellään hoitoon viemisen kääntöpuolen: laitostumisen. Nuorin lapsenlapsi Valtteri oppi kävelemään viime viikolla. Onneksi Mairelta kävely käy jokseenkin hyvin, välillä jopa juoksuksi saakka. Muutoin taidot ovatkin sammuneet sitä myöden kun lapsenlapsille on taitoja tullut. Kun Aleksi opetteli kirjoittamaan, Maire unohti, miten kirjoitetaan. Nyt kun Valtteri opettelee puhumaan, Maire on unohtanut jokseenkin kokonaan puheen. Joitakin harvoja sanoja tulee, useimmiten ”omatekoisia” tai muutoin tarkoituksettomia. Varsinkin kauneuteen liittyen tulee joskus aivan hyviä ilmaisuja. Esimerkiksi eilen iltapäivällä Maire katsoi läheistä, kaunista, keltaista hunajakukkapeltoa ja sanoi: ”Kato, ku nätti!”

Tuttavaperheellä on asiat meitä paljon huonommin. On tullut aggressiivisuutta. Omaishoitaja-vaimo on mustelmilla, käynyt lähellä tajuttomuutta välillä iskuista. Kaikki seinäpeilit ovat rikkilyödyt, kun siellä on ollut kotiin tunkeutujia. Nyt he lienevät saaneet rauhoittavaa lääkettä. Luulen, että aggressiivisuus on melko yleistä, mutta että siitä vaietaan. Lääkäreiden pitäisi omaisilta tuotakin asiaa kysellä ja määrätä ajoissa rauhoittavaa lääkettä aggressioiden estämiseksi.

LAINASANOJA

ET-lehdessä numero 15/ 25.7.2018 otsikon "AIKUISTEN LASTEN NEUVOLA" alla kirjoitti kirjailija Antti Tuuri kolumninsa lopuksi seuraavasti:

"Jossakin vaiheessa lapset ymmärtävät, että isä tai äiti on sairastunut Alzheimerin tautiin tai johonkin muuhun vanhuuden sairauteen, joka on muuttanut hänen käytöksensä. Hänelle on hankittava edunvalvoja, mutta missään ei oikein neuvota, kuinka se tapahtuu ja koska edunvalvoja olisi syytä hankkia.

Sitten isä tai äiti onkin jo saatava palvelutaloon. Kohta käydään ehkä sairaalassa, josta vanhus palautetaan muka tervehtyneenä takaisin kotiinsa. Jokainen hoitohenkilökunnan jäsen tajuaa, että tämä vanha ihminen ei enää kotona selviä, vaikka vanhus itse ei sitä ymmärrä. Ja taas palataan sairaalaan, kunnes vanhus on valmis hoitokotiin.

Eikä missään ole lasten neuvolaa, jossa kerrottaisiin, mihin lapsen on tehtävä ja miten on toimittava, kun omat vanhemmat muuttuvat lapsiksi jälleen."

JUODA PITÄÄ TARPEEKSI PALJON!

On uutisoitu, että vanhemmiten janon tunne heikkenee. Siksi varsinkin senioreiden pitää terävöityä päivittäin juomaan tarpeeksi. Muistan kuulleeni jo vuosikymmeniä sitten, että päivittäin pitää juoda vettä vähintään litra päivässä. Sitten joku esitti litran sijasta kahta litraa. Ei muuta kuin google mielessäin marssin koneen ääreen tutkailemaan. Löytyi sivusto askel terveyteen.com ja sieltä kirjoitus "Kuinka paljon vettä pitäisi juoda päivittäin".

Olen hyvä saamaan ahaa-elämyksiä, kun joku muu on keksinyt vaikean asian, mutta toisaalta mieleen tulemattoman selviön. Nimittäin juojan painohan on keskeinen tekijä. En osannut löytää hyvän artikkelin kirjoittajaa, mutta lainaan kuitenkin tähän otteen keskeisestä asiasta. Seuraavassa esitän muutaman ihmispainon ja vähimmäisjuomisen litramäärän. Ja vedestä on kyse:

45 kg     1,5 litraa/päivä

65 kg     2      "

80 kg     2,5   "

90 kg     3      "

125 kg   4      "

Olen ottanut tavaksi laittaa aamulla kulhoon päivän vesiannoksen. Otan sitten jääkaappiin laittamastani kulhosta lasillisen tai vähän yli kerrallaan. Illalla pitäisi  olla saavutettuna päivän nesteytystavoite. Jos päivän mittaan tulee juomisessa unohduksia, nesteytys menee Iltavoittoiseksi. Se voi tietää vessareissuja väärään aikaan. Ennen vanhaan tehtiin muistamisen tueksi nenäliinaan solmu. Nyt ei ehkä löydy nenäliinaa, johon voisi tehdä "juomissolmun". Jos nenäliina on saatavilla, ei muista tehdä solmua. Ja jos muistaa tehdä solmun, ei välttämättä muista, miksi se solmu siinä ikävästi "klotittaa".



TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

Ison Kirjan Sananlaskujen kirjasta

13:11 Mikä helposti tulee, se helposti menee, vähin erin kooten omaisuus karttuu.

Kuvahaun tulos haulle roope ankan rahasäiliö

Roope Ankan omaisuudesta on täytynyt ainakin osa tulla helposti, ei olisi elämä riittänyt palatsin täydeltä rahan keräämiseen vähin erin. Elämä vain ei ole sellaista, etteikö olisi säännöistä ja lainalaisuuksista poikkeuksia. Mutta eihän oikeassa elämässä sentään Roopen tavoin rahaa rakasteta niin, että sukelletaan rahavuoreen nauttimaan rahakylvystä! - Entä minkälaista on sukeltaa virtuaalirahaan? Kai se on riippuvuutta, joka pitää pysyvässä kiikissä virtuaalimaailman kanssa. Siinä riippuvat koko kroppa munaskuita myöten ja henki ja sielu ja kaikki muu 24/7. On niin kiire, että ei ehdi olla inhimillinen. 

                                                    -----------------------------

Ja sitten lisää tekstiä Sananlaskujen Kirjasta:

13:12 Pitkä odotus ahdistaa sydäntä, elämä elpyy, kun toive täyttyy.

14:10 Surussaan on jokainen ihminen yksin, iloakaan ei voi toisen kanssa jakaa...

Kansan suusta

(...vai voisikohan ilon sittenkin ainakin osittain jakaa? Vanha kansa sanoo, että:)

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo...

(Voinee tuo olla mahdollista "Tupun, Hupun, Lupun" kaltaisessa tapauksessa varmaan ainakin. Toinen on niin läheinen, että tietää jo ennen kuin hän avaa suutaan, mitä hän sanoo ja kun toinen on jotakin sanonut, läheinen voi jatkaa hänen lausettaan sujuvasti loppuun asti.)

Joskus olen itseäni viisaammilta kuullut seuraavan lisäyksen kaksinkertaisen ilon tapaukseen. Sen mukaan:

... ja jaettu suru vain puolet.

 

Kansa on nyt sanonut sanottavansa ilon ja surun jakamisesta. Kansa jatkaa vielä kahdella viisaudella, olkaa hyvä:

Niin makaa kuin petaa.

Eres nuallaan ja takan purraan. (Yläne, SKS:n arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma (SKS KRA)

- Tuo viimeksi esitetty ajatelma kertoo samasta asiasta kuin 1.6. kirjoituksessa toisilla sanoilla ilmaistu; siis kyllä kansa on kekseliästä. Näin meni aikaisemman kirjoituksen virke:

Edessä on kuin enkeli, mutta takana kuin peeveli..

 

 

KALENTERIASIAA

ELOKUUSSA SUOSITELLAAN KAHTA  LIPUTUSPÄIVÄÄ

Suositeltavat liputuspäivät ovat

1. Koulujen aloittamispäivä. Liputuspäivä vaihtelee koulujen alkamisajan myötä kuntakohtaisesti. 

2. Suomen luonnon päivä la 25.8. 

(Nämä tiedot tulivat mukaan myöhemmin kuin 1.8. En muista, mitä lähdettä ensin olen käyttänyt. Se on kuitenkin ollut lähde, jossa ei ole ollut suositeltuja liputuspäiviä. Tutkailtuani asiaa laajemmalti, ilmeni, että suositeltuja liputuspäiviä lienee kahdenlaisia. Selvää on, että viralliset liputuspäivät perustuvat lainsäädäntöön. Vakiintuneet liputuspäivät ovat päiviä, joita sisäministeriö on useana vuonna suositellut liputuspäiviksi. Sitten ovat "toisenlaiset" suositellut liputuspäivät. Tulkitsen asian niin, että niitä ei ministeriö ole suositellut vielä "useana vuonna". Mutta lisämutkaa asiaan tuo se, että joissakin lähteissä vakiintuneitakin liputuspäiviä nimitetään suositelluiksi liputuspäiviksi. Jos käyttää pelkästään Yliopiston almanakkatoimiston sivuja lähteenään, pitäisi käsitteistön onnistua hyvin.)

to 23.8. mätäkuu loppuu. (Silti kannattaa edelleen veistää puuta eikä sormea. Viehän se haavojen parantuminen aikaa mätäkuun loppumisen jälkeenkin, heh.)

VANHANAJAN SANONTA ELOKUUSTA

Keväsateet kasvattaa, syyssateet sadottaa.

Elokuuhan oli aikoinaan kuukausittaisilla sademäärillä mitattuna yleensä vuoden sateisin kuukausi, eli vaikka se on elonkorjuun kuukausi jo nimeltäänkin, on sato kuitenkin vielä elokuisista sateista saanut nautinnollista kasvuravintoa.

Mieluusti noita vanhoja sanontoja lukee, pohdiskelee ja välillä ihmetteleekin. Mutta kyllä nyt on aika ajanut niidenkin ohi. Eihän nytkään voi sanoa, että elokuu sadottaa, kun ei ole juuri mitään, jota sade pelloilla kasvattaisi. Voi surujen suru, voi, voi voi. Mielellään sanoisi sydämestään vanhan karjalaisen sanonnan, jonka mukaan "ilo pintaan vaik syän märkenis". Mutta vaikka kovasti karjalaisia symppaankin, ei-karjalaisena luonteena nuo sanat maatalouden harjoittajana kuivuisivat kurkkuun.

Tuli mieleen tuota entisajan elokuista virkettä lukiessani, että kyllä pitää saada näyttämölle joku sopiva henkilö nykyajan Kustaa Vilkunaksi. Kai niitä viisauksia muistiin kirjoitettavaksi ja sähkökirjaksi julkaistavaksi on nykyisinkin. Luonne ja painotus vain muuttuvat. Kustaa Vilkunan aikanahan maa- ja metsätaloudesta eivät ymmärtäneet juuri muut kuin asianosaiset pääelinkeinon harjoittajat. Nyt maataloudesta ymmärtämättömät muodostavat ylivoimaisesti enemmistön kansasta. Pitäisikö jonkun lähteä tekemään muistiinpanoja tulevia polvia varten it-/atk-alasta! Mutta sitten on keksittävä jokin muu ydin kuin kuukaudet, joilla aikoinaan oli jättiläisen osa pääelinkeinon harjoittajien ajatuksissa. Ehkä kuukauden sijaan tulevat vuosikvartaalit, vaikka tähän tapaan: "Osavuosikatsausta odottaa, näkymien mukaan se osingonmaksua lihottaa."

ELOKUUN KIRKKOVUODEN SUNNUNTAIT EVL.FI-SIVUSTON MUKAAN

Selailin seuraavassa oleviin elokuun pyhäpäiviin kirkkovuoden evankeliumitekstien joukosta kulloisenkin elokuun sunnuntain teksteistä yksittäisiä virkkeitä. Evankeliumitekstithän ovat vaihtoehdoista valittavia, joten on satunnaista, kuuleeko näitä tekstejä asianomaisina sunnuntaina. Mutta sehän ei ole tarkoituskaan. Jotakin yleissivistyksen tai oppimisen tarvetta toivottavasti tämäkin - toivottavasti - ainakin osalle lukijoistani tarjoaa.

su 5.8.:  11. sunnuntai helluntaista:

"Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan." (Luuk. 4. luku)

su 12.8.: 12. sunnuntai helluntaista:

Kyse on tapauksesta, jossa miehellä oli kaksi poikaa. Hän pyysi heitä menemään viinitarhaan töihin. - "En minä halua", vastasi toinen. - "Menen kyllä, isä", sanoi toinen.

Sitten kävi niin, että ensimmäinen, joka kieltäytyi, meni kuitenkin töihin.

Ja hän, joka lupasi mennä töihin, jätti menemättä. (Matt. 21. luku)

Isän kannalta tilanne oli ristiriitainen. Mutta isän tavoitetta edisti hän, joka meni työtä tekemään.

su 19.8.: 13. sunnuntai helluntaista:

"Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu." (Matt. 12)

su 26.8.: 14. sunnuntai helluntaista:

"Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta." (Matt. 5)

ENSIMMÄISEN MAAILMANSODAN ALUN 100-VUOTISMUISTOPÄIVÄ

8.8.2018 tulee täyteen 100 vuotta ensimmäisen maailmansodan alkamisesta. Varhain 8. elokuuta vuonna 1918 brittiläiset, kanadalaiset ja australialaiset joukot valtasivat saksalaisten etulinjan. Molemminpuolisten menetysten jälkeen ympärysvaltojen ratsuväki pääsi saksalaisten linjojen läpi. Melkein 25 kilometriä pitkä aukko oli murrettu saksalaisten linjaan. Hyökkäystä edisti se, että Saksan vietiyhteydet oli katkaistu.

Taistelu aloitti satapäiväisenä hyökkäyksenä tunnetun jakson, joka johti saksalaisten joukkojen vetäytymiseen. Lopputuloksena oli ensimmäisen maailmansodan päättyminen 11.11.1918 solmittuun aselepoon.

 

YK:N TEEMAPÄIVIÄ ELOKUUSSA 2018

to 9.  elokuuta: Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä:   

Saamelaiset ovat Suomen ja Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaisten pääliputuspäivä on heidän kansallispäivänsä 6.2., mutta kyllä heillä lienee muiden monien omien liputuspäiviensä lisäksi halua vetää oma lippunsa salkoon myös 9.8.

320px-Sami flag.svg

su 12. elokuuta: Kansainvälinen nuorison päivä

su 19. elokuuta: Maailman humanitaarisuuden päivä

to 23. elokuuta: Kansainvälinen päivä orjakaupan ja sen poistamisen muistoksi (UNESCO)

ke 29. elokuuta: Kansainvälinen ydinkokeiden vastainen päivä

to 30. elokuuta: Kansainvälinen kadonneiden päivä 

 

TÄYSIKUU on sunnuntaina 26.8.   Kuvahaun tulos haulle tekijänoikeusvapaa täysikuun kuva

Lunar Eclipse, Blood Moon, Moon

  

Toivottavasti elokuun kuu näkyy paremmin kuin heinäkuun täysikuu. Eipä vastoin ennustuksia tainnut suuressa osassa Suomea sittenkään pilvien takia kovin hyvin näkyä samaksi päiväksi täysikuun kanssa sattunut kuunpimennys heinäkuussa. Mutta ah, elokuun kuutamo on jotenkin erityisasemassa. Eiköhän lauluissa eniten lauleta juuri elokuun kuutamoista.

SIENIÄ ELOKUUSSA?

Chanterelle Cantharellus cibarius.jpg

Jos ei ole vielä tullut, tulkoon elokuussa sitäkin paremmin esiin kantarellit ja muut sienet. Muistattehan nauttia entiseen tapaan, arvon "sienifriikit!" Siis sitten, kun kuivuus hellittää. Toivotaan, etteivät mahdolliset tulevat rankkasatee hävitä sienivarantoamme!

 

MITEN MIELENKIINTOISTA ONKAAN KIELI!

Kieli-sanasta tuli mieleen lapsuudessa isältäni kuulemani tositarina. Kaupungin hieno neito meni puolisoksi korkeasti oppineelle miehelle. Miehellä oli ennestään maaseudulla kesämökki. Sitten pariskunta kutsui tutustumiskylään ja aterioitsemaan oppineelle miehelle tutun pariskunnan. "Laita erikoisen hienoa ruokaa, tarjotaan heille kieltä. Niin kaupasta pyydettiin ja saatiin ruoaksi kieltä.

Kun ruoka-aika tuli, toi nuori vaimo pöytään tarjolle kieltä. Hän otti kielet pois kaupan paperikääreestä, laittoi ostoksen tarjoiluvadille, ja kantoi sen keskelle pöytää. Ehkä isä lopetti juttunsa tuohon kohtaan. En ainakaan muista, miten juttu jatkui. Mutta jokainenhan meistä voi kuvitella tositarinaan omanlaisensa lopun. Minua kiinnostaa nyt jutun loppua enemmän kieli-sana. Suomen kieli on ihana. Kun sanomme sanan kieli, kielemme liikkuu suussa ja suusta ulos tulee kieli, siis tuo kaksimerkityksinen sana. Muuten, tunnen muutaman ihmisen, jotka sanovat, että eivät suostu syömään toisen suussa ollutta.

Keskiviikkona 25.7. kello 18.2 Radio Suomesta tuli Luonto-Suomen matoilta. Tuli mieleen osakeyhtiölain yksi tilintarkastukseen liittyvä ilmaisu. Tilintarkastajalta vaaditaan tietyissä tilanteissa, että hänen on oltava "riippumaton asiantuntija". Muutama päivä sen jälkeen, kun olin opettanut tuon asian opiskelijoille, olin menossa bussissa Mannerheimintietä pitkin keskustaan päin. Bussin ikkunasta näin erään liikkeen kyltin. Siinä luki: RIIPPUMATTOJA. Hoksasin, että tuosta liikkeestä löytyy riippumaton asiantuntija.

No, tilintarkastajan pitää olla työtilanteessaan esteetön eli jäävitön. Hän ei siis saa olla esteellinen eli jäävi. Mutta lainsäädännön mukaan hänen on oltava riippumaton asiantuntija. - Ai niin, meinasi unohtua tuo alussa kertomani radio-ohjelma, jonka ydinsana oli matoilta. Luonto-Suomessa ei puhuttu matoista, vaan madoista ja monenlaisista lieroista, kastemadoista ja muista vastaavista.

Kuuntelin uutisista Pyhärannan metsäpalojen selostusta siinä vaiheessa, kun palo alkoi olla voitettu palo. Kun kuulonikaan ei spelaa niin kuin ennen, kuulin haastateltavan sanovan, että evakuoidut ihmiset ovat alkaneet palamaan koteihinsa. Toki tietenkin haastateltava vuorenvarmasti käytti palaamaan-sanaa. Ei siis onneksi voitettu Ruotsia tulipaloissa. Olisi ollut maailmanlaatuisesti Trump-Putin -uutisen ylittävä tapahtuma. Nimittäin se, jos Suomessa olisi luonnossa palanut hehtaari hehtaarin perään metsää ja metsän keskellä taloissa olisi palanut evakosta palanneita ihmisiä.

Lähijunassa kuulin suomea vaivalloisesti puhuvan miehen sanovan kännykkäänsä, että "tapan sinut tänään kello 15 Stockmannin kellon alla". - Toivottavasti tapaaminen sujui onnellisesti!

Suomen kielen kohtaamista tämäkin: Minulle kävi hyvä tuuri, kun hoksasin kirjailija Antti Tuurin Alzheimeria käsittelevän kolumnin. Niin sain laadukasta tekstiä tuossa ylempänä oleviin LAINASANOIHIN. Kiitos paljon, Antti Tuuri! (Sain muuten aikoinaan kunnian istua kesäiltaa Antti Tuurin vieressä luonnon helmassa ruokapöydän ääressä. Tilanne oli sellainen, että silloinen yhteinen kirjankustantajamme kestitsi kirjailijoitaan kiitokseksi yhteistyöstä. Minäkuva paranee aina toviksi, kun saa istua itseään paremmassa seurassa. Kiitos Antti T:lle siis hyvästä tekstistä, hyvästä seurasta ja minäkuvani pönkittämisestä!)

TOIVON TOIVOTUS

Ilo ja toivo ovat yhdessä käyviä kaksossisaruksia. Ne askeltavat rinnakkain. Tuloksena on luonnostaan voimakas ote elämästä. Jos toinen niistä puuttuu, etsipä se puuttunut. Mikäli joskus yllättää toivottomuus eli epätoivo, riennä iloitsemaan.

Varmemmaksi vakuudeksi Saarnaajan, Daavidin Pojan, Jerusalemin kuninkaan sanoja (Saarn. 9:77): Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin,...

Toivon ja toivotan sinulle eloosi elokuuhun ja siitä eteenpäin iloa ja toivoa.

t. Kalevi

J.K. Lieneekö ollut runsas veden juonti, joka aiheutti kirjoitusripulin. Toivottavasti saat luetuksi elokuun alusta aloittaessasi ennen syyskuun tuloa. Vinkki: saa fuskata eli lukea hyppien. Fuskata tarkoittaa siis sitä, että lukee hyppien.  Menestystä! t. K.

Hiphurraa, hei, hei, heinäkuu - ollos tervetullut!

Sunnuntai 1.7.2018 - Kalevi Suojanen

ELÄMÄSTÄ

Eräs tuttavavanhus kertoi käyneensä hammaslääkärin vastaanotolla. Hammaslääkäri oli tehnyt työtä käskettyä ja saanut työnsä valmiiksi. Hän lopetti työnsä ja tokaisi: "Kyllä nämä hampaat nyt kestävät teidän loppuelämänne."

Hammaslääkäri taisi olla hammaslääkärien nuorimmasta päästä. Ehkä hänen tarkoituksensa oli yleiskehua hyvää työnsä jälkeä. Hän ei tullut ajatelleeksi, että tuollainen tokaisu saattoi tuntua vanhuksesta hyvin loukkaavalta. Niin kuin tuntuikin. Vanhuksen repliikki kuului: "Ehkä tuo nuori tohtorispoika tietää työnsä kestävyyden vuosina, mutta mistä hän tietää minun loppuikäni pituuden. Eihän sitä tiedä, vaikka hän olisi lähtöjärjestyksessä minun edelläni!"

 

KUOLEMASTA

Nyt tulossa olevista kolmesta tositarinasta olen tämän ensimmäisen kertaalleen jo noin vuosi sitten kertonut. Mahdollisia pitkään lukijoina olleita varten kerron sen kertauksena ja mahdollisia uusia lukijoita varten kerron sen toiseen kertaan. Kas näin:

Hyvä tuttavani kertoi, että hän haaveili jo nuorena koululaisena ryhtyvänsä aikuisena lääkäriksi. Hän toteutti tavoitteensa. Sitten hän loihe minulle lausumahan: "Mutta eihän minusta tullut lääkäriä ollenkaan, vaan kuolleiden kanssa työskentelevä patologi."

Uransa ollessa jo loppusuoralla hän joutui tilanteeseen, jossa hänen istumapaikkansa oli aviovaimonsa kuolinvuoteen äärellä. Patologituttavani sanat: "Näin selvästi sen silmänräpäyshetken, jolloin sielu poistui vaimoni ruumiista."

                                                 -----

Muistilokeroihini on jäänyt kolmisen vuosikymmentä sitten silloisen noin viisikymmenvuotiaan työtoverin kertomus:

Edellisiltana hänen puhelimensa oli soinut. Soittaja oli hänen iäkäs äitinsä. Äiti kertoi, että työtovereni iäkäs isä voi huonosti. Äiti pyysi, että poika tulisi käymään heillä. Kello oli jo paljon. Kaverini kertoi juuri saunoneensa ja nauttineensa muutaman oluen. Niinpä hän sanoi tulevansa käymään äidin jz isän luona huomenna. 

Aamulla äiti soitti uudelleen. Isä oli kuollut yöllä.

                                                -----

Läheiseni kertoi alkuvuodesta sukulaisnaisen kohtalosta:

Kyseinen henkilö oli ollut kolmisen viikkoa sairaalahoidossa. Hänen vointinsa tultua paremmaksi, hän sai siirron toiseen, hänen kotipaikkaansa lähempänä olevaan sairaalaan.

Seuraavana sunnuntaina sairaalaan tuli käymään sairaalapappi. Sairaalan hoitaja kertoi tapahtumista myöhemmin läheiselleni, siis tämän tarinani kertojalle seuraavasti:

Hoitaja oli kertonut potilaalle, että sairaalaan on tullut käymään pappi, joka jakaa haluaville Herran Pyhän ehtoollisen. Potilas, tämän tositarinan päähenkilö vastasi: "En ota ehtoollista; en aio vielä kuolla." Kun kertoja-läheiseni soitti seuraavana keskiviikkona sairaalaan ja tiedusteli vierailuaikaa, puhelimeen vastannut hoitaja kertoi, että vierailun kohdehenkilö oli kuollut pari tuntia sitten.

ALZHEIMER

Päiväkirjastani 22.2.2002          

Päivällä hoitaja Ritva soitti Kustaan­kartanosta, että virtsanäyte ei ollutkaan puhdas. Vaikka paperissa toisella sivulla luki "puhdas”, toisella sivulla oli merkintä koli­bakteerista. Ei auttanut muu kuin ryhtyä lääkkeen metsästämiseen. Terveyskeskuksessa oli täydellinen palvelu. Vastaanottovirkailija haki lääkäriltä lääkemääräyksen.

Iltapäivällä Maire piti kättään poskella ja valitti. Ei auttanut muu kuin ruveta hankkimaan hammaslääkäriapua. Soitin kello 14.45 kaupungin hammashoitolaan. Sieltä vastasi nauha, että hoitopaikka on avoinna vain kello 15:een. Mutkien kautta sain tiedon kahdesta 24 tuntia vuorokaudessa päivystävästä paikasta. Sain ajan illansuuhun.

Lääkäri ei saanut otetuksi kuvaa, koska Maire ei suostunut avaamaan suutaan. Kehotin lääkäriä vielä kerran yrittämään, koska yksi sekunti on yhdenlainen, toisen sekunnin aikana kaikki voi järjestyä hyvin. Lääkäri totesi, että ”tämä laite maksaa 35 000 ja se voi mennä rikki”. Niin kuva jäi ottamatta. Lääkäri totesi, että säryn aiheutti hampaan reiässä oleva ruoka. Hän poisti ruoan ja laittoi reikään jotakin lääkettä. Hän oletti sen antavan avun maanantaihin asti. ”Mutta heti maanantaina on saatava hammaslääkäriapua”, totesi lääkäri.

En ymmärrä, miten hampaassa voi olla murhetta, kun miltei päivälleen kuukausi sitten saimme Mairen hampaat kuntoon ja sovimme, että tulemme fluoraukseen muutaman kuukauden päästä. Hammaslääkäri totesi vielä, että reikiä on kaksi, ehkä jopa kolme. Selittämättömän merkillistä. Ilmankos yöt ovat menneet huonosti: Mairella on mitä ilmeisimmin kipua sekä hampaissa että alavatsassa.

Vaikka en tunne stressiä, tunnen, että en ole työkunnossa. Luulin viikon lenkkeilyn auttavan kunnon tasapainottamiseen, mutta ei se ole auttanut. Muisti pätkii pahasti, olen valtavan väsynyt, mieli on aika alhaalla ja lempi­lauluni on päivästä toiseen "Minä tahtoisin isä jo kotiin. Isä minua väsyttää.” Hävettää vieläkin sekoiluni ja hajamielisyyteni viimeksi pitämillä oppitunneilla. Jos järjen ääntä kuuntelen ja opiskelijoiden oikeusturvasta pidän huolen, haen sairaslomaa. Oma lääkärinikin oli kuitenkin tämän viikon hiihtolomalla, joten varmuutta sairas­loman onnistumisesta en saanut. Olen varoiksi koettanut hankkia sijaista. Kaksi kieltävää vastausta on tullut, nyt odotan kolmatta vastausta.

Mairen hammaslääkäriä en onnistunut tavoittamaan. Nauhatiedote kertoi hänen olevan hiihtolomalla.

 

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalevilta                                                                         LÄHETE

                                                                                       24.2.2002

Rakkaat D1-Ihmiset!

Ohessa Maire tulee taas hoiviinne. Kiitos, että saa tulla.

Kolibakteeriin saimme Selexid 200 mg –lääkettä, jota otetaan kolme kertaa päivässä. Olen näemmä jo eilen aamulla unohtanut antaa sitä, koska on ”liikaa” jäljellä. Voe,voe.

Mairella on ollut myös hammas kipeä. Kävimme perjantai-iltapäivänä hammaslääkärissä, mutta ei hammaslääkäri saanut työtään tehdyksi. Mairen oma hammaslääkäri on ollut menneen viikon hiihtolomalla ja tulee töihin maanantaina kello 8.30. Soitan hänelle ja koetan saada maanantaiksi ajan. Minulla alkaa töissä kokous kello 14, joten sitä ennen koetan hakea Mairen hammas­lääkärikäynnille. Perjantainen hammaslääkäri sanoi, että ala­hampaassa on reikä ja että särky johtui sinne menneestä ruoasta, jonka hän otti pois. Hän sai laitetuksi hampaaseen jotakin tököttiä ja oletti sen vaikuttavan maanantaihin asti, mutta sanoi, että maanantaina on asia välttämättä hoidettava. Sikäli reikä ja hammassärky ovat mysteeri, että miltei päivälleen kuukausi sitten Mairen hampaat laitettiin kuntoon ja hammaslääkärin kanssa sovittiin, että seuraavan kerran tullaan huhtikuussa fluorausta varten.

Suihkussa Mairea ei tarvitse käyttää, koska olimme lauantaina illansuussa suihkussa. Ajoin kainalokarvat, vaihdoin puhtaat vaatteet, laitoin deodoranttia ja leikkasin kynnet. Yöpuvun housut ovat kassissa laitettavaksi iltavaipan vaihdon yhteydessä. Ei kannattane laittaa yöpuvun paitaa, vaan ottaa vain villapaidan yöksi pois. Kiitos, jos otatte nukkumaan mennessä lasit pois ja laitatte taas aamulla takaisin.

Suojelusenkeleitä kerallenne

Terveisin

Kalevi

J.K. Annoin särkyjen ja levottoman yön pelossa illalla puoli disperiniä ja neljäsosan insominia. Unta riitti kello 6.30:een, jolloin vatsa toimi ja vaihdoin vaipan. Kaikki tabletit olen muuten antanut pieninä palasina jugurtin ja rusinoiden seassa. En tiedä, olisiko niin saanut tehdä, mutta jos en käsin saa tablettia paloitelluksi, jaan sen ainakin kahteen osaa saksien avulla. Kokonaisen tabletin nieleminen on jokseenkin mahdotonta eikä helppoa ole palastenkaan nieleminen.

Yst. terv. K.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Su 24.2.

Vein Mairen hänen omaan sänkyynsä Kustaankartanon D1-osastolle. Tavan mukaan osaston Topi-kissa lepäili Mairen sängyssä. Kun lähdin, kissa meni Mairen kainaloon Maire jäi silittämään sitä. Talon ulkopuolella aloin valtoimenaan itkeä. En osannut arvioida, miksi itkin. Jotenkin itkuni varmaan liittyi siihen, että jäi Mairea ikävä. Tiedostetulla tasolla annoin itselleni kertoa, että itkin kiitollisuudesta Topi-kissaa kohtaan, että se aina on pitämässä Mairelle pehmoista seuraa.

 

TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

Ison Kirjan Sananlaskujen kirjasta

12.16. Tyhmä tuo heti julki suuttumuksensa. viisas nielee loukkauksen ja
           vaikenee.

12:23. Viisas ei kersku tiedoillaan, tyhmä kuuluttaa julki tyhmyytensä.

13:7.   Moni rikkaaksi tekeytyvä on tyhjätasku, moni köyhyyttään valittava
           omistaa paljon.

(Esimerkki "rikkaudesta": Suomen mittapuun mukaan suurkaupungissa yritystoimintaa harjoittava tuttavani kertoi minulle omasta taloudellisesta tilanteestaan. Hänellä oli komea auto, ulospäin hyvinkin menestykselliseltä näyttävä yritys ja yksityiselämä näytti ulospäin ennemmin äveriäältä kuin vaatimattomalta. Yrittäjä kertoi komeaa leasingautoa ajaessaan, että hänellä ei ole omissa nimissään sentinkään edestä ulosmittauskelpoista omaisuutta.

Luin myöhemmin lehdestä, että hänen yrityksensä oli mennyt konkurssiin. Samassa uutisessa kerrottiin, että joku yrityksen velkojista oli tehnyt poliisille tutkintapyynnön epäilemästään konkurssirikoksesta. Edelleen kerrottiin, että epäilys ei johtanut toimenpiteisiin. Soitin uteliaisuuttani poliisilaitokselle ja kysyin, liittyikö poliisin passiivisuus mitenkään siitä, että poliisilaitoksen johtavana virkamiehenä näkyi toimivan - ei kovin tavalliselta nimeltään henkilö, jonka sukunimi oli sama kuin tuttavallani, jota ainakin yksi velkojista epäili konkurssirikoksesta. Poliisin vastaus: "Ei johdu sukulaisuudesta; ja sitä paitsi tuo henkilö on nyt vuosilomalla!")

Kansan suusta

Parempi on viikko mietiskellä kuin tehdä päivä turhaa työtä.

Ei kukaan itsekseen riitele.

Isältäni lapsena kuulemani: "Kyl maal viissai olla, ko merel vahink tapahtu."

LAINASANOJA

Sunnuntaina 17.6. tuli TV 1;stä runsaan 50 minuutin pituinen, Juha-Pekka Rantasen toimittama ohjelma ITSE ASIASTA KUULTUNA: EERO HUOVINEN.

Emerituspiispa muisteli muun muassa kouluaikojaan ja erityisesti suomenkielen opettajaansa sekä historian opettajaansa. Näiden tyylistä piispa oli tehnyt itselleen esiintymistensä tueksi tiiviin ohjeen:

Muista olla

1. asiallinen,
2. johdonmukainen ja
3. kriittinen - myös itsekriittinen.

J.K. Arvon piispamme selitti ykköskohtaa siten, että se tarkoittaa paitsi asiallista muutoin, myös asiassa pysymistä.

HEINÄKUUN KALENTERIASIAA

su 1.7. vietetään koko Suomessa jo seitsemännen kerran peräkkäin vuotuista

Avoimet puutarhat -päivää.

Esimerkiksi google avaa tiedot, mistä tämänvuotisia puutarhoja löytyy. Paikallislehdet lienevät toinen hyvä lähde. Sikäli kuin haluat käydä ihailemassa avoimia puutarhoja, sydämellisesti tervemenoa. Yhtä hyvin on mahdollista, että kuka tahansa meistä saa täysin vapaasti avata oman puutarhansa halukkaiden nähtäväksi. - Siitä tämä projekti on  pomminvarmasti hyvä ihmisten tapaamistapahtuma, että paikalle saapuneet ovat onnellisia ihmisiä, jotka loistavat kauneuden keskellä ystävällisyyttään toinen toiselleen.

 Liputuspäivät:

liputus resp

 

Vakiintunut liputuspäivä:

pe 6.7. Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä.

Eino Leino, oikeasti Armas Einar Leopold Lönnbohm, syntyi 6.7.1878 Paltamossa. Hänen syntymästään tulee 6.7.2018 kuluneeksi 140 vuotta. Hän kuoli 47-vuotiaana 10.1.1926 Nuppulinnassa, nykyisessä Tuusulassa. Leino oli runoilija, kirjailija, lehtimies ja kriitikko.Seuraavassa on Leinon Elegia-runosta sen viimeinen säkeistö. (Eleginen-sana merkitsee surumielistä.)

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan!

Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.

Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.

Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

(Tuli mieleeni Oulunkylän kodistani kivenheiton päässä olevan taideteoksen jalustalta virke, joka voisi olla yhteenveto elegiasta: "Koska maailma on petollinen, minä menen suruun.")

 

Sisäministeriön suosittelema liputuspäivä:

liputus resp

ti 10.7. Helene Schjerfbeckin ja Suomen kuvataiteen päivä.

Valtiovierailu:

Maanantaina 16.7. presidentit Vladimir Putin ja Donald Trump kohtaavat Helsingissä.

Mätäkuu

alkaa maanantaina 23.7. (ja päättyy torstaina 23.8.)

Jaakko kulta, heitä pian jo kylmää!

keskiviikko 25.7. on Jaakon nimipäivä. Vanhan perinteen mukaan Jaakko heittää kylmän kiven. Kun pitkän aikajakson ennusteessa on kerrottu tulossa olevan jatkuvaa tukalaa kuumaa, ei Jaakko tänä vuonna heittäne kylmää kiveä. Kivi lienee kuumentunut polttavaksi.

Martan päivä

Martan nimipäivä on torstaina 26.7. Silloin, ja muulloinkin, voi marttailla. Voit etsiä itseäsi lähinnä olevan paikallisyhdistyksen tietoa ja liittyä Marttoihin, jos et vielä ole toiminnassa mukana.

Marttoihin liittyy elämässäni eräs myönteinen muisto. Olin 1970-luvun alussa silloisen Satakunnan Säästöpankkiyhdistyksen toiminnanjohtajana lausumassa maakunnallisen marttapäivätilaisuuden tervehdyssanat. Aloitin sen kertomalla, että anoppini kuuluu Marttoihin ja että hänet on hiljattain jopa valittu Kymenlaakson "Vuoden Martaksi". Sain tervehdyspuheeni jälkeen elämäni raikuvimmat aplodit. Tai enhän minä niitä saanut, vaan nyt jo edesmennyt anoppini. Kunnioitukseni hänelle ja Marttajärjestölle.

 

Unikeon päivä

on perjantaina 27.7.

Totuttuun tapaan Naantalissa festaillaan kulkueessa ja kulkueen reitin varrella suht koko kaupungin voimin jo kello aamukuudesta lähtien. Ja kello 7 tämänvuotinen "valtakunnan virallinen unikeko" tipautetaan "kantosängystään" ehkä ikivanhan rituaalin tähän asti lämpimimpään meriveteen.

Muuten: Asuessani Naantalissa 1960 - 1970 -lukujen taitteessa koin omakohtaisesti Unikeonpäivän hulina-aamun. Kun en ollut ainakaan silloin hulinan ja tungoksen ja metelin ystävä, pakenin seuraavana vuotena Unikeonpäivää Naantalista elämäni ensimmäisen työpaikkapitäjäni Parkanon hiljaisiin silloisiin Satakunnan Lapin metsiin.

 

Kuun pimennys

27.7. on täydellinen kuun pimennys. Sen kesto on 1 tunti ja 43 minuuttia. Kaakkoiselle taivaalle tulisi onnistua katse kohdistamaan. Viisas tiirailuaika on eri puolilla maata vähän erilainen. Ehkä ei mene ihan pieleen, jos viimeistään 22.30 aloittaisi ja sikäli kuin kiinnostaa, yli puoleen yöhön jatkaisi. Kuu muuten nousee esimerkiksi Helsingissä klo 21.52, Oulussa klo 22.37 ja Utsjoella 0.00. Pimennyt on toiseksi täydellisin vuosisataan, joten yleistä herkkua tai tusinatavaraa ei tämä näkökenttäämme toivottavasti tuleva kokemus ole. - Kuu viettää toistakin juhlaa: 27.7. on täysikuu! Ajatteli kai, että kun kerran pimenee, niin pimentyköön sitten kunnolla!

Lycka till!

Astronomy, Moon, Cosmos, Lunar, Space

   Kuva: Pixabay

 

YK:n tapahtumakalenterista:

la 7.7. (heinäkuun ensimmäinen lauantai): Kansainvälinen osuustoiminnan päivä.

su 15.7. Nuorten osaamisen päivä. Vuonna 2014 YK:n yleiskokouksessa julistettiin 15. heinäkuuta nuorten osaamisen päiväksi. Tavoitteena on nostaa esiin ammattitaidon ja osaamisen merkitys nuorten työllistymisen lisäämisessä. Päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015.

ma 30.7. Kansainvälinen ihmiskaupan vastainen päivä.

 

 

Helluntaijakson sunnuntait 2018 evl.fi-sivuston mukaan:

1.7.         Apostolien päivä

Jo varhain keskiajalla on vietetty apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi (29.6.). Heidät surmattiin perimätiedon mukaan Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. Kun erilliset apostolien päivät Ruotsi-Suomessa poistettiin vuonna 1772, myös Pietarin ja Paavalin päivä erillisenä pyhänä lakkasi. Sittemmin sen tekstit on sijoitettu tähän sunnuntaihin.Nykyisin tänä sunnuntaina (6. sunnuntai helluntaista) muistellaan kaikkia apostoleja. Sunnuntain tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslapsen tehtävästä laajemminkin. Kristus on katsonut myös meidät arvollisiksi osallistumaan työhönsä. (Lähde: evl.fi)

8.7.         7. sunnuntai helluntaista

15.7.       Kirkastussunnuntai
               (Kristuksen kirkastumisen päivä)

Kirkastussunnuntaita on vietetty Ruotsissa ja Suomessa jo 1500-luvulta lähtien 7. kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina (nykyisin 8. sunnuntai helluntaista). Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Jumalan kirkkaus tulee ilmi kaikkensa uhraavassa rakkaudessa.Vuorella apostoleille ilmestyivät kirkastetun Kristuksen lisäksi Mooses ja Elia, Vanhan testamentin lain ja profeettojen edustajat. (Lähde: evl.fi) (Kuva Wikipedia)

Rafael: Kristuksen kirkastuminen 1519-1520

22.7.       9. sunnuntai helluntaista

29.7.     10. sunnuntai helluntaista


TOIVON TOIVOTUS

Hyvä lukijani: "Svansen upp!" tai: "Upp med svansen!"

(Joku luova ihminen on kauan sitten keksinyt, että ihmiselle voi hyvää mielialaa ja terveen hyvää itsetuntoa toivotettaessa lausua kehotuksen hännän ylös nostamisesta.)

  Kun luottavainen kissa tulee tervehtimään ihmistä tai lajitoveriaan, se kävelee rennosti kohti, häntä ojentuu ylös, ja se työntää päätä hiukan eteenpäin:

(Lähde: www.kissatieto.fi)

-----------

Siis: Toivon ja toivotan sinulle voimaa antavaa toivoa elämäsi jokaiseen aamuun, aamupäivään, päivään, iltapäivään, iltaan ja yöhön, kaikkein eniten unettomaan yöhön. Kohtaa ystävällinen ihminen sitten, kun olet virkeä. Ystävällisyys herättää toivon. Toivo herättää elämän ilon.

t. Kalevi

    Kesä tulkohon, iloinen kesämieli olkohon!

    Perjantai 1.6.2018

    ELÄMÄÄ

    Niin kauan kuin muistan, asiantuntijat ovat sanoneet suurista epätavallisen kylmistä ja epätavallisen lämpimistä ajanjaksoista, että ne mahtuvat "normaalien vaihtelujen piiriin". Vaan viime huhti-, toukokuun kylmistä ja varsinkin kuumista jaksoista on sanottu suurin piirtein niin, että ei ainakaan viimeiseen sataan vuoteen ole koettu vastaavaa.

    Muistaakseni ensin tuli keväällä pitkä kylmä jakso, sitten tulivat lämpimät päivät, mutta kylmät yöt. Ja sitten tulivat kuumat kesäpäivät, jotka tietenkin mahtuivat almanakassa ilmoitetun kesäajan alkamisen jälkeiseen päivään. Mutta kesäkuuhun oli noista tämän vuoden ensimmäisistä kuumista päivistä vielä pitkä matka.

    Ilmat ovat mitä parhain vinkki ihmiselle siitä, että ei isottelisi itseään. Jos sataa, niin sataa. Jos ei sada, niin ei sada. Nytkään ei auta muu kuin toivoa sadetta luonnon hyvinvoinnin puolesta. Ja jos aurinko paistaa tai ei paista, pakko on ihmisen tyytyä säähän kuin säähän.

    ALZHEIMER

    Päiväkirjasta:

    Olen sopinut Kustaankartanon vanhustenkeskuksen kanssa Mairen tulosta lyhytaikaishoitoon, intervallihoitoon, tänään. Osastonhoitajan kanssa olemme jo kauan sitten sopineet, että Mairella on Kustaankartanoon tullessaan hoitajille annettavaksi "LÄHETE":

    -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------                                                                       Kalevilta                                                                       LÄHETE


                                                                                           15.2.2002

     

    Arvostamilleni D1-Ihmisille

     

    Kiitos, että Maire saa taas tulla luoksenne hyvään ilmapiiriin.

    Muutama yö meni tällä viikolla huonosti: Maire heräsi kesken unen. Kun olen aientanut estolääkkeen antamisen alkuiltaan, on uni mielestäni onnistunut paremmin. Ehkä kyse on luulostani, en tiedä. Tänään Maire heräsi sängyn laidalle istumaan kello 7:n jälkeen. Laitoin hänet uudelleen nukkumaan, ja unta riitti vielä yli tunnin verran.

    Maire kävi suihkussa eilen illalla, joten pesua ei tällä kertaa tarvita.

    Vatsa on toiminut yleensä kello 16 – 17:n välillä eli samaan aikaan, kun olen vaihtanut vaipan.

    Viime aikoina Maire on mennyt aamupalan jälkeen lepäämään ja on ainakin kolmena viime päivänä myös nukahtanut ja nukkunut vajaan kahden tunnin levostaan yli puoli tuntia. Primaspan on ollut vähän ongelmallinen. Tänäänkin se jäi suuhun pyörimään ja imeytymään ja kuoret sitten tulivat lopuksi pois.

    Yöpuvun housut ovat olleet pesun jälkeen vasta parin yön ajan, joten laitan taas nämä tutut housut, jotka olen vaihtanut iltavaipan vaihtamisen yhteydessä kello 22:n paikkeilla iltaisin. Normaalit kortit etc. ovat mukana käsilaukussa. Myös dosetin muistin, samoin Sabina-koirun.
    Kestävyyden toivotuksin, kiitoksin


    Kalevi
    -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    On ollut monen monta päivää todella vaikeaa väsymystä; ”minä tahtoisin Isä jo kotiin. Isä, minua väsyttää.” Eräänä iltana ajattelin mennä joen jäälle kävelemään. Laskeutuessani joelle, liukastuin, kaaduin, liu´uin jäälle ja hätäännyin. Hivuttauduin hätääntyneenä väkisin takaisin rannalle. Loppujen lopuksi onnistuin paluu­yrityksessäni. Taakse jäi ilmeisen heikko jää ja parinkymmenen metrin päässä välkehtinyt sula.


    Neuroosit lisääntyvät. Olin eilen hammaslääkärissä ja sain kesken hoidon pakokauhukohtauksen. Eipä ole sellaistakaan ennen tullut hammaslääkärissä edes mieleen. Sanoin, että minulla on vaike­aa, nousin tuolista ja pelästytin sekä lääkärin että hoitoapulaisen. Ilmeisesti tummat suojalasit aiheuttivat pakokauhureaktion. Levähdettyäni hetken ja riisuttuani pois takin sekä villapaidan kykenin jatkamaan hoitokerran loppuun. Illalla juuri ennen nukahtamista tuli vastaavankaltainen pakokauhureaktio. Ponkai­sin ylös, istuin rauhoittumaan, otin lisää unilääkettä ja sain unta.


    Mairen omahoitaja Heli kysyi viimeksi Mairea intervallihoidosta hakiessani: ”Nouseeko Maire omatoimisesti ylös?” En tietoisesti liene sitä tullut ajatelleeksi. Maire ei nouse sängystä eikä tuoliltakaan yleensä omatoimisesti, vaan nostan hänet. Taaskaan en ymmärrä, miten hentoinen naispuolinen omaishoitaja onnistuisi nostamaan häntä painavamman hoidettavan makuulta istualleen ja siitä ylös. Minulla on helppoa. Alzheimerin taudille tyypillinen painon alentuminen on toteutunut Mairenkin osalta. Hän on minun voimilleni varsin kevyt. Tosin hän voi joskus tarrata hyvinkin kovin kiinni eikä sellaisessa tilanteessa kannata edes yrittää nostaa, vaan pitää odottaa lukkiutuneen tilanteen laukeamista.


    Omahoitaja Heli keskustelutti minua pitkään viimeksi Mairea hoidosta hakiessani. Psykiatriaan erikoistuneena hoitajana hänellä on näemmä ihmeellisen voimakas tilannetaju. Heli sanoi, että äänenikin on tullut hennoksi. Ei hän sitä sanaa käyttänyt, ei edes löytänyt etsimäänsä sanaa, mutta tarkoitti havaitsevansa jopa äänestäni henkistä väsymystä ja alaspäin menoa. Yhdessä todettiin, että tilanteeni voisi olla samanlainen tai jopa huonompi, vaikka Mairella ei olisi Alzheimerin tautia. Nyt tilanteeni on selittelyn kannalta todella helppo: kaiken voi laittaa Mairen sairauden ”piikkiin”.


     

    to 21.2.                             

    Viime viikolla tuli lasku ambulanssimiesten käynnistä. ”Aviomies ei ollut ehtinyt peruuttaa ambulanssia” luki toisen miehen tekemässä raportissa. No, heidän tulonsa kesti yli 45 minuuttia, joten hyvin olisin ehtinyt peruuttaa. Olin vain sopinut hätäkeskuksen päivystä­jän kanssa, että ambulanssimiehet tulevat tarkistamaan, onko verenvuoto vakavaa. Revin muuten raportin heti sen luettuani. Pahoitin mieleni raportin ilmoituksesta ”täysin dementti vanhus”. Mairella on varmasti tallella jotakin sellaista hyvää, mitä raportin kirjoittajalla ei ole. Dementti on kauhea sana. Maire ei ole vanhus. Koko vanhus-sana joutaisi hävittää. Ei ihminen edes elä vanhaksi.

    Tänään iltapalalla Maire valitti kipua. Hän piteli kädellään poskea juuri siltä kohdalta, josta hammaslääkäri hiljan paikkasi yhden reiän. Saattoi muuten samalla selvitä, miksi Maire on nukkunut muutamat viime yönsä huonosti. Hänellä lienee ollut hammas­särkyä. Murensin ennen nukkumaanmenoa jugurtin joukkoon hivenen särkylääkettä ja myös ihan pikkuisen palan unitabletista. Täytyy heti aamulla tilata hammaslääkäri.


    TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

    Isosta Kirjasta, Sananlaskujen kirjasta

    11.13. Juorukellolta salaisuus karkaa, uskotulla ystävällä se on tallessa.

    11:15. Pahoin käy sen, joka vierasta takaa, huolilta välttyy, joka kädenlyöntiä karttaa.

    11:22. Kultarengas sian kärsässä: kaunis nainen vailla ymmärrystä.


    Kansan suusta

    Tyhmä on aina tyytymätön, sillä on puutos puuttumaton.

    Tulitpas oikein reivin aikaan.

    Edessä on kuin enkeli, mutta takana kuin peeveli..

    Esimerkki uudemmista lausahduksista: Ei mennyt niin kuin Strömsössä.


    LAINASANOJA

    Aamulehdessä oli 60-vuotishaastattelu 29.5.2018 monipuolisesta näyttelijästä, juontajasta ja mainosäänestä, atleetin taustan omaavasta Jarmo Mäkisestä.

    Mäkinen on opiskellut kunnioittamansa Jouko Turkan ohjauksessa näyttämötaiteen maisteriksi. Hän on ollut näyttelijänä myös Ruotsissa. Ruotsissa Mäkinen on hyvin rakastettu näyttelijä.

    Jarmo Mäkinen lopettaa 60-vuotishaastattelunsa seuraavasti: "Kun ajattelee, mikä elämässä on tärkeää, niin terveys, perhe ja luonto. Jos niistä jonkin menettää, aika ontuva on elämäntaival."

    KOMMENTTI

    Entisaikaan verrattuna aikuisilla ihmisillä lienee nykyisin vähemmän perhettä ympärillään. Toisilla voi puuttua Jarmon mainitsemasta "kolmiosta" yksi tai kaksi taikka kaikki kolme kulmaa. Mutta ihminen voi olla etevä keksimään muita, itselleen sopivia kolmion "kulmia".  Rakas kotieläin tai hyvä harrastus voi tuoda ison lisän onnellisuutta elämän poluille. Aikoinaan olen kertonut auton korjaamista harrastavasta tuttavastani, joks meni ja teki autoonsa vian, ellei siinä sitä menossa olevalla hetkellä ollut! Ja joku meistä saattaa tai on saattanut elää elämänvaihetta, jossa työ on ihmiselle kaikki kaikessa ja  ehkä vähän enemmänkin.

    KALENTERIASIAA KESÄKUUSTA

    Kesäkuun kunniaksi suvivirsi lapsuuteni kiälel

    Jo jourus mukav aik, ko on tullu kesä sulone,

    Kauniste joka paikka korista kukkane.

    Ny lämpö aurinkon taas siunaustans suap,

    se luannon uureks luap,

    ja kutsu sen jälles eloho.

    Kesäkuun nimestä

    Luullakseni suvi on kesän kanssa samaa tarkoittavana sanana levinnyt lounasrannikolta muuallekin Suomeen. Onhan suvivirsi levinnyt virsikirjaankin Enkeli taivaan kanssa tunnettuisuudesta kilpailevaksi virreksi.

    Kesäkuuta voitaisiin nimittää siis jossakin päin maatamme suvikuuksi kesäkuun sijasta. Toisaalta suvikuu voisi Suomessa olla heinäkuunkin nimi. Vuodet eivät ole veljeksiä, ja muistelen kyllä, että joinakin vuosina on kesäkuu ollut heinäkuuta lämpimämpi. Kertauksena aikaisemmista vuosista (Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto, OTAVA): Siihen aikaan kun kuukausien nimiä ideoitiin, kesä-sana tarkoitti samaa kuin kesanto. Se puolestaan tarkoitti kylvämättömänä lepäävää peltoa. Ennen vanhaan kesäkuu oli juuri sitä aikaa, jolloin suoritettiin "kesänajo" eli kesannon kyntäminen. Näin siis kesäkuu-nimitys juontuu kesanto-sanasta.

    Kesäkuisia päiviä

    Kesäkuussa ovat seuraavat viralliset LIPUTUSPÄIVÄT:

    liputus resp

    ma 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä.

    pe 22.6. Juhannusaatto: Suomen lipun päivän liputus alkaa jo aattona kello 18 ja päättyy juhannuspäivänä kello 21.

    La 23.6. Suomen lipun päivä, Juhannupäivä.

    POHJOISMAINEN LUONNONKUKKIEN PÄIVÄ

    Sunnuntaina 17.6. vietetään luonnonkukkien päivää. Vuoden teeemalaji on metsätähti (Lysimachia eropaea)

    Kuvahaun tulos haulle metsätähti

     Metsätähti (kuva: Wikipedia)

    torstai 28.6. täysikuu 

    la 30.6. Huippukapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen täyttää 60 vuotta. Hän on ollut yksi nimekkäimmistä suomalaisista, joka on tehnyt tunnetuksi paitsi itseään myös maatamme. Mieleeni tullut ensikommentti, kun näin syntymäpäiväuutisen: Kyllä on jo aikoihin eletty, kun yhä nuoremat ihmiset täyttävät 60 vuotta. Salosen ensiesiintymisistä on jäänyt aivoihini kuva nuoresta maestrosta, melkein lapsesta.

    TOIVON TOIVOTUS

    Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä, maanantaina 4.6., on Toivon nimipäivä. Onneksi olkoon Toivoille.

    Toivon kaikille lukijoilleni yhteisesti ja jokaiselle erikseen valoisaa ja myönteistä mieltä antavaa toivoa kesäisiin päiviinne. Ottakaamme kesämme toivorikkauttamme vaalien viisaalla tavalla iisisti ilman turhia murheita ja jännitteitä.

    toivoo

    Kalevi

    Olkoon toukokuusi toivoa täynnä

    Tiistai 1.5.2018 - Kalevi Suojanen

    ELÄMÄÄ


    KAVERIEN KESKEN YLEISIÄ SANONTOJA LAPSUUDESSANI

    - Päivä, päivä, mihin toise jäivä?

    - Toine jäi tollukka ja toist ei ollukka.  (Tollukka: sukka)

    (Tuon opetti minulle monen monta vuosikymmentä sitten kiertävä valokuvaussetä, joka ehkä kerran vuodessa kävi syntymäpitäjässäni Taivassalossa kuvauskeikalla. Hän asetteli hienot laitteensa ydinkeskustassa Perttalan tilan nurmikolle ja meni ison mustan lakanansa alle ottamaan kuvia. Olipa myös hyvä opettaja, koskapa muistan sekä tilanteen että sanat oikein hyvin vielä ehkä noin 65 vuoden kuluttua tuosta oppimistilanteesta.)

    Seuraava jo varmaan kuluneempaa kuluneempi vanha sanonta lienee lapsilla vieläkin käytössä:

    - Hei! Misä Pena on?

    - Se söi saippua ja halkes.

    VITSIMAISTIAISIA VIIME VIIKON KEVÄTPÖRRIÄISESTÄ

    Weini, Konsta ja Akseli 4C:

    Raamatussa satoi 40 päivää ja 40 yötä putkeen. Sitä kutsuttiin katastrofiksi. Täällä Suomessa sitä kutsutaan kesäksi.

    Lionl ja Elias 5 B:

    Mikä on marja, jossa on koira ja lintu?

    Mustikka.

    Onni Heikkinen 4 lk muistuttaa pilkun merkityksestä näin:

    Runeberg ja hänen vaimonsa menivät Porvoon torille. Runebergin vaimo sanoi:

    "Johan, nyt on markkinat."

    OI, PILKUN TÄRKEYTTÄ, OIVOI! 

    Edellisestä Onnin Johan Ludvigia koskevasta jutusta tuli mieleeni koulun jollakin alaluokalla opettajan kertoma juttu pilkun suuresta merkityksestä. Kertomuksessa  joku suuriruhtinas tai vastaava antoi rikosoikeudellisen määräyksen vietäväksi ratsulähetin välityksellä silloisella tuomioistuimen edustajalle. Ongelma tuli siitä, että viesi nuhraantui ratsun selässä kulkiessaan niin, ettei ollut täyttä varmuutta, oliko viestissä pilkkua vai ei, ja jos oli, missä paikassa virkettä pilkku oli. Viesti, määräys syytetyn ihmisen rangaistusmääräyksestä. kuului joko näin: "Armoa ei, kuolema." Tai sitten se kuului näin: "Armoa, ei kuolema".

    Tarina ei kerro, saiko syytetty armoa, vain saiko hän kuolemanrangaistuksen. Mutta sen tarina kertoi, että pilkusta voi riippua ihmisen koko elämä.                       

              


    ALZHEIMER                                                                                                                             

    Päiväkirjan tekstiä ajankohdasta sunnuntai 11.2.2002:

    Mairen kunto on selvästi laskenut. Tänään puhe oli korostuneesti kadonnut. Joitakin yksittäisiä sanoja tuli, mutta eivät ne olleet selkokieltä eivätkä ymmärrettävissä. Yhä useammin hän myös tulkitsee minua väärin eli hän tulkitsee avunantoyritykseni uhkaaviksi hyökkäyksiksi. Esimerkiksi syöttämisessä suuta lähestyvä lusikka synnyttää silloin tällöin Mairessa vaaran tunteen. Samoin vaatettamisessa ja nukkumaan tai lepäämään menossa auttaminen. Myös wc:ssä käynnit olivat tänään hankalia. Kun eilen muistaakseni kehuin keksineeni keinon välillä vaikeaksi käyneeseen asiaan, ei tänään aamulla mikään keino auttanut. Aamupissa jäi väliin. Sitten unohdin vaihtaa vaipan ajoissa. Olin töissä kello 14 - 16. Pulmu ry:stä oli Eeva Mairen seurana. Kun vihdoin kello 16.30 hoksasin vaipan vaihtamisen, oli se aivan liian myöhään. Kaikki oli märkänä tuolityynyä myöten. Toivon vain, ettei tulehdus taas etene. Maire antoi kuitenkin kiltisti pestä, joten ilmeisesti pesu oli todella terveystarpeeseen.

    ti 12.2.2002:

    Maire on herännyt aamuyöstä kello 4:n ja 5:n välillä jo kolmena yönä peräkkäin. Hän on noussut istumaan ja yhden kerran kävelemäänkin. Lieneekö syynä isotablettisen estolääkkeen tilalle tullut veteen liuotettava lääke, en tiedä. Mitään muuta elämän­muutosta ei meillä ole ollut.

     to 14.2.2002:

    Murheellinen depispäivä. Työkaveri ei ollut luottanut verkko-­opetustehtävieni laatuun, vaan oli tehnyt osuuteni suurimmalta osalta uusiksi. Mielestäni ei siihen olisi ollut tarvetta. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun työn haasteet aiheuttivat depiksen. Kun kysyin lääkäriltä, miksi pienikin vastoinkäyminen aiheuttaa mielessäni toiveen päästä jo taivaan kotiin, oli lääkärillä asiasta hyvä vertaus. Koska astiani on aivan täynnä, yksi pisarakin aiheuttaa ylitsevuotamisen. Illalla kuuntelin Eero Sinikanteleen Kirkossa-laulun. Eipä se aiemmin ollut minulle avautunutkaan. Saarnan aikana pikku poika sanoi isälleen: ”Minä tahtoisin isä jo kotiin. Isä, minua väsyttää.” Kuuntelin ja itkin. Minä tahtoisin Isä jo kotiin. Isä, minua väsyttää.

    Ratkaisemattomaksi kysymykseksi on jäänyt, miksi minua väsyttää. Ei kysymys yksi ole Mairen sairaudesta. Olen aivan varma, että minulla olisi väsymystä, vaikka Maire olisi terve. Korvien välissä on vikaa. En ainakaan suostu myöntämään, että arkemme Mairen kanssa olisi kovin vaikea. Meillä on kaiken kaikkiaan somaa. Tänään hoksasin senkin, että vaikka Mairelta sanat ovat kadonneet ja vaikka minun sanani eivät yleensä mene hänen aivoihinsa ymmärryksen tasolle, hänellä on tallella positiivisella tavalla jännä huumori. Se on ilmeissä, eleissä, käytöksessä, sanattomassa viestinnässä. Väsyneenä ei huumorinsävyistä elämää tietenkään voi terveelläkään olla, mutta kyllä nauruni yleensä tarttuu Maireen silloinkin, kun hänellä on väsyneenä vaikeaa.

    TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

    Ison Kirjan Sananlaskujen kirjasta:

    Snl. 11:1.Väärää vaakaa Herra vihaa, oikea punnus on hänelle mieleen.

    11:3. Kunnon miestä ohjaa rehellisyys, omaan vilppiinsä kavala kaatuu.

    11:12. Tyhmä se, joka toisia pilkkaa, ymmärtäväinen pysyy vaiti.

    Kansan suusta

    Kellä olutta, sillä ystäviä.

    Hädässä ystävä tunnetaan.

    Sairaus on ystävyyden puntari.

    KALENTERIASIAA TOUKOKUUSTA

    Toukokuun nimestä

    Toukokuun nimen peruste lienee yhtä selvä kuin joulukuunkin nimen peruste. Kuukausien nimien luomisen aikaan ei tunnettu juuri muuta elinkeinoa kuin maatalous. Silloin elettiin hienosti sanottuna agraariyhteiskunnassa. Maanviljelyksessä tehtiin aikoinaan ja tehdään nykyisinkin toukotöitä. Toukokuu on edelleenkin mitä yleisimmin toukotöiden eli touon kuukausi.

    Ehkä toukokuu onkin toivorikkaudessaan vuoden ykköskuukausi. Sen jälkeen, kun on maahan jotakin kylvänyt tai istuttanut, ihmisen mieli lienee yleensä toivoa täynnä.

    Mahdollisia hyvin nuoria lukijoitani varten lainaan seuraavaan tekstiä Terho Itkosen KIELIOPAS-kirjasta (Kirjayhtymä):

    "touko 1. keväiset kylvö- ynnä muut maanviljelystyöt, touonteko: touon aika; touot on jo saatu tehdyksi. 2. kasvava (kevät)vilja: rantavainiolla on kaunis touko."

    Lisäksi Touko on miehen etunimi. Toukon nimipäivä on luonnollisesti toukokuussa, 24.5. Wikipedian mukaan tuo luontoaiheinen nimi otettiin almanakkaamme vuonna 1929. Se kuitenkin poistettiin 1950, koska kielilautakunnan mielestä nimeä oli liian hankala taivuttaa. Ehkä sittemmin on havaittu, että käytännössä luontoaiheinen touko taivutetaan touon ja nimi Toukon. Joka tapauksessa Touko palautettiin almanakkaan edelleen tutulle paikalleen 24.5. vuonna 1973. Touko-nimi on vajaalla 2000 miehellä ja muutamalla naisella.

    Toukokuun ilmiöistä

    Toukokuuhunkin liittyy moni vanhan kansan kokemuksesta syntynyt MAATALOUDEN HARJOITTAMISTA KOSKEVA NEUVO.

    Maamiehen eräs tärkeimmistä asioista on se, milloin vilja kylvetään. Eräs vanhan kansan neuvoista menee näin: "Joka turkilla kylvää, se paidalla leikkaa." - Ja toinen viisaus, joka pätee monialle muuallekin kuin kylvötöihin: "Jonka jalka kapsaa, sen suu napsaa." Ja eräs vanhan kansan lannoitusta koskeva viisaus: "Kurki laiskan pellon lannoittaa."

    Kerran aikaisemminkin olen kertonut, että toukokuuhun liittyy myös erään LINNUN NIMI. Olen nähnyt noita lintuja pihassa tänä vuonna sekä huhtikuun viimeisenä päivänä että toukokuun ensimmäisenä päivänä, joka on läsnä tätä kirjoittaessani. Samoina päivinä olen kuullut niiden todella kuuluvaa ääntä pihapiiriä paljon kauempaa. Tuo lintu on kansan kielellä sanottuna TOUKOMETTINEN. Toki muistan siitä aiemminkin kirjoittaneeni, mutta kertaus on opintojen äiti:

    Luulin aikoinaan toukomettistä huuhkajaksi, siis pöllöksi. Eipä se ole huuhkaja eikä pöllölaji lainkaan, vaan sepelkyyhky (Columba palumbus). Kyyhkyn ääni on varsin huuhkajamaisesti huhuileva ääni. Sepelkyyhky on päässyt kuuluisuutta nauttimaan jopa virsikirjaan. Tuon raamatullisen ja runollisen kyyhkylajin kansan antama nimi on päässyt virteen numero 105: "Kesälinnut taivaan alla iloisina lentävät. Sulaneella sydämellä laulaa toukomettiset."

    MIKAEL AGRICOLAN RUCOUSKIRIAN TULKINTAA TOUKOKUUSTA

    Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto -kirjasta (OTAVA) lainaan alkuosan nykyihmiselle ymmärrettävällä kielellä kirjoitetusta, toukokuun tunnelmia kuvaavasta värssystä:

    "Koko luonto nyt virkoopi,

    meri, maa ja taivas ihastuupi.

    Iloitkoon siis vanha ja nuori.

    Linnut laulavat ja maa on tuore...".

     

    Toukokuisia päiviä

    Vappuhan on paitsi suomalaisen työn päivä myös poliitikkojen puheiden päivä ja opiskelijoiden riemujuhla. Lapsuudessani poliittisia vappukulkueita on ollut näkemykseni mukaan paljon enemmän kuin nykyisin. On niitä vieläkin. Ja voipa olla, että kulkueet elävät nyt tai pian uutta renessanssiaan; ken elää, se näkee.

    Toukokuussa ovat seuraavat LIPUTUSPÄIVÄT:

    liputus resp

    Lainsäädännössä (liputusasetuksessa) säädetyt viralliset liputuspäivät:

    ti 1.5. Vappu, suomalaisen työn päivä

    su 13.5. Äitienpäivä (toukokuun toinen sunnuntai)

     

    Niin sanotut vakiintuneet liputuspäivät:

    la 12.5. J.V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä

    su 20.5. Kaatuneitten muistopäivä (toukokuun kolmas sunnuntai)

    Sisäministeriön suosittelema liputuspäivä:

    ma 28.5. Suomen lippu 100 vuotta.


    MUITA ERITYISIÄ PÄIVIÄ TOUKOKUUSSA:

    5. - 13.5. on valtakunnallinen pyöräilyviikko. Pyöräilykuntien verkosto ry toimii viikon valtakunnallisena organisoijana. Päätavoitteena on pyöräilyn ja kävelyn merkittävä lisääminen Suomessa. Pyöräilykuntien verkosto ry:n jäsenkunnissa on yhteensä noin 4 miljoonaa asukasta.

    ke 9.5. Eurooppapäivä: Eurooppapäivää vietetään vuosittain 9.5. kaikissa EU-maissa. Toukokuun 9. päivänä vuonna 1950 Ranskan silloinen ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Euroopalle uudenlaista poliittista ja taloudellista yhteistyötä. Schumanin julistusta pidetään Euroopan unionin alkuna.

    to 10.5. Helatorstai

    su 20.5. Helluntaipäivä

    su 27.5. Pyhän Kolminaisuuden päivä


    YK:n tapahtumapäiviä toukokuussa

    • 2.   toukokuuta: Maailman tonnikalapäivä

    • 3.   toukokuuta: Kansainvälinen lehdistönvapauden päivä

    • 10. toukokuuta: Maailman muuttolintujen päivä (UNEP)

    • 15. toukokuuta: Kansainvälinen perheiden päivä

    • 17. toukokuuta: Maailman telekommunikaatio- ja tietoyhteiskuntapäivä

    • 21. toukokuuta: Kansainvälinen kulttuurisen monimuotoisuuden päivä

    • 22. toukokuuta: Kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä

    • 29. toukokuuta: Kansainvälinen YK:n rauhanturvaajien päivä

    • 31. toukokuuta: Kansainvälinen tupakaton päivä (WHO)


     

    TOIVON TOIVOTUS

    Toivon sisimpääsi tervettä toisen ihmisen huomioon ottamista, empatiaa, ja hyväksikäytön estävää tervettä itsekkyyttä. Tuollaisena yksilönä omaat myös valoisan, myönteisen mielenlaadun. Ja optimistina säilytät myös suuren aarteen: toivorikkauden. Sitä syvästi sinulle toivon.

    Kalevi

    Kevään odotusta värittää ennennäkemätön toivo!

    Sunnuntai 1.4.2018 - Kalevi Suojanen

    ELÄMÄÄ

    Kulkemani pitkän matkan varrella saamistani elämänohjeista yksi kärkipäähän kuuluvista on joskus ennenkin painottamani kehotus: Ethän unohda ihmetellä! Vuodenaikojen osalta ykkösihmeteltävä ja ihasteltava on kevään se lyhyehkö vaihe, jona lehtipuut on puettu hentoiseen vihreään. Toki tietenkin jokaisella vuodenajalla on oma ominainen, jäljittelemätön kauneutensa.

    Esiäitimme ja -isämme ovat edellä sanotun aivan varmasti todenneet ja todeksi havainneet. He ovat jopa kirjoittaneet viisauksiaan ja hyviä havaintojaan kuukausikohtaisestikin.  Esimerkiksi huhtikuusta löydät vaikkapa googlaamalla jäljempänä esittämiäni havaintoja jo vuosisatoja sitten. Ilmaston lämpeneminen saattaa aiheuttaa ristiriitoja ennen vanhaiseen verrattaessa. Tosin ristiriidat lienevät yllättävän pieniä.  Tosin nyt kuluva vuosi luo merkillisen kuvan nykyilmastosta. Muistaakseni sääasiantuntijamme ovat sanoneet, että vastaavaa kylmyyttä kuin tämän vuoden maaliskuussa ei ole koettu Suomessa yli 100 vuoteen. Kun kevättä on tänä vuonna odotettu saapuvaksi normaalia kauemman aikaa, toivo kohdata kevät lienee syvä ja luja.

    Testatkaamme tulevan vuoden 2018 huhtikuun ilmiöitä vertaamalla havaintojamme ikivanhoihin väittämiin, esimerkiksi tällaisiin:

    <> Huhtikuu humauttaa lumet maasta ja jäät järvestä. Huhtikuussa siis kevät herää.  (Tulin kirjoittaneeksi viime blogini otsikkoon "Kohta ollaan maalis", toivettani tarjosin mukatotuudeksi sille, että odottamani kevät tulisi jo maaliskuussa.)

    <> Huhtikuussa kurjet palaavat. 

    <> Huhtikuussa näet kyyn.

    <> Huhtikuussa Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen erot luonnossa lienevät suurimmillaan: etelässä saattaa olla pitkälti yli 10 plusastetta, Lapissa voi olla pakkaskelejä. Ja huhtikuun alussa Lapin lumipeite lienee usein runsaimmillaan. Voi olla, että luontoon liittyviä entisaikojen huomioita on tehty runsaammin eteläsuomalaisen kuin pohjoissuomalaisen väestön toimesta.

     


    TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

    Isosta Kirjasta:

    Sananlaskujen kirjasta

    (Lisäys pääsiäispäivänä 1.4.:)

    Snl. 10:1. Salomon sananlaskut. Viisas poika on isällensä iloksi, mutta tyhmä poika on äidillensä murheeksi.

    10:9. Joka nuhteettomasti vaeltaa, vaeltaa turvassa, jonka tiet ovat väärät, se joutuu ilmi.

    10:12. Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset.



    Kansan suusta

    Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. (Siis perheessä on tietyn alan mestari ja asiantuntija, mutta omien läheisimpien ihmisten tarpeet jäävät huomioon ottamatta ja toteuttamatta.)

    Sinä herra, minä herra, kumpi meistä pussin kantaa? (Kansanrunousarkiston mukaan tämä sananlasku on lähtöisin Pirkkalasta.)

    Ei aamusella tiedä, kuinka lystiä illalla on.

    Muuten: asiat eivät mene hyvin, jos olemme paniikissa. Silloin pitää hidastaa tahtia. Tuosta sanomastani tulikin mieleeni pari lounaismurrealueen viisautta:

    Kommer ku hinner.

    "Ta de lungt bara", sanovat lounaisrannikon hienot ihmiset.  Vähemmä hiano väki sano:

    "Ot lunkiste vaa!"

    ALZHEIMER

    Päiväkirjan tekstiä ajankohdasta sunnuntai 10.2.2002:

    Lähtiessämme tänään tavalliselle iltapäiväkävelyllemme, tulin aivan Mairen perässä ulos. Hoksasin, että hän ei lähtenyt suoraan ulkoportaita alas, vaan käveli tasannetta sivusuunnassa. En kiinnittänyt asiaan huomiota, kun ajattelin, että hän tulee portaita alas sivummalta. Se kai olikin Mairen tarkoitus, mutta ennen kuin hän pääsi portaille, hän kompastui, otti muutaman tahattoman juoksuaskeleen, ja putosi portailta päistikkaa naapurihuoneiston ja meidän huoneistomme väliin maahan. Onneksi siinä ei ollut kivetystä ja onneksi vastassa oli pensas, joka sekin pehmensi kaatumista. Pensaan oksat katkeilivat vähän ja naarmuttivat Mairen otsan hiukan verille. Mitään vakavampaa ei onneksi tapahtunut, vaikka Maire valittikin kävelymme loppupuolella selkäänsä. Luullakseni iltalepo kuittasi kaatumisen mahdollisesti aiheuttaman fyysisen kivun. Tapaus antoi kuitenkin taas oppia: Mairen tasapaino on tullut ainakin hivenen aiempaa heikommaksi ja minun pitää olla tarkkana lähellä kiperissä paikoissa.

    Mairen ”lempparikuvia” ovat kauniiden joulukorttien lisäksi brosa­rit, joiden kannessa on hymyileviä ihmisiä. Paras on hymyilevä nainen, toiseksi paras nainen ja mies –pariskunta ja kolmannelle sijalle jäävät komeiden miesten kuvat. Hymyilevä kuva tuottaa hyvää mieltä: usein Maire hymyilee kuvalle kauniisti takaisin. Mieluisia kuvia ovat myös pienten lasten ja vauvojen kuvat.

    Niin sanottujen terveiden maailma ei pystyne lähestulkoonkaan käsittämään, minkälaista on elämä dementian maailmassa. On satoja arkipäivän pieniä asioita, joita ei tulle ajatelleeksi – eikä tarvitsekaan. Minkälaisista pienistä asioista on kysymys? Lähinnä siitä, että sanojen eli puheen sisältö ei mene perille Mairen aivoihin. Tai jos Mairelle tarjoaa vaikkapa paperipäällysteistä karamellia, ei makeisen poissaanti paperista onnistu. Joskus Mairelle kertyy sylkeä suuhun, eikä hän voi ymmärtää, mitä sille pitää tehdä. Ei muuten ymmärrä omaishoitajakaan, kun aivot eivät ota neuvoa vastaan. Jokin aika sitten suurin vaikeutemme ja jännitykseni kohde oli, miten saada Mairen istumaan wc:n pytylle. Sattumalta keksin, että asia onnistuu, jos suljen wc:n oven ja olen aivan lähellä Mairea kasvotusten. Useimmiten asia onnistuu tätä kaavaa käyttäen hyvin helposti. Tänä iltana istuminen tosin oli jokseenkin pitkän suostuttelun ja maanittelun tulos. Muuten kun sanotaan, että puheenaiheet ovat eri ikäkausina erilaisia ja että vanhojen ihmisten normaali puheenaihe on vatsan toimiminen tai toimimattomuus, on omaishoitajan päivän kohokohta, jos tietää hoidettavan vatsan toimineen. Kuuloaisti on siinäkin tärkeä; annan Mairelle intimiteettisuojan ja ”väijyn” vatsan toimimista korva tiukasti wc:n ovessa kiinni.

    Näytin tänään Mairelle yhden euron kolikkoa ja sanoin, että Suomessa markan tilalle on tullut euro. Maire ei reagoinut mitenkään. Inhimillisesti melko nopeasti on suhtautuminen rahaankin muuttunut. Sairauden alkuvaiheessa kukkarossa olevia rahoja piti laskea varsin usein ja siten varmistaa, ettei kukaan ollut niitä vienyt. Nyt raha ei enää ole konkreettinen asia. Mairen aivot eivät vastaanottaneet rahayksikön muuttumista ja hänen eteensä laittamani kolikko sai parin sekunnin katseen osakseen, mutta ei Maire varmaankaan tajunnut, mitä on raha eikä hän siten myöskään voinut tajuta, mikä on euron kolikko ja mihin sitä käytetään.

    Pitkästä aikaa tunsin tänään iltapäiväkävelyn loppusuoralla tärkeän tunteen: olin ylpeä Mairesta.


    KALENTERIASIAA HUHTIKUUSTA

    Toistan pitkästä aikaa Kustaa Vilkunalta lainattua tietopääomaa huhtikuu-nimityksen historiasta. Aikoinaan talonpojan työkalenterissa huhtikuun jälkeiset kuukaudet olivat toukokuu, kesäkuu, heinäkuu ja elokuu. Huhtikuun perussana oli aikoinaan huhta. Se tarkoitti havupuukaskea. Huhtikuu oli kuukausi, jona yleisesti lähdettiin kaatamaan suuret havupuukasket. Huhta (kaski) kirjoitettiin yhdyssanassa i-päätteisenä, ei siis sanottu huhtakuu, vaan huhtikuu. Se oli kaskenpolttokuukausi. Kaskenpoltossa oli kyse alkeellisesta maanviljelystekniikasta. Siinä puut poltettiin, jolloin puuhun sitoutuneet ravinteet imeytyivät maaperään viljavan tuhkan muodossa.

      

    Aprillipäivä 1.4.2018 sattuu sunnuntaihin. Tätä kirjoittaessani sunnuntai on jo alkanut. Nyt on siis myös pääsiäisyö.

    Aprilli-ilmoituksen jälkeiseen "Juo kuravettä päälle!" -kehotukseen on kehiteltävä tekstimuutosta. Näin siinä tapauksessa, ettei kovan talven jatkumo hellitä aprillipäivänä. Muutoin ei kuravettä löytyne ainakaan helposti mistään päin Suomea.

    (Täydennetty myöhemmin:)

    -----------------------------------------------------

    su 1.4. Pääsiäispäivä

    ma 2.4.  2. pääsiäispäivä

    su 8.4. Romanien kansallispäivä

    ma 9.4. Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä, joka on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä.

                  Aiheeseen liittyvä kuva

    Sydänliitto on organisoinut jo lähes 30 vuoden ajan vuosittaista Sydänviikkoa. Tänä vuonna painotetaan varsinkin ulkoilun ja liikunnan vaikutusta ihmisen keholle ja terveydelle. Tänä vuonna Sydänliitto ja Suomen Latu ovat aloittaneet yhteistyön, jossa toimitaan niin valtakunnallisesti järjestötasolla kuin paikallisesti yhdistystasolla. Yhteistyöstä viestitään näkyvästi molempien järjestöjen omissa medioissa. Yhteistyötä tehdään otsikolla ”Polulle sydämellä”.

    pe 27.4. Kansallinen veteraanipäivä

                 Aiheeseen liittyvä kuva

     

    ma 30.4. Täysikuu

    Moon, Meri, Täysikuu, Välimeren, Luonne

      (Kuva: Pixabay)

    YK:n vuosittaisia tapahtumapäiviä:

    • la 7.4. Maailman terveyspäivä (WHO): Tänä vuonna teemana on maailmanlaajuinen terveydenhuolto. Teema pyrkii kasvattamaan tietoutta asiantuntijoiden tarjoaman terveydenhuollon saatavuudesta maailmanlaajuisesti.ma on maailmanlajuinen t

    • su 22.4. Äiti Maan päivä: YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän Kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi. Päivä tavoittelee sitä, että muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa. Tavoitteena on, että niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme.

    • ma 23.4. Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä (UNESCO). Esimerkiksi Henry Fielding ja Hador Laxness ovat syntyneet sekä Shakespeare, ja Cervantes ovat kuolleet aikoinaan huhtikuun 23. päivänä.

    Suomalaiskansallisena päivänä, "lukemisen juhlapäivänä" 23.4., maassamme vietetään jo pitkän perinteen saavuttanutta Kirjan ja ruusun päivää. Tuona päivänä joissakin tapahtumissa lienee jaossa ruusujakin. Ruusuja enemmän mainetta on saanut varsin monen (tänä vuonna yli 120:n) kirjakaupan tapa jakaa erikoisteos kaupanpäälliseksi. Sen saavat 23.4. vähintään 15 eurolla kirjoja ostaneet asiakkaat. Tuo ilmaiskirja on tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivän kirjailijaksi valitun Leena Lehtolaisen rikosromaani Turmanluoti. Sitä ei voi kirjakaupasta ostaa. Sen voi siis saada vain kaupanpäällisenä ja vain 23.4. vähintään 15 euron kirjaostoksesta.


    Seuraavassa on vielä muutama muukin YK:n lukuisista muista, huhtikuuhun sijoittuvista YK:n tapahtumapäivistä:

    • maanantai 23.4. Kansainvälinen englannin kielen päivä (UNESCO)

    • keskiviikko 25.4. Maailman malariapäivä (WHO)

    • torstai 26.4. Maailman henkisen omaisuuden päivä (WIPO)

    • lauantai 28.4. Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivä (ILO)

    • sunnuntai 29.4. Kemiallisten aseiden uhrien muistopäivä

    • maanantai 30.4. Kansainvälinen jazz-päivä

     


    TOIVON TOIVOTUS

    Toivon, että sinulla on onnellisuuteen vaadittavaa toivon tunnetta ja myös toivoon liittyen jotakin konkreettista, mitä toivot saavasi tai toivot tapahtuvaksi sinulle. Toivon, että saat toivomasi tai että tapahtuu toivomasi.

    t. Kalevi

    Kohta ollaan maalis!

    Torstai 1.3.2018 - Kalevi Suojanen

    ELÄMÄÄ  

    Unettomuus tekee pahinta ihmisille, joilla on paljon murheita. Murheet ovat voineet tulla aivoihin ihan mistä syystä tahansa, mistä ihminen itselleen murheita tekee. Ja syntyy niitä tekemättäkin monen monituisen syyn ja olosuhteiden vaikutuksesta. Väsyneenä unta yrittäessään ihminen on nero suurentaessaan pieniä murheita isoiksi ja isoja murheita vielä isommiksi. Virkeänä hän  tajuaa senkin kuluneen totuusväittämän, että murheet eivät murehtimalla muutu onneksi ja hyväksi oloksi. - Muuten: useimmat unineurologit sanonevat, ettei unta kannata odottaa sängyssä valtavan kauan. Puolen tunnin valveilla olon jälkeen kannattaa nousta ylös. Olisi hyvä olla varoiksi jotakin mielenkiintoista luettavaa. Se on parempi konsti kuin lohturuoka. Runsas lohturuoka näkyy vaa´assa.

    Esimerkiksi äärimmäisen vakava rahapula voi olla nälkäiselle rutiköyhälle todellinen suuri murhe. Samaa suurusluokkaa voivat olla ihmisten kiusaamisen kohteeksi joutuneen herkän - usein monien muiden mielestä liian "erilaisen" - yksilön kokema, jopa raakalaismainen kohtelu.

    Parhaimmillaan, tai siis pahimmillaan, saattaa murhelasti olla rahavammaisiksi nimeämilläni henkilöille. He ovat rikkaita tai upporikkaita, joiden ainoa tavoite elämässä on kerätä lisää rahaa ja muuta omaisuutta. Heillä voinee mennä runsaasti aikaa arvopaperikauppojen lisäksi siihenkin, kun etsivät ihan tavallisia päivittäistavaroita kaupasta toiseen risteillen, halvinta hintaa etsien.

    Ehkä unettomuus ei ole rahavammaisille kovin pahaa. Hehän voivat käyttää valveillaoloajan suunnittelemalla, miten saisi lisää omaisuutta ja mistä kaikesta voisi rahankulutusta saada entistä pienemmäksi. Rahavammaiset ovat paitsi ahkeria lisävarallisuuden hankkimisideoijia myös itaruuden ilmiömäisiä maksimalisoijia. Voinevat ideoinnit ja maksiminnin suunnittelut merkitä unettomuuttakin.

    Muistisairaan lähimmäinen, omaishoitaja, on esimerkillinen nykyhetkessä eläjä. Hän on mestari tarttumaan hetkeen, parhain ponnistelija poimimaan päivän. Hän on siis Carpe diem -lajissa mestari, Mestari.

    Jo pelkkä järki sanoo hänelle, että tämäkin tarina on tosi. Onhan ollut jo kauan  niin, että tämä päivä on parempi kuin huominen. Huominen on siis huonompi kuin tämä päivä. Riittäähän siinäkin murehtimista. Mutta onko lasisi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä -sanontaan verrattuna: voihan nauttia siitä, että juuri nyt on parempi kuin huomenna verrattuna siihen, että murehtisi huomista. Voihan olla, että huominen onkin yllättävän hyvä päivä. Tai voi olla niinkin, ettei huomista tule ollenkaan. 

    TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

         Isosta Kirjasta:

         Sananlaskujen kirjasta

    3:13-14: Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta.

    3:21-24: Säilytä. poikani, harkinta ja maltti, älä päästä niitä silmistäsi, sillä ne ovat sinun elämäsi tae, ne ovat kaulaasi kiertävä koru. Näin kuljet tietäsi turvallisesti, et jalkaasi loukkaa, ja maata mentyäsi nukut rauhallisesti, et mitään pelkää.

    4:1-5: Kuulkaa, lapset, isän neuvoja, olkaa tarkkana, jotta oppisitte. Minä jaan teille hyvää tietoa, älkää siis väheksykö ohjeitani. Itsekin olen ollut isän opissa ja äidin hoivassa, hänen silmäteränsä. Isä opetti minua näin: "Pidä mielessäsi minun sanani, muista ohjeeni, niin menestyt. Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä unohda sitä, mitä sinulle sanon, älä käännä sille selkääsi."

    Kansan suusta lähinnä menneiltä ajoilta

    Ei oppi ojaan kaada, eikä tieto tieltä työnnä, neuvokasta syrjään sysää.

    Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

    (Kun tynnyri on täynnä vaikka viljaa, ja se osuu toiseen, kuuluu kumahdus. Tyhjät tynnyrit kolisevat. Eli jos ihmisellä ei ole sisältöä, lahjakkuutta tai tietoa, hän ”kolisee”. Pitää meteliä itsestään, vaikka siihen ei olisi aihetta. - Tuo tynnyrijuttukin kirvoitti mielestäni yhden dementiaan liittyvän asian. Dementiaa sairastavalle ei kannata puhua abstraktein sanakääntein. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten -virkettä ei dementiaa sairastavalle "aukea". Hän ymmärtää, jos ymmärtää, vain sanatarkan totuuden, siis tynnyreiden kolinan. )

    Viedään kuin pässiä narussa.

    (Pässi ei voi siis päättää, minne menee. Aikataulun ja menokohteen määrää ihan joku toinen.

    Ihmiselämässäkin voi olla "pässejä" ja niiden kuljettajia. Parisuhteessakin tai vanhempi-lapsi -suhteessa saattaa olla tilanteita, joissa toinen alistaa toisen henkisesti alleen, kontrolloi jatkuvasti toisen käyttäytymistä sekä määrää missä ja mihin mennään. Tuosta "narun toisesta päästä kiinni pitäjästä" voitaneen ainakin joskus käyttää nimitystä manipuloija tai narsisti.)

     

    Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    (Kettu lohdutti itseään keksimällä hyvän verukkeen. Se ei omin avuin kyennyt saamaan suuhunsa tavoittelemiaan, liian korkealla olevia pihlajanmarjoja. Pettymys omiin kykyihin oli pienempi, kun se keksi uskotella itselleen marjojen olleen epäkelpoja.

    Lupasin jo viimeksi liittää Happamia-tarinaan taidemaalari Osmo Nissisen teoksen ketusta. Nyt taas toteutui jo 1970-luvun alussa kehittämäni aforismi: "Jos sinulla on yksi paperi, usein on todennäköistä, ettei se katoa. Mutta jos sinulla on tuhansia papereita tai sähköisiä tiedostoja, on todennäköistä, että yksi niistä jää löytymättä. Näin minulle kävi Osmon paperiselle taidetoikselle. Kun sen löytymisen aika koittaa, vaihdan alla olevan Wikipediakuvan Osmon taideteokseen. Eihän tuo pihlajapuun juurelta poistuva kettu kovin murheelliselta näytä. Mutta eihän se murheelliseksi tullutkaan, kun keksi, että pihlajanmarjat olisivat olleet happamia.

    Fox - British Wildlife Centre (17429406401).jpg

    J.K. Tulipa Happamia, sanoi kettu...-jutusta mieleen kulunut tarina tunkin lainaajasta: Autoilijalla ei ollut autossaan tunkkia, ja maaseudulla myöhäisillan pimetessä auton rengas tyhjentyi. Hän käveli yksinäistä korpitaloa kohti. Mennessään hän lateli kaikenlaisia olettamuksia, miten hän voisi saada lainata pimeässä illassa tunkkia. Käytyään aikansa kuviteltua vuoropuhelua talon omistajan kanssa hän heitti kiven talon ikkunaan ja huusi: "Pitäkää mokomat tunkkinne!")

     

     

    Alzheimer

    Päiväkirja 1.2.2002 alkaa lähetekirjeen tekstillä. Tapasin sanoa, että eihän lyhytaikaishoitoon voi mennä ilman lähetettä. Mairen osasto Kustaankartanon silloisessa vanhustenkeskuksessa oli osasto D1.

    ----------------------------------------------------------------------------------------

    Kalevilta                                                                        LÄHETE

                                                                                           1.2.2002

     

    Rakkaille D1-läisille,

    Ohessa lähetän Mairen. Pesu ei ole kovin tarpeellinen – kävimme maanantain ja tiistain välisenä yönä suihkussa. Silloin tuli kello 21.50:n ja aamu 7.20:n välillä nenästä verta runsaasti viiteen eri otteeseen. Tilanne rauhoittui kuitenkin ilman kylmiä kääreitä tms. – Maire ei antanut lähestyä itseään. Suihkuun kuitenkin hänet sain kolmannen verenvuodon jälkeen ennen nukkumaanmenoa. Lieneekö vitamiinin puute. Olen nyt antanut C-porevitamiinia.

    Eilen illalla vaippa oli jokseenkin kuiva eikä pissaa tullut myöskään tavalliseen tapaan wc:ssä. Samanlainen tilanne oli silloin kerran munuaisaltaan tulehduksen edellä. Eipä nyt kuitenkaan kai voi olla uusiutuminen tulossa, koska olemme uskollisesti ottaneet estolääkettä.

    Lääkkeen otto onnistuu jugurtin, myslin ja rusinoiden keralla. Keskeistä ovat näemmä rusinat asian onnistumiseksi.

    Vaihdoin tänä aamuna paidan sekä välihousut.

    Toivotaan, että Maire olisi iloinen ja yhteistyöhaluinen. Koettakaa kestää muutama hullu-sana. Se on varsin positiivinen arvonimitys.

    Lycka till –toivotuksin

    Kalevi

    --------------------------------------------------------------------------------------

    Mairen poissa ollessa juttelin aika paljon yksikseni. Melko usein toistin lausetta ”Maire, minun on Sinua ikävä.”

    Maire oli jälleen kerran ihmeellisen hyvävointinen Kustaankarta­non intervallihoidon jälkeen. Perinteiseen tapaan joimme kotiin tulon kunniaksi lasilliset kuohuviiniä. Maire oli varsin levollinen ja hyväntuulinen. Vaipan vaihtokin kävi ilman vastusteluja. Mairen aggressiivisuuskin on yleensä hyvin kaksijakoista. Kun hän tuntee, että hänen itsemääräämisoikeuttaan loukataan, hän läimäyttää toisella kädellä, mutta alle sekunnissa hän silittää tai taputtaa eli joki sisäinen ääni kertoo hänelle kuitenkin, että tarkoitan vain hänen parastaan esimerkiksi vaipan vaihdossa. En muuten ymmärrä, miten suurin osa naispuolisista omaishoitajista pärjää, kun hoidettavalla miehellä yleensä on enemmän voimaa kuin omaishoitajallaan. Uusin Alzheimer-lääke kuulemma vaikuttaa aggressioita vähentävästi. Vaikka aggressiot eivät ehkä ole valtavan yleisiä, luulen, että paljon salataan, paljon kärsitään.

    Olen aikoinaan ennen Mairen sairauden alkamista aivan varmasti lukenut Helena Anhavan Kysy hiljaisuudelta itseäsi -runon, Otava 1974. Eipä se ole terveiden maailmassa eläneenä minulle aikaisemmalla lukukerralla varmaankaan avautunut edes henkäyksen vertaa. Nyt avautuu. Tässä tekijänoikeuden alaisen runon alkurivit:

                                          Aurinko heissä ratansa kiertänyt,

                                          palauttanut alkuavuttomuuden tilaan.

                                          Elämä ja kuolema kauppaa käyneet,

                                          eivät sopineet,

                                          luonnon suuri viisaus on pettänyt,

                                          unohtanut heidät tänne

                                          kuukausiksi, vuosiksi.

                                                

    Päivä päivän jälkeen ihmettelen Taivaan Isän ratkaisuja, jotka ihmisen näkökulmasta ovat maksimaalisen rujoja. Miten paljon meitä kapinahenkensä kanssa taistelevia lieneekään. Kapina­hengen voitolle pääsy merkitsisi sitä, että olisin päässyt organi­saatiossa Taivaan Isän yläpuolelle. Voisi sen kai sanoa niinkin, että sielunvihollinen olisi saanut minussa yliotteen.

    4.2.2002

    Muistini on mennyt edelleen huonommaksi, hajamielisyyteni on tullut pelottavan voimakkaaksi. Viimeksi kaupassa käydessäni kassalla olo oli tuskaisaa. Perunapussista ei löytynyt hintalappua, vaikka tiesin sen punninneeni. Seuraava asiakas sanoi sen jälkeen, kun kassanhoitaja oli käynyt punnitsemassa perunat, että hintalappu oli pudonnut ja liimautunut poislaittamaani ostoskoriin. Kun tavaroita piti alkaa poimimaan, huomasin unohtaneeni ostaa kassin. Sen saatuani ja tavarat pakattuani lähdin. Seuraava asiakas huusi: ”Hei lakkisi unohtui kassapöydälle!”

    Toissapäivänä autosta loppui bensiini. Onneksi kylmäasema oli kävelymatkan päässä ja onneksi mukanani oli tyhjä litran muovi­pullo. Kukkarosta löytyi 10 euroa. Lirutin litran ja jätin kahvan letkuineen tankin viereen lepäämään. Juoksin autolle, laitoin litran tankkiin ja ehdin tankkaamaan loput rahasta riittäneet litrat käyntiin jääneestä bensapumpusta ennen kuin kukaan muu ehti väliin. Sitten vain taas unohdin, että olin ostanut ainoastaan 10 eurolla polttoainetta. Niinpä jäin tänään uudelleen tielle. Vaikka laitoin kaksi litraa tankkiin, ei auto tahtonut käynnistyä millään. Koska se oli ylämäessä, ei polttoaineen meno kaasuttimeen tainnut onnistua. Starttasin akun miltei tyhjäksi. Sitten sain auton käännetyksi peruuttamalla alamäen tienhaaraan. Sitten ponnistin voimani äärimmilleen ja sain auton työnnetyksi yli tien ja rullaamaan alamäkeen. Siinä käynnistys onnistui helposti. Visaa en muistanut hakea tammikuussa, jolloin se meni vanhaksi. Nyt tuli pankkilakko, joten kortin saaminen ei onnistu. Menin Kesoilin kortilla tankkaamaan. Muistikirjaani olin merkinnyt kuitenkin väärin sen tunnusluvun, joten tankkaaminen jäi jälleen 10 euron varaan. Enkä vieläkään hoksannut ottaa tyhjään pulloon varabensaa.

    Töissä oli tänään iltapäivällä tiimikokous. En ollut muistanut tilata hoitajaa ajoissa. Koko parituntisen soittoajan Pohjois-Helsingin Lähimmäistyö Pulmu ry:n puhelin oli varattu. Yliajalla onnistuin kuitenkin Luojan lykkynä saamaan Eevan hoitajaksi. Muuten onnistui hyvin, mutta Maire oli mitä ilmeisimmin kokenut Eevan jonkinlaiseksi kilpailijakseen. Maire oli vastoin tapojaan kovasti askaroinut ja kulkenut huoneesta toiseen. Kahvia hän ei ollut suostunut juomaan ja muutoinkin ymmärsin hänen suhtautumi­sensa olleen ynseähköä. Ilmeisesti parituntinen oli Eevalle pieni järkytys; mistään suuresta järkytyksestä ei kuitenkaan ollut kysymys.

    MAALISKUUN KALENTERIASIAA

    Maaliskuussa jatkuu paastonaika: su 4. pv on 3. paastonajan sunnuntai ja su 11.3. on 4. paasstonajan sunnuntai. Tätä keskellä paastonaikaa sijaitsevaa pyhää nimitetään puolipaastosunnuntaiksi. Toinen nimitys on leipäsunnuntai, koska päivän kirkolliset tekstit puhuvat viidentuhannen ruokkimisesta ja ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta. Seurakunnissa huomioidaan myös sisällissodan muisto jumalanpalveluksessa sunnuntaina 11.3.2018.

    Su 18.3. on Marian ilmestyspäivä ja su 25.3. Palmusunnuntai. (Tulee lapsuus mieleen, kun palmusunnuntaisin hiihdin noutamaan  pajupuusta äidille "pajunkissoja".)

    Palmusunnuntai lienee vakiintunut yleisimmäksi virpomispäiväksi, "Tuoreeks, terveeks" -päiväksi. Wikipedia-kuva:

    File:Salix caprea 02.jpg

    Ja sitten kristilliseen maailmaan liittyvistä asioista maallisempiin aiheisiin:

    Torstai 8.3. Naistenpäivä.

    Tiistai 20.3. Kevätpäivän tasaus. Silloin kaikkialla maapallolla päivä ja yö ovat yhtä pitkät, 12 tuntia. Pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa kevätkausi. Ja ah: päivät alkavat pidentyä!

    Luetteloin seuraavaan auringon nousu- ja laskuajat 1.3., 20.3. ja 31.3. Helsingissä, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Utsjoella:

          HELSINKI               JYVÄSKYLÄ            ROVANIEMI                UTSJOKI

    1.3.    7.16-17.48        7.17-17.41             7.28-17.18               7.34-17.13

    20.3.  6.19-18.36        6.15-18.33             6.13-18.34               6.07-18.31

    31.3.  6.45-20.02        6.39-20.03             6.30-20.11               6.16-20.15

    Aikavälillä 1. - 31.3. päivän pidentyminen tunteina ja minuutteina:

        2 h 45 min                        3 h                    3 h 39 min                  4 h 20 min

    Tiistai 20.3. on myös kansainvälinen Onnellisuuden päivä, International Day of Happiness. Päivää vietetään tänä vuonna yleismaailmallisesti kuudetta kertaa.

    Onnellisuuden päivänä YK kutsuu jäsenvaltioita, kansainvälisiä ja kansallisia organisaatioita sekä myös kaikkia ihmisiä yksilöinä juhlistamaan onnellisuutta 20. maaliskuuta. Onhan onnellisuus ihmisten keskeisimpiä pyrkimyksiä! 

    Torstaina 22.3. vietetään Maailman vesipäivää, World Water Day. Tuota päivää on vietetty vuosittain vuodesta 1992 alkaen. Vesipäivän tarkoituksena on YK:n mukaan lisätä tietoa ennen kaikkea vesvarantojen vaikutuksesta sosiaaliseen hyvinvointiin ja taloudelliseen tuottavuuteen. Toisaalta vesipäivä muistuttaa myös puhtaan veden tärkeydestä. Länsimaissa tuo asia on selviö, mutta yleismaailmallisesti puhdas vesi on kaikkea muuta kuin selviö.

    Lauantain 24.3. ja sunnuntain 25.3. välisenä yönä siirrytään kesäaikaan: kelloa siirretään tunti lähintä kesää kohden eli eteenpäin. Tällä kertaa "menetämme" ajastamme yhdn tunnin. Toivotaan, että hyvä unen laatu korvaa määrässä menetetyt minuutit runsahasti.

    Sitten lähestyykin pääsiäinen: pe 30.3. on pitkäperjantai. (Su 1.4. on paitsi aprillipäivä, myös pääsiäispäivä ja ma 2.4. on 2. pääsiäispäivä.)

    TÄYSIKUUT: Maaliskuussa ja tammikuussa on kummassakin kaksi täysikuuta. Maaliskuun täysikuut ovat pe 2.3. ja la 31.3.

    Astronomy, Moon, Cosmos, Lunar, Space

    Kuva täysikuusta: PIXABAY

    TOIVON TOIVOTUS

    Toivon sinulle toivoa.

    Toivon, että näkisit mahdollisesti nyt mustalta näyttävässä tulevaisuudessa valosta edes ihania pilkahduksia. Harjoittele kuluneella harjoituksella: kaada vesilasi puoliksi täyteen. Toista itsellesi ääneen niin monta kertaa kuin viisaaksi näet, että se on puoliksi täynnä eikä tule milloinkaan puoliksi tyhjäksi.

    Toivorikkain terveisin

    Kalevi

    Kuukausien helmi hyväksi helmeksi muodostukoon!

    Torstai 1.2.2018 - Kalevi Suojanen

    ELÄMÄÄ  

    Muistisairaan lähimmäinen, omaishoitaja, on esimerkillinen nykyhetkessä eläjä. Hän on mestari tarttumaan hetkeen, parhain ponnistelija poimimaan päivän. Hän on siis Carpe diem -lajissa mestari, Mestari.

    Jo pelkkä järki sanoo hänelle, että tämäkin tarina on tosi. Onhan ollut jo kauan  niin, että tämä päivä on parempi kuin huominen. Huominen on siis huonompi kuin tämä päivä.

    Tarkemmin ajatellen, eihän hän olekaan mestari elämään nykyhetkeä. Hänen älynystyröistään lähtee viestejä: "Ällös eläös nykyhetkeäs, vaan elä eilistä, koska se on selvästi parempi kuin nykyhetki!"

    Omaishoitaja onkin siis mestari siinä, ettei harmittele menneiden munauksia. Se on järkevää: Mitä niistä, eihän niille enää mitään voi. Ja nykyaikaa ei kannata murehtia, koska se nyt vain on huonompi kuin eilinen. Silloinhan jää oikein runsaasti aikaa murehtia huomista: mistä saan sen puuttuvan kympin, miten jaksan ne välttämättömät punnerrukset ja voimisteluliikkeet, mitenkähän se vierailukäynti ollenkaan sujuu, kun ainoan kunnollisen vaatekappaleeni vetoketjukin on rikki. Ja muistankohan aina puhuessani, siis silloin, kun minuun päin kohdistuu katseita, pitää oikean käteni visusti sydämen päällä. Silloin paidan vasemman puolen rintamuksen isoa viinitahraa/-tarhaa ei varmaan näe kukaan. Ja muistankohan leikata oikean käden keskisormesta liian pitkäksi kasvaneen kynnen...

    (Lisäys to 1.2.2018:)

    ERÄÄSTÄ RAKKAUDEN ERITYISLAJISTA

    Äidinrakkaus on ihmeellinen rakkauden laji.

    Olen miettinyt yhtä monista puutteistani. En käsittääkseni juuri ollenkaan osaa noudattaa yhtä rakkauteen liittyvää yleistä ohjetta. En osaa vastata vihaan rakkaudella. Osittaiseksi puolustuksekseni sanon, etten yleensä vastaa siihen kylläkään vihallakaan. Jätän kokonaan vastaamatta, reagoimatta. Se merkitsee loitontumista pois horisontin taakse. Minusta se on joka tapauksessa parempi vaihtoehto kuin se, että vastaisin vihaan vihalla.

    Mietin, että ainakin äideillä saattaa olla hyvä harjoituskenttä oman lapsensa kanssa. Jos lapsi esimerkiksi murrosiässä suhtautuu äitiinsä vihalla, luulen ja uskon, että äidin on ehkä hyvinkin helppo vastata saamaansa vihaan rakkaudellisesti. Äidit ilmeisesti tarkastelevat lapsiaan kauniin helakanpunaisten silmälasien läpi. He katsovat vihaa säkenöivää lastaankin mitä ilmeisimmin hyvinkin suurella ymmärtämyksellä.

    Edellisen kaltaista pohdiskelin, kun aloin pohtia, miten valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen äiti/isä voisi suhtautua poikansa aivan uskomattomalta tuntuvaan lainrikkomistapaukseen. Tarkalleen ei sitä voi tietää. Mutta voi siihen suhtautumiseen sekoittua vaikka vain pieni ripaus maitolasin kaatumisreagointia. Siinähän tulee äidillistä lohdutusta: "Se pöytäliina oli jo ennestäänkin likainen, ja sehän oli sinulta pelkkä vahinko!" - En väitä, että Nissisen teko voisi mitenkään olla "vahinko". Mutta kun äidin katse poikaansa päin saattaa ihan reflektinomaisesti lähteä näkymättömien ruusunpunaisten silmälasien läpi. Sallitaan se äidille. Sehän on pelkästään äidin ja lapsen välinen asia.

    100 VUOTTA SISÄLLISSODASTA

    Sisällissota tuntuu uskomattomalta tapahtumalta. Pakkohan se on uskoa, kun on kysymys historiallisista tositapahtumista. Viha ja rakkaus taitavat olla voimakkaina tunteina selittämättömiä tunteita. Molemmat voivat mennä ääri-ilmentyminä epätoivottaviksi tunteiksi. Viha sisällissodassa ilmeni lähimmäisen kiduttamisena ja tappamisena, rakkaus voi "vinoon" mentyään olla ehkä yhtä julmaa kuin viha, esimerkiksi toisen ihmisen omistamisena ja elämän rajoittamisena. No, rakkauttahan se ei ole, mutta sitäkin voitaneen arjessa nimittää rakkaudeksi. Se on mukarakkautta, rakkauden irvikuvaa.

    Takaisin sisällissotaamme, tapahtumiin, jotka olisi hyvä saada olemaan valhetta. Murheellista, mutta tehtyä ja tapahtunutta ei saa tekemättömäksi eikä tapahtumattomaksi.

    Ensiksi: Pari otetta wikipediasta sisällissodastamme:

    "Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen Punainen Kaarti eli punaiset. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia."

    "Kriisi huipentui tammikuun lopussa vuonna 1918 sisällissotaan punaisten ja valkoisten välillä. Punaiset hallitsivat Etelä-Suomea, valkoiset Keski- ja Pohjois-Suomea. Molempien osapuolten sotilaallinen vahvuus oli noin 80 000 sotilasta. Venäjä tuki suomalaisia punaisia pääosin luovuttamalla punakaarteille aseita. Saksan armeija tuki valkoisia hyökkäyksellä Etelä-Suomeen, noin 13 000 sotilaan vahvuisin joukoin. Sodan ratkaisutaistelut käytiin Etelä-Suomen kaupungeissa maalis-huhtikuussa 1918; valkoiset joukot valtasivat Tampereen ja Viipurin, saksalaiset joukot valtasivat Helsingin ja Lahden. Punaisten hyökkäysvaihe helmikuussa 1918 päättyi lähes täydelliseen epäonnistumiseen. Saksa liittyi sotaan vasta huhtikuussa. Liittyminen lyhensi sotaa ja pelasti mm. Helsingin tuhoisilta taisteluilta."

    "Sisällissota on Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma, jonka vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet poikkeuksellisen pitkäkestoiset. Kuten usein käy kansojen sisäisissä valtataisteluissa, sodan aikana ja sen jälkeen esiintyi laajamittaista terroria. Sotatoimien ollessa käynnissä molemmat osapuolet syyllistyivät poliittiseen terroriin ja raakuuksiin. Sodan kuluessa punaisten käsissä kuoli 1 424 valkoista teloitettuna, 4 kuoli vankileirillä. Valkoisten käsissä kuoli 7 370 punaista teloitettuna, 11 652 kuoli vankileirillä, suurin osa sotatoimien jo päätyttyä, sillä punaisten tai punaisiksi epäiltyjen vangitseminen ja teloittaminen jatkui laajamittaisesti vielä viimeisten taistelijoiden antauduttua. Kaikkiaan sisällissota vaati noin 38 000 uhria. Heistä noin 75 prosenttia oli punaisia, joita menehtyi eniten teloituksissa sodan aikana ja sodan päätyttyä vankileireillä nälkään ja tauteihin. Varsinaisissa taistelutoimissa menehtyi lähes yhtä paljon sekä punaisia että valkoisia. Terrorin uhreista vähemmistö oli valkoisia, ja myös Venäjän kansalaisia teloitettiin. Sodan muut uhrit olivat lähinnä taisteluissa kaatuneita saksalaisia ja venäläisiä sotilaita."

    Toiseksi: Isältä pikkupoikana kuulemani tarina:

    Isä kertoi, että punaisia tuli syntymäpitäjääni Taivassaloon Vehasen taloon hakemaan isäntää. Isäntä lähti käskyn mukaan punaisten mukaan sisätiloista pihalle, josta piti mennä johonkin kauemmas. Isäntä kuitenkin sanoi, että hänellä on aivan kauhea hätä, ja pyysi lupaa saada nopeasti käydä vielä "pikkulassa" eli "ulkohuussissa". Hänpä sai kuin saikin luvan pikaiseen käyntiin hoitaakseen hätänsä pois. - Käynti olikin todella pikainen. Isäntä juoksi suoraan "istuntopaikalle" ja hyppäsi reiästä alas ja pääsi sieltä juoksemaan minkä jaloistaan pääsi kauas pois metsään.

    TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

    Ensin Isosta Kirjasta:

    Sananlaskujen kirja alkaa näin:

    Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut.

    2 Opettakoot ne viisautta, kasvattakoot ymmärtämään ymmärryksen sanat,

    3 johdattakoot hyvään tietoon, oikeudentuntoon ja rehtiin mieleen.

    4 Kokemattomat saakoot niistä viisautta, nuoret tietoa ja harkintaa.

    5 Viisaskin viisastuu, kun kuulee niitä, järkeväkin saa opastusta,

    6 oppii mietelmiä ja vertauksia, tajuaa viisaiden sanat, avaa arvoitukset.

    7 Herran pelko on tiedon perusta, vain hullu halveksii viisautta ja opetusta.

    Sitten ihan vain kansan suusta:

    Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä. (Simo)

    Aatelles ei mää aika hukkaa (Heinjoki, luovutetun alueen Karjalasta)

    Hitaasti hyvää tulee.

    (Enpä hoksannut nuorena, että tämä, jos mikä, on meidän seniorien sisäistämä ja meihin loppuelämämme ajaksi syvään juurtunut elämänohje.)

    Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    (Tavoittelen hankkivani tähän kohtaan Osmo Nissiseltä kuvan ketusta, joka juoksee poispäin pihlajapuusta, jonka marjat olivat sille aivan liian korkealla.)

    Ei semmoista vahinkoa ettei hyötyäkin.

    (Uskon, että jokaisella meistä elämän polkuja muutaman ajastaikaa tarponeilla on kokemusta siitä, että surullisen kivikova vastoinkäyminen on osoittanut pitkässä saatossa ehkä jopa ihan siunaukseksi tai että siitä on kuitenkin aiheutunut jotakin hyvääkin. - Itselleni kuin rakentava isoveli ja myönteinen oppimestari, mitä parhain työtoverini Leo ehti surukseni kuitenkin muuttaa Taivaan kotiin saamatta selitystä elämänsä kenties kaikkein järkyttävimmälle tapaukselle. Hänelle rakas lapsenlapsi vammautui toisella puolella maapalloa vaikeasti loppuelämäkseen auton aiheuttamassa onnettomuudessa. Elämää. Kaikkeen emme saa selitystä.)

    (Luullakseni aivan jokaiselle meistä tulee välillä depishetkiä, murheen alhoja, jolloin ei tahdo päästä todellisista tai kuvitelluista murheista eroon. Silloin on hyväsisäistää tämäkin tuttu sanonta. Ottakaamme vaikkapa elämän ohjeeksi. Muistetaan kuitenkin, että melkein mikä tahansa muu asento on parempi kuin istuminen:)

    Minä istun iloissani ja annan surun huilata.

    LAINASANOJA 

    Pikkiriikkinen ote Aamulehdessä 20.1.2017 olleesta Simopekka Virkkulan tekemästä arkkipiispa Kari Mäkisen haastattelusta. Jutun otsikko on ARKIPIISPA:

    "... Kun Mäkinen jatkaa selitystään, tuntuu kuin hän katsoisi itseään dementoituneena, kuolevana vanhuksena hoitokodin sängyssä.

    - Vaikka mieleni murenisi ja hajoaisi niin, etten ymmärtäisi yhtään uskonnollisen kielen sanaa, olisin silti olemassa. Jumalalle olisin olemassa.

    - Voin pudota miten syvälle tahansa, mutta ohi Jumalan en putoa."

    RUNOMAINE TUOTOS

    (Taustatietoa otsikosta aiemminkin sanomani asia: kun lounaismurteessa ilmoitettiin lapsuudessani, ettei ole terve, mutta ei ihan kovin sairaskaan, sanottiin: "Mull oo vähä kippimäine olo." Tavoittelen tässä seuraavassa runoa, mutta tunne sanoo, ettei siitä tule kunnon runoa. Siitäkin olen varma, että kyllä siihen kirjaimista jokin jälki jää. Jos se ei ole runo, olkoon runomaine ilmaisu. Ole hyvä. Erityisesti tämä on tarkoitettu kaikille, jotka meistä ovat tavaravammaisia:

    Täsä tule kuvaus korist:

    Siin oo etene, olohuane, kyäk ja makuhuane.

    Ja rappuse viävä alakertta,

    josa oo kaiken kruunaava sälähuane.

    Sen kruunaa kattokruunu.

    Nytpä tiedän mä, miten saan rimmausta mukaan mä:

    etene o sälähuane, olohuane o sälähuane,

    kyäk o sälähuone, makuhuane o sälähuane

    ja sälähuane, se on, kas, muistat varmaan sä,

    sälähuaneiren kruunattu kuningas.

    Kuvahaun tulos haulle kattokruunu

    Alzheimer

    Päiväkirjasta la 19.1.2002

    Olen ehkä vähitellen kuntoutumassa marraskuun alkupäivinä alkaneesta lähes totaalisesta työkyvyttömyydestä. Ehkä suurin syy on se, että opettajan työhöni ei ole menneellä jaksolla kuulunut lainkaan lähiopetusta, vaan yhden vastaanottotunnin lisäksi pelkästään työtä kotona. Käytyäni nyt kahtena päivänä koulussa johtamassa oppilaiden oppimistekojen synnyttämistä olen selvästi alkanut kuntoutumaan. Olipa hyvä, ettei lääkäri päästänyt eläkkeelle. Ja olipa hyvä, etten ottanut lääkärin tarjoamaa sairaslomaakaan.

     

    Kunnossa en silti ole. Vein Mairen eilen Kustaankartanoon ja hain tänään pois. Eilen en osannut henkisesti rauhoittua, vaan olin ikävissäni sekä levoton. Miksi ja mistä levoton, sitä en tiedä. Hakiessani tänään Mairen pois juttelin muutaman sanan omahoitaja Helin kanssa. Minulle jäi levoton olo. Niin yleensäkin jää, kun olen muiden ihmisten kuin Mairen ja opiskelijoiden kanssa tekemisissä. Helin kanssa keskustelusta jäi vaisto, että hän oli jostakin loukkaantunut. Jos olisi, syy liittyy ehkä siihen, että kävin hänen perhettään jouluaattona häiritsemässä Mairen ja minun joulumuistamista vieden. Ei kai ole kovin sopivaa jouluaattona työsuhteeseen liittyvien ihmisten tehdä itseään tykö ainakaan kotiin. Kaiken lisäksi sekoilin lahjan kanssa. Vaikka olin Helille ja hänen perheelleen pakannut oman lahjan juuri ennen lähtöäni, olin kuitenkin ojentanut naapurillemme tarkoitetun lahjan. Heli soitti pian perään. Onneksi mukanani oli lähes samanlainen lahja, joten korjasin asian. Noloa. Ja niin tyypillistä minua. Unohtelen, en saa aikaan mitään ajoissa, hermoilen, teen virheitä. Kun välillä tyhjän muovikassin siirtäminen lattialta kaappiin vaatii ensin sohvalle levolle menoa ja voimien keräämistä, on selvä asia, että kuntoni on ravalla ja ruvella. Harmi. Silti lauantai-iltamme oli soma. Joimme Mairen kotiin tulon kunniaksi kuohuviiniä. Katselimme televisiota, kuuntelimme hyvää musiikkia. Olimme onnellisia.

    ti 29.1.2002

    Harmittaa, etten ole jaksanut pitää joka päivä päiväkirjaa. Jokaisena päivänä olisi ollut mielenkiintoista kirjattavaa. Kun ei saa aikaan, niin ei saa aikaan. Masentuneisuuden merkki.

    Tytär Maiju ja vävy Timo kävivät viime viikolla poikien kanssa meille. Otin Valtterin syliin ja istuimme Mairea vastapäätä hänen lähelleen. ”Se on söötti!”, sanoi Maire. Toinen kokonainen lause moneen kuukauteen. Silti Mairella on tunteita jäljellä. Kun 4.1. olimme Vesa-pojan 40-vuotispäivillä ja kaikki kolme lasta istuivat Mairen kanssa saman pöydän äärellä, näin miten kyyneleet nousivat Mairen silmiin hänen nähdessään lapsensa ympärillään. En tiedä, minkälaisesta tuntemuksesta kyyneleet hetkeksi nousivat. Jokin ääni sisällä varmaan kertoi, että tässä ympärillä on hänelle todella tärkeitä ja lämpöisiä ihmisiä.

    Istuimme eilen illalla iltapalalla keittiön pöydän ääressä. Silmäilin lehteä hajamielisesti. Yhtäkkiä kuulin Mairen äännähtävän. Hän näytti käsiään: molemmat olivat yltä päältä veressä. Vaatteet olivat veressä, naama oli veressä. Verta tuli nenän vasemmasta sieraimesta vastaavasti kuin vettä olisi solissut hanasta. Autoin hänet sohvalle pitkälleen. Maire ei kuitenkaan antanut painella nenäänsä kylmällä kääreellä, vaan oli aggressiivinen. Soitin hädissäni hätäkeskukseen. Hetki puhelun jälkeen veren tulo lakkasi. Runsaan 15 minuutin päästä se alkoi uudelleen. Ja taas sama taistelu, jossa en päässyt kylmän kääreen kanssa lähelle, vaan Maire hätisteli minut vihaisesti pois luotaan. Taas veren tulo lakkasi ja alkoi jälleen muutaman minuutin kuluttua uudelleen. Ambulanssin tulo kesti noin 45 minuuttia. Olivat ajaneet väärää kautta Mikkolantielle ja juuttuneet lumisateessa kiinni. Enpä ollut heille kireä, koska meillä ei loppujen lopuksi ollut hengenvaaraa. Olimme kuitenkin hätäkeskuksen kanssa sopineet, että ambu­lanssimiehet käyvät joka tapauksessa tarkastamassa tilanteen. Ambulanssia kauan odotellessani soittelin hätäkeskukseen pari väliaikasoittoa. Välillä hätäkeskuksessa oltiin minulle jo epäystävällisiäkin. Mairen verenjuoksu saattoi kuulemma johtua esimerkiksi vitamiinin puutteesta ja suonen polttaminen on mahdollista vain silloin, kun nenästä tulee verta. Ambulanssi­poikien käydessä ei tullut, joten päätimme jättää asian sillensä. Aamuyöstä kello 5 ja aamulla kello 7:n jälkeen samanlainen verisouvi jatkui. Sen jälkeen tilanne on ollut rauhallinen. En edes vaa­tettanut Mairea emmekä siten myöskään tehneet normaalia käve­lylenkkiämme. Annoin hänelle C-vitamiinia. Minuun iski yöllä flunssa nuhineen. Ehkä verenjuoksu oli Mairella oire alkaneesta flunssasta.

     

    Ilmiselvästi Maire oli tänään koko päivän erilainen: olen varma, että verenjuoksut heikensivät hänen tilaansa. Koko päivän hän on ollut epäkohtelias, hiukan aggressiivinenkin. Minua hän on pitänyt aikaisempaa ulkopuolisempana, vieraampana. Kerran, kun menin antamaan hänelle juomaa, hän piilotti äkkiä kädessään pitämänsä lehden ikään kuin olisin ollut vieras tarkastaja, joka olisin tullut ottamaan häneltä lehteä pois. Muutenkin hänen henkinen kuntonsa oli selvästi tähänastista heikompi – toivottavasti ei kyse ole pysyvästä hyppäyksestä alaspäin. Sellaisesta kyllä taisi olla kysymys epileptisen kohtauksenkin jälkeen.

     

    Illalla soitin Kustaankartanoon saadakseni menettelyohjeita ja tiedon, mistä voi olla kysymys. Tänään päivällä soitin sinne taas varmistaakseni, ettei tarvitse ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin nyt, kun verentulo ainakin toistaiseksi on lakannut. Heli tuli puheli­meen. Hän sanoi, että vähitellen lienee viisasta ryhtyä ajattele­maan vakipaikkaa Mairelle. Heli myi idean minulle myönteisesti: voit milloin tahansa hakea Mairen ja voitte olla kotona niin kuin tähänkin asti ja vaikka menisitte laivaristeilylle Ruotsiin. Surutyöni hyppäsi taas millin eteenpäin luopuminen-otsikon alla. Jos minun nyt pyydettäisiin määrittelemään elämän kaksi keskeisintä elementtiä, sanoisin empimättä: oppiminen ja luopuminen. Mairen omahoitaja Heli muuten toimi muutoinkin lohduttavana psyki­atrinani sanomalla, että ”Kalevi, kyllä sinä vielä rakastutkin.” Joskus vielä pakinoin rakastumisen mahdollisuudesta ja ympäris­tön eli yhteiskunnan kontrollista eli ymmärtämättömyydestä.

    TOIVON TOIVOTUS

    Valo voittakoon, toivo myös!

    Pimeys pois porhaltakohon, toivottomuus myös!

    t. Kalevi

    J.K. Tulethan tekstini seuraan lähiaikoina uudelleen. Rakentelen sitä hitaasti mutta epävarmasti muutamia toveja vielä lisää vähitellen. Nyt mylly jauhoi kuumeisesti: en muista vuosikymmeniin saaneeni lunssan kanssa korkeaa kuumetta, runsasta nuhaa, silmien särkyä plus turvotusta ja syvää väsymystä. Nyt ne sain. Ei tule vanhuus yksin. Se tulee kera pitenevien päivien, hurraa! Onnelliist voimiist eli Kaikkea Parasta itsellesi ja läheisillesi! t. K.

    Myönteistä tsemppimieltä vuoteen 2018!

    Maanantai 1.1.2018 - Kalevi Suojanen

    TÄMÄNKERTAISEN ALUKSI

    Yltiöpäisen paljon ja kokosydämisesti toivotan jokaiselle lukijalleni erikseen ja teille kaikille yhteisesti MENESTYKSELLISTÄ ALKANUTTA VUOTTA

    Meillä kaikilla lienee odotettavissa sekä tavoitteidemme saavuttamista että vastoinkäymisiä. Mutta menkäämme vastoinkäymistemmekin kautta tavoitteisiimme. Ja kun ruusuissakin on piikkejä, otetaan hyvässä elämässä väkisinkin tulevat piikit kohdallamme vastaan oppimistarkoituksessa. Vanhaa esimerkkiä käyttäen: olkaamme kuin ongenkorkki: mitä syvemmälle meitä painetaan, sen korkeammalle takaisin ylös pompatkaamme.

    OLI KIVA TEHDÄ LUMIUKKO:

    Blogiin_LUMIUKKO.jpg

     

    Tekemäni lumiukko.

    Ei ole näköispatsas, mutta kuva on itseni ottama.                                           

    Minulla täyttyivät siis kaikki neljä edellytystä, jotka lumiukon tekeminen vaati viime kirjoitukseni mukaan:

    Olin sopivasti lapsenmielinen, jouluna oli lunta ja se oli nuoskalunta. Lisäksi olin elossa tehdäkseni yli 60 vuoden tauon jälkeen lumiukon.

    Lumiukon sain valmiiksi jouluaattona. Se ränsistyi uudenvuoden aatoksi. Silloin perusparansin ukosta ränsistyneet osat. Tätä kirjoittaessani 1.1.2018 illansuussa, lumiukkoni on entistä ehommassa kunnossa. Ilon tuojana luomus on pidentänyt ikääni ainakin muutaman tovin.

    VUODEN ALKU POSETIIVARINA

    Täytin posetiivarikutsumustani paikallisella torilla uudenvuodenaattona kello 23 - 01.30. Puoliltaöin soi Maamme-laulu. Konsertin aloin Kuusipuu- eli Tannenbaum -kappaleella. Se sopi tilaisuuteen sikäli hyvin, että soittopaikkani oli valtavan ison luonnonkuusen juurella. Kuusi oli selvästi yli 70-vuotias, koskapa eräs mukana ollut rouva kertoi olleensa uudenvuodenjuhlassa tuon kuusen äärellä jo yli 70 vuotta sitten. Kaikkina vuosina juhlan järjestäjänä on ollut sama taho, Haikan omakotiyhdistys.

    Muutama sana vielä tarjoilemani konsertin sisällöstä. Tannenbaumin jälkeen soi kaksi kappaletta, joilla halusin markkeerata mennyttä Suomi 100 -juhlavuotta. Toinen oli Vanhat toverit, toinen Säkkijärven polkka. Edellinenhän on toiminut sotilaiden lauluna. Tosin 1950-luvulla silloinen Kipparikvartetti käytti Vanhojen tovereiden säveltä toinen toisensa esittelyyn laulun sanoin. Säkkijärven polkkahan puolestaan esti toisen Viipurin pamauksen. Kun sitä soitettiin vuorokaudet ympäriinsä radioaalloilla, se esti Venäjän Viipuriin asentamien lukuisten radiomiinojen räjähtämisen.

    Sitten siirryin jouluisen värisiin teoksiin: Kulkuset, Valkea joulu, Joulumarssi, Oi sä riemuisa, yksi saksalainen joululaulu ja sitten Glory haleluja. Tuo kunnia- ja ylistyslaulu tuli tunnetuksi aikoinaan Amerikan mantereella sisällissodassa. Myöhempinä aikoina esimerkiksi Elvis Presley niitti sillä lisämainetta. Otin uudenvuoden konsertissa Glory hallelujan yhteislauluna. Se on sikäli merkillinen sävellys, että siihen sopivat yhtä hyvin paitsi Glory halleluja myös Pikku Matin autosta on kumi puhjennut ja Kallekustaan muori makaa hiljaa haudassaan. Jokainen parista sadasta osallistujasta sai itse uudenvuoden aattona valita, millä sanoin tuli mukaan yhteislauluun.

    Vielä ohjelmassa oli We Wish You a Merry Christmas ja the Beatlesin Yellow Submarine sekä muutamia muita hyvää mieltä tuottamaan tarkoitettuja sävellyksiä. - Ai niin, meinasi unohtua mainita tilaisuuden päätösmusiikki. Etukäteiskehuin sitä sanomalla, että se on "tämän kappaleen maailman ensiesitys tänään". Toisinnon voi kuunnella ja katsella jo alkaneen vuorokauden uudenvuoden konsertista Wienin filharmonikkojen soittamana. Se on heidän konserttinsa ainoa kappale, jonka aikana yleisö saa taputtaa, ja jota saa kuunnella myös seisaaltaan. Päätösmusiikki: Johann Straussin Radetzky marssi. Se oli ja on mieltä ylentävä marssi.

    Uudenvuoden juhlassa olin mukana musiikkia tuomassa toisena vuotena peräkkäin. Sitä ennen tosiaan yli 70 vuotta jatkunut ohjelmaperinne on joka vuosi pitänyt sisällään kaksi yhteislaulua. Toinen on Jumala onpi linnamme ja toinen on tietenkin Maamme-laulu.

    TAIDEOSIO/LUONTO-OSIO

    Seuraava kuva tulee blogin vakituiselta vierailijataiteilijalta Osmo Nissiseltä.

    Katsothan, josko näkisit näinä aikoina tällaisen Osmon taideteoksen esittämän oravan. Jos et näe, sitten pitää katsoa Kylli-tädin opetuksen mukaisesti satusilmin oravaa(kin). Menestystä! t. K.

    BLOGI_Orava_PARHAIN016.jpg

    MUISTIKUVA

    Tuli viime viikolla lapsenlapsi Valtterin tapaamisen jälkeen mieleen eräs muistikuva vuosia sitten tapahtuneesta. Nyt Valtteri on lukioikäinen, silloin ehkä ei ihan edes kouluikäinen.

    Olin seuraamassa Helsingin Narinkkatorilla järjestettyä lasten jalkapallo-ottelua. Valtterin joukkue oli Puistolan Urheilijoiden PuiU:n joukkue, vastustajan joukkue oli jostakin eteläisestä Suomesta.

    Ottelun loppupuolella Valtteri teki maalin, aivan valtavan komean maalin. Ehkä en osaa käyttää oikeita käsitteitä, mutta yritän. Valtteri teki maalinsa saksipotkulla selkä päin maalivahtia. Ehkä pari kertaa elämässäni olen nähnyt televisiosta jotakin vastaavaa aikuisten ottelussa. Oli se taitava suoritus.

    Ottelun jälkeen annoin Valtterille positiivista palautetta. Hän totesi maalistaan lyhyesti jotensakin tähän tapaan: "No, tein maalin, kun Pasi antoi todella hyvän syötön ja kun valmentaja lupasi etukäteen, että maalintekijä saa jäätelön!"

    ALZHEIMER

    Päiväkirjasta 10.1.2002                        

    Tytär-Pirjo soitti Ruotsista ja sanoi, että äiti oli hänen mielestään paremmassa kunnossa kuin viime käynnillä, noin kuukausi sitten. Varmistin häneltä, että Mairen puhe oli loppu jo kuukausi sitten. On näemmä niin, että vähittäistä huononemista ei huomaa. Asia on kuin lasten kasvaminen: eivät vanhemmat sitä huomaan niin hyvin kuin vieras, joka käy muutaman kerran vuodessa. Sitä paitsi meidän kommunikointimme käy yhtä hyvin kuin aikaisemminkin. Kumpikin ymmärrämme ainakin varsin usein toisiamme. Silloin, kun en ymmärrä, mitä Maire tarkoittaa, tapaan lohduttaa häntä sanomalla, että ”kaikki on hyvin”. Jos Maire ei ymmärrä minun viestintääni, murhe ymmärtämättömyydestä unohtunee saman tien. Toisaalta voin usein toiminnallani näyttää, mitä tarkoitan: tapanani on esimerkiksi nostaa Maire halausotteella ylös istumasta, jos haluan hänen siirtyvän esimerkiksi pöydän viereen syömään tai lähtevän kanssani kävelemään. Makuuasennostakin Maire nousee helposti, kun siirrän hänen jalkansa sängyn ulkopuolelle. Makuulle laittaminen käy päinvastaisessa järjestyksessä: ensin istumaan, sitten jalat sängylle.

     

    Lankapuhelinta en juuri ole pitänyt päällä. En tahdo jaksaa jutella kenenkään kanssa. En jaksa informoida tilanteestamme enkä tahdo jaksaa antaa oikeudellisia neuvoja niitä kysyville. Mairelle puhelin on sikäli turha, että siihen liittyvät taidot ovat kaikki hävinneet jo kauan sitten. Ensin unohtui soittamisen taito, sitten unohtui vastaamisen taito, nyt on turha antaa luuria korvaankaan, koska äänen kuuluminen korvassa vain hämmentää häntä. Silti kerron hänelle aina terveisiä ystäviltä, koska ei ainakaan voi olla mitään haittaa saada terveisiä, vaikkei muistaisi lähettäjää ja vaikkei ymmärtäisi, mitä tarkoittaa, kun joku lähettää terveisiä.

     (Seuraavassa on "lähetekirjeeni" Kustaankartanon Mairen osaston osastonhoitajalle:)

     

    Kalevi                                                                            LÄHETE

     

                                                                                           12.1.2002 

     

    Johtaja Arja and her band – the best!

    Kiitos, että Maire pääsee taas hyviin hoiviinne.

    Sain tiedon, että suunnittelit Arja saunottavasi Mairen. Kiitos siitäkin, jos ehdit ja jaksat. Ei ole välttämätöntä. Pesu on alkanut käydä minulta kyllä todella helposti, kun sain opituksi tekniikan. Laitan varoiksi kuitenkin mukaan Mairen shampoon, deodorantin sekä puhtaan paidan ja aluspaidan. En löytänyt hyvää puhdasta aluspaitaa. On valittavana kahdesta huonosta, liian pitkästä ja liian leveästä..

    Illan estolääkkeen kanssa on alkanut olla pientä taistelua. Olen puolittanut sen ja laittanut kahdessa osassa iltapalan joukkoon. Viime päivinä Maire on kuitenkin alkanut ottaa sitä suusta pois. Olen sanonut, että lääkäri määrää, että se on pakko syödä. Olen laittanut yhä uudelleen suuhun Mairen sieltä poisottaman lääkkkeen ja vähitellen se aina menee kurkusta alas. Ruokailussa ja kahvin juonnissa on alkanut olla avun tarvetta entistä enemmän.

    Välillä oli suuria vaikeuksia vessaan istumaan menossa. Viime päivinä se on onnistunut paremmin, kun olen sulkenut oven perässä ja ollut aivan Mairen edessä siihen asti, että hän alkaa laskeutua istualleen. Vatsa toimii joko aamuisin tai sitten iltapäivällä noin kello 16:n tienoilla. Mairen ilmaisut ”voi kauheaa” tai ”voi kamala”, tarkoittavat, että ”on kakkahätä”. En ole varma, mutta lieneekö eilen iltapäivällä pyyhkiessä tullut paperiin verta; ainakin oli hiukan punaista. Minusta se ei kuitenkaan ollut veren väristä punaista, mutta en ole varma.

    Mukana ovat ulkosaappaiden lisäksi sisäkengät, leikkikoira Sabina, dosetti, käsilaukku ja siinä tutkittavia joulukortteja (pöytätilaa ja kortteja – aika kuluu somasti!) sekä yöpuvun housut. Laitan varoilta myös kuivat välihousut ja päällishousut. Seija kertoi, että sormukset olivat viime käynnillä vähällä hävitä. Sovimme, että otan ne pois. Toista en kuitenkaan saanut, kun se oli liian tiukalla tuulella.

    Epilepsiakohtaus ei ole uusinut. Kohtauksen jälkeen on ollut melko paljon koko kehon värähdyksiä (”säpsähdyksiä”).

    Olemme menneet viime aikoina nukkumaan vähän liian myöhään, vasta noin kello 22.30. Maire on herännyt päivästä riippuen kello 7:n ja 9:n välillä, yleensä noin kello 8 (ei yleensä nouse sängystä   omatoimisesti, vaan nostan hänet ylös). Tänään vaihdoin vaipan kello 9. Yleisimmin vaihdan sen noin klo 9, klo16 ja 22: jälkeen.

    Teille, enkeleille, toivotan suojelusenkeleitä ja niiden myötä myönteistä tsemppimieltä.

    Kalevi

    TÄMÄNKERTAISEN LOPUKSI

    Uskon johdatukseen eli kaitselmukseen ja sitä edeltävään rukoukseen. Toivon, että sinullakin on oma uskosi, joka tuo itsellesi turvallisen ja toivorikkaan olon.

    Kalevi

    Jo joudu sopivan kelinen ja sopivasti luminen joulu!

    Perjantai 1.12.2017 - Kalevi Suojanen

    Lumihiutaleita on tullut hiljalleen - ja paljon!

    ELÄMÄÄ ENNEN VANHAAN

    Ensiksi:

    Joulukuuta sanottiin Suomessa 1600-luvulle asti talvikuuksi. Sitten talvikuu muutettiin joulukuuksi. Ajatella - siis jo satoja vuosia sitten on ennakoitu, että Suomessa ei voi olla ilmaston lämpenemisen vuoksi yhtäkään talvikuuta! 

    Toiseksi:

    Pari vanhan kansan entisaikaista sanontaa Kustaa Vilkunan mukaan:

    Jos joulukuussa taivas on tähdessä ja räystäät tippuvat, niin vie halla kesällä yhden viljan.

    Erityisesti nykyurbaania ihmistä kiinnostava tieto: Lantatunkio pitää tehdä yläkuulla ja etelätuulella, muuten jos tekee, ei siitä jää sula.

                 Ihanaa, kun joulu nopeasti hypähdellen taas tulee luo.

                 Toivottavasti Sallimus hyvän joulun hyvin monelle suo.

                 Ihanaa, jos me lapsenmieliset aikuisetkin voimme

                 jouluaattona tehdä iloksemme lumiukon,

                 joka ihan jokaiselle onnellisen olon tuo.

                 Tuo tavoite onnistuu, 1. jos olemme sopivasti

                 lapsenmielisiä,

                 2. jos jouluna on lunta, ja

                 3. jos se on nuoskalunta.

                 Niin ja 4., jos olemme elossa.

                       

                 Siis elollista joulua itse kullekin säädylle! 

    EINO LEINOLTA JOULUTERVEHDYS

    Eino Leino ei kirjoittanut montakaan joulurunoa. Seuraavassa on yksi yksisäkeistöinen sellainen ja sen jälkeen toinen yhdeksän säkeistöinen. Tuo laaja runo on 36-rivinen, joten jopa viisirivinen haitari jää sille selvästi toiseksi.

    Muistellen lapsuutensa jouluja Eino Leino kirjoitti Joululaulussa näin:

    ”Joutuos jouluni lapsuuden,
    juhlani rauhan ja rakkauden,
    tulkosi keskehen tuiskusään,
    joutuos joukkohon hallan ja jään –
    lämpöä, lempeä, armoa tuo
    paljon Suomeni maille!”

    Seuraava runo on Leinolta lapsille. Jouluna, jos koskaan, meidän aikuistenkin tulisi yletä lapsenmielisiksi. Siis kaikki lumiukon tekijät innolla lukemaan Leinoa.

    Joululaulu lapsille, Heino Kasken säveltämä runo, painettiin ensi kertaa Valistuksen vuonna 1900 julkaisemaan "Joulupukki" julkaisuun. Näin se soljuu hyvää joulumieltä tuottaen:


    Mökit nukkuu lumiset,
    nukkuu hankitanteret,
    tuikkii taivaan tähtivyö -
    pyhä nyt on jouluyö.


    Katso, valo välkähtää,
    hanget kaikki kimmeltää,
    yli vuorten, metsien,
    käy kuin välke siipien.


    Se on joulu-enkeli.
    Herra hänet lähetti
    kanssa joululahjojen
    luokse pienten lapsien.

    Vaikka häll´ on kädessään
    niin kuin kulkis kylvämään,
    ja hän kyllä kylvääkin,
    mutta ihmismielihin.


    Ei hän anna makeita
    eikä leikkikaluja,
    niitä isä, äiti suo.
    Mitä joulu-enkel´ tuo?


    Puhtahia aatteita,
    kultaisia kuvia
    Suomen lasten sydämiin,
    mökkihin ja palatsiin.

    Niitä hänen vakastaan
    variseepi yli maan
    niin kuin pikku tähtiä -
    eikö se oo ihmettä?


    Mutta yhä kummempaa
    viel´ on, mitä kerrotaan:
    Kulkies´ sen enkelin,
    lapsiks muuttuu vanhatkin.


    Sitä et kai ymmärrä?
    Kysy sitä äidiltä!
    Sitten siunaa itsesi,
    nuku, saapuu enkeli.

    Eino Leino

    ALZHEIMER

    Tämän johdannon jälkeen tulevaa päiväkirjatekstiä nyt vuosien jälkeen lukiessani kauhistelin avuttomuuttani. Sain omaishoitajana selville, että hädän hetkellä menen herkästi neuvottomuuden tilaan. Jos kyse ei ollut paniikista, niin ainakin paniikinomaisesta tilasta.

    Muistan kauan sitten kuulleeni perheenemännästä, joka tulipalon sattuessa pelasti posliinikuppeja heittämällä niitä ulos kerrostalon seitsemännen kerroksen ikkunasta. Pidin juttua uskomattomana ja mahdottomana. Sittemmin omaishoitajana ollessani totesin surukseni, että moinen käytös olisi voinut sujua minultakin.

    Vaikka en omaishoitajana ollessani tunnistanut enkä tunnustanut väsymystäni, näin jälkikäteen arvioiden olen ollut pitkäkestoisesti syvästi väsynyt. Kun lisäksi sairastuin vaikea-asteiseen uniapneaan, väsymys on ollut totisinta totta. Mairen saatua alzheimerdiagnoosin ystävämme kaikkosivat melkoisen totaalisesti. Elämä oli kuin pikkulapsen äidillä paitsi, ettei ollut isovanhempia eikä kollegoja hiekkalaatikolla. Toki sain Mairen kanssa voimaa vertaistukiryhmästä, pariskunnista, joita tapasimme muutaman kerran vuodessa. Myös alzheimeryhdistyksen kurssit vertaistemme tapaamisineen olivat hyviä. Kokonaistilanteemme väsymyksineen ja yksinäisyyden kanssa oli haastava. En sitä silloin aikoinaan ymmärtänyt, mutta nyt vuosien perästä ymmärrän. Tuollainen elämä lienee muuttanut persoonallisuuttanikin. Sillä voi olla korrelaatiota kotvasen kuluttua esille tulevaan, minuun kohdistuneeseen kiusaamiseen.

     

    Päiväkirjasta 22.12.2001

    Viime merkintäni olen kirjoittanut viime viikon maanantaina. Tänään, lauantaina, hain Mairen pois intervallihoidosta Kustaankartanosta. Viime merkinnän jälkeen on tapahtunut melko paljon. Olin tiistaina 18.12. lapsenlapsi Aleksin kanssa uimassa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Keskiviikkona minulla oli ihottuma, jota luulin kloorin aiheuttajaksi. Kun se alkoi olla kivulloinen, menin lääkäriin. Kyse oli vyöruususta. Se on vaivannut monta päivää. Kun kuukauden päivät flunssa ja nuha ovat tehneet tuloaan, lienee yleiskuntoni niin heikko, että hankin huonokuntoisuuttani vyöruusun. Harmi.

    Kunto on laskenut entisestään. En ole juuri ollenkaan pystynyt tekemään töitäni. Tekemättömien töiden kasa on kasvanut pelottavan isoksi. Kotimme on kuin atomipommin jäljiltä. Oikeastaan kaikki tuntuu karanneen väsymyksen ja saamattomuuden takia käsistä. Lääkäri sanoo, että eläkkeelle en pääse, koska kyse on vain masennuksesta, joka pitää hoitaa pois.

    Tiistai 18.12. oli ehkä elämäni järkyttävin päivä. Heräsimme normaalia myöhemmin. WC-käynti onnistui kohtuullisesti. Maire tuli pöydän ääreen. Ajattelin, että ehkä hänen suutaan kuivaa, joten annoin juotavaa. Maire joi pari siemausta. Muutaman sekunnin kuluttua hän sai valtaisan, dramaattisen kohtauksen. Hän huusi ikään kuin kuolinhuudon, silmät seisahtuivat päähän ja niiden ympärys tuli mustanruskeaksi. Hän oli kalmankalpea ja täysin jäykkä. Luulin hetken, että hän kuoli.

    Menin shokkiin. Olin kai saanut hänet jotenkin lattialle makaamaan. Hänen suustaan valui valkoista vaahtoa ja punaista verta. Muistan hokeneeni: ”Maire, älä kuole, minä tykkään Sinusta, Maire älä kuole, minä tykkään Sinusta, Maire, älä kuole, minä tykkään Sinusta.”

     

    6.1.2002:

    Viimekertainen kirjoitukseni jäi kesken. En sitä jaksanut kirjoittaa. Kaiken kaikkiaan aika aivan tähän päivään asti on ollut yksi elämäni vaikeimpia aikoja. Uupumus ja masennus ovat olleet hyvin voimakkaita. Olen saanut aikaan hyvin vähän. Suurin osa ajasta on mennyt sohvalla loikomiseen. Tai suurin osa ajasta on mennyt johonkin, jota en tiedä. Johonkin se vain on mennyt.

    Aika on jotenkin vain mennyt elämiseen. Jo pelkästään peseytyminen ja vaatteiden pukeminen ovat olleet todella suuren kynnyksen takana – puhumattakaan ruoanlaitosta ja siivoamisesta. Onneksi edes hiukan sain laitetuksi kotia joulukuntoon. Joulukorttien kirjoittaminenkin oli suuren tuskan takana. Loppujen lopuksi sekosin siinäkin työssä: osalle meni kai kaksi korttia, osa jäi kortitta.

    Palaan vielä Mairen kohtaukseen. Olen luullut olevani hätätilanteessa järkevästi toimiva. En ollut. Hätäännyin täydellisesti. En muistanut hätänumeroa. Monen vaiheen jälkeen sain sen selville - ja ei muuta kuin soittamaan. Ei vastausta. Koetin uudestaan. En vain ollut malttanut äsken odottaa, että puhelu olisi yhdistynyt.

    Hätäkeskuksen mieshenkilö ainakin oli oikealla alalla työssä. Hän osasi rauhallisesti ja asiantuntevasti hoitaa työnsä. Hän myös rauhoitti minua sanomalla, ettei suusta tuleva veri ole vaaran merkki – Maire vain on purrut kieleensä.

    Kun olin toiminut saamieni ohjeiden mukaan ja saanut Mairen kyljelleen makaamaan, menin uudelleen avoinna olleelle linjalle ja kysyin, mitä sitten teen, jos hengitys lakkaa. ”Soittakaa sitten uudelleen meille, niin annamme uudet ohjeet”, mies sanoi rauhallisesti ja rauhoittaen. ”Ambulanssi on jo ollut jonkin aikaa teillepäin tulossa eli se on aivan pian perillä”, hän jatkoi.

    Ambulanssi tulikin kai varsin nopeasti, vaikka aika tuntui pitkältä. ”Ensimmäinen tajuttomuuskohtaus, viedään Meilahteen”, sanoi ambulanssimies. Ajoin ambulanssin perässä sairaalaan. Siellä minut osoitettiin odotushuoneeseen, jossa lisäkseni istui kolme muuta yhtä apaattista ihmistä odottamassa. Vihdoin lääkäri tuli luokseni ja vei minut Mairen luokse. Selvisi, että kyseessä oli epileptiakohtaus. Kun kävin Alzheimeryhdistyksen toimistossa, toiminnanjohtaja Pertti kertoi, että noin 10 prosentilla Alzheimer-potilaista on epileptisiä kohtauksia. On se kuulemma kursseilla kerrottu. En vain muistanut.

    Seuraavaksi päiväksi oli Kustaankartanoon sovittu kolmen päivän intervallihoitojakso. Sairaalan lääkäri sanoi, että olisi hyvä, jos Maire pääsisi jo samana päivänä eli yhtä päivää sovittua aikaisemmin tarkkailuun Kustaankartanoon. Se sopi Mairen osastolle. Maire oli neljä päivää Kustaankartanossa tarkkailussa. Mitään erikoista ei ilmennyt.

    Kohtaus vei mielestäni Mairea selvästi huonommaksi. Puhe on loppunut jokseenkin kokonaan. (Tai sitten se on loppunut vähitellen jo aikaisemmin, mutta olen havahtunut asiantilaan vasta nyt.) Yksittäisiä sanoja tulee, mutta nekin ovat jokseenkin säännönmukaisesti vailla ajatusta eli ovat ”siansaksaa”. Tosin Kustaankartanosta kotiin tultuamme tuli yksi kokonainen lause. Joimme kotiin tulon kunniaksi lasin kuohuviiniä ja menimme katsomaan televisiota. Päästyämme television ääreen, Maire kosketti kättäni ja sanoi: ”Sä olet ihana!” Se tuli hitaasti, mutta jokainen sana oli selvä ja siitä muodostui lause!

    ENKELIKOKEMUKSIA

    Muistissani on kolme kokemusta, jotka olen rekisteröinyt aivoihini enkelikokemuksina. Kahdesta olen ihan varma, koska ymmärsin niiden sanoman. Kolmatta ihmettelen vieläkin, koska tapaamisen merkitys jäi ymmärtämättä. Muistaakseni vain ensimmäisen kokemukseni/kohtaamiseni olen kertonut muutamalle läheiselleni. Yksi heistä, nyt jo edesmennyt  hyvä ystäväni, opetusneuvos Reino Luhtala, sanoi heti: "Sinä kohtasit Jeesuksen." Nuo kaikki muutamat muut epäilivät kysyen, olinko ottanut jotakin lääkettä tai olinko hyvin väsynyt.

    Ensimmäisen kokemuksen taustaksi: Toki olen jo monta vuotta ollut väsynyt. Sitä sen enempää kuin mahdollista masennustakaan en ole tunnistanut enkä tunnustanut. Mairen hoito on paitsi vienyt voimaa, mutta myös antanut sitä. Olen saanut onnistumisia. Maire  tietää ja tuntee selvästi, että olen hänen läheisin ihmisensä. Hän hyväksyy minun persoonani ja on minulle yleensä hyvin ystävällinen, kiitollinen, rakkaudellinen.

    Ensimmäinen kertomus

    Olin tulossa töistä  kotiin oppituntien pitämisen jälkeen arki-iltapäivänä. Elettiin kai 1990-luvun loppupuolta. Pysähdyin kotimatkalla Oulunkylän pienen ostoskeskuksen pysäköintipaikalle käydäkseni ostamassa kotiin jotakin tarpeellista. Saatuani tavarat kerätyksi koriin, menin kassajonon jatkoksi.

    Kauppakeskuksen sisätiloissa on keskellä kävelykäytävä ja sen molemmilla puolilla lasiseinien takana on kauppoja ja muita liikkeitä. Jossakin vaiheessa huomasin, että keski-ikäinen, minulle tuntematon mies seisoo käytävällä ja tuijottaa minua kassajonossa lasiseinän läpi. Ehkä hänet sitten maksutapahtuman jälkeen unohdin. Kävelin kauppakassin kanssa poispäin kauppatiloista. Parin metrin päässä kaupan oviaukosta käytävällä seisoo minua vastaanottamassa mies, joka juuri äsken tuijotti minua lasiseinän läpi. Hän pysäytti minut sanomalla:

    "Ai niin, kun minun pyydettiin vielä sanomaan teille: "Kun rukoilemme Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, kyllä kaikki hyvin päättyy."

    Muistan olleeni avaamassa suutani sanoakseni jotakin - mitä, sitä en tiedä. Mutta en sanonut mitään, koska miestä ei ollut enää edessäni. Eikä häntä näkynyt missään muuallakaan näkökentässäni. Hän oli kadonnut siinä silmänräpäyksessä.

    Minusta tuon viestintuojan puheenvuoron avaus oli outo. Hän aloitti puheensa ikään kuin olisimme juuri tavanneet. Mutta en tuntenut häntä, enkä muistanut häntä koskaan aikaisemminkaan tavanneeni. Miehen sanoman loppukin oli  mieltä askarruttava. Minusta on ollut ja on edelleen jännittävää odottaa, miten tämä "kaikki hyvin päättyy." Ei päättyminen tarkoittanut ainakaan vuonna 2009 tapahtunutta Maire-vaimon kuolemaa. Siihen ja sen jälkeiseen aikaan liittyy valtavan paljon pahaa ja epäoikeudenmukaista.

    Toinen kertomus (vajaat viisi vuotta edellisen jälkeen)

    Olin tavalliseen tapaan juoksulenkillä Oulunkylän kotimme lähimaastossa Itsenäisyyden puistossa ja Vantaanjoen rantamaisemissa. Kiersin tapani mukaan noin kilometrin pituista lenkkiä, kierrosta. Keskeinen osa siitä tapahtui Vantaanjoen rantamilla olevalla kävelytiellä. Sen varrella oli siellä täällä istuinpenkkejä.

    Ensimmäinen juoksukierrokseni oli runsas 100 metriä vaille valmis. Näen penkillä istuvan mustapukuisen, iältään ehkä noin 60-vuotiaan miehen. Mies oli pukeutunut täysin mustiin vaatteisiin. Päässään hänellä oli musta knallihattu.

    En muista, mihin miehen katse suuntautui. Ehkä hän ei katsonut minuun eikä maahan. Ilmeisesti hän katsoi lasittunein silmin suoraan eteen. Se, minkä hänestä selvästi muistan, oli sanoin kuvaamattoman syvä apaattisuus ja masennus.

    Sitten tuli juoksuni toinen kierros miehen istumapaikan ohi. Tilanne oli aivan sama: kokomustaan pukeutunut, kokonaisolemukseltaan valtavan masentunut mies istui samassa paikassa ja samassa asennossa mitään ympäristöstään välittämättä.

    Koko juoksuni kolmannen kierroksen ajan ajatuksissani pyöri tuo outo, masentunut mies. Päätin, että jos hän vielä istuu samalla paikalla, kun tulen tuon paikan luo, pysähdyn hänen kohdalleen. Valmistelin kysymystä siitä, voisinko olla hänelle jotenkin avuksi. Koskaan en tuota kysymystä voinut masentuneelle tehdä, koska hän ei istunut enää penkillä.

    Ymmärrän, että tuntuu omituiselta ja hullulta, kun sanon olevani varma, mitä mustapukuinen mies viestitti minulle. Hän halusi kertoa, että elämäni jatko tulee olemaan synkkyyttä ja epäonnistumisia täynnä. Oikeassa hän oli.  Olen tuon mustapukuisen miehen kohtaamisen jälkeen saanut osakseni mitä moninaisimpia epäonnistumisia ja vuolaasti virranneita vastoinkäymisiä. Poimin tuosta vastoinkäymisten virrasta yhden aihepiirin, kiusaamisen. - Mutta ensin:

    Kolmas kertomus eli kolmas näky: (Parisen vuotta edellisen jälkeen.)

    Samaa lenkkiä olin taas kiertämässä ja normaalit kolme kierrosta Vantaanjoen rantaa, toisella puolella meno, toista puolta, ykköskehän sillan ylitettyäni, takaisin. Ja puiston penkillä oli taas istuja. Tällä kertaa hän oli penkillä, joka oli satakunta metriä lähempänä kotiamme kuin mustapukuinen, knallihattuinen mies aikanaan. Penkillä istui ehkä japanilaisen näköinen nuori nainen. Hän istui puiston penkillä heijaten lastenrattaita. Rattaiden malli oli ehkä 1940-luvulta. Näkymä oli varovasti sanottuna todella ihmeellinen.

    Nuoren naisen katse ei kohdistunut rattaisiin eikä (mahdolliseeen?) pienokaiseen. Hän seurasi katsellaan koko ajan minua jo ehkä siitä lähtien, kun olin vielä 100 metrin päässä hänestä. Hänellä oli hymyilevä ja onnellinen kokonaisolemus.

    Toinen juoksukierros - ja sama katseella seuraava hymyilevä olemus katsomon ainoalta ihmiseltä. Hänestä heijastui vaistoihini jotakin ihmeellistä hyvyyttä ja ystävällisyyttä. Sitä ihmettelin. Jotakin voimaa hänestä ehkä lähti.

    Mietin kolmatta kierrosta juostessani, että mikäli nuori äiti (?) vielä istuu puiston penkillä ja jos hän entiseen tapaan seuraa koko näkökentän ulottumisen ajan minun juoksuani, sanon hänelle jotakin kaunista ja kannustavaa.

    Istuja 1940-luvun lastenrattaineen seurasi katseellaan juoksuani entiseen tapaan. Kun olin kuuloetäisyyden päässä hänestä, sanoin: "Sinä olet hyvä ihminen!" Nuo sanat olin suunnitellut, vaikka epäilin, ymmärtääkö hän suomen kieltä. Hänen vastauksensa tuli samantien: "Niin sinäkin olet." Sen jälkeen en häntä nähnyt, koska kolmannen juoksukierroksen jälkeen oli aika palata kotiin Mairen luo. 

    Illalla kirjoitin merkillisestä tapahtumasta päiväkirjaani. Kun tulin kirjoituksessani kohtaan "sinä olet hyvä ihminen", purskahdin voimakkaaseen itkuun. Se kesti ja kesti ja kesti. Tuo itkunkohtaus palautti mieleeni kerran aikaisemmin kokemani samanlaisen kohtauksen. Silloin aloin itkeä Vuosaaren kirkossa. Ajoin Vuosaaresta kotiin autolla koko ajan itkien. Kun pysähdyin Oulunkylässä kotipihalle, itku loppui. Ei se ihan tavallista itkua ollut.

    "Japanilainen pienen vauvan äiti" jäi minulle täydelliseksi mysteeriksi. Itkunikin jäi mysteeriksi, mutta ei ihan yhtä isoksi mysteeriksi kuin "japanilainen äiti".

    KIUSAAMISEN KOHTEENA OLEMISESTA

    Koin lähes 44 vuotta kestäneessä opettaja-kouluttaja-valmentajatyössäni raakaakin raaempaa kiusaamista monet loppuvuodet. Kiusaajina oli tohtoreita, lisensiaatteja, maistereita, atk-apulaisia ja muita. Kiusaajien, ainakin työyhteisössä olevien kiusaajien, päämotiivihan on tutkimustenkin mukaan kateus. Vielä juuri ennen eläkkeelle siirtymistäni lähin esimieheni kertoi kuitenkin, että "taas olet saanut opiskelijoilta valtavan hyvät palautteet töistäsi". Tärkein ryhmä, opiskelijat, siis hyväksyivät minut.

    Jos poikkeuksetta aivan kaikki  opiskelijat olisivat hyväksyneet, en olisi ollut opettaja, vaan mielistelijä. Ehkä kaksi sadasta oli hyvyydestäni eri mieltä. Esimerkiksi miesopiskelija, joka tähtäsi yliopistolliseen oikeustieteen maisteritutkintoon, antoi tuta, että olen hänen mielestään huono opettaja. Hän ei tehnyt silloisesta työharjoittelustaan ohjeitten mukaista loppuraporttia. Palautin raportin ja kerroin, miten sitä pitää muuttaa. Mielenosoituksellisesti hän ei kuitenkaan palauttanut ohjeitteni mukaisesti tehtyä työtä. Tein väsymykseni takia virheen: annoin hänen olla rauhassa, joten hän sai päästötodistuksen.

    Tutkintonsa suorittamisen jälkeen tuo minua kohtaan antipatiaa tuntenut opiskelija osallistui työnantajansa lähettämänä eräälle vetämälleni erityiskurssille. Hänen kurssin jälkeen antamansa kurssipalautetekstinsä oli äärimmäisen loukkaava. Se jäi aivoihini päällimmäiseksi viestiksi, vaikka kaikkien muiden osanottajien antamat palautteet olivat perin myönteisiä, puolueettomasti arvioiden ehkä liiankin myönteisiä.

    Raa´an kiusaamisen kohteena olen ollut yhä edelleen, vuodesta toiseen. Nyt ei ole enää kysymys työpaikkakiusaamisesta, koska tietokirjailijana olen lähes "yksinäinen susi". Mutta ei kiusaamisesta enää sen enempää. On minulla voimaa antavina kaksi toinen toisemme hyväksyvää ystävää. Ja ennen kaikkea elämääni ovat antaneet paljon valoa sotaveteraanit ja heidän läheisensä. Oli suuri siunaus mennä mukaan kannatusjäsenenä sotaveteraanitoimintaan. Sotaveteraaniyhdistyksessä tapaamani ihmiset ovat olleet runsasta elämänkokemusta omaavina ystävällisiä, empaattisia ja toinen toistaan tukevia.

    KUOLEMALTA PELASTUMISISTA

    Olen pelastunut kuolemanvaarasta useita kertoja elämäni aikana. Kaikkia pelastumiskertoja en muista, vielä useampia en ole ehkä huomannut. Tässä muutama esimerkki huomaamistani ja muistamistani tapauksista:

    <> Lapsuuden kodissani oli alakerrassa iso hökötys, jonka roolia en muista. Ehkä sitä nykyisin vastaisi lämminvesiboileri. Muistaakseni se piti ainakin joko sytyttää tai sammuttaa käsipelillä, manuaalisesti. Kerran, alle kouluikäisenä, menin tuota toimenpidettä toteuttamaan. Otin tuolin alleni ylettyäkseni "hellankoukun" kanssa painamaan ylhäällä olevaa nappia, josta hökötys syttyi/sammui. Sain kovan ja pitkäkestoisen sähköiskun, tuoli kaatui altani ja jäin roikkumaan sähköiskun vallassa ilmaan. Ehkä äiti tai isä tuli auttamaan, tai sitten putosin ihan itsekseni lattialle, en muista. Vieläkin melkein pystyn tuntemaan kokonaisvaltaisen kivun, jonka sähköisku aiheutti.

    <> Alle kouluikäisenä lapsena kävin silloin tällöin yökylässä Turussa meidän perhetuttumme, Salli-tädin, luona. Taas kerran hänen luonaan käydessämme lähdimme käymään kauppatorilla. Silloin torilla esiintyi pelastusarmeijan laulukuoro. Salli-täti lauloi tuossa kuorossa. Vieläkin voin "kuulla" kuoron laulaman loppuiäkseni mieleen jääneen, enkelimäisen kauniin laulun Olen kuullut on kaupunki tuolla. Kun kuoro oli esiintynyt, lähdimme kävelemään pois torilta. Pidin Salli-tätiä kädestä kiinni. Tulimme torin reunalle kadun ylityskohtaan. Katsoin, ettei katua pitkin tullut autoa. Samalla keksin riuhtaista käteni pois tädin kädestä ja lähdin juosten yli kadun. Raitiovaunu kulki ohitseni korkeintaan muutaman sentin päästä. Katu oli tosiaan tyhjä, mutta eipä lapsi havainnut heti kadun päättymisen jälkeen olevaa raitiovaunutietä eikä sitä pitkin tulevaa raitiovaunua. Oli ehkä hiuskarvan varassa, etten muuttanut samantien kultakaupunkiin.

    <> Paljon ei liene aikaa, kun olenkin kertonut kahdesta omalla tiekaistallani vastaan tulevasta autosta. Toinen tapaus oli 1970-luvun alussa.

    Olin menossa Forssasta kohti Urjalaa, kansalaisopistoon kirjanpitoa opettamaan. Suoralla tiellä näin vastaan tulevan henkilöauton olevan minun kaistallani. Tein äkkinäisen liikkeen vasemmalle, ja siirryin siten minäkin väärälle ajokaistalle. Onneksi vastaantuleva autoilija ei tehnyt vastaavaa refleksiliikettä kuin minä. Ja onneksi minun ajamallani väärällä kaistalla ei tullut vastaan vaarallisen lähellä minun autoani muita ajoneuvoja. Jos olisi tullut, silloinhan ei olisi ollut muuta lopputulosta kuin valia kahdesta nokkakolarista toinen.


    Toinen tapaus oli Turun moottoritiellä sateessa ja pimeässä eräänä iltana muutama vuosi sitten. Olin menossa Turun moottoritietä pitkin Helsingistä Turkuun päin. Ohitin hitaasti kulkevan hevoskuljetusauton. Onneksi turvavälit oikealla kaistalla olivat riittävät. Mahduin hyvin ohituksen jälkeen takaisin omalle kaistalleni ilman, että ehkä vain muutaman metrin etäisyydelle päässyt vastakkaiselta suunnalta lähestynyt auto olisi synnyttänyt järisyttävän nokkakolarin. Kävi ilmi, että alkoholilla oli osuutensa tuon ajajan suoritukseen. Hän oli kääntynyt Paimiosta väärään suuntaan moottoritietä.

    <> Virtsakivien siunaavasta roolistakin olen aikaisemmin kertonut. 1990-luvun alussa heräsin helluntaiaamuna valtaisaan kipuun. Monen vaiheen kautta onnistuin melko nopeasti pääsemään sairaalaan. Seuraavana aamuna lääkäri kutsui minut luokseen työhuoneeseensa. Hän kertoi, että valtavan kivun aiheuttivat munuaiskivet eli virtsakivet. Ne olivat helposti hoidettavissa laserilla pois.

    Mutta on teillä varsinainenkin sairaus, jatkoi lääkäri. Teillä on toisessa munuaisessa pahanlaatuinen syöpäkasvain. Seuraavana päivänä poistettiin kokonaisuus: toinen munuainen ja syöpäkasvain yhden ja saman "kelmun" sisällä.

    Leikkauksen jälkeen sairaanhoitaja näytti lääkärin ottaman valokuvan leikatusta kokonaisuudesta. Oli se merkillinen kuva. Syöpäkasvain oli kooltaan paljon isompi kuin munuainen.

    Lääkärin sanat myöhemmin tavatessamme: "En tiedä, oliko kyse viikoista vai päivistä, mutta siitä olen varma, että ehdimme viime tipassa. Jos kelmu olisi revennyt, syöpä olisi levinnyt kaikkialle kehoon."

    <> 2000-luvun alussa olimme vierailulla tuttavien mökillä Turun saaristossa. Tein päivällä lapiotöitä siistiessäni rantaviivan savista reunaa.  Minulla oli noihin aikoihin univaikeuksia. Otin illalla nukkumaan mennessäni unipillerin. Mutta enpä saanut sittenkään unta niin kuin muut saivat. Aikani unta odoteltuani päätin nousta ja ajankuluksi mennä jatkamaan lapiotyötä rantaan.

    Enpä kuitenkaan muistanut, että olimme saunan jälkeen ottaneet isäntäväen tarjoamat konjakit. Konjakki ja pilleri - huono yhdistelmä. Huimasi ja oli ehkä jonkinlainen sekava olo. Lapioidessani horjahdin mereen. Vettä rannassa oli pari metriä, eli yli oman pituuteni. Mereen putoamispaikalla oli jyrkkä putous, joten siitä ei päässyt takaisin rannalle. Siitä oli matkaa runsas parikymmentä metriä toiseen rantaan, jossa jalat ylettyivät pohjaan.

    Minulla olivat ylläni housut, paksu pusero ja jaloissa isot saappaat. Tällaisessa sotisovassa putosin syvään veteen. Mereen putoamisen muistan. Seuraava muistikuva oli se, että seisoin yksin ilman vaatteita isäntäväen rantasaunan terassilla kuivaamassa itseäni pyyheliinaan. Käsittämätöntä, miten olin selvinnyt terassille täysvaatetuksessa syvän meriveden osuuden! Jos joku taas kysyy, olitko käyttänyt lääkkeitä, vastaan, että olin - jopa konjakin kera.

    <> Ehkä kolmisen vuotta edellä kerrotun jälkeen sattui kesällä hätkähdyttävä tapaus Kustaankartanon vanhustenkeskuksen (nykyisin palvelukeskuksen) nurmikkopihalla. Maire oli Kustaankartanossa muutaman päivän lyhytaikaishoidossa (silloin sanottiin intervallihoidossa). Osaston väki oli nurmikkopihalla talon takana ulkoilemassa. Näin Mairen ja Maire huomasi minut. Lähdimme kävelemään toisiamme kohti. En kiinnittänyt huomiota sivullani olevaan mieheen, dementiapotilaaseen (nykyisin "asiakkaaseen"), joka yhtäkkiä huitaisi isolla rautatangolla kohti päätäni. En tiedä, väistinkö vai eikö hän vain osunut rautatangolla päähäni. Silti kyse oli ennemmin senteistä kuin kymmenistä senteistä ettei osunut. - Kuulin myöhemmin, että mies oli siirretty toiselle osastolle.

    <> Seuraava tapaus on 2000-luvun joltakin alkuvuodelta:

    Pihaltamme Oulunkylässä kaadettiin pari isoa vaahteraa. Kaatajalla oli vuosikymmenien kokemus puiden kaatamisesta. Minulla ei ollut kokemusta sen paremmin puun kaatamisesta kuin mukana olossa kaatotyömaalla. Enpä hoksannut sitä, että olin sijoittunut väärin. Eikä sitä huomannut kokenut puun kaatajakaan. Vaahtera mätkähti noin metrin päähän minusta. Nosturiauto nosti puun sahattuina pätkinä pois pihaltamme. Nosturissa oli vaaka. Yksi pätkä tuota puuta painoi yli 1 000 kiloa. Olisi siinä koko rungon alla aika litteäksi mennyt ihmisppolo.

    LAINASANOJA KEVENNYKSEKSI

    SENIORIOPETTAJA-LEHDEN NUMERO 5/2017

    Otsikon Totuus tulee lastenlasten suusta alla oli viisauksia monta vuotta sitten ilmestyneestä aikakauslehdestä. Tässä yksi lainauksen lainaus:

    "Mimmi 8 v. valittaa, ettei ole koskaan nähnyt enkeliä. Korvausta asiaan hän kokee siinä, että on nähnyt hammaslääkärin."

    PITKON PALSTALTA AAMULEHDESTÄ MARRASKUULTA KUULOPUHEINA

    Vaimo kertoo ystävälleen, miten hän oli laittanut miestään järjestykseen:

    - Sanoin hänelle suorat sanat: viinan käyttö on lopetettava heti, tupakanpoltto on lopetettava heti ja jatkuvat pubi-istunnot kaverien kanssa on lopetettava heti.

    - No, menikö sanomasi täydellisesti perille, kysyi ystävä.

    Vastaus:

    - En tiedä. Ei ole miestä näkynyt sen jälkeen puoleen vuoteen.

    Vielä toinen juttu legendaariselta toimittaja Matti Pitkolta:

    Vaimo oli etelän lämmössä ja kirjoitti rakkaudellisesti postikortissa miehelleen kotiin tällaisen tekstin:

    - Olen käynyt tutustumassa täällä etelässä monessa tosi vanhassa, huonossa kunnossa olevassa ja ränsistyneessä linnassa. - Sinä olet ollut koko ajan mielessäni ja ajatuksissani.

    KAHDEN KASSAHENKILÖN KESKINÄISTÄ KESKUSTELUA 30.11.

    - Kysyin eilen illalla kaveriltani: Vastaa kyllä tai ei: oletko juonut tänään enemmän kuin kaksi kaljaa. - Vastaus: Joo.

    - Tähän toinen kassatoimihenkilö tarjosi vähintään yhtä hyvän vastinejutun:     - Mutta ajattele, miten viisas koira meillä on. Sanoin sille eilen: pysy siinä tai tule tänne. Ja se pysyi siinä! Ajattele, miten viisas ja kuuliainen koira!

    KAKSI IHMISLAJIA

    1. Narsisti

    Joululaulun alku:

    Mää oon niin kaunis.

    2. Huonomuistinen

    Joululaulun alku:

    Koska meillä on joulu?

    KALENTERIASIAA                              

    (joulukuu 2017)

    su 3.12.  1. adventtisunnuntai, kirkon "uudenvuodenpäivä".

    Ensimmäisenä adventtina on myös täysikuu:

    Joulu, Joulua Motif, Joulupukki, Poro

    ke 6.12.   Itsenäisyyspäivä  Suomi 100-vuotias!

    Ministeriön ohjeen mukaan Suomen juhlavuoden kunniaksi itsenäisyyspäivänä voi tänä vuonna poikkeuksellisesti liputtaa jo itsenäisyyspäivän aatosta kello 18.00 alkaen. Edellytyksenä on, että lippu valaistaan pimeän ajaksi. Tällöin itsenäisyyspäivän liputus voi alkaa 5.12. kello 18 ja päättyä 6.12. kello 22.00. Suomen lipun nostaminen salkoon on verraton tapa iloita itsenäisyydestä

    pe 8.12. Jean Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä 

    to 21.12.  Talvipäivän seisaus: päivä on lyhimmillään ja alkaa tästedes pidentyä - hurraa!!!

    Och samma på svenska: hura!!!

    su 24.12. Jouluaatto

    ma 25.12. Joulupäivä

    ti  26.12.  Tapaninpäivä

    su 31.12. Uudenvuden aatto

     

                                     

                     Hyvää ja Onnellisenoloista Joulua sekä

                     Menestyksellistä Uutta Vuotta 2018!

    TOIVON TOIVOTUS

    Toivon toivoa toivottomuuteen sekä kiitollista mieltä toivoasi vahvistamaan.

    Toivon, että tuntisit itsesi myös jouluna tarpeelliseksi ja siten onnelliseksi.

    Empaattisessa sinssa olkoon runsasta toivoa

    ja terveen voimakasta itsetuntoa

    myös vuonna

    t. Kalevi

    J.K. Kuvat tähän blogiin: blogspot.com ja pixabay.com

    Olkoon marrasaikasi iloista eloa pullollaan!

    Keskiviikko 1.11.2017 - Kalevi Suojanen

    ELÄMÄÄ

    Vertailemisen turhuudesta ja hyödyttömyydestä

    Vanhan hyvän kertauksena: silloin tällöin kuulemani sanonnan mukaan se, jolla on koulussa oppimisen vaikeuksia, voi ihan hyvin ryhtyä opettajaksi. Jos hänellä on vaikeuksia opettajankin työssä, hän saattaa ihan hyvin ryhtyä opettajien kouluttajaksi. Hänhän on kuin keskivertokonsultti: tietää täydellisesti, miten pitäisi tehdä, jotta onnistuisi. Harmikseen hän ei vain ole välttämättä itse saanut oppejaan toteutetuiksi käytännössä.

    Olen kai kerran jossakin yhteydessä kertonut, että opetusharjoittelijat harjoittivat varsin yleisesti itsensä vertaamista muihin opetusharjoittelijoihin. Yhtä yleisesti he pitivät itseään huonompana kouluttajana kuin vertailunsa kohteeksi ottamaansa opettajaa. Lohdutin oikeutetusti näitä vertailijoita kertomalla, että hyvältä kouluttajalta vaaditaan valtavan laaja-alaista taitoa syvän ja laajan tietopääoman lisäksi. Oikeudenmukainen ja kattava vertailu on mahdotonta. Jokaisella on omat armolahjansa. Yhdellä on kouluttajan yksi tärkeimmistä taidoista, katsekontakti, kunnossa. Toisella ei ehkä ole täydellistä katsekontaktia, mutta hänellä on kyky luoda oppimisaltista kokonaistunnelmaa. Sellaista ei muodostu esimerkiksi silloin, kun kouluttaja ei saa tilaan muodostumaan rauhaa ja hiljaisuutta silloin, kun sitä tarvitaan.

    Mitä edellä sanotusta opimme? Sen, että kannattaa välttää turhaa itsensä vertaamista muihin. Turhaa se ei ole silloin, kun vertailun ainoa motiivi on oppiminen ja itsensä kehittäminen.

    Samansukuinen turhake kuin itsensä vertaaminen muihin, on kysymys "Mitähän tuo toinen ajattelee minun tekemisistäni?" Esimerkki tästä muutaman vuosikymmenen takaa maatilalta. Tilalle oltiin hankkimassa kanoja. Keskustelu kananhankinnasta isännän ja emännän välillä:

    - Kuinka monta kanaa hankkisimme?

    - Eiköhän 500 ole sopiva määrä.

    - Ei kai me niin paljon voida ottaa. Mitä naapuritkaan sanovat, jos niin paljon otamme!

    MISTÄ TUNNET SÄ SENIORIN? 

    No, hajamielisyydestä tietenkin seniorin tunnistan. Viikonpäivä ja päivämääräkin on joskus tarkistettava sanomalehdestä. Toivottavasti osuu oikean päivän lehti käteen.

    Elin perjantaipäivää. Illansuussa hoksasin, että nyt on torstai. Olin saanut aivan mahtavan voittopotin aikaplakkariini. Olin siis saanut elämääni yhden vuorokauden lisää aikaa. Kiitos!

    Seniori voi olla myös rutinoitunut rukoilija: Isä meidän rukous etenee ketterästi alusta loppuun, mutta ajatukset viilettävät maallisten murheiden syövereissä.

    VIERAANVARAINEN ISOÄITI

    Ennen vanhaan lapset hakivat naapuruston "pohjapiimäverkostosta" kotona tehtävään viiliin pohjapiimää. Äiti pyysi poikaansa Mattia hakemaan pohjapiimää Matin isoäidiltä. Niinpä Matti teki työtä käskettyä. Kun Matti teki parhaan kaverinsa Kallen kanssa yleensä yhdessä koulumatkat, Kalle seurasi nytkin Mattia kuin hai laivaa.

    Kalle jäi olohuoneen puolelle siksi aikaa, kun Matti hoiti isoäitinsä kanssa viiliasiaa keittiössä.  Kalle huomasi olohuoneen pöydällä puolitäyden pähkinäkulhon. Hän maistoi pähkinöitä. Kävi niin kuin namin kanssa joskus käy. Pähkinät maistuivat niin hyviltä, että kymmenen ei riittänyt, vaan Kalle söi kulhon tyhjäksi.

    Kun pojat olivat lähdössä pohjapiimäpurkin kanssa, Kalle kiitti kohteliaana miehen alkuna Matin isoäitiä hyvistä pähkinöistä. Isoäiti loihe lausumahan: "Ole hyvä vaan, kiva, kun maistui. - Minulla onkin sellainen tilanne, että siitä lähtien, kun olen elänyt ilman hampaita, olen pystynyt pähkinöiden suhteen vain imemään suklaan niiden päältä."

    ALZHEIMER

    Päiväkirjasta 27.7.2000:

    Päiväkävelyllämme istahdimme puiston penkille. Ohitse kulki läheisessä sotaveteraanien hoitoon tarkoitetussa kuntoutuskeskuksessa oleva veteraani. Maire kyseli, mistä hän on. Kun vanhus - vai onko edes vanhuksia, kun ihminen on täällä maan päällä niin peräti lyhyen ajan! - vähän näytti ihmettelevän, miksi me häntä jututamme, sanoin, että vaimollani on Alzheimerin tauti ja että me pidämme kaikkia ihmisiä tuttavinamme. Sikälikin selitys oli ehkä paikallaan, että Maire kysyi lyhyen yhteistuokiomme aikana kolme kertaa, mistä tämä tuttavamme on. Sikäli oli ihan lämmittävää, että veteraanimiehen kotipaikka oli Porvoo eli Mairen lapsuuden ja nuoruuden ajan kaupunki.

    Illansuussa kävimme kirjastossa ja ruokakaupassa. Kaupan kassajonossa edellämme oli pariskunta lastenvaunujen kanssa. Sen hellyttävämpää näkyä ei Mairelle olekaan kuin vauva lastenvaunuissa. Kerran vastaavassa tilanteessa vauvan äiti sanoi Mairelle melko tuimasti: ”Ei saa koskea.” Ihmettelin kyllä hiukan äidin reaktiota; ehkä se oli normaali äidin reaktio, en osaa arvioida. No, nyt pelkäsin samaa, kun Maire oli lähestymässä kädellään vauvan poskea. Sanoin Mairelle: ”Ei saa koskea.” Maire jätti koskematta, mutta oli kai vähän harmissaan minulle. Ainakin hän sanoi puoliärtyisästi hetken päästä minulle: ”Housuskin puttoo!” Minä siihen: ”Saahan ne sitten taas ylös.” Vauvan vanhemmille taas - ehkä turhaan, en sitäkään osaa arvioida - sanoin, että ”vaimollani on Alzheimerin tauti ja kaikkein hellyttävintä, mitä hän maailmassa tietää, on pieni vauva”. Hyvin he tuntuivat meitä ymmärtävän. Meille ennestään vieras kassatyttö katsoi meitä poislähtiessämme hiukan pitkään.

    Kun olimme tulossa kotiin, näin Käskynhaltijantien ja Siltavoudintien kulmassa jalkakäytävällä Kustaankartanon hoitokodista tutun Eliksen kävelemässä. Katsoin tarkasti, oliko lähimaastossa muita kustaankartanolaisia. Ei ollut. Sitten vain liikennevaloista käännös oikealle kotiinpäin ja samantien U-käännös. Elis oli ehtinyt jo sadan metrin päähän. Pelästyin ensin, että hän oli poikennut johonkin ja etten löytäisi häntä. Mutta onneksi hän käveli näköpiirissämme. Sanoin hänelle, että en ole koskaan ollut niin iloinen hänen näkemisestään kuin nyt. Elis sanoi kävelleensä ”tuntitolkulla” ja sanoi kaipaavansa juotavaa.

    Elis kertoi, että pari kaveria oli tullut hänelle valittamaan hänen pukeutumisestaan, mutta hän veti niitä turpaan ja siihen ne pyörtyivät. Ja sitten tuli yksi taksikuski ja sanoi: ”Ai, sehän on Elis.” Kehuin, että hänen pukeutumisensa on ihan hienoa ja asiallista ja että hänellä on kunnon kenkiä vaikka kuinka paljon. Viimeksi mainitun lohdutuksen sanoin siksi, että Elis valitti, ettei hänellä ole kunnon kenkiä. - Hoitajat Kustaankartanossa etsivät juuri Elistä ja sanoivat, että olisivat parin minuutin päästä soittaneet poliisille, elleivät olisi löytäneet häntä. Voi, miten olin iloinen, että sain tehdyksi hyvän työn.

    Hiukan jäin surulliseksi hoitajien puolesta, koska he varmaan olivat sattuneesta harmissaan. Mutta joku vierailulla ollut oli hoitajien huomaamatta osaston ovesta mennessään tehnyt erehdyksen ja päästänyt samalla ovenavauksella terveen näköisen Eliksenkin ulos. Ulos - ja yleensä (useimmiten tuttuun ja turvalliseen lapsuuden)kotiin - lähteminen lienee hoitokodeissa olevien muistisairaiden yleisin tavoite. Lohdullista asiassa oli minusta se, että kun joka päivä havaitsen tekeväni omaishoitajana virheitä, myös muille voi tulla erehdyksiä. Siten on asian laita niin kauan kuin olemme ihmisiä. Ja ihmisiä olemme niin kauan kuin olemme elossa maan päällä. Hoitaja vei Eliksen juomaan Kustaankartanon ruokapöydän ääreen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

    VOITTAKOON TUNNE JÄRJEN - TAI PÄINVASTOIN!

    Nuori Kylli-opiskelija oli eräänä päivänä tilanteessa, jossa hänellä  oli rahaa joko kukkakimppuun tai kuluvan päivän ruokaan. Hän valitsi kukkakimpun. Uskoakseni hän ikuisti ostamansa kukkakimpun joko öljyväri- tai akvarellitaideteokseksi. 

    Kyllistä, Kylli Koskesta (1906 - 1997), tuli aikanaan kuuluisa taiteilija, taidemaalari, opettaja, TV-tähti ja paljon muuta. Hän toimi opettajana monissa eri oppilaitoksissa, järjesti eri puolilla Suomea maalauskursseja ja laajasti tunnettu oli myös hänen Helsingissä ylläpitämänsä, suosittu piirustuskoulunsa. Televisiossa Kylli Koski esiintyi vuosia koko Suomen kansan tuntemana Kylli-tätinä. Hänen taitavuutensa ihastutti laajoja kansankerroksia. Hänen nopeutensakin herätti ihmetystä, samoin runsaina pursuvat ideat.

    Erään kerran Kylli kertoi tavallisesta poikkeavasta ideastaan ja sen toteutuksesta. Hän sopi turkulaisen pastorin kanssa yhteistyöstä erään sunnuntain kirkonmenoissa turkulaisessa kirkossa. Sitä myöten kun pappi saarnasi, Kylli maalasi saarnan sanoman fläppitaululle seurakuntalaisten seurattavaksi. Taisipa saarna jäädä tavallista paremmin mieleen, kun oppija-seurakuntalainen sai käyttää kahta aistia: kuuloa ja näköä. Suuri kunnioitukseni Kyllille!

    Kylli piti aikoinaan taiteestaan lukuisia näyttelyitä. Helsingin näyttelynsä hän piti Maire-vaimoni omistamassa galleriassa Munkkivuoressa. Kylli Koski kirjoitti myös useita elämänviisautta sisältäviä kirjoja. Vielä enemmän hän kuvitti muiden kirjoittamia kirjoja. - Kun onnittelin Kylliä hänen 90-vuotispäivillään, sanoi hän sydämensä pohjasta tulleet sanat: "Voi Kalevi, minä tunnen itseni niin perin nuoreksi!"

    LAINASANOJA

    Kauppalehti 1.11.2017: seuraavassa on toimittaja Päivikki Pietarilan tekemästä Elon asiantuntijalääkärin Kari-Pekka Martimon haastattelusta yksi yhteenveto. Vaikka Martimo kohdistaa sanansa yrittäjälle, hänen sanansa, ohjeet työn tuunaamiseen, osuvat hyvin laajemmallekin piirille:

    1 TYÖN SISÄLTÖ JA TYÖTAVAT: Pidä huolta osaamisestasi ja opettele uutta, hyödynnä kykyjäsi uudella tavalla, riko työn tekemisen rutiineja.

    2 VUOROVAIKUTUS: Keskustele, pyydä palautetta ja hae ideoita asiakkailta sekä yrittäjäkollegoilta ja -verkostoilta, älä unohda myöskään läheisten ihmisten palautetta.

    3 NÄKÖKULMA: Kannusta itseäsi ja iloitse onnistumisista, tartu asioihin, jotka tuottavat iloa ja innostusta.

     

     

    MARRASKUUN KALENTERISTA

    la 4.11. Sytytä kynttilä läheisesi muistolle pyhäinpäivänä.  Kynttilän liekilläkin on sanoma: se kertoo välittämisestä, rakkaudesta ja kiitollisuudesta. - Kynttilöiden sytyttämistä Helsingin Hietaniemen hautausmaalla voit seurata pyhäinpäivän iltana kello 18-20. Seurannan mahdollistava osoite on www.evl.fi > Pyhäinpäivä.

    Kynttilät, Valot Serenade, Joki

    la 4.11. täysikuu

    ma 6.11. Ruotsalaisuuden päivä 

    su 12.11. Isänpäivä 

    ti 14.11. Maailman diabetespäivä: päivän tämänvuotinen teema on Naiset ja diabetes.

    ma 20.11. Lapsen oikeuksien päivä

     

    TOIVON TOIVOTUS

    Toivon sinulle toivoa ja uskallusta,

    samoin tietenkin leppeätä rauhaa,

    niin ettei elämäsi olisi yhtä kohellusta

    ja etteivät elämän aallot liikaa pauhaa.

    t. Kalevi

    Kukoistakoon lokakuu ihmeen ihanasti!

    Sunnuntai 1.10.2017 - Kalevi Suojanen

    ELÄMÄÄ

    Kolme elämänohjetta:

    Arto Antturin radiossa perjantaina 15.9.2017 pitämästä aamuhartaudesta jäi mieleeni kolme elämänohjetta. Muistaakseni Antturi lainasi neuvot kauan sitten eläneeltä Johansson-nimiseltä henkilöltä. Tässä neuvot ovat pohdittavaksesi sellaisina kuin niistä muistijälkeä aivoihini jäi:

    1. Kunnioita kaikkia ihmisiä. 

    2. Älä vastaa, ellei kysytä.  - Älä neuvo, ellei pyydetä neuvomaan.

    3. Keskity siihen, mikä on. - Tee hyvin se, mitä nyt olet tekemässä.

    (Arto Antturi on Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra.)

    MATKAEVÄÄKSI TÄMÄKIN, OLE HYVÄ:

    Kun viitisen vuotta sitten jäin vajaan 44 vuoden pedagogisen työrupeamani jälkeen eläkkeelle opettajan/kouluttajan/valmentajan työstä, muutama humaani kollega järjesti juhlavan lämpöisen eläköitymistilaisuuden. Silloin sain matkaevääksi muun muassa tekstin, jota Nelson Mandela käytti vuonna 1994 virkaanastujaispuheessaan. Jaan mieluusti itse kullekin kanssamatkustajalle tuon tekstin matkaevääksi.

    Läsnä ollut läheisjoukko ehkä tunsi minut niin, että tiesivät minun koko ikäni taistelleen  minäkuvani kanssa. Järki sanoo, että en ole huono. Ulkopuolisilta silloin tällöin tulleet huomion osoituksetkaan eivät ole vedonneet tunteeseen. Huono, mikä huono. Huomionosoituksia on tullut liian kanssa, enkä ole niistä yksioikoisesti nauttinut.

    Mainitsen ensiksi mieleen tulleina kolme itsekehuna:

    Armeijasta Utön loppusodan jälkeen kotiutuessani sain suuressa juhlatilaisuudessa sellaisen huomionosoituksen, jossa minut tituleerattiin Etelä-Suomen sotilasläänin parhaaksi upseerikokelaaksi.

    Jossakin vaiheessa liike-elämän jälkeistä opettajauraani hoidin Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa yliopettajan virkaa kouluttaessani muun ohessa ympäri valtakuntaa tulleita juridiikan opettajia heidän ammattiinsa. 1990-luvun puolivälissä Suomen tietokirjailijat ry luovutti minulle kera nyt jo edesmenneen kokki Kolmosen kanssa silloisen suurimman stipendinsä.

    Mikä sitten johtaa huonoon minäkuvaan? Kun olen kouluttanut satoja opettajia ja tuhansia kauppaopiskelijoita, olen havainnut huonon minäkuvan omaavissa etevissä ihmisissä yhden ilmeisen yhteisen piirteen. Se on täydellisyyden tavoittelu. Kun kaikki inhimillinen toiminata on epätäydellistä, tavoitteista jääminen ruokkinee - turhaan - huonoa minäkuvaa.

    Omalta osaltani sanon yhden lisäsyyn huonoon minäkuvaan taas kerran sillä täydellisellä tietämättömyydellä, jota Konsta Pylkkäselläkin ainakin osittain oli. Tuo yksi lisäsyy on väärä sukupuoleni. Ei - en ole tuntenut olevani tyttö, enkä siten ole koskaan suunnitellut sukupuolen vaihdosta. Ei sellainen varmaan olisi lapsuudessani ollut lääketieteellisesti edes mahdollista.

    Olin perheemme kolmesta lapsesta nuorin. Kaksi minua vanhempaa olivat poikia. Tunsin jo varsin pienenä, että kokonaisuuden kannalta olisi ollut parempi, jos olisin ollut tyttö. Äitini oli lisäksi sitä ikäpolvea, joka oli elänyt osan elämästään aikakautta, jossa oli vielä yleisenä tapana eräs hämmästyttävän yleinen käytäntö. Sen mukaan tyttäristä vanhin piti huolen vanhemmistaan heidän vanhennuttuaan avun tarvitsijaikäisiksi.

    Enpä ole koskaan kenenkään asiantuntijan kanssa keskustellut edellä kertomani tilanteen vaikutusmahdollisuudesta huonoon minäkuvaan. Maallikkona kuitenkin hyvin vahvasti luulen, että syvälle sisimpääni on jo varhain lapsuudessa iskostunut tunne, että en ole tarpeeksi hyvä ihmiseksi.

    No niin, kaikki te huonon minäkuvanne kanssa taistelevat hyvät Ihmiset!  Tässä on matkaevääksemme Nelson Mandelan aikoinaan virkaanastujaispuheessaan käyttämää tekstiä:

    "Syvin pelkomme ei ole,
    että olemme riittämättömiä.
    Syvin pelkomme on,
    että olemme mittaamattoman voimakkaita.
    Meidän valomme - ei pimeytemme - 
    pelottaa meitä eniten.
    Kysymme itseltämme, mikä minä olen olemaan
    loistava, häikäisevä, lahjakas tai satumainen.


    Itse asiassa, mikä sinä et olisi olemaan kaikkea tätä.
    Olet Jumalan lapsi.
    Se, että leikit pientä, ei palvele maailmaa.
    Ei ole lainkaan valaistunutta kutistua
    niin pieneksi, että ihmiset eivät tunne
    enää oloaan seurassasi varmoiksi.
    Olemme syntyneet tekemään näkyväksi
    Jumalan kunnian, joka on meissä.
    Se ei ole vain joissakin meistä.
    Se on kaikissa meissä.

    Kun annamme valomme loistaa,
    annamme tiedostamattamme toisille
    mahdollisuuden tehdä samoin.
    Kun vapaudumme omasta pelostamme,
    läsnäolomme automaattisesta vapauttaa muut!"

    PIENI TARINA

    Aikoinaan pihajuhlissamme, laiturin jokeen laskemisen juhlissa Oulunkylässä, soitti alkumusiikin monena vuonna peräkkäin yksi ja sama posetiivari. Nyttemmin jo edesmennyt silloinen vakioposetiivarimme oli sokea. Hän oli rutinoitunut ja kaikin tavoin hyvä posetiivari. Tilataksi toi hänet ja posetiivin, tilataksi hoiti kuljetuksen takaisin hänen muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan kotiinsa.

    Jonakin alkuvuosista jutellessamme tulin keskustelumme tiimellyksessä korottaneeksi ääntäni. Posetiivarimme loihe lausumahan: "Älä huuda! En minä ole kuuro, minä olen sokea."

    Elämänkokemukseni perusteella väitän, että kun kohtaamme meistä niin sanotuista terveistä poikkeavan lähimmäisen, on vaara, että käytöksemme menee jotenkin pöljälle raiteelle. Johtopäätös: joskus niin sanottu yhteiskunnan terveisiin luettava yksilö voikin itse olla synonyymi sanalle pöljä.

    PELASTUMISTARINA

    Toimin 1970-luvun alussa opettajana silloisessa Lounais-Hämeen Kauppaoppilaitoksessa Forssassa. Työnantajani pyynnöstä toimin kaupallisten aineiden opettajana paitsi Mustialan maatalousoppilaitoksessa myös Urjalan kansalaisopistossa. Erään syksyisen päivän ehtoopuolella ajoin Forssasta Urjalaan. Kymmenisen kilometriä ennen Urjalaa vastaan tuli kovaa vauhtia henkilöauto. Se läheni minua. Kaikki oli muuten hyvin, mutta auto tuli kohti minun autoani väärällä puolella, minun menokaistallani.

    Muutaman kymmenen metriä ennen nokkakolaria tein äkkinäisen ohjausliikkeen vasemmalle, väärälle kaistalle. Ratkaisu oli onneksi oikea. Vastaantuleva ei tehnyt samaa liikettä, vaan jatkoi aikaisemmin valitsemallaan vastaantulevien kaistalla. Päädyin siis nokkakolarin välttämisen kannalta oikealle kaistalle. Sillä hetkellä vasen kaista oli ainoa oikea kaista. Kiitos. Ilman tuota sekunnin sadasosassa tehtyä ratkaisua en olisi kirjoittamassa tätä tekstiä. KIITOS, että olen.

    Vastaavankaltaisesta tapauksesta Helsinki-Turku -moottoritiellä olen kerran aikaisemmin kertonut. Olin sateisen illan jo pimennyttyä ohittamassa hevoskuljetusautoa, kun moottoritien ohituskaistalla näin minua päin tulossa olevan ajoneuvon valot. Onneksi taas reagoin tarpeeksi nopeasti. Ohitustilanne oli juuri ja juuri ohi, mutta sain käännetyksi nopeasti oikeanpuoleiselle kaistalle onnellisesti ohittamani ajoneuvon eteen. Suojelusenkeli liikkui jälleen kerallani mun. KIITOS!

    Seuraavan päivän lehdestä luin tapauksesta uutisen. Vastakkaiselta suunnalta minua päin tulossa ollut autoilija oli Sveitsissä asuva suomalainen. Hän oli Paimion kohdalta lähtenyt pimeässä väärään suuntaan moottoritielle. Pimeys lienee ollut toissijainen tekijä, alkoholi oli ensimmäinen.

    SENIORIN ARKEA

    Hain hiljan ulko-ovella oven avainta sisälle kotiin päästäkseni. Koetin kaikki taskut. Ei löytynyt. Arvaatko, mistä löysin. Ei, en löytänyt sitä ulko-oven lukosta.

    Löysin sen käteeni myttäämieni paperien joukosta.

    Edellä selostettu tapaus oli vähän samanlainen kuin jo monen monta vuotta sitten tapahtunut koominen tragedia. Olimme menossa Mairen kanssa kyläilemään. Etsin väsyneenä lähes puoli tuntia parempia housujani, kyläilyhousuja. Ei löytynyt. Varmaan arvaat, mistä löysin.

    Oikein - oikealta paikaltaan housujen paikalta päältäni.

    Dementoituneen tai muutoin vakavasti sairaan ihmisen omaishoitajaan ei sairaus tartu. Mutta kyllä omaishoitajan rooli on niin voimille käyvä ja haasteellinen, että oma muisti alkaa pätkiä ehkä hyvinkin pahasti. Syykin on asiantuntijoidenkin mukaan selvä. Se on stressi. Toisin sanoen: ei osaa elää. Loppuelämän arvojen ja oppimistekojen priorisoinnissa ensimmäinen olkoon oppia elämään.

    J.K. Tämän osion otsikon SENIORIN-sana alkoi tuntua ihan merkilliseltä. Asetuin sellaisen vieraan maan kansalaisen asemaan, joka opiskelee nollasta alkaen suomea. Tai tietää hän ehkä yhden voimasanan ja ehkä makkaran tai vähän muuta mukavaa. Jos hän on oppinut jo niin paljon, että tietää orin olevan hevonen ja seniili voi olla hänelle tuttu sana kansainvälisestikin tai muutoin. On seniili sanana helpompi kuin suomen vanhuudenhöperö. - Niin jotta selitä sitten, mitä tuo seniili hevonen oikein tarkoittaa!

    Kaikkein herkkähipiäisimmät voivat kuvitella orin olevan niin miesmäinen sana, että se on sukupuolittunut ilmaisu. Heille parempi sana voisi olla heppa tai humma tai vaikka ihan oikeaoppinen hevonen. Sitten vaan valitsemaan, ken haluaa olla seniheppa, ken senihumma, ken senihevonen - ja kai joku sentään myös seniori!

    ALZHEIMER

    Päiväkirjasta 26.7.2000:

    Tytär Pirjo läheisineen Ruotsista kävi viime viikolla. Halusin esitellä Pirjolle myös Kustaankartanon vanhustenkeskuksen, paikan, jonne Maire toivottavasti pääsee, jos aika minusta jättää tai jos tulee niin huonokuntoiseksi, ettemme pärjää edes apuvoimia käyttäen kotona. Pirjo sanoi olleensa yllättynyt Kustaankartanon hyvyydestä. Hoitajat kaikki tulivat iloissaan tervehtimään Mairea. Paula näytti myös Mairen 31.7. alkavan kahden viikon intervallihoidon asuinhuoneen. Puhkesin kyyneliin huoneen nähdessäni. Se oli yhden hengen huone ja niin kaunis ja näköala vehreään luontoon oli myös kaunis.

     

    Kävimme Eliksen kanssa lenkillä. Lupasin tarjota Elikselle kahvit. Kävimme Huvikummussa koiranäyttelyssä. Koirat kyllä olivat jo miltei kaikki lähteneet, kun olimme niin viime tipassa. Kahvia kuitenkin saimme. Ojentelin rahaa kahvin tarjoajille, mutta hei eivät huolineet: se ei ollut maksullista. Elis hoksasi tilanteen ja sanoi: ”Ai, sait pommilla vai?” Myönsin niin tapahtuneen, mutta lupasin ensi tapaamisella tarjota oikein maksulliset kahvit. Jälkeenpäin tuli mieleen, että eihän se tilaisuus meille ehkä ollut edes tarkoitettu. Mutta olihan meillä mukana Elis. Ja onhan Mairekin pikkusormellaan Kustaankartanon omaa väkeä. Silti jäi vähän huono omatunto, kun joimme kahvit ”pommilla”. Suotta murehdin - sehän ei ollut tarkoituksemme. Vakaa tarkoitukseni oli mennä maksullisille kahveille.

     

    Lenkkimme lopuksi Maire ja Pirjo jatkoivat suoraan, minä lähdin ohjaamaan Elistä takaisin osastolle. ”Näkemiin tytöt”, huikkasi Elis ystävällisesti olkapäänsä yli. Hän hoksasi tilanteen, vaikka aikomukseni oli, että Maire ja Pirjo liukenevat seurastamme huomaamattomasti. Kai jokin alitajuinen ajatukseni oli, ettei Elikselle tule paha mieli, kun muut lähtevät vapauteen, hänet ”palautetaan laitokseen”. Kehuin Elistä hänen huomaavaisuudestaan. ”Niin ja pitkä ja komeekin!”, totesi tähän Elis. Nauroimme molemmat makeasti. Eliksellä oli kova pissahätä. Sanoin, että sisällä rakennuksessa on WC. ”Ai, onko täällä sinun tuttuja?” kysyi Elis. Myönsin niin olevan ja lisäsin, että he ovat myös Eliksen tuttuja. Niin Elis pääsi vessaan varmistettuaan hoitajalta vielä, onko WC miesten vai naisten WC.

     

    Pirjon kanssa meni hyvin. Vähän paransimme maailmaa yhteis-itkulla saatuamme Mairen illalla nukkumaan. Hyvä, että Pirjo hyväksyy minut sekä hoitoasenteeni vai miksi sitä nyt sanoisi. Asia ei nimittäin ole selviö. Voisin kuvitella, että lasten taholta tulisi negatiivista arvostelua ja tuomiotakin. Pirjon myönteisellä suhtautumisella on minulle suuri merkitys. Hän myös sanoo ääneen sen, mitä keskivertosuomalainen pitäisi ehkä vain ajatuksissaan. Hän sanoo: ”Kalevi, olen Sinulle kovin kiitollinen, että pidät äidistä huolta.” Yhtä mieltä olimme myös siitä, ettei Maire vielä ole laitoshoidon vaiheessa. Juuri niin nimittäin minäkin tunnen. Uskon, että selviydymme kotioloissa vielä pitkään. Miten pitkään, sitä en ole osannut - enkä kai halunnutkaan - arvioida. ”Mahdollisimman pitkään”, sanon itselleni.

     

    Lauantaina kävimme tytär-Sarilla. Maire moitti tuimin sanoin takaisin tullessamme taksikuljettajan liian lujan ajon takia. Oli sanottava selitykseksi, että ”vaimollani on Alzheimerin tauti.” Kuljettaja ymmärsi. Selitin vielä, että sairaudesta huolimatta perheen johto on pysynyt hyvin entisissä käsissä. Tähän totesi kuljettaja, että minun asemani on kuin yhden hänen kaverinsa, joka kuitenkin aina sanoo viimeisen sanan. Viimeinen sana on ”kultaseni”. Toiseksi viimeinen muuten on ”kyllä”. Taksikuski sanoi myös tietävänsä hyvän keinon Alzheimerin taudin tulon estämiseksi. ”Ei muuta kuin ottaa joka päivä yhden Asperinin”, sanoi hän. Sitten hän kertoi vielä, että hänellä on tosin  yksi vaikeus. ”Mikä?”, kysyin minä. ”En muista sitä ottaa”, vastasi hän.

    Toissapäivänä Maire oli pukemassa ulkohousujen päälle toisia ulkohousuja. Yritin estellä häntä, mutta hän vastasi minulle varsin tylysti ja puki estelyistäni huolimatta tuplavaatetuksen kesäkuumasta ilmasta huolimatta. Hermostuin vähän. Mitään en sanonut, mutta mieltäni osoittaen vedin makuuhuoneen oven perässäni paukahtaen kiinni. Pakenin päiväuneen pahaa mieltäni. Paha mieli jäi Mairellekin. Sen havaitsin herättyäni. Hänkin oli paennut sohvalle pituusasentoon depistään viettämään. Asia ei hänellä varmaan ollut muistissa. Melankolia ja suru kuitenkin jäävät aivoihin. Itkin pahuuttani, äkkipikaisuuttani ja taitamattomuuttani. En ymmärrä, miten taito ei edes kartu. Tänään kaupassa Maire yritti kahteen otteeseen ryhtyä syömään herneenpalkoja. Hän ei kai loppujen lopuksikaan tajunnut, mitä tarkoitin, kun sanoin, että ne pitää ensin maksaa. Piti minua vain pahansuopana. Kun sitten olimme kassalla ja jo poimimassa tavaroitamme, aikoi Maire ottaa naapurinkin tavaroita viereisen hihnan päästä. ”Älä ota niitä, eivät ne ole meidän”, sanoin hänelle. ”No ei tietenkään, minä vain katson. Sinä olet hullu!” huudahti Maire. Kassatyttö ja asiakas katsoivat meitä ihmeissään. Taas osoitin taitamattomuuteni, kun loukkaannuin ja reagoin. Järki sanoi: ”Ole ihan hiljaa ja ystävällinen.” Tunne voitti autohallissa. Totesin, että ”onko Sinulla nyt hyvä mieli, kun nimittelit minua muiden kuullen taas kerran hulluksi?”. ”En tule sinne” -sanoin reagoi Maire tyhmyyteeni siinä vaiheessa, kun olin menossa autolle. Sitten hän hoksasi, ettei muutakaan voi - ja tuli autoon mukaan. Taas vahvempi voitti heikomman. Maire on täysin minun armoillani. Muuta kyytiä ja keinoa turvalliseen kotiin pääsyyn ei ole kuin asettua ”hullun ukon” kyydittäväksi.

    LAINASANOJA

    Kauppalehti 25.9.2017, PÖRSSIKLUBI-PALSTALLA, toimittaja Riitta Lindegren

    Riitta Lindegrenin jutun otsikko on "NYT KYLLÄ PELITTÄÄ"

    Pelittää-verbi juontunee lähinnä siitä, että peliyhtiö Angry Birds on listautumassa pörssiin ja etsii sijoittajia. Sitä ennen pörssiin on ehättänyt ja pari pienempää pelifirmaa uskomattomalla menestyksellä. "En ymmärrä peliteollisuudesta hölkäsen pöläystä", toteaa Riitta Lindegren.

    Jutun kaksi viimeistä tekstikappaletta:

    "Mihin siis pelialalla sijoitetaan? Siihen, mikä tänään on, vai siihen, millaisen ennen näkemättömän todellisuuden kaikilla kauheuksilla ja kummallisuuksilla lisättynä peliyhtiö pystyy ruudulle taikomaan. Normaaliuden aika on menneisyyttä. Mieti sitä.

       Onneksi aina voi ostaa palan metsämaata. Sen todellisuuteen ei tarvitse lisätä mitään. Sen kun menee ja halaa lähintä mäntyä."

    SUOMI 100

    Suomi 100 -tilaisuuksia on ollut kiitettävän paljon. Itsenäisyyspäivän lähestyessä tahti saattanee entisestäänkin kiihtyä. Tilaisuuksien suuri määrä johtaa siihen, että todennäköisesti tilaisuuksia riittää miltei jokaisen suomalaisen makua ja odotuksia tyydyttämään.

    Mikäli kotiseudullasi ei ole sinulle sopivaa tilaisuutta tai ei mitään tilaisuuksia, katso naapuripitäjät ja -kaupungit, josko niistä löytyy jotakin mielenkiintoista. Suomi 100 -tilaisuuksia löydät osoitteesta www.suomifinland100.fi . Voit esimerkiksi avata sivustosta Ohjelmat-kohdan ja sen jälkeen Alueet (valitse maakunta). Sitten haet ohjelmasta mieleisesi (valitse lähtökohdaksi esimerkiksi haluamasi paikkakunta).

    Avatkoon juhlavuoden ohjelmisto aarreaitan, josta löydät oman aarteesi itsellesi voiman antajaksi. Ollos onnellinen!

    KALENTERIASIAA LOKAKUUSSA 2017

    Lokakuu valkenee niin kukkarunsaudessa, etten vastaavaa muista. Ihanaa!

    Kirkollista tapahtumakalenteria:

    su 1.10. Mikkelinpäivä

    su 1. - su 8.10. Iltarukousviikko, järjestäjä: Nuori kirkko ry. Tekstiä järjestäjältä: Iltarukousviikko alkaa enkelien ja lapsien pyhänä tunnetusta Mikkelinpäivästä ja jatkuu seuraavaan sunnuntaihin. Nuori kirkko jakaa tapahtumassa iltarukousvinkkejä ja kannustaa seurakuntia sekä seurakuntalaisia jakamaan omia muistojaan, vinkkejään ja ajatuksiaan iltarukouksesta!

    Muita huomioitavia päiviä

    ke 4.10. on Eläinten päivä. 4. - 10.10. on Eläinten viikko. Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty vuodesta 1959 alkaen. Tapahtumia järjestävät ja oppimateriaalia kouluihin jakavat Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry SEY sekä asiantuntija- ja kansalaisjärjestö Animalia.

    to 5.10. on täysikuu. 

    Kuvahaun tulos haulle tekijänoikeusvapaa täysikuun kuva

    (kuva: pixabay.com)

    ti 10.10. Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä.  

    ti 24.10. YK:n päivä.

    su 29.10. siirrytään talviaikaan eli normaaliaikaan. Kelloja siirretään tunnin verran lähintä kesää kohti eli taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 29.10.2017 kello 04.00. (--> kello 03:een). Toimenpide hoidettaneen yleensä lauantai-iltana nukkumaan menon aikaan tai jos kellon siirtämisoperaatio on unohtunut, niin sitten sunnuntaina heti, kun tulee mieleen. - Lokakuu on siis siitäkin ihana kuukausi, että saamme nukkumisaikaa lisää yhden kokonaisen tunnin.

    Koulujen syyslomat  ajoittuvat Opetushallituksen mukaan viikoille 42 - 43 (16. - 27.10.2017). Iloa ja hyvää oloa lomalaisille!

    Halloween, tuo Suomessakin vähitellen vietettäväksi tullut juhla on monissa maissa Pyhäinpäivän aattona. Useissa maissa Pyhäinpäivää vietetään 1.11., jolloin sen aatto on 31.10. Se lieneekin siis monissa maissa "Halloweenin viettopäivä". Ehkä näin on Suomessakin, vaikka Pyhäinpäivää ei meillä enää vietetä 1.11., vaan 31. lokakuuta ja 6. marraskuuta välisenä lauantaina. Suosituin viettoajankohta lieneee täälläkin lokakuun viimeinen viikonloppu huolimatta siitä, että Pyhäinpäivä on tänä vuonna lauantaina 4.11. -  Sekä roomalaiskatolinen kirkko että ortodoksit vierastanevat Halloweenin viettoa, koska siihen sisältyy pakanallisia aineksia.

            Halloween-lyhty: Kurpitsaan kaiverrettu Halloween-kuvio.

                                      (Kuva: blogspot.fi)

    YK:n tapahtumakalenterista:

    su 1. Kansainvälinen ikäihmisten päivä: lokakuun ensimmäistä sunnuntaita on jo vuodesta 1954 alkaen vietetty Suomessa vanhusten päivänä ja sitä seuraavaa viikkoa vanhusten viikkona. Vielä 1950-luvulla annettiin muistini mukaan 50-vuotislahjaksikin yleisesti komeita kävelykeppejä! Kyllä on vanhus-sanan sisältö tuosta ajasta lähtien muuttunut. Ja yhä yleisemmin on keksitty vanhuksen sijasta muita sanoja. Vertaa: "en minä ole utelias, olen tiedonhaluinen". Vanhushan on nykyisin seniori. Tai niin kuin YK:n alkuperäistekstin suomentaja vanhustenpäivästä ilmoittaa tänä vuonna suomeksi: ikäihmisten päivä.

    ma 2. (lokakuun ensimmäinen maanantai): Maailman elinympäristöjen päivä

    ma 2. Kansainvälinen väkivallattomuuden päivä

    to 5. Kansainvälinen opettajien päivä (UNESCO)

    ma 9. Maailman Postiliiton päivä

    ma 9. (lokakuun toinen torstai): Maailman näkökyvyn päivä (WHO)

    ti 10. Maailman mielenterveyspäivä (WHO)

    ke 11. Kansainvälinen tyttöjen päivä

    pe 13. Kansainvälinen luonnononnettomuuksien torjunnan päivä

    su 15. Kansainvälinen maaseudun naisten päivä 

    ma 16. Maailman ruokapäivä (FAO)

    ti 17. Kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi

    pe 20. Kansainvälinen tilastopäivä (UNSTATS)

    ti 24. YK:n päivä (liputuspäivä)

    ti 24. Kansainvälinen kehitystiedotuksen päivä

    pe 27. Maailman audiovisuaalisen perinnön päivä (UNESCO)

    TOIVON TOIVOTUS

    Toivon, että saat elämääsi nykyistä runsaammin toivon rikkautta kehittämällä kykyäsi nähdä lähelläsi olevaa ihmeellistä kauneutta nykyistä enemmän. Näkemisemme voisi parantua hämmästyttävän paljon - ehkä noin 0,1 prosentista vaikkapa jopa yli 50 prosenttiin kaikesta siitä ihmeellisestä kauneudesta, joka lähellämme luuraa.

    t. Kalevi

    Syys taas saa - tulkoon vaan!

    Perjantai 1.9.2017 - Kalevi Suojanen

    ELÄMÄSTÄ

    SYKSYN ILOA JA TOIVOA

    Olen kuullut sanottavan, että kevätmasennus on jokseenkin yleinen ilmiö meillä ihmisillä. Ilmiön syitä olen miettinyt konstapylkkäsmäisesti. Keväällähän luonto uudistuu, kaunistuu ja syntyy uudelleen. Voisikohan ihminen tuntea kukintaan, vihreyteen ja kasvuun heräävän luonnon keskellä itsensä nuutuneeksi ja ehkä paikalleen jämähtäneeksi. Ainakin väsynyt ihminen voinee tuntea itsensä ikään kuin huonommaksi kuin uudistuva, kehittyvä ja kaunistuva luonto.

    Jos näin on, syksystä pitävät "syksyn ihmiset" saattavat tuntea luonnon haalistuessa itsessään hyvää oloa ja tyytyväistä mieltä. Syksyn ihminen, kuten minäkin, voinee tuntea jonkinlaista ykseyttä luonnon kanssa.

    Mutta ennen kaikkea hyvän olo selittynee sillä, että syksyn ruska-aika on mitä kauneinta väriloiston aikaa. Toisaalta loiston häipyessä jää kaipuu. Sekin voi olla kaunis ja myönteinen tunne. Entä mihin kiinnittyisi uusi lehti, ellei olisi kaipuutakin aikaansaavaa vanhan lehden pois tippumista! Luonnon "riisuuntuminen" kertoo samalla, että keväällä on tulossa luonnon uudestisyntyminen. Toivossa on hyvä elää!

    Syksyn Lehtiä, Kultainen, Rauskut, Valo

      Syksyn lehtiä. Kuva: BIXABAY.

    PIENI SUURI TARINA OMASTA ELÄMÄSTÄNI:

    1990-luvun alussa heräsin pääsiäispäivän aamuyöllä valtavaan kipuun. Kun se ei hellittänyt, lähdin ajamaan taksilla kohti vajaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa sairaalaa.

    Lyhyehkön tutkimuksen jälkeen lääkäri kutsui minut huoneeseensa. Hän kertoi, että valtavan kivun aiheuttivat niin sanotut munuaiskivet eli virtsakivet.  "Vika on helposti laserilla korjattavissa", sanoi tohtori. "Mutta on teillä todellinenkin sairaus - toisessa munuaisessanne on pahanlaatuinen kasvain."

    Toinen munuainen ja sen viereen koteloitunut pahanlaatuinen kasvain poistettiin. Leikkauksen jälkeen lääkäri antoi minulle poistetusta munuaisesta ja syöpäkasvaimesta ottamansa kuvan. Olipa ihmeellinen kuva: syöpäkasvain oli selvästi munuaista isompi! Lääkärin viesti onnistuneen leikkauksen jälkeen:
    - Ehdimme viime tipassa. En tiedä, oliko kyse päivistä vai viikoista siihen, ettäkasvaimen peittävä kelmu olisi revennyt ja syöpä levinnyt koko ruumiiseen.


    Sairaalasta poislähtiessäni lääkärini sanoi:
    - Ne laserilla pois hoidetut munuaiskivet olivat kalsiumperäisiä. Kuule, älä juo maitoa. Se on lasten ja imeväisten juoma.


    Vasta paljon jälkeenpäin hoksasin, että tilanne oli sama kuin yleensäkin: jännittämisestä vai mistä johtuu, mutta muisti pätkii ja tarvittavia sanojakaan ei aina tule. Ehkä kuitenkin oli parempikin, etten vienyt tohtorin aikaa puolustautumiseen. Puolustukseni olisi ollut se, etten juo maitoa, vaan vettä ruokajuomana. Sen sijaan syön kyllä jogurtteja, jäätelöä ja juustoa. Yhteenvetoni kommunikoidessani lääkärin kanssa olisi pitänyt olla tämä: kalsium pelasti kuitenkin henkeni, koska ilman kalsiumperäisiä munuaiskiviä en olisi tullut ehkä moneen kuukauteen sairaalaan. Munuaissyöpäni ei nimittäin oireillut lainkaan. Väsymys ehkä oli oire, mutta sitä en tajunnut. Ja kun valitin tuttaville väsymystäni, jokainen heistä kertoi lohdutuksekseni olevansa hyvin väsynyt. Loppuj4n lopuki. Ei kalsium ollut varsinainen pelastajana. Suojelusenkeli oli taas kerran tullut luo. Kiitos!

    Sairaalasta päästyäni luin Raamatun pariin kolmeen kertaan läpi. Muuten: sain sieltä varsin paljon ideoita omaan arkityöhöni. Vanha testamentista jäi vaskoolin pohjalle olo, että lukukokemus oli kuin olisi lukenut mielenkiintoista romaania. Monet nykyihmisethän tuntuvat pitävän tarinoista. Siksi jatkan briljantin hyvällä "tarinalla", olepa hyvä:

    SUURI TARINA VANHASTA TESTAMENTISTA:

    Danielin kirjan 6. luku

    Daniel leijonien luolassa

    2 Dareios näki hyväksi asettaa valtakunnan hallintoa hoitamaan satakaksikymmentä satraappia, jotka hän sijoitti kaikkialle valtakuntansa alueelle. 3 Heidän esimiehinään oli kolme ylivalvojaa, ja Daniel oli yksi näistä. Satraappien tuli tehdä heille tili toimistaan, jotta kuningas ei joutuisi kärsimään vahinkoa.

    4 Daniel osoittautui etevämmäksi kuin toiset valvojat ja satraapit, sillä hänessä oli erityinen henki. Siksi kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan johtoon. 5 Silloin toiset valvojat ja satraapit alkoivat etsiä sopivaa aihetta voidakseen syyttää Danielia valtakunnan vahingoittamisesta. Mitään syytöstä he eivät kuitenkaan pystyneet esittämään, sillä Daniel oli rehellinen eikä mitään laiminlyöntiä tai rikkomusta löytynyt. 6 Silloin nuo miehet sanoivat: "Me emme pysty löytämään Danielia vastaan mitään, ellemme sitten löydä jotakin hänen uskonnostaan."

    7 Valvojat ja satraapit riensivät yhdessä kuninkaan luo ja sanoivat hänelle näin: "Ikuisesti eläköön kuningas Dareios! 8 Kaikki valtakunnan valvojat, käskynhaltijat ja satraapit, hovimiehet ja maaherrat ovat yksimielisiä siitä, että tulisi antaa seuraava kuninkaallinen asetus ja vahvistaa tällainen määräys: Jos joku kolmenkymmenen päivän aikana tästä lähtien rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi sinulta, kuningas, hänet heitettäköön leijonien luolaan. 9 Julista nyt, kuningas, tämä määräys ja anna laatia se kirjallisena, niin että se on Meedian ja Persian ikuisen lain mukaan peruuttamaton." 10 Niin kuningas Dareios antoi laatia kirjallisen määräyksen.

    11 Kun Daniel sai tietää, että tällainen määräys oli annettu, hän meni taloonsa. Sen kattohuoneen ikkunat olivat Jerusalemiin päin, ja kolme kertaa päivässä Daniel polvistui siellä ja rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana. 12 Kun nuo miehet riensivät yhdessä paikalle, he tapasivat Danielin hartaasti rukoilemassa Jumalaansa.

    13 Silloin he menivät kuninkaan luo ja sanoivat hänelle: "Kuningas! Sinähän olet antanut kirjallisen määräyksen, että jos joku kolmenkymmenen päivän aikana rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi sinulta, kuningas, hänet heitettäköön leijonien luolaan." Kuningas vastasi: "Se määräys on peruuttamaton, niin sanoo Meedian ja Persian laki." 14 Silloin he sanoivat kuninkaalleen: "Daniel, joka on Juudan pakkosiirtolaisia, ei ole välittänyt sinusta, kuningas, eikä antamastasi kirjallisesta määräyksestä, vaan kolme kertaa päivässä hän rukoilee rukouksensa."

    15 Kun kuningas kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi ja alkoi miettiä, kuinka voisi pelastaa Danielin. Auringonlaskuun saakka hän etsi keinoa säästääkseen hänet rangaistukselta. 16 Mutta miehet riensivät jälleen yhdessä kuninkaan luo ja sanoivat hänelle: "Muista, kuningas, että Meedian ja Persian lain mukaan ei mitään kuninkaan antamaa määräystä tai asetusta saa muuttaa!" 17 Silloin kuningas käski noutaa Danielin ja heittää hänet leijonien luolaan. Kuningas sanoi Danielille: "Sinun jumalasi, jota sinä alati palvelet, pelastakoon sinut!" 18 Luolan suulle tuotiin kivi, ja kuningas sulki sen sinetillään ja ylimystensä sineteillä, ettei mikään voisi muuttaa Danielin kohtaloa. 19 Sen jälkeen kuningas meni palatsiinsa. Hän vietti yönsä paastoten eikä huolinut luokseen naista, ja uni pakeni hänen silmistään.

    20 Aamun koitteessa kuningas nousi ja kiirehti leijonien luolalle. 21 Tultuaan luolan suulle hän huusi Danielia murheellisella äänellä ja sanoi: "Daniel, elävän jumalan palvelija! Onko jumalasi, jota sinä alati palvelet, pystynyt pelastamaan sinut leijonilta?" 22 Daniel vastasi: "Ikuisesti eläköön kuningas! 23 Minun Jumalani lähetti enkelin sulkemaan leijonien kidan, eivätkä ne vahingoittaneet minua, koska Jumalani havaitsi minut viattomaksi, enkä minä ole tehnyt mitään väärää myöskään sinua kohtaan, kuningas."

    24 Kuningas ilahtui kovin ja käski nostaa Danielin luolasta. Hänet nostettiin ylös, eikä hänessä ollut mitään vammaa, sillä hän oli luottanut Jumalaansa. 25 Silloin kuningas käski noutaa ne miehet, jotka olivat syyttäneet Danielia, ja heittää heidät lapsineen ja vaimoineen leijonien luolaan. Eivätkä he olleet ehtineet luolan pohjalle, kun leijonat jo kävivät heidän kimppuunsa ja raatelivat heidät.

    26 Sitten kuningas Dareios kirjoitti kaikille maailman kansoille ja kansakunnille, mitä kieliä ne puhuivatkin: "Kaikkinainen menestys teille!

    27 Minä annan seuraavan käskyn: Kaikkialla valtani piirissä vavisten pelättäköön Danielin Jumalaa, sillä hän on elävä Jumala
    ja ikuisesti pysyvä, hänen kuninkuutensa ei koskaan häviä eikä hänen valtansa koskaan lopu. 28 Hän pelastaa ja vapauttaa, hän antaa ennusmerkkejä ja tekee ihmeitä taivaassa ja maan päällä, hän, joka pelasti Danielin leijonien kynsistä."

    29 Ja Daniel menestyi Dareioksen hallitessa ja sen jälkeen myös persialaisen Kyyroksen valtakunnassa.

    LAINASANOJA  KUOLEMASTA

    Aamulehti 30.8.2017: Tiina Ellilä on tehnyt kahden sivun mittaisen jutun kirjailija, terapeutti, kouluttaja, teologi Tommy Hellstenistä. Hellstenin vaimo Carita on kuollut kolme kuukautta sitten verenmyrkytykseen. Jutun otsikko: Kaikki on autiota ja tyhjää, sanoo Tommy Hellsten.

    Lainaus haastattelun alusta:

       "Kun vaimoni kuoli, tuntui, että minusta amputoitiin uskomattoman suuri pala. Se meni Caritan mukana sinne, minne hän meni.

       Vaimoni kuoleman jälkeen minulle on tullut arkeen taivastietoisuus. Koen yhteyden esiripun taakse. Ajan ja ikuisuuden välillä oleva raja on harsomainen eikä betonia. Rajalla voi kuulla ja aistia, ja taivasta voi elää jo maan päällä.

       Mitä enemmän ihmisessä kuolee, kun hän vielä elää, sitä vähemmän jää kuoltavaa, kun viimeinen hetki koittaa.

       Mitä enemmän uskallamme antaa itseriittoisuutemme ja omavoimaisuutemme kuolla, sitä helpompi siirtymä on. Ehkä se on kuin hiljainen lipuminen horisontin yli."

    ALZHEIMER

    Päiväkirjasta 17.7.2000:                         

    Toissapäivänä Maire oli lähdössä ulos. Päällä oli talviturkki. Ihme, että hän oli sen aika vaikeasta paikasta löytänytkin! Lämmintä oli 20 astetta. Onneksi hän suostui ottamaan takin kiltisti pois. Tilanne ei muodostunut edes noloksi, vaan meni jotenkin luonnostaan. Taas kerran oli kuitenkin tilanne, joka muodostui niin yhtäkkisesti, että ei ollut mitään mietintäaikaa sille, miten asian hoitaa diplomaattisesti.

    Toissapäivänä olimme myös iltakävelyllä. Meidät ohitti parikymppinen nuorukainen. Hänellä oli lyhyet urheiluhousut ja hän käveli hyvin reippaasti. Kun nuorukainen oli kymmenisen metriä ohitsemme, huusi Maire: ”Housus puttoo!” Nuorukainen ei reagoinut huutoon mitenkään. Onneksi en minäkään. Jos olisin reagoinut, ilmeisesti olisin käyttäytynyt ”väärin”. Ehkä Maire halusi saada kontaktia toiseen ihmiseen, jonkinlaista hyväksymistäkin kenties. Ehkä kyse oli vain vitsistä. Samantyyppisestä vitsistä, joka varmaan sattuu kenen tahansa itsensä kohdalle: tulee kerrotuksi ei-tilanteeseen sopiva vitsi.

    Eräänä aamuna annoin tapani mukaan aamulääkkeet Mairelle käteen. Yleensä hän laittaa ne veden kera suuhun ja kurkusta alas. Nyt vesi sai jäädä. Samoin lääkkeet jäivät suljettuun nyrkkiin. Kun jonkin ajan kuluttua koetin saada häntä ottamaan lääkkeet, ei asia edennyt. Kun koetin avata kättä, se puristui entistä tiukempaan kuin suurta aarretta omanaan varjellen. Vähän myöhemmin tilanne laukesi: Maire otti omia aikojaan tabletit. Taas kerran havaitsin, että oma aktiivisuuteni vain lukitsee tilanteen. Diplomatia on kuitenkin koetuksella, koska aina Maire ei ymmärrä, mitä pitäisi tehdä. Ei kai silloin auta muu kuin pakottaa tekemään niin kuin on viisasta. Mutta miten pakottaa esimerkiksi ottamaan lääkettä, jos se ei vapaaehtoisesti onnistu. Onneksi on tähän asti kohtuullisesti onnistunut. Toinen asia, johon havahduin. Ihan niin kuin yritysjohtajalla ja opettajalla myös omaishoitajalla on oltava kyky ja halua sopivassa määrin ja hienostuneesti kontrolloimiseen.

    Viime yönä kuulin, kun Maire meni WC:hen. Havahduin noin puolen tunnin kuluttua, kun hän ei ollut tullut takaisin sänkyyn. Menin tiedustelemaan WC:n oven taakse, voinko olla avuksi, tuonko kuivat pikkuhousut. En muista, mitä Maire vastasi, mutta kuitenkin avasin varovasti WC:n oven. Maire oli kai lähes puoli tuntia pähkäillyt, miten hän saa märät pikkuhousut pois jalasta. Pikkuhousujen päälle oli puettuna sukkahousut ja niiden päälle vielä yöpuvun housut. Muu vaatetus esti pikkuhousujen riisumisen. Voi, että minun kävi Mairea sääliksi: hän oli lähes puoli tuntia pähkäillyt, mitä nyt pitäisi tehdä. Onneksi kaikki päätyi hyvin eli Maire vaihtoi kiltisti kuivan yöasun ylleen. Itseäni lohduttelin sillä, että perussyy - liiallinen pukeutuminen yön ajaksi - ei olisi kyllä illalla minun ohjauksellani sen paremmaksi tullut. Maire menee yleensä nukkumaan siinä asussa, missä hän itse on päättänyt nukkumaan mennä. Minun pitää opetella varovaista ohjausta. Joka toinen kerta esimerkiksi onnistuu se, että laitan etukäteen sängyn päälle kauniin yöpuvun. Toisilla kerroilla hän kuitenkin käärii sen pienelle rullalle ja laittaa sängyn viereen tuoliin. Toisilla kerroilla hän pukee sen muun vaatetuksen päälle. Mutta siis aika usein kaikki menee ihan niin kuin meillä ”terveillä”: yöasu tulee asiallisesti puetuksi.

    Maire on parin viime viikon sisällä alkanut kuulla äänihallusinaatioita. Vuosi sitten olleet näköhallusinaatiot ovat jokseenkin tyystin kadonneet. Nyt  niiden tilalle ovat tulleet äänet. En tiedä, mitä hän kuulee. Aika usein hän kuitenkin kysyy: ”Mitä?” - ikään kuin minä tai joku muu olisi jotakin sanonut. Eipä tuo haittaa. Useimmiten lienen mitä-kysymykseen antanut muutoinkin yleisimmän vastauspuheenvuoroni: ”Kaikki on hyvin.”

     

    EVAKKOJUNAN KYYDISSÄ

    (Kuvat: www.evakkojuna.fi)

    Evakkojuna Tampereelta Haapamäelle Juupajoen kautta 26.8.2017 oli eräs Suomen 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumista. Sotaveteraanijärjestön kannattajajäsenenä olen saanut monta upeaa ystävää ihmisistä, joiden juuret ovat Karjalassa. Niinpä päädyin matkustajaksi kahden höyryveturin vetämään evakkojunaan. Tunnelma junassa oli iloinen ja välitön. Sydämien pohjasta helkkyneet laulut rikastuttivat matkantekoa. Samaa teki vaunuissa kiertänyt laulava viulisti. Näkyipä jossakin vaunussa haitaristikin. Höyryn voimalla kulkeneen, satojen metrien pituisen junan vauhti ei vetänyt vertoja nykyisten junien vauhdille, joten oheisohjelma maistui mannalle.

    Minua vastapäätä istui kauniilla huivilla varustettu eläkeläistäti vauva, lapsenlapsi (vunukka karjalan kielellä), sylissään. Nukkevauva oli yksilötyönä tehty kasvoiltaan valtavan kauniiksi. Ihan tosi on, että sitä kasvoihin katsoessa tuli lämpöinen mieli. Vauvan nimi oli Aune. Pyynnöstä minäkin sain pitää Aunea hetken ajan sylissäni. Aune ei minua vierastanut eikä itkenyt lainkaan. Näin hän sai hetken tuta miehistäkin mallia. Isoäiti kyllä ilmiselvästi halusi vunukkaansa takaisin jo hiukan ennen kuin takaisinannon toteutin. Oi tuota isoäidinrakkautta, oi!

    Kuvahaun tulos haulle www.evakkojuna.fi kuvat

     Evakkojuna matkalla kahden höyryveturin vetämänä
     Tampereelta Haapamäelle.

    Juna pysähtyi Juupajoen seisakkeella pitäjän keskustaajamassa Korkeakoskella. Näin Juupajoella käynnissä olevat suuret markkinat tulivat junalastimme ansiosta yhä suuremmiksi. Pysähdyspaikkamme, vuonna 1998 avattu seisake, on puolisentoista kilometriä Oriveden suuntaan "varsinaiselta Juupajoen asemalta", Korkeakosken asemalta. Korkeakosken asema on siis kauempana Juupajoen keskustaajamasta kuin meille "evakoille" tutuksi tullut Juupajoen seisake.

    Paitsi että kävin markkinoilla sain sattumalta käydä tutustumassa kirkkoon. Kyseessä oli Korkeakosken kirkko, "Pikkukirkko". Se on vuonna 1951 rakennettu hirsikirkko. Sen rakentamisen rahoitti ja kirkon rakennuttajana toimi Aaltosen Kenkätehdas.

    Pikkukirkossa nautimme ohjelmallisesta tilaisuudesta ja partiolaisten kahvituksesta. Muutaman sadan metrin matka markkinapaikalta kirkon luo taittui 20 henkilöä vetävien hevosvankkurien kyydissä. Juuri ennen kirkkoon tuloa hevosten ohjastaja, ikaalislaisen hevostilan omistaja Miika Åfelt yllätti. Hän lauloi komealla äänellään hienon virren meidän matkustajien iloksi ja ihastukseksi.

    Hevosvankkureissakin oli tunnelmaa! Samat vankkurit ja hevoset ohjastajineen näin muuten viime heinäkuun alussa Seinäjoen tangomarkkinoilla kyyditsemässä kansaa. Silloin sain vain kaukaisen katsekontaktin hevosiin, ohjastajaan ja vankkureihin. Nyt pääsin ihan kyytiin asti.

    Kuvahaun tulos haulle evakkojuna juupajoki kuvat

    Miika Åfelt hevosineen, vankkureineen ja evakkojunasta tulleiden ihmisten kera matkalla Juupajoen Pikkukirkkoon.

    Markkinoilla käynnin ja kirkkokäynnin jälkeen höyryveturit aloittivat uudelleen puksuttaa pitkääkin pitemmän junaletkan kanssa kohti Haapamäkeä. Haapamäen juna-asema oli aikoinaan yksi Suomen suurimmista risteysasemista. Siksi evakkoja kerättiin 1940-luvulla runsaasti Haapamäen asemalle ja heitä jaettiin sieltä Suomen eri pitäjiin. Nyt evakkojunan myötä toteutettiin "toinen tuleminen". Junassamme olleista 750 "evakosta" suurin osa oli pukeutunutkin 1940-luvun evakkoasuihin.

    Tällä kertaa lienee kuitenkin ollut ympäristössä ystävällisempiä ihmisiä kuin 1940-luvulla. Radan varrella oli nimittäin miltei keskeytymättömänä jatkumona satoja ja taas satoja ihmisiä, jotka kuvasivat junaa ja vilkuttivat meille matkustajille. Me tietenkin vilkutimme iloisina takaisin. Mistä ihmeestä he olivat saaneetkin monta tuntia kestävästä matkastamme tiedon siitä, mihin aikaan suurin piirtein junamme on heidän katselupaikkansa ohittamassa! Selville ottamista olisi luullut vaikeuttavan sekin, että pysähdysaikamme Juupajoella oli tosi pitkä. Samapa tuo. Jatkuva huomiona olo radanvarsi-ihmisten taholta vaikutti varmaan kuitenkin itse kuhunkin junassa olijaan positiivisella tavalla.

    Kuvahaun tulos haulle evakkojuna 2017 haapamäki KUVIA

     Kaikkiaan 400 metriä pitkä junaletka saapumassa
     750 matkustajansa kanssa Haapamäen asemalle.

    Haapamäellä evakkokansalle oli monenlaista ohjelmaa. Oli markkinoita ulkotiloissa, oli viihdyttävää ohjelmaa sisätiloissa ja olihan tutustumisen kohteena myös Haapamäen höyryveturipuisto.

    Lisäksi oli isänmaalle juhlavuoden kunniaksi lahjoitetun patsaan paljastustilaisuus:

    Kuvahaun tulos haulle evakkojuna haapamäki kuvat

    Sisätiloissa evakkokansalle järjestettiin monenlaista viihteellistä ohjelmaa. Mukana esiintymässä oli esimerkiksi kaikille tuttu karjalaissyntyinen Erkki Liikanen Evakkoreki 2 -esityksellään. Kaunis musiikki ja laulu olivat Ekin pääasiana, mutta aina välillä tuli tuttuun tapaan kevennyksiä. Pari esimerkkiä kevennyksistä:

    Evakkoon tullut karjalaismies ajoi Lappeenrannassa hevosellaan yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Poliisi pysäytti matkanteon sanoen, että miehen hevonen ajaa väärinpäin. Mies tähän ihmettelemään: "Kyl meilläpäin ainakin hevosen takapuoli on kärryjä päin!"

    Turkuun johtavalle tielle oli aikoinaan noussut tulvavesi. Mies kuitenkin ajeli autollaan niin, että vesi lensi ympäriinsä. Autokin sammui. Paikalla ollut mies ihmetteli, eikö kuljettaja ollut nähnyt tulvakylttiä. "Näin mää kyltin, josta luin, et tulvaa."

    KALENTERIASIAA SYYSKUUSSA

    ti 5.9. Yrittäjän päivä: Elinkeinoelämän keskusliitto EK isännöi Yrittäjän päivän päätapahtumaa Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamolla. Tekstiä EK:n sivuilta:

    Seuraavan sadan vuoden tekijät

    Itsenäisyyden juhlavuonna on erityinen syy juhlia yrittäjyyttä – satavuotias Suomi on monella tapaa yrittäjien työn tulosta.  Teemana on yrittäjyys Suomea uudistavana voimana. Tuomme esille yrittäjyyden monia kasvoja – nuoria, maahanmuuttajia, pitkän linjan konkareita, työnantajayrittäjiä. Heitä kaikkia tarvitaan viemään Suomea tulevaisuuteen ja seuraavalle satavuotistaipaleelle.

    Ke 6.9. Syyskuun kuutamoiden tähtihetki, täysikuu.

    Kuu, Kuutamo, Moonlight, Yö, Täysikuu

    YK:n julistamia teemapäiviä syyskuussa: pe 8.9. Kansainvälinen lukutaitopäivä ja to 21.9. Kansainvälinen rauhanpäivä.

    Pe 22.9. Syyspäiväntasaus: Kuten maaliskuisessa kevätpäiväntasauksessakin on syyspäiväntasauksessa aika auringonnoususta auringonlaskuun 12 tuntia koko maapallolla. (Tutummin: päivä ja yö ovat suunnilleen yhtä pitkät.)

    Kirkolliset (ev.lut.) sunnuntaipäivät: Kaikki syyskuun sunnuntaipäivät määritetään helluntain perusteella. Siten sunnuntait 3., 10., 17. ja 24.9. ovat 13., 14., 15. ja 16. sunnuntai helluntaista. Niistä 10.9. on Lähimmäisen päivä.

    LAKIASIAA OIKEUTTA JANOAVILLE

    Linnutkin muuttavat, linnutkin syövät. Siitä tuli mieleeni eräs asetus:

    Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta. Sen 40 §:ssä säädetään kurki-, hanhi- ja joutsenpeltojen ylläpidosta. Tuossa asetuksessa ja eräissä muissakin säädöksissä annetaan ohjeita siitä, miten on hoidettava niitä peltoja ja muita alueita, joille kurjet, hanhet ja joutsenet laskeutuvat aterioitsemaan.

    Kysymys on esimerkiksi alueista, joissa on merkittäviä kurkien, hanhien tai joutsenten massaesiintymiä ja niiden aiheuttamia satovahinkoja. Alueen omistaja saa ELY-keskuksen kanssa tekemänsä ympäristösopimuksen (kurki-, hanhi- ja joutsenpeltosopimuksen) perusteella valtiolta rahallista korvausta. Tänä vuonna korvaus on 600 euroa hehtaarilta.

    Ne, joita asia koskee, hakekoot korvausta. Ja me sivustakatsojat saamme sielullemme rauhan, kun lintujen massat nähdessämme tiedämme, että valtio maksaa ateriointialueiden lintulegioonien ruokailumaksut maan omistajalle.

    TOIVON TOIVOTUS

    Toivon, että et unohda tarpeeksi syödä, juoda ja iloita.

    Toivon, että tunnet edes silloin tällöin olevasi yksi maailmankaikkeuden parhaista taideteoksista.

    Toivon, että elät rohkeasti ihan omana itsenäsi ja että sellaisena olet toivorikkauden voimaannuttamana rohkea. Älä anna sinulle ilkeilevälle  ihmiselle takaisin samalla eikä millään muullakaan mitalla. Kun ilkeilyn aiheuttamat ajatukset vievät kerta toisensa jälkeen aivoistasi energiaa, sano niille joka kerta "hus, menkää pois, pois, pois!"

    t. Kalevi

    Peukkuja Sinulle! Olkoon elo(kuu)si onnellista!

    Tiistai 1.8.2017 - Kalevi Suojanen

    ELÄMÄSTÄ

    LEVOLLISUUDESTA

    Olen käynyt useana vuonna joulunaikaan Lohjalla Vivamossa katsomassa joulunäytelmää. Siinä paikasta toiseen kävelemisen perinteiseksi lopuksi kuljetaan talliin katsomaan paitsi aasia erityisesti myös Jeesus-lasta "näyttelevää", ihka oikeaa vauvaa. Hyvä Jeesus-lapsi on onnistuttu löytämään jostakin lähialueelta joka vuosi muutamaan kertaan ennen joulua esitettävään näytelmään. - No, tuo oli alkukirjoitus, intro. Lisään siihen vielä, että Vivamo kuuluu Kansan Raamattuseuraan (KRS). Sen toiminnanjohtaja on Ulla Saunaluoma. Luin netistä hänen raporttinsa käynnistään Sanan suvipäivillä Imatralla.

    Elämä on oppimista. Ja on hyvä oppia elämää varten. Haluan siirtää oppimisen iloa myös sinulle. Tässä Ulla Saunaluoman raportin alkurivit:

    ”Istahdin Sanan Suvipäivillä helteisenä lauantaipäivänä erään juhlavieraan viereen ja kysyin, mitä hänelle kuuluu. ´Lääkäri antoi minulle elinaikaa muutaman kuukauden. Siitä on nyt pari vuotta. Sairastuminen on oikeastaan ollut parasta, mitä minulle on tapahtunut. Se antoi uuden perspektiivin elämään. Joka ikinen aamu olen kiitollinen elämästä, jonka olen saanut, ja siitä, mitä se on pitänyt sisällään. Lääkärille sanoin luottavani siihen, että Jumala on kirjoittanut kirjaansa päivieni määrän.´

    Kertomusta kuunnellessani tiesin, että jokainen sana oli puhujalle totta. Hänestä heijastui syvä levollisuus.”

    - - -

    Ulla Saunaluoma

    ALZHEIMER

    Päiväkirjasta 3. - 14.7.2000

    3.7. (Maire minulle kaupassa, kun kielsin Mairea ottamasta toiselle asiakkaalle kuuluvia ostoskärryjä: ”Hullu!” Hiukan herätimme huomiota. Ei se silti ollut kovin paha tilanne.)

    11.7. Maire pääsi nukahtamaan pikkutakki eli ulkotakki päällä sänkyynsä. Yöpuvun laittamisesta on tullut toistaiseksi ylivoimainen haaste minulle. Ajoitus ei ole vielä kertaakaan onnistunut. Jos sitä yrittää liian väsyneenä, Maire ei tajua, mitä ollaan tekemässä, mikä on yöpuvun funktio. Parhain suoritus, jonka silloin voi saada aikaan, on se, että yöpuku saadaan muun vaatetuksen päälle. Ja virkeänä yöpuvun pukeminen on jotenkin liian aikaista: en saa Mairea vakuuttuneeksi yöpuvun tarpeellisuudesta.

    Ulkokävelyillämme on tullut hivenen erilaista suhtautumista vastaantulijoihin. Pitkään on ollut jo se, että kaikki ovat jotenkin meidän tuttuja, joille voi ja pitää jotakin sanoa tai ainakin jotenkin vastaantulemiseen reagoida. Jos on mukana lapsi/a ja/tai koira, on tilanne entistä haasteellisempi. Lisäelementtinä on tällä hetkellä se, että jos esimerkiksi vastaantuleva pariskunta keskustelee keskenään, Maire tajuaa heidän puhuvan meille ja reagoi keskusteluun. Näissä tilanteissa kokonaisuuden kannalta on etua, että kokonaisten lauseiden tuottaminen on tullut vaikeammaksi.

    Tänään meidät ohitti lujempivauhtinen kävelijä, naispuolinen ihminen, joka oli melko lihava. Kun hän oli kolme askelta edellämme, huusi Maire: oi, perse! Minulle jäi jokseenkin varma olo, ettei ohittajamme hoksannut tilannetta. Maire arvioi hänen mittojaan ja jos hänen lauseensa olisi tullut kokonaisena, se olisi kuulunut: ”Kyllä on tuolla naisella iso takapuoli, ihan mahdottoman iso!” (Yksi ilmeisen yleinen vaihe Alzheimerissa ovat kirosanat ja muut voimasanat, joita ihminen ei ole terveenä konsanaan ehkä koskaan yhtäkään sanonut.)

    14.7. Eilen yöpuvun laittaminen onnistui hienosti. Onnistui sen vuoksi, että minä en ollut ohjailemassa. Maire riisuuntui vapaaehtoisesti, vähän pesin häntä ja hän hyväksyi yöpuvun kauniiksi ja puki sen itse päälle. Hän myöskin jossakin vaiheessa ennen tai jälkeen iltapalan eilen halasi minua hellästi. Jotenkin minusta tuntuu, että Exelon-lääkkeen positiivinen vaikutus alkaa nyt näkyä. Olisipa hienoa, jos niin olisi!

    Kävimme eilen myös taas Kustaankartanossa. Teimme Eliksen kanssa kävelylenkin. Nauroimme aika paljon. Sanoin Elikselle, että hänellä on hyvä huumori. Elis vastasi: ”On se parempi kuin huonompi.” (Elis muuten oli aikoinaan Euroopan tasolla mestaruuteen päässyt urheilijasankari.)

    Tämä ilta ei ollut eilisen illan veli. Maire oli jossakin vaiheessa iltaa laittanut toiset housut päällensä. Se on kai arkilääketieteen mukaan kerrospukeutumista. Ison maanittelun jälkeen hän suostui ottamaan päällimmäiset housut pois. Se onnistui lähinnä siksi, että hän koetti asentaa vyötä. Kun vyö meni välillä alimmaisiin, välillä päällimmäisiin housuihin ja sitten ei enää mihinkään, tuli Mairelle toivottomuus, hän suostui, että otin vyön pois ja vähän myöhemmin hän suostui ottamaan päällimmäiset housut pois.

    Yöpuvun paidan suhteen onni oli myönteinen: Mairen käsivarsia paleli ja hän suostui laittamaan pitkähihaisen yöpuvun paitaosan päälleen. Housuja vain ei taaskaan onnistuttu pukemaan. Minä en saanut koskea housuihin, itse hän ei niitä suostunut ottamaan pois, koska ei ymmärtänyt, miksi ne pitää ottaa pois. Kun ojensin hänelle yöpuvun housut ja pyysin pukemaan ne päälle, hän kääri ne pieneksi mytyksi ja piilotti sen tuolilla olevan vaatekasan alle. Sitten hän livahti ulkohousut jalassaan ketterästi peiton alle. Tunsin neuvottomuudesta tulevaa suunnatonta raivoa. Primitiivireaktio oli lähellä. Vaivuin kuitenkin vain lohduttomaan itkuun. ”Mitä sinä nyt?”, kysyi Maire ja nukahti kai hetkessä.

     

    KALENTERITIETOA ELOKUULTA 2017

    Kepeästi laukaten, nopeasti kadoten kaikkoavat päivät, ja taitavasti eläen myös niiden huolen häivät. Vaan minne katoavatkaan päivät ja kokonaiset vuorokaudet? Tietenkin niiden omaan hautausmaahan, pilvien hautausmaan naapuriin. Ihmisvoima ei saa niiden elojuoksun nopeutta kuriin, ei edes elokuussa. Nuo päivät ovat, ovat ne, olutta ja menyttä.

    Menneet ovat kuukaudetkin, kukin omat päivänsä niputtaen. Kuukausien vilinä on hämmästyttävästi samansukuista kepeää laukkaa kuin niiden yksittäisten päivien.

    Niin menivät juunikuu ja juulikuu - ja saavuttiin miltei vielä kevään tuoksun tuntumassa aukustikuuhun, syksyn vähittäisen häivähdyksen tuoksuun. Eletähän voimakkaasti sitä eikä enää juulikuuta sen enempää kuin vielä septemperiäkään. Aukustikuun elo-olosi onnellista olkohon!

    Kirkolliset sunnuntait ovat laskutoimitusten tuloksia helluntaista: su 6.8. on 9. sunnuntai helluntaista, su 13.8. on 10. sunnuntai helluntaista, su 20.8. on 11. sunnuntai helluntaista ja su 27.8 on 12. sunnuntai helluntaista.

    ma 7.8. elokuun kuutamoiden tähtihetki: täysikuu

    YK:n tapahtumakalenterista poimin elokuun kansainväliset päivät. Ne ovat seuraavat:

    ke 9. elokuuta: Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä

    la 12. elokuuta: Kansainvälinen nuorison päivä

    19. elokuuta: Maailman humanitaarisuuden päivä

    ke 23. elokuuta: Kansainvälinen päivä orjakaupan ja sen poistamisen muistoksi (UNESCO)

    ti 29. elokuuta: Kansainvälinen ydinkokeiden vastainen päivä

    ke 30. elokuuta: Kansainvälinen kadonneiden päivä

    Elokuussakin on vielä perinteisiä paikallisia ja alueellisia kulttuuri- ja muita tapahtumia satamäärin eri puolilla Suomea.

    Huolimatta siitä, että pääkaupunki on ehkä jossakin määrin aliarvostettu paikkakunta kehä kolmosen ulkopuolella, laitan puhtain omantunnoin tapahtumakalenteriin tiedon mitä ilmeisimmin maan suurimmasta kulttuuritapahtumasta. Teksti on ote tapahtumajärjestäjien sivustolta, ole hyvä:

    HELSINGIN JUHLAVIIKOT
    17.8.-3.9.2017, Helsinki

    Helsingin juhlaviikot on kävijämäärältään Suomen suurin kulttuurifestivaali. Juhlaviikot pitävät sisällään musiikkiesityksiä, teatteria, tanssia, taidenäyttelyitä ja elokuvaesityksiä. Lisäksi tapahtumaan kuuluu suosittu Taiteiden yö, joka on tänä vuonna torstaina 24. elokuuta. Viime vuonna Helsingin juhlaviikoilla oli noin 200 000 kävijää.

    Tänäkin vuonna juhlaviikoilla on tarjolla monipuolinen kattaus erilaisia esittävän taiteen lajeja. Tapahtumia järjestetään eripuolilla Helsinkiä muun muassa teattereissa, museoissa, toreilla ja puistoissa.

    MUISTIKUVIA MENNEESTÄ

    Olin heinäkuun alkupäivinä soittamassa kolmena päivänä posetiivia Seinäjoen tangomarkkinoilla. Kahdessa suuressa yleisökonsertissakin tuli käydyksi. Toisessa niistä juontajista toinen kertoi mielenkiintoisen tarinan. Hän väitti, että Sä kuulut päivään jokaiseen -tango on sanoitettu ajatellen viinapulloa, ei naista. Kiinnostuin asiasta. Wikipediatekstiä, ole hyvä:

    "Sä kuulut päivään jokaiseen on Eino Grönin vuonna 1966 levyttämä tango, joka on hänen tunnetuimpiaan. Sen on säveltänyt Reino Markkula ja sanoittanut Juha "Watt" Vainio. Eino Grön levytti kappaleen 19. tammikuuta 1966, ja se julkaistiin singlenä. Kappaleen ovat levyttäneet myös muun muassa Matti Esko ja Arja Koriseva.

    Sanoituksensa vuoksi tangoa on usein nimitetty esimerkiksi Alkon tangoksi, sillä laulun ”sinän” väitetään naisen sijaan viittaavan alkoholin."

    "Sä kuulut päivään jokaiseen
    Sä kuulut aamuun ja iltaan
    Oot ensimmäinen aatoksissain
    Miete myös viimeinen...".

    ---------------

    Heinäkuinen posetiivisoitanta tangomarkkinoilla toteutui tänä vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin. Siellä on kiva soittaa: saa saada ja antaa satoja ja taas satoja hyvän jatkon peukunnäyttöjä. Itse en itseäni kovin omahyväisenä pidä, mutta jotenkin kuitenkin tulee hyvä mieli, kun Seinäjoella on satamääriä myös niitä, jotka pyytävät ja saavat luvan kuvaamiseen ja videointiin.

    Jännä kuvaukseen liittymä sattuma tuli esiin elokuun viimeisenä päivänä parturissa. Parturini sanoi, että hänen nuorempi siskonsa oli käymässä tangomarkkinoilla heinäkuun alussa. Sisko kirjoitti iloissaan instagramissa valokuvan kera, että hän tapasi tällaisen kuvassa posetiivia soittavan posetiivarin. - No, parturini viestitti pikkusiskolleen: "Tiedän ja tunnen kuvassasi olevan posetiivarin oikein hyvin. Hän on minun asiakkaani."

    ---------------

    Lauantaina 29.7. olin soittamassa posetiivia Honkolan kartanossa Urjalassa. Se oli posetiivarin kannalta ja muutenkin vielä jopa paljon huikeampi tapahtuma kuin tangomarkkinat konsanaan. Seuraavassa on yksi puhuttelevimmista tositarinoista, mitä koskaan olen lukenut tai kuullut:

    PIKKU MATTI

    (Tositapahtumiin perustuvasta Sakari Topeliuksen sadusta lyhyt yhteenveto:)

    Urjalassa asui pienessä sotilastorpassa metsän keskellä isoisänsä ja isoäitinsä kanssa Pikku Matti. Lähellä oli tie ja siinä portti, jossa oli veräjä. Pikku Matti oli usein veräjän vieressä avaamassa sitä tietä pitkin hevoskärryissä matkustaville. Monet antoivat Pikku Matille lantin avaamispalkaksi.

    Sattui sitten, että tuli tieto maaherran  tulosta lähitulevaisuudessa tietä pitkin hevosvaunuissa Honkolan kartanoon. Silloin ongelmaksi tuli, mistä tehtäisiin Pikku Matti -veräjänavaajalle maaherran arvon edellyttämät, tarpeeksi hienot vaatteet. 

    Isoisä keksi keinon. Hän meni Pikku Matin kanssa ullakolle ja avasi siellä vihreän vaatearkun. Arkussa oli muun ohessa isoisän aikoinaan käyttämä harmaa sotilaspuku. Sekä housut että takki olivat kooltaan sellaiset, että ne olisivat mahtuneet jättiläiselle.

    Isoäiti kääri housut lahkeista kaksinkerroin ja housut sidottiin tiukasti kiinni kainaloiden alle. Isoäiti käytti runsain määrin nuppineuloja, joilla hän sai takin hihat ja liepeet tiukasti kiinni. Korkean sotilashatun täytteeksi sullottiin paljon heiniä. Kaiken kruunasi se, että Pikku Matin selkään pantiin miekka. Vaari opasti ja näytti, miten Pikku Matin tuli tehdä kunniaa maaherralle.

    Niin Pikku Matti lähti portille päivystämään. Eikä hänen kauan tarvinnutkaan odottaa, kun maaherran vaunut jo lähestyivät sellaisella vauhdilla, että tie pöllysi ja kivet kipunoivat. Ajaja pysäytti äkkitempauksella hevoset ja huusi äänekkäästi: ”Portti auki!” Pikku Matti astui kankeasti, mutta määrätietoisesti esiin. Hän avasi portin ja teki vaunuistaan tähyävälle maaherralle kunniaa.

    Ajaja heilautti piiskaansa ja hevoset olivat lähtemäisillään, kun maaherra huusi:

    -         Seis, seis! Pysähdytään.

    -         Mikäs pikku porilainen se siinä on?

    Maaherra jylisi ja nauroi Pikku Matille niin, että vaunut tärisivät.

    Pikku Matti ei ymmärtänyt kysymystä, vaan teki uudestaan kunniaa niin juhlallisesti ja hyvin kuin suinkin osasi. Yhä huvittuneenpana maaherra kyseli, kenen tuo sukkela poika oikein mahtoi olla.

       Lähistöllä ollut siltavouti selitti kaunopuheisesti, että poikaressu oli täysorpo ja asui sokean isoisänsä, entisen sotamies Kuulan luona. Tämän kuultuaan maaherra nousi vaunuista ja asteli kohti isoisän, isoäidin ja Pikku Matin mökkiä.

    -     Herran rauhaa, toivotti maaherra sisälle tultuaan ja kätteli ystävällisesti molempia vanhuksia. – Taidanpa tuntea sinut, vanha veikko. – Etkö sinä olekin Kuula, numero 39 minun entisestä komppaniastani?

    -     Kyllä olen, herra kapteeni, vastasi yllättynyt isoisä. 

    Niin maaherra lupasi ottaa Pikku Matin luokseen ja elättää hänet kuin oman lapsensa. Mutta Pikku Matti sanoi haluavansa jäädä isoisän ja isoäidin luokse. 

    Maaherra lupasi isoisälle, isoäidille ja Pikku Matille, että näiden ei enää tästedes tarvitse nähdä puutetta. Pikku Matille hän lupasi antaa maata kyntääkseen ja metsää raivatakseen. Vielä Pikku Matti sai kiitosta sekä kehua kaikilta läsnä olevilta aikuisilta. Maaherra lopetti keskustelun näin: ”Jumala siunatkoon kallista isänmaatamme ja antakoon sille monta sinunlaistasi uskollista poikaa.” 

    ---  --- ---

                  --- --- ---

    PERINNEAJOT JA MUUTA OHJELMAA HONKOLAN KARTANOSSA         

    Honkolan kartanon haltija, aatelissuvun neiti Christine Furuhjelm on pelastanut Pikku Matin mökin. Se oli vuosikausia entisessä paikassaan urjalalaisen metsän keskellä. Sitten se alkoi joutua ihmisten ilkivallan kohteeksi. Christine neiti siirrätti mökin kartanon pihapiirin lähistölle.

     29.7.2017 järjestettiin Honkolan kartanossa Honkolan perinneajot, valjakkoajot. Tapahtuman ohjelmasta lehdistössä valjakkoajon käsittelyn jälkeen ollut yhteenveto: Tarjolla on myös Christine Furuhjelmin taidetta, ruokaa sekä posetiivarimusiikkia. Yleisöä tapahtuma veti ehkä hieman vajaat 3 000 aikuista, nuorta, lasta ja senioria. - Yleisölle avoimena tutustumista varten oli myös Pikku Matin tupa. Mökin esittelijänä toimi matkaopas. Hänen mukaansa mökki oli monituntisen tilaisuuden aikana koko ajan tupaten täynnä niin, että ruuhkaa riitti pihapiiriin asti.

    Niin vetoava tarina Pikku Matista on, että Riihimän Lasi tuotti ja Helena Thynell loi jopa taidelasisarjan Pikku Matista, isoisästä, isoäidistä ja maaherrasta. Sarjaa ei ole enää valmistettu pitkään aikaan, koska Riihimäen Lasiakaan ei ole ollut olemassa pitkään aikaan. Kyse on kauniista keräilyesineistä. Alla on Pikku Matti. (Tutkin pian vielä tekijänoikeuden toteuttamiseksi kuvan lähteen. Se lienee jokin yritys, joka myy keräilyesineitä.)

    Kuvahaun tulos haulle riihimäen lasi pikku matti

    Mökin esittelyssä oli nähtävillä kuvat mukaan lukien 12-sivuinen Pikku Matti -satu (Topeliuksen satuaarteet -kirja, Otava, Keuruu 1998) sekä kuvia Riihimäen Lasin Pikku Matti -keräilysarjasta.

    TOIVON TOIVOTUS

    Toivon sinulle toivoa ja sen taustavoimaksi levollista pysähtymistä, läsnäoloa tässä hetkessä. Muistakaamme, että toivorikkautta ja elämän eteenpäin soljumista voi edistää enemmän hiljainen kysymys kuin äänekkään varma vastaus. Ollos toivorikkauden säilyttämiseksi oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan rohkea ja oikeita asioita aikaansaapa.

    J.K. Toivorikkautta elähdyttää sekin, että jos eteesi tulee kaksi vaihtoehtoista luvallista poimittavaa, poimithan narsisseja, ei narsisteja!
    t. K.

                    

    Eläköön kesä, eläköön kesäihmisen onni!

    Lauantai 1.7.2017

    ELÄMÄSTÄ

    Luin msn lifestyle -sivustolta 29.6.2017 seuraavan tarinan. Ja oulunkyläläisen Tapio Rautavaara –vainajan bassona värisevien sanojen mukaan voi sanoa, että ”tämä tarina on tosi”. Tarinan ydin on peräisin lontoolaisen perheenemännän facebook-sivustolta. Tämä sanoma on sinulle, ole hyvä:

    Vanha nainen ei päästä ketään asuntoonsa – sitten naapuri livahtaa sisään ja tajuaa syyn

    Toimittanut Nyheter 365 AB tanten

    Tämä tarina kertoo 39-vuotiaasta Lucy Ashenista ja hänen naapuristaan, ja sen opetus on yksinkertainen: Meillä tulee aina olla hieman aikaa iäkkäille läheisillemme.

    Tämä tarina kertoo jostain paljon suuremmasta kuin ainoastaan Lucysta ja hänen naapuristaan. Se on upea esimerkki inhimillisyydestä hienoimmillaan. Se osoittaa myös, miten paljon voimme saada aikaan, jos autamme toisiamme.

    Elämme maailmassa, jossa iäkkäämmät ihmiset unohtuvat helposti. Sen lisäksi, että päättäjät unohtavat ajatella vanhuksia ja heidän tarpeitaan, unohdamme helposti myös omat iäkkäämmät läheisemme hektisen arjen keskellä.

    Siksi tämä tarina teki minut niin iloiseksi. Se osoittaa, että on yhä olemassa ihmisiä, jotka laittavat omat murheensa ja kiireensä hetkeksi syrjään tuodakseen ikäihmisille hieman iloa ja mielekkyyttä elämään. Usein siihen riittää pelkkä ystävällisyys ja läsnäolo.

    Kolmen lapsen äiti Lucy Ashen on asunut samassa kerrostaloasunnossa Lontoossa 21 vuoden ajan.