Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö!

Keskiviikko 1.5.2019

ELÄMÄÄ

RAHAVAMMAINEN

Älä tilaa lehteä, ei meillä ole siihen varaa.
Älä tilaa taksia, ei meillä ole siihen rahaa.
Älä osta sitä, älä osta tätä, ymmärräthän järkevänä,
mik´ on järkevätä: älä hanki mitään, mink´ arvo tippuu,
Mieti, mieti alati, mik´ on sellaista, jot´ hankkia et voi.
Muista, muista varmasti, ett´ tuo mietintälevy sulla aina soi.
Ja vaikea on rahavammaisen mietiskelyns´ katkaista.
Yhtä vaikeaa on asia se ratkaista, ett´ mink´ arvo tippuu.
Nykyisinhän arvonlasku voi koskea jopa kultahippuu.

Osta, osta kaikkea, eihän ostopäätöksen teko ole vaikea.
Osta uusi auto, kakkoskoti, kesämökki, osta vaikka lentokone.
Naapureille näytä, ett´ täss´ elää todellinen raharuhtinas.
Näytä tertiuksille kaikille, näytä NN:lle ja myös sen vaimolle,
ettei tässä huushollissa ole pulaa valuutoista ei euroista.
Näytä olemuksellasikin, ettei täällä välitetä köyhien seuroista.
Juokse, juokse lujaa perässä rahan; ethän ole köyhimyspelle.
Ja kerro, ettei raha ole alku minkään pahan, ja väitä myös,
ettei mammonan ajattelu suinkaan ole sun päätyös.

Oi ihminen, mihin sä aikaasi annatkaan?
Mietitkö, miten pääsisit onnelaan?
Luotatko liikaa sä mammonaan?
Mitä varten pihtaat ja keräät?
Vai kiellätkö väitteeni mun,
jos sanon tietäväni ajatuksesi sun?
Aamulla kun heräät,
ajattelet joko: "Jaguarin ostaisinkohan?"
tai sitten: "Yöllä mun Jaguiarini joku ottikohan?"

KS

KEVÄÄN RUNOILOA

TAAS LEIVOSET ILMASSA LEIKKIÄ LYÖ

(Koululaulukirjassa aikoinaan otsikko oli KEVÄTSOINTUJA)

Sanat: Larin-Kyösti eli Kyösti Larsson (1873 - 1948)
Sävel: P.J. Hannikainen (1854 - 1924)

1. Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö,
Kevätvirsiä viidakko kaikaa.
Suli hanget ja nousi jo kukkien vyö.
Sinilaine jo lyö ja jo valkeni yö.
:,: Nyt on toivoon ja lempeen aikaa. :,:

2. Nyt rinnass' on lämpö, mi murtavi jään,
Joka huokuili henkeä hallan.
Ja se vaativi voittoa kirkkahan sään.
Elon onnea laulaa se enteillään,
:,: Kevättunteille tuottavi vallan. :,:

3. Nyt tunnen kuin sieluni siivet sais
Ja ma leivona nousta voisin.
Ja mun tahtoni talvesta ponnahtais
Ja mun riemuni oikean kaiun sais,
:,: Ja ma oikea laulaja oisin! :,:

Kuvahaun tulos haulle Larin Kyösti

runoilija Larin-Kyösti

Yllä olevan laulun sanoittaja Larin-Kyösti kävi nuoruudessaan koulunsa Hämeenlinnan lyseossa. Hän valmistui luokkatoverinsa Eino Leinon kanssa yhtaikaa ylioppilaiksi vuonna 1895. Luokkatoverit lähtivät opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Larin-Kyösti opiskeli ensin venäjän kieltä. Hänen tavoitteenaan oli ryhtyä kielenkääntäjäksi ja virkamieheksi. Mutta sitten runous vei voiton.

Larin-Kyösti muutti vuonna 1912 Oulunkylään vaatimattomaan taloonsa. Siinä hän asui vuoden 1948 kuolemaansa asti.

(Lähteet: Wikipedia)

 

ALZHEIMER

Omaishoitajapäiväkirjastani keskiviikkona 1.5.2002:

Vapunpäivä meni opetusvideoiden editoinnissa. Kaksi kertaa kävelimme Mairen kanssa puistossa ja ihailimme luonnon heräämistä. Viime vuonna Mairen käsityskyky vihertyvästä luonnosta oli selvästi parempi, mutta kyllä hän nytkin hiukan asiasta ymmärtää. Valkovuokkojen armeijaakin hän näytti kädellään minulle.

Karmea kakkasouvi oli taas tänään. Vatsa ei ole vieläkään kunnossa, vaan aivan liian löysä. Olin jotenkin taas niin tyhmä, etten hoksannut tilannetta. En osaa arvioida, kuinka kauan Maire oli joutunut olemaan märässä. Kakkaa oli joka paikassa. En saanut Mairea vessassa puhtaaksi, joten menimme suihkuun. Onneksi saan kovetetuksi mieleni ja onneksi on kehittynyt tekniikka, joka varmistaa suihkussa käynnin melko helposti. Maire muuten aivan selvästi jollakin tajunnan tasolla tajuaa olevansa sairas. Joka päivä hän taputtelee minua. Ja kiitoksen saaminen jokaisen suihkussa käynnin jälkeen runsaiden taputusten muodossa on aivan varma asia. Huumorikin pelaa: ”Sinä olet syönyt”, hän totesi vatsaani koskettaen viime viikolla jonakin päivänä. Ei tule oikeita sanoja, mutta lempeämpihän tuo ilmaisu oli kuin olisivat olleet sanat: ”Olet liian lihava!”

 

 

ma 6.5.2002                                                    LÄHETE

 

 

 

D1-osaston ihmeidentekijöille

 

Tervehdys Teille!

Ohessa Maire, leikkikoira, dosetti ja normaali muu tilpehööri.

Mairelta tuli tänään aamulla kello 7.30 verta nenästä. Päivällä hän sylkäisi suun täydeltä verta.

Vatsa on ollut kauan löysällä. Oli jo ennen viime käyntiä ja on ollut koko ajan sen jälkeen. Luulen, että estolääketabletti tekee sen. Koettakaa kestää. Ei ole helppoa. Suihkussa voi tulla jo iskujakin. Kyllä ne sitten hymyn alle myöhemmin unohtuvat.

Yöt ovat menneet huonommin, vaikka ei päivisin ole paljoa levätty. Aamupalan jälkeen Maire lepää niin, että nukkuukin ehkä noin puoli tuntia. Eilen illalla hän nousi jatkuvasti istumaan eikä malttanut ryhtyä nukkumaan, vaikka kello oli jo lähes 23. Annoin puolikkaan tablettia unilääkettä (Stilnoct); se auttoi. Aamuisin herää melko aikaisin, yleensä noin kello 6. Myös yöllä herää. Aika usein olen vaihtanut vaipan kello 3:n paikkeilla.

 Nyt vaippa on vaihdettu ja suihkussa käyty kello 12:n jälkeen.

 Kestävyyden toivotuksin

 Kalevi

tiistaina 7.5.2002:                             

Viime perjantaina Mairen Kustaankartanon omahoitaja Heli ja hoitajaystävänsä tulivat etukäteisuhkauksensa mukaan aamulle meille. He antoivat minulle vapaapäivän, ja siivosivat koko päivän. Olin häpeissäni kotimme kunnosta. Koetin selittää, että olen ollut väsynyt. Ei heille olisi tarvinnut selittää; kyllä he ymmärsivät. He olivat tehneet niin siistiä, että mieleni oli sanoinkuvaamattoman hyvä. Ei kukaan voine uskoa, että näin hyviä ihmisiä vielä on olemassa. Annoin heille pullon viiniä ja kätkin lahjapakkaukseen rahakirjekuoren. Rahat he toivat seuraavana päivänä takaisin. ”Emme tulleet tekemään sitä rahasta”, he sanoivat. Kummaltakin asia oli kuitenkin suuri uhraus. Heli oli palkannut lastenhoitajankin kotiin meilläolon ajaksi. Harjoittelen nyt siis vastaanottamisen taitoa. Suureen kiitollisuudenvelkaan tunnen kuitenkin jääneeni.

Omaishoitajatuttava soitti sunnuntaina. Hänen miehensä Alzheimerin tauti on edennyt suurin piirtein samaa vauhtia kuin Mairenkin sairaus. Heillä oli ollut viikon verran vieraana miehen sukulaispariskunta. Hän oli saanut huomautuksia siitä, miten koti ei ollut tarpeeksi hyvässä siivossa. Ei terveiden maailma voi käsittää väsyneen omaishoitajan asemaa ja elämää. Ei kai terveillekään kylään tullessa huomautella siisteyden puutteesta. Kahta kauheampaa ja käsittämättömämpää se on, kun solvauksen kohteena on väsymyksen äärirajoilla elävä, loukkaantumisherkkä ja arka omaishoitaja. Voi niin sanottuja terveitä, miten sairaita he voivatkaan olla! Eipä silti, ymmärtämättömyys on molemminpuolista: en minäkään ymmärrä, miten meitä pidetään kuin spitaalitautisina, joita ei voi lähestyä!

 

keskiviikkona 8.5.2002                

Helatorstain aatto. Hain Mairen Kustaankartanosta. Hän oli hyvin kalpea, tavallista enemmän poissaoleva. Maanantai-iltana oli tullut nenästä verta. Olin illalla 20 vuotta sitten valmistuneen merkonomiluokkani luokkakokouksessa Villa Kivessä Töölön­lahden rannalla. Monta päivää olen murehtinut, miten saan Mairen hoidon järjestetyksi pyhän aattoiltana. Iltapäivällä sain idean. Tilasin illalla taksin, Sinikka-hoitajan kautta tuttavaksi tulleen Anna-Liisan Sipoosta, jäin pois Villa Kiven pihalla, Maire teki taksissa kaupunki sighseeingin runsaan puolen tunnin ajan, jonka jälkeen he tulivat hakemaan minut ja menimme kotiin. Ongelma oli pelko nenän verenvuodosta. Penkille Mairen alle laitettiin vilttimme. Taksille en sanonut mitään, mutta mielessäni käväisi pelko myös epilepsiakohtauksesta. Kaikki oli onneksi kuitenkin mennyt hyvin. Maire oli nähnyt meren, laivoja, tuomiokirkon, junan. Tuomiokirkon nähdessään hän oli sanonut: ”Huh, huh!”.  Radan varressakin oli tullut sana: ”juna”. Vaikka taksilla ajelutta­minen olikin epätavallinen ja erikoinen idea, se toimi hyvin. Maire oli ilmiselvästi onnellinen.

En ole edelleenkään tarpeeksi varovainen esillä olevien esineiden suhteen. Onneksi Maire antoi suustaan pois pitkän suostuttelun jälkeen muovilelun palasen. Hän oli löytänyt pienen muovinuken, katkaissut siltä jalan ja koetti syödä sitä. Kustaankartanosta Mairea hakiessani hän istui jonkun asukkaan paita sylissään ja repi siitä irti nappeja. Onneksi oli ehtinyt saada revityksi vain yhden.

 

helatorstai 9.5.2002

Päivän kohokohta oli se, kun löysin Mairen toisen kadoksissa olleen lempparikengän. Toinen löytyi sattumalta katoamispäivänään muistaakseni leipälaatikosta. Tänään olin menossa kääntämään vihdoin perunamaan. Kun en heti löytänyt saappaitani, otin talvisaappaat maankääntötyöhön. Toisesta talvisaappaasta syvältä työnnettynä löytyi Mairen toinen kenkä.

 

perjantaina 9.5.2002

Heräsin aamulla kello 4 siihen, että Mairelta tuli nenästä runsaasti verta. En muista miten, mutta joka tapauksessa onnistuimme tyrehdyttämään vuodon. Kello 8 heräsin siihen, että Maire istui sängyn reunalla. Pyysin, että hän tulisi vielä hetkeksi lepäämään. Samalla tajusin, että hänellä oli taas runsas verenvuoto.

Alkoi melkoinen taistelu. Painoin kylmällä kääreellä hänen nenäänsä. Jossakin vaiheessa tilanteen tunnuttua toivottomalta, soitin hätäkeskuk­seen. Muutaman hälytysäänen jälkeen se ei vastannut, jolloin päätin jatkaa taistelua. Oikein mikään asento ei tuntunut hyvältä. Mairen vaatteet olivat läpimärät verestä. Verta oli runsaasti myös lattialla, sängyssä, yöpöydällä, tuolilla. Mairen naama ja kädet olivat veren peitossa. Pesin häntä parhaan kykyni mukaan ja painelin nenää kylmällä kääreellä. Soitin uudelleen hätäkeskukseen. Se vastasi melko nopeasti. Vastaaja kysyi, missä asennossa Maire on. Kerroin ylpeänä saaneeni hänet juuri lattialle makaamaan ja tyynyn pään alle. ”Se on pahin mahdollinen asento”, sanoi ääni. ”Verta menee nieluun ja vatsaan ja hänelle tulee paha olo.” Sanoin verenvuodon kahta pientä taukoa lukuun ottamatta jatkuneen kauan yli puoli tuntia. Hätäkeskus lupasi lähettää kiireettömän ambulanssin.

Odottavan aika on pitkä, kun koko pitkälti yli puolen tunnin ajan Mairen nenä vuoti verta. Olimme ensin WC:ssä, sitten Maire halusi ulos. Hienoa, että halusi, koska viileä ulkoilma teki hyvää. Painoin kylmällä kääreellä sekä nenästä että niskasta. Kädet tuntuivat välillä loppuvan kesken, kun lisäksi piti koettaa kuivata nenästä tulevaa verta ja kun talous- sekä WC-paperirullista toinen toisensa jälkeen piti koettaa saada revityksi paperia.

Maire oksensi ulkoportaille kolme kertaa runsain määrin verta. Se oli käsittääkseni todella helpottavaa hänelle. Niin ei kai päässyt muodostumaan pahaa oloa, kun runsas veri nielusta ja alempaa tuli pois. Suurin ongelma pitkän aikaa olikin se, että Mairen suu täyttyi verestä ja hän ei suostunut sylkemään sitä pois, eikä tiennyt, mitä sille olisi pitänyt tehdä.

Itselläni oli hammaslääkäri kello 10.30 ja työpaikan esimiehen kanssa käytävä kehityskeskustelu 11.30. Olin ollut ymmälläni, miten järjestäisin Mairen hoidon. Onneksi serkkuni vaimo, Sinikka-hoitaja, ei ollut kotona, koska hänen tulonsa ei olisi ollut oikea ratkaisu hänen pitkän matkansa vuoksi. Nyt ambulanssimiehistö ja korvaklinikka hoitivat Mairen. Maire odotti kiltisti korvaklinikalla odotustilan syvennyksessä olevassa sängyssä, kun menin häntä hakemaan. Oli kuulemma kaivannut Kalevia. Ihmeellistä, että muisti oli toiminut niin hyvin. Ihmeellistä oli myös se, että lääkäri oli voinut onnistua polttamaan Mairen nenän verisuonet. Diapamin avulla se oli kuulemma onnistunut hyvin.

Kun olin saanut siivotuksi kotimme verestä, olimme molemmat varsin onnellisia. Ulkoportaille jäi hyytynyttä verta. Ehkä se sieltä sateissa ja ajan kulumisen myötä liukenee. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ristin käteni kiitokseksi siitäkin, että tämänpäiväinen hässäkkä ei tapahtunut toissailtana Anna-Liisan taksissa.

 

lauantaina 11.5.2002

Kävimme iltapäivällä tytär-Sarin luona etukäteisäitienpäiväkäyn­nillä. Poika-Vesa ei ehtinyt mukaan, kun hänellä oli istutustöitä.

sunnuntaina 12.5.

Kalevilta                                                     LÄHETE

 

                                                                   12.5.2002

 

 D1-suojelusenkeleillemme!

Kiitos, että Maire saa taas tulla suojelukseenne. Perjantaina en saanut millään konstilla verenvuotoa loppumaan nenän vasem­masta sieraimesta. Verta tuli ensin yöllä ja sitten aamulla yli tunnin ajan. Korvaklinikalla auttoivat poltto-operaatiolla, joten riski verenjuoksuun lienee nyt vähäisempi. Kuuma kahvi ja ties mitä on nyt sitten välttelylistalla oheisen hoito-ohjeen mukaan. Dosetin lisäksi oheistan myös ohjeen edellyttämiä A-vita-tippoja. En ole onnistunut niitä montakaan kertaa laittamaan. Lycka till!

Oheistan dosetin, koirun ja hiukan varavaatteita. Mairen meikki­pussia deodorantteineen en löytänyt; ehkä se jäi viime käynniltä Teille.

Mairen vatsa on toiminut viimeksi perjantaina iltapäivällä vaipan kautta. Silloinkin oli melko löysä. Anteeksi, etten ole saanut aikaan ostaa uutta estolääkettä, vaan olen antanut mehun joukossa vanhaa (Hipeksal). Ehkä olen väärässä, mutta kun mitään muuta muutosta kuin estolääkkeen vaihdos ei ollut, ja kun vatsa meni katastrofaalisen löysäksi, annoin vanhaa turvallista – ja ehkä tehotonta? Aamuisen Primaspan-pillerinkin jätin sairaala­käynnin jälkeen pois, kun en ollut varma, ohentaako se ehkä verta.

Kiitos, jos Teillä on mahdollisuus suihkuttaa Maire esimerkiksi maanantaina. Ohjeen mukaan saunahan on vältettävä paikka. Eipä suihkutuskaan ole välttämätön. Mairella on päällään korvaklinikan aluspaita, jonka olen heille luvannut palauttaa.

Haen Mairen kotiin tiistaina kello 12.30:n jälkeen sikäli kuin Luoja suo elonpäiviä. Mairella on hammaslääkäri kello 13. 

Pissa tuli ja vaippa vaihdettiin kello 8.20.

Kaiken Hyvän toivotuksin, kiitoksin

Kalevi

                                           

 

keskiviikko 15.5.2002

Mairen autoon meno eilen Kustaankartanosta lähtiessämme oli todella vaikeaa. Sain hänet pitkän koettamisen ja takkuamisen jälkeen takapenkille selällään pitkälleen ja siitä nostetuksi istumaan. Myös tänään autoon meno oli tavallista vaikeampaa. Autosta poistulo on hiukan helpompaa. Se vaatii vain aikaa; välillä Maire laittaa auton oven kiinni, mutta aina on ainakin viiveellä päästy autosta ulos.

Hammaslääkäri totesi, että rautanapin ja leikkikalusta saadun muovin syöminen ovat ottaneet lähinnä etuhampaiden purupinnan päälle. Ne saatiin kohtuullisesti hiotuksi.

Tänään olin lapsenlapsi Valtterin kanssa vajaan tunnin leikkipuistossa. Ensin Maire koetti pari kertaa lähteä omille teilleen, mutta avara näköala oli minun puolellani. Valtteri odotteli pari kertaa sen ajan, kuin noudin mamman takaisin. Sitten mamma rauhoittuikin istumaan leikkikentällä olleen pöydän viereen. Kokonaisuutemme onnistui varsin somasti. Valtteri katsoi mammaa yhtä ihaillen kuin isoveljensä Aleksi hänen iäissään. Myös mamma katseli hellyttävästi Valtteria. Minusta tuntuu, että Mairekin sai tyydytetyksi jotakin hoivaviettiään, kun hän ihaili Valtteria. ”Niin pieni!”, sanoi Maire kahteen otteeseen.

 

sunnuntai 19.5.2002

Toissailtana WC-käynti onnistui ensin ihan hyvin, mutta sitten tuli vastoinkäyminen. Sanoin Mairelle pyyhkimisen ja pesun jälkeen, että ”kaikki hyvin, nouse vain; minä haen pikkuripauksen lääkettä”. Keittiöön kuuluin aivan kuin pissa olisi tullut uudelleen. Menin tarkistamaan tilanteen. Maire oli ottanut pöntöstä kaikki paperit pois ja oli puristellut ne kuiviksi. Käsien pesullahan siitä selvittiin. Valvontani vain ei ollut tarpeeksi tehokasta. Tänään iltapäiväkävelyltä tullessamme Maire joi pienestä kukkamaljakosta vettä. Olin heittänyt valkovuokot pois ja jättänyt veden. Taas turhaa huolimattomuuttani.

Olin laskenut Mairen vaipat väärin. Olisi pitänyt perjantaina hakea vaippoja lisää, mutta en ollut havainnut tai laskenut tilannetta oikein. Yön yli olisi riittänyt, mutta aamuvaippaa ei enää olisi ollut. Jälleen kerran turvauduin Kustaankartanon apuun. Onneksi oli tuttu hoitaja työvuorossa. Hän lainasi meille vaippoja niin, että selviydymme, kunnes saamme lisätoimituksen ensi viikolla. Tilasin vaipat taas kerran liian myöhään.

Meidän tapauksessamme voi muuten käydä niin, että Maire pysyisi kotihoidettavassa kunnossa, mutta minun terveyteni saattaa pettää. Kirjoitin viime pakinassani Munkinseudun Aluesanomiin erilaisista fobioista. Hiljan hammaslääkärillä käydessäni sain merkillisen pakokauhukohtauksen. Oli pakko päästä tuolista pois. Toissa yönä koin vielä kauheamman fobian. Heräsin siihen, että minulla on ahtaan paikan kammo. Ja se oli totta. En pystynyt olemaan sängyssä; oli pakko päästä jalkeille. Ahtaan paikan kammo ei silti kaikonnut. Avasin keittiön ikkunan ja hengitin syvään raikasta yöilmaa. Ei auttanut. Oli valtava hätä päästä pois sisätiloista. En kuitenkaan saanut ulko-ovea auki, kun avain oli hukassa. Sisäpihalle en halunnut mennä, koska ulosmeno sitä kautta olisi aiheuttanut hämminkiä naapurin koiralle. Otin rauhoittavaa lääkettä, avasin uudelleen ikkunan ja hengitin syvään. Vähitellen kauhea olo meni ohi. Se oli kyllä kammottavampaa kuin mitä pystyn kertomaan.

 

tiistai 28.5.2002

Luulin kauan sitten tekemämme Ruotsin matkamme olleen viimeisen. Kun lapsenlapsi Stinalla oli sunnuntaina konfirmaatio, ja kun uskoin hänelle olevan tärkeää, että mormor ja "morfar" ovat mukana, lähdimme. Onneksi Solvallassa oli ravit, joiden takia lennot ja Viking olivat täynnä. Saimme kohtuuhinnalla Siljalta hytin, jossa oli kaksi sänkyä lattialla samalla tasolla.

Matka meni yllättävän hyvin. Kaikki, mikä meni huonosti, johtui yksinomaan minusta. Mennessämme kadotin kai lukuisien tietöiden johdosta E20S-tien ja ajoin pidempää reittiä eli Nynäshamnin tietä pitkin. Takaisin tullessamme en ymmärtänyt uudenlaista tienviittaa, vaan luulin sen olevan ennakkotiedon satamaan. Olisi pitänyt kuitenkin kääntyä heti. Ja kun emme kääntyneet, olimme moottoritiellä matkalla poispäin satamasta. Kaiken lisäksi en ymmärtänyt tilannetta heti, vaan odotin ”lopullista” sataman kylttiä.

Kun vihdoin pääsin pois moottoritieltä, aloin kysyä ahkerasti neuvoa satamaan. Aika alkoi käydä vähiin. ”Virallisen” satamaan tuloajan olimme ylittäneet jo lähes puoli tuntia, kun sain neuvon, että ”tuohon viereiselle linja-autopysäkille tulee pian bussi numero 1; se menee satamaan, joten aja sen perässä. Niinpä kurvailin pari kilometriä bussin perässä bussikaistoja pitkin ja pysähdyin uskollisesti sen perään pysäkeillä. Sitten pysähdys alkoi kestää tuskastuttavan pitkän ajan. Nousin autosta todetakseni, että bussi seisoo päätepysäkillä. Kysyin kuljettajalta, miten pääsen satamaan. ”Seuraavasta kulmasta oikealle, seuraavasta kulmasta vasempaan ja sitten loppumatkan suoraan” –neuvo oli minulle tarpeeksi yksinkertainen.

Muutaman kilometrin matkalla välillä tosin usko ainakin kerran hiipui, mutta palasi uudelleen, kun havaitsin välillä pimentoon jääneet sataman kyltit. Olimme runsaat 20 minuuttia ennen laivan lähtöä laivassa. Meidän jälkeemme tuli vielä kaksi autoa. Onneksi ne eivät ajaneet taaksemme, vaan pääsimme jonon viimeiseksi. Se oli onneksemme seuraavana aamuna. Lähdin nimittäin aamulla hytistä Mairen kanssa liian myöhään. Meidän piti tulla muutama kerros laivan takaosasta alaspäin, kävellä laivan etuosaan ja taas mennä muutama kerros alaspäin. Kun olin vienyt tavarat autoon, reitti oli nopea, mutta kun tulimme Mairen kanssa, tungos oli hirvittävä. Olin ilmeisesti niin hermostunut, että se tarttui Maireen. En saanut häntä istumaan autoon. Maire ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Sain hänet kerran autoon, mutta hän meni takapenkille vatsalleen ja käsi jäi pahasti alle.

Pelkäsin Mairen valituksista päätellen, että jokin luu kädestä murtui. Ei kuitenkaan mitään pahaa tapahtunut. Kun yltä päältä hiessä ja tärisevänä ponnistin ja pinnistin kaikkeni rauhoittuakseni, sain Mairen ohjatuksi istumaan. Niin poistuimme kauan muiden henkilöautojen jälkeen kuorma-autojen joukossa laivalta. Kukaan ei meihin kiinnittänyt negatiivista huomiota. Olin taas kerran huonolla omallatunnolla, kun hermoni eivät olleet pitäneet.

Laivassa kaikki meni täydellisesti. Meillä oli runsaat eväät mukana, joten emme käyneet laivassa syömässä. Hiukan hain paluumatkalla yhdestä ruokalasta evästäydennystä. Menomatkalla nautimme termospulloista kaakaota ja kahvia, tulomatkaa varten saimme termospulloon uutta kahvia tytär-Pirjolta. Sekä meno- että tulomatkalla olimme hetken aikaa tanssimassa. Menomatkalla minulle tuli itku onnesta, kun en voinut käsittää, että me tanssimme. Paremmin olisi mennyt, jos olisin huomannut kappaleiden olevan valsseja. Huomasin vasta ihan lopuksi. Silti meillä meni hyvin. Tulomatkalla tanssimme päättyi siihen, että Maire pisti kätensä takin taskuuni, sai sieltä tukun kuitteja ja setelirahaa, joita piti lähteä tanssialueen reunalle tutkimaan. Olimme kuitenkin onnelliset.

 

torstaina 30.5.2002

Tavaroita on alkanut pudota käsistäni entistä useammin. Jotain hermoperäistä oiretta sekin ilmentää.

Eilen aamulla herätessämme Maire vapisi kauttaaltaan. Koko päivän ilmeni vapinaa, jota ei ole aikaisemmin ollut. Ilmeni myös tavallista voimakkaampia koko kehon ”nykäyksiä”. Ehkä tuo kaikki liittyy epilepsiaan. Maire on ollut sekä eilen että tänään myös varsin kalpea. Jotenkin tuntuu, että Ruotsin matka vei kuntoa alaspäin. Toisaalta on ollut lämpimiä päiviä, jotka ovat rasittavia. Yöt ovat menneet huonosti. Ajattelin, että unilääkekin voi tehdä pahaa, ja jätin sen kahtena yönä antamatta. Molemmat yöt ovat kuitenkin olleet rankkoja. Maire on herännyt molempina öinä sekä kello 3 että kello 5. Tänään vaippa oli kello 5 jo varsin märkä, joten sen vaihto oli tarpeen.

PAPPA PAKINOI

MESTARILLISUUTTA

 

Kyllä elämä on ihmeellistä! Olethan sinäkin rakas lukijani huomannut sen, olethan?! Mieleeni on jäänyt puukirkon papin eli Matti Hakkaraisen eläkkeelle lähtöpäivänään pitämästä saarnasta hänen muistelonsa kouluajoilta. Opettaja oli kehottanut: ”Älkää pojat koskaan tulko niin vanhoiksi, että lakkaatte ihmettelemästä!”

 

Elämän ihmeellisyys, merkillisyys ja haastavuus on pienoiskoossa Keskon pääjohtajana aikoinaan olleen Ilmo Nurmelan muistelmakirjassa olleessa mietiskelyssä.  Hän kertoi, että nuorena hänellä oli kova halu matkustaa ja hänellä olisi ollut aikaakin siihen, mutta hänellä ei ollut rahaa matkustamiseen. Keskon pääjohtajana ollessaan hänellä oli edelleen kova halu matkustaa ja hänellä olisi ollut siihen rahaakin, mutta hänellä ei ollut aikaa. Eläkkeelle päästyään hänellä olisi ollut aikaa matkustamiseen ja hänellä olisi ollut siihen rahaa, mutta hänellä ei ollut enää halua matkustaa. Tuossa muistelossa on jotakin kovin pätevää elämän haasteellisuudesta yleisestikin. Ja elämisen taitoa on osata oikein ja myönteisesti kohdata tuollainen haasteellisuus.

 

Pappa on vanhemmiten huomannut itsessään erään harmittavan ominaisuuden. Ärsyyntyneisyyskynnys on madaltunut varsin selvästi. Sen huomaa esimerkiksi liikenteessä. Kymmenen vuotta sitten en edes havainnut autokoulun autoja liikenteessä. Nyt niitä tuppaa olemaan kiusaksi asti töppäilemässä ja tupeksimassa pappa-mestariajajan tiellä. Ja sivuitse ajaa pahoja kaahareita ohitse, peruutuspeilistäkin näkyy virheitä tekeviä autoilijoita. Merkillistä, että keskelle on sattunutkin yksi mestariautoilija, kun edessä, takana ja sivulla on mänttejä ja pällejä. Olisikohan eräs elämän keskeisistä taidoista sekin, että osaa syvällisesti ymmärtää ihmisten tekojen epätäydellisen luonteen. Ja sen, että kaikkinainen taito vaatii harjoittelua ja että varsinkin harjoitteluvaiheessa teot ovat vasta hioutumassa - toivottavasti - mestarillisiksi.

 

Ihmisen ikä ei muuten ole mestarillisuuden mitta. Sydämensivistyskin voi puuttua kahdeksankymppiseltä ja sitä voi olla vaikkapa kolmivuotiaassa. Lapsenlapsissaan pappa on havainnut nokkeluutta ja sutjakkuutta, jota pappa lähes kadehtii. Vitsejäkin he osaavat. Seitsenvuotias Laura kertoi papalle hiihtolomavierailullaan seuraavan vitsin: ”Punkkarijoukko ja vanha mummo kohtasivat kylän raitilla. Yksi punkkareista kysyi mummolta: ´Etpä taida tietää, mitä me olemme?´ Tähän mummo vastasi: ´En tiedäkään, mutta kun pääsen kotiin, katson lintukirjasta.” Ja fiksuja lapsenlapsiahan maailma on täynnänsä. Kahvibaarissa kuulin naapuripöydän noin kolmivuotiaan lapsen ja hänen ukkinsa keskustelun. Seinällä oli mateen kuva. Vaari kysyi: ”Tiedätkö Matti, mikä on made?” Kolmivuotias vastasi: ”Kyllä. Se on tehty.”

 

Alavilla mailla hallan vaara.

Vasta tehty vasta se vasta vasta on.

Olen usein koettanut samastua ulkomaalaisiin, jotka opettelevat suomen kieltä. Silloin tällöin pitää suomea äidinkielenään puhuvanakin jäädä ihmettelemään jonkin sanan tai lauseen merkitystä. Vuotien tekeminen esimerkiksi ihmetytti lehtiotsikkona hiljan. (Tuo tie rakennetaan kai Vuosaareen.) Samoin se, kun johonkin asiaan ei ole puututtu. Tai kun lapsen löytämiseksi tehtiin kaikki voitava suuret-sinnöissä. Rakas lukija, maistelepa sanaa olankohautus. Olanko hautus! On suomi silti kaunis kieli. Lapsuudessani sanottiin, että maailman kaunein lause kuuluu näin: ”Alavilla mailla hallan vaara”. Eikö joku sanoittaja voisi rakentaa sen ympärille meille euroviisua!?

Pappa ja mamma hoitivat aikoinaan muutaman vuoden sipoonruotsia puhuvaa kasvattipoikaa Juhaa. Mielenkiintoinen kieli tuo sipoonruotsikin. Muistan kerran, kun kasvattipoikamme auto oli rikki ja hän soitti autokorjaamoon tiedustellen ”Finns det något perävika där?”

Puututtu-sanasta tulee helposti mieleen tuttu puu. Ja tästä sanaleikistä papan mieleen tulee toinen vastaava sanaleikki. Olenhan kertonut, että kävin tutkituttamassa lääkärissä huonoa muistiani. Tuloksia odotellessani ajattelin ilmoittaa työpaikalle eläkkeelle siirtymisestäni sanomalla, että nyt syynätään eläkkeelle pääsyn mahdollisuutta ja pääsyy eläkkeelle pääsyyn on syy päässä. Kävi vain niin, ettei lääketiede löytänyt virallista syytä papan päästä. Lääkäri siis päätti syystä, ettei pappaa eläkkeelle päästä.

Näin ollen papan eläkkeelle pääsyn laita on aivan samoin kuin monen menossa olevan työprojektinkin. Pappa pääsee eläkkeelle torstaina. Samoin papan moni työprojekti valmistuu torstaina. Vuotta vain ei ole tiedossa. Pitää vuottaa. Siis odottaa. Ihan myönteisellä mielellä pappa odottaa. Odottaessa on mukava etsiä kadoksissa olevia papereita ja luoda uusia järjestelmiä sen takaamiseksi, että paperit eivät menisi vääriin paikkoihin. Toistaiseksi ei ole vedenpitävää, vattenhållande järjestelmää löytynyt. Jos joku sellaisen järjestelmän, system, keksisi, voisi liikeidean ympärille mitä ilmeisimmin rakentaa menestyvän yhtiön, bolaget. Ruotsissahan on Systembolaget, viinakauppa på finska.

Pappa on helpotuksekseen havainnut, ettei ole ainoa ihminen maailmassa, joka hukkaa papereitaan. Kyllä niin näyttää käyvän silloin tällöin nuoremmillekin. Lohdutukseksi voi luoda ajatelmia. Ne synnyttävät positiivista ajattelua. Vaikka elämässä kävisi miten huonosti tahansa, voi lohduttautua sanomalla, että hyvä, kun ei käynyt vielä huonommin. Paperien katoamiseen liittyvä papan aforismi kuuluu näin: ”Jos minulla on vain yksi paperi, on melko epätodennäköistä, että se katoaa. Mutta jos minulla on tuhat paperia, on todennäköistä, että aina on vähintään yksi paperi hukassa.” Pitää iloita niistä lukuisista tallella olevista.

 


LAINATARINA

Kuuntelin jokin aika sitten iltahartauden Radio 1:stä. Iltahartauden piti Virtain ev.lut seurakunnan kirkkoherra Hannu Haukkala. Hän kertoi kolme vuosikymmentä sitten kuulleensa ystävältään, nuoriso-ohjaaja Karilta Jaskasta kertovan seuraavankaltaisen tarinan:

"Kari tunsi erään Jaskan, joka oli jo lapsena rukoillut joka ilta iltarukouksen. Samoin hän teki nuorukaisena, keski-iässä ja vanhuksena.

Jaskan iltarukous oli aina sama. Se kuului näin: ´Rakas Jeesus, minä olen Jaska.´ Näillä yksinkertaisilla sanoilla hän oli rukoillut siis koko elämänsä ajan iltaisin.

Sitten kun Jaska varttui senioriksi, aika vanhaksi jo, hän meni eräänä iltana vuoteeseensa yöunelle. Jaska ei tiennyt, että tuosta nukkumaanmenosta tuli hänen elämänsä viimeinen.

Juuri kun Jaska oli henkäisemässä aloittaakseen tutun iltarukouksensa, hän kuuli äänen sanovan: ´Rakas Jaska, minä olen Jeesus.´"

Jaskalle rakas Jeesus oli tullut noutamaan Jeesukselle rakasta Jaskaa.

 

 

TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

ISON KIRJAN SANANLASKUJEN KIRJASTA

Luvun 18

jae 4: Syvä kuin meri on harkittu puhe,
virraksi paisuu viisauden lähde.

18:9 Joka hoitaa työnsä veltosti,
on vahingontekijän veli.

18:24 Paljon ystäviä - vähän ystävyyttä,
tosi ystävä on enemmän kuin veli.

TOTUUKSIA KANSAN SUUSTA

Parempi karvas totuus kuin makea valhe.

Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Kyllä elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään.

TOTUUS LÄÄKÄRIN SUUSTA

Istu vähemmän, niin voit paremmin. 

(Ainakin osa lääketieteen viisaista sanoo, että tuolissa istujien on noustava ylös vähintään kaksi kertaa tunnissa. Varmaan samaa tarkoittaa maallikon sana: "Pylly ylös tuolista pidentää elämää." Sanat voisivat olla vaikkapa aivotutkijalta tai Kalevilta.)

TOUKOKUUN KALENTERIASIAA

1.5. Vappu eli suomalaisen työn päivä  

9.5. Eurooppa-päivä 

12.5. Äitienpäivä ja myös J.V. Snellmanin päivä eli suomalaisuuden päivä

 19.5. Kaatuneitten muistopäivä 

26.5. Europarlamenttivaalit  

YK:n TEEMAPÄIVIÄ

pe  3.5. Lehdistönvapauden päivä

ke  8.5. Toisen maailmansodan uhrien muistopäivä

la 11.5. Maailman muuttolintujen päivä

ke 15.5. Kansainvälinen perheiden päivä

pe 17.5. Maailman tietoyhteiskuntapäivä

ti  21.5. Maailman kulttuurien monimuotoisuuden ja kehityksen päivä

ke 22.5. Luonnon monimuotoisuuden päivä

ke 29.5. Kansainvälinen rauhanturvaajien päivä

pe 31.5. Kansainvälinen tupakaton päivä 

MUITA PÄIVIÄ JA TAPAHTUMIA

torstai 30.5. Helatorstai

TÄYSIKUU lauantaina 18.5.

Aiheeseen liittyvä kuva

KIRKKOVUODEN TOUKOKUUN SUNNUNTAIT evl.fi-sivuston mukaan

Sunnuntai 05.05.2019

2. sunnuntai pääsiäisestä

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Ydinasia: Hyvä paimen 

Tätä pyhäpäivää sanotaan Hyvän paimenen sunnuntaiksi. Jeesus on hyvä paimen ja myös ylin paimen. Apujoukkoina ovat opetuslapset.

Sunnuntai 12.05.2019

3. sunnuntai pääsiäisestä

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Ydinasia: Jumalan kansan koti-ikävä

Keskeisiä sanoja ovat iloitseminen ja riemuitseminen. Jeesushan on voittanut kuoleman. Kristityt kääntävät katseensa uuteen elämään taivaassa. Jeesus on mennyt valmistamaan sinne omilleen sijaa.

 

Sunnuntai 19.05.2019

4. sunnuntai pääsiäisestä

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Tämän sunnuntain keskeinen lauseke: Taivaan kansalaisena maailmassa. Tämäkin sunnuntai kuuluu pääsiäisajan ”iloisten ja riemuisien” sunnuntaiden ketjuun. Kristityt saavat elää kolmiyhteisen Jumalan suojeluksessa taivaan kansalaisina maailmassa.

 

Sunnuntai 26.05.2019

5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai)

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Rukoussunnuntain keskeinen lauseke: Sydämen puhetta Jumalan kanssa. Tämän sunnuntain teksteissä puhutaan siitä, mitä rukous on ja mitä lupauksia siihen sisältyy.

 

Torstai 30.05.2019

Helatorstai

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Helatorstain kaksi tärkeintä sanaa ovat Korotettu Herra. Helatorstaihan on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä.

Päivän aihe ja ajankohta, 40 päivää pääsiäisestä, on saatu Apostolien teoista (1:6-14)

TOIVON TOIVOTUS

Vihreä on toivon väri.

Voi, kunpa saisimme imetyksi luonnon vihertymisen ihmeestä itseemme toivoa. Se antakoon syvälle aivoihimme iloisen sanoman, jossa lukee: TOIVOA ON!

t. Kalevi

Tervetuloa huhtikuu, kevään perinteinen aloittaja!

Maanantai 1.4.2019 - Kalevi Suojanen

ELÄMÄÄ

Lienee niin, että meille kevään ylenpalttisille ihailijoille maaliskuun loppu ja huhtikuun alku ovat "hetkiä ennen hunajaa". Nalle Puhille se kai oli kaikkein korkein ja tärkein hetki. Sen jälkeenhän hunaja alkoi vähetä.

Toivotan itse kullekin säädylle hyviä hetkiä ennen hunajaa. Elo riemuineen ja murheineen on nykyhuhtikuussakin myönteisellä tavalla jännittävää. Eihän sitä näinä ilmastonmuutosaikoina tiedä, mitä, missä ja milloin nykyluonnonvoimat tarjoilevat. Mutta eiköhän toki hunajaista aikaa ole tulossa. Kun pölyttäjistäkin alkaa olla pula, pitänee ennen pitkää vain kuvitella hunajaa syntyväksi mielissämme.

Mahdollisimman ja mahdottoman hyvää huhtikuuta toivotan. Kuten maaliskuuta odotellessa kirjoitin, vanha kansa sanoi, että "maaliskuu maan näyttää, huhtikuu huhteleepi". Se huhteleepi lumet maasta ja jäät vedestä. Voi, kunpa voisimme huhtikuun myötä valon ja vihreyden lisääntymisen myötä itsekin herätä pimeydestä valoon. Jos siihen pystymme, menemme eteenpäin entistä virkeämpinä valoisella, iloisella ja toivorikkaalla mielellä. Jos tuossa onnistumme, kokonaisolomme on kiitollisuudenkin täyttämänä elämänhalua ja voimaa täynnä. Niin käyköön. Vai käykö? Saattaa onnistua, mutta eihän tämä olisi ihmiselämää, jos ei jostain tule välihin kuoppia ja mutkia matkalle. Kilvoitellaan, kilvoitellaan kovasti, mutta ei hampaat irvessä, vaan hymy huulilla.

Saima Harmajakin kilvoitteli aikoinaan. Kaksi huomaa enemmän kuin yksi. Minä ajattelin edellä tekstissä huhtikuun osalta vain - Nalle Puhin lisäksi - ihmistä. Runoilija, kirjailija Saima ajatteli asia myös maan kannalta. Kevätmasennus lienee osalle ihmisistäkin melko yleistä, mutta maapohjalla on yksiselitteisen vaikeaa. Seuraavaksi tulevan runon tekstissä runoilijamestari toteaa maan kannalta huhtikuun kohtaamisesta seuraavaa: "On vaikein aika maan. Nyt kevät itkee luomistuskissaan."

Kuvahaun tulos haulle Saima Harmaja

Saima Harmaja (kuva: Wikipedia)

 

RUNONAMIA

Huhtikuu

On väsynyt ja harmaa maa.
Ja märkää lunta putoaa.
Ja yli meren aution
soi tuulen laulu lohduton.
On huhtikuu. On vaikein aika maan.
Nyt kevät itkee luomistuskissaan.

Oi, tiedättehän, se voittain taistelun
taas nostaa valtikkansa lumotun.
Ja kyyneleissään hymyy huhtikuu,
– käy päivä esiin, multa kirkastuu,
ja yli mullan kuultaa vihreys,
soi ihmeellisen tuulen hengitys.
Oi, tiedättehän, ei kevät hyljätä
voi ketään, joll’ on kevään ikävä.

Ja kuitenkin: se säikkyvä,
se uusi, hento elämä,
se, joka puissa mullassa
nyt sykkii kohti valoa,
ja jolle viima ulapan
on niinkuin viesti kuoleman,
se vieno, joka palelee
ja värisee ja vapisee,
– oi, jaksaako se yhä odottaa,
siks’ kunnes auringossa herää maa?

Oi, tietääkö se kaikkein viluisin
sen vapahtavan, minkä minäkin?
Oi, tietääkö se arka, vaalea:
ei kevään rakkaus voi sammua.
Ei yhtään ikävöivää päällä maan
voi kevät jättää, oi, ei milloinkaan!
Ei ketään, joka kaipaa kylliksi,
sen tiedän – enkö sitä tietäisi!

Saima Rauha Maria Harmajasta vielä muutama sana:

Hän oli suomalainen kirjailija ja runoilija. Saima Harmaja olisi varmaan voinut nousta vaikka aivan ykköseksi, jos hän olisi ehtinyt tehdä runoja lisää. Hänen lemppariaiheitaan olivat elämä ja kuolema. Voiko sen laajempaa ja mielenkiintoisempaa aihepiiriä olla! Siinähän on kaikki - ja vielä enemmän.

Mutta Saima Harmajalta loppui aika kesken. Hän kuoli nuorena. Edes 24 ikävuotta ei ehtinyt täyttyä hänen elämässään: 8.5.1913 - 21.4.1937. Helsinki oli hänen sekä synnyin- että kuolinkaupunkinsa.

Edellä oleva "Huhtikuu" sisältyi hänen ensimmäisen runokokoelmakirjaansa. Se ilmestyi vuonna 1932 ja koko esikoisteoksensa otsikkokin oli ja on Huhtikuu.


ALZHEIMER

Omaishoitajan päiväkirjastani 2.4.2002:               

Olimme toissapäivänä eli ensimmäisenä pääsiäispäivänä lapsenlapsen 18-vuotissyntymäpäivillä Espoossa. Maire näki lapsensa Sarin ja Vesan sekä nuoruudestaan asti tutun Annikki-tädin Ruotsista. Kun lähdimme pois, tuli Mairelle ennen ulko-ovea kyyneleet silmiin ja hän kääntyi takaisin sisälle. Hänen tuli ikävä läheisiään. Vesa ohjasi hänet takaisin ulko-ovelle sanoen: ”Mene Kalevin kanssa. Kalevi pitää Sinusta huolen.”

 

Minusta tuntuu, että käyntimme jätti jonkin melankolisen jäljen Mairen ajatuksiin ja syvälle sieluun asti. Vaikka vatsatauti onkin ollut monta päivää vaivana, on Maire ehkä sekin huomioon ottamatta ollut hymytön ja surullinen.

 

Sisar-Irma kävi luonamme viime lauantaina. Maire katsoi minuun ja pudisti päätään. Hän ei hyväksynyt Irmaa hyväksi. Tulin surulliseksi. Kun olimme ennen Ninan synttäreille menoa Mairen osastolla Kustaankartanossa Mairen erään asukastoverin 90-vuotispäivillä, ja ohjasin Mairea ulko-ovelle, koska aikataulumme edellytti jo lähtemistä, katsoi Maire hoitaja-Heliä päin ja pudisti päätään. Ihan kuin Maire ei olisi hyväksynyt minuakaan. Tulin surulliseksi.

 

Ajattelin tänään sairaasti, että niinköhän lienee Kustaankartano määrännyt antibioottikuurin, että tietäisin, minkälaista on toden paikan tullen olla omaishoitajana. No, eivät tietenkään ole sen takia, vaan virtsatietulehduksen takia. Mutta vaikka Maire ottaa kiltisti ripulia vastaan lääkettä, ei se kovinkaan paljon auta. Vaihdamme vaippaa runsaan kolmen tunnin välein. Yöllä tosin on yksi kuuden tunnin väli. Sitä paitsi jotenkin ihmeesti vatsasairaus tarttui toissapäivänä myös minuun. Kahden ihmisen perheessä on kaksi ripulissa. Olemme syöneet kolmeen päivään todella vähän. Maire on mennyt huonompaan kuntoon.

Kaiken lisäksi pitkästä aikaa poltin nukkumaan mennessä proppuni. En saanut hyvällä enkä pahalla Mairea istumaan iltapissalle. Menetin malttini ja aloin itkeä kovaan ääneen. Sain kuitenkin vaihdetuksi kuivan vaipan ja yöpuvun housut. Laitoin Mairen nukkumaan odottamaan vatsan toimimista. Nyt tulee keskiyö; melko varmasti vatsa toimii runsaan tunnin kuluttua.

 

Kovasti pyysin Mairelta anteeksi. Aika varmaa on, ettei Mairella ole pienintäkään muistikuvaa siitä, mitä pyysin anteeksi. Silti mietin, jäikö asiasta jälki aivoihin. Muiden läheisten rinnalla olin jo toissapäivänä ”jäänyt huonommaksi”. Nyt olin sitten vielä lisäksi hänelle vihainen. Tilanne on vaikea. Täytyy vain toivoa, että kaikki menee ”normaalin” dementia­kaavan mukaan eli että asia unohtuu täydellisesti. Silti tuli mieleen tosikertomus dementiaa sairastavasta vaimosta, joka joutui aina pakokauhun valtaan, kun hänen aviomiehensä tuli häntä vanhainkodin vuoteen viereen katsomaan. Sanottiin sen johtuneen miehen väkivaltaisuudesta heidän avioliitossaan. Mietin vain, että mies on omaishoitajana voinut saada niin kovia aggressiokohtauksia, että on lyönyt vaimoaan. Minä halusin lähinnä lyödä omaa päätäni seinään tämäniltaisessa ”kohtauksessani”, mutta silti voin suurin piirtein ymmärtää tuota miestä. Ja olla hänen puolestaan todella surullinen. Ei ole maailma armelias.

 

3.4.2002

Eilen nukkumaan mennessäni koin taas uuden fobian muodon. Kuvittelin vakaasti, että minulla on kurkkusyöpä, ja että puhekyky meni leikkausten myötä. Tunsin suurta pakokauhua. Oli pakko nousta sängystä. Hetken ylhäällä oltuani rauhoituin, kun hoksasin itse väsyneenä keksineen fobiatunteeni.

 

Aamulla Maire hymyili herätessään minulle entiseen tapaan. Hyvin nopeasti ilme kuitenkin tuli totiseksi. Jotakin pientä oli ehkä jäänyt alitajuntaan eilisiltaisesta hermopurkauksestani. Päivän mittaan tilanne kuitenkin tasoittui ainakin lähes entisekseen. Vertailu on vaikeaa sen vuoksi, että vatsataudin takia syöntimme on ollut kolmen päivän ajan hyvin minimaalista. Nyt on lääkekuuri loppu, joten voinemme vähitellen palautua entiseen ruokailukulttuuriimme.

 

Pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi se, että Maire alkaisi pelätä minua. Toivon ja uskon kuitenkin, että meillä lähes sataprosenttisesti vallitseva leppoisa henkinen ilmasto estää pelon muodostuvan. Ja jos joskus taas ”hermoni repeävät”, on vain luotettava siihen, että armelias unohdus paikkaa virheeni.

 

Mairen puhe on entisestäänkin vähentynyt. Yksittäisiä sanoja tulee. Tänäänkin Maire sanoi vessassa yhden sanan: ”Vesa” eli nuorimman lapsensa nimen. Kysymyksiin vastaukset ovat yksisanaisia eivätkä välttämättä oikeassa muodossaan tullessaankaan vastaa Mairen mielipidettä. Yleensä vastaus ei kuitenkaan ole looginen. Esimerkiksi kysymykseen ”onko sinulla nälkä?”, todennäköisin vastaus on ”onko” ja toiseksi todennäköisin ”nälkä”.

 

 

to 11.4.                                                             LÄHETE

Kalevilta

 

D1:n ihmeidentekijöille

 

                                    Ohessa tulee Maire.

 

                                   Dosetissa olevien lääkkeiden lisäksi ohjelmassa on

                                   estolääke veteen tai mehuun liotettuna. Laitan

                                   varavaatteita mukaan.

 

                                   Vatsa on ollut uudelleen löysä. Annoin eilen

                                   lactophilusta illansuussa, kun tuli kahden päivän annos

                                   vetelää.

 

                                    Vaippaa olen vaihtanut päiväsaikaan nykyisin vajaan

                                    kuuden tunnin välein, koska niin tuntuu olevan

                                    tarpeellista. ”Teoreettisen” ajat vaihdoille ovat olleet

                                    tehnyt heräämisen aikoihin noin kello 8, ennen klo 13,

                                    ennen klo 18 ja nukkumaan mennessä klo 22:n jälkeen.

                                    Eilen keskiviikkona kävimme yhden likaisen ja vetelän

                                    vessareissun päälle suihkussa.

 

                                    Minulla on viikonvaihteessa Kajaanissa Kauppa-

                                   opettajapäivät (pe-su). En tiedä, tulenko välillä

                                   käymään, mutta joka tapauksessa haen Mairen kotiin

                                   keskiviikkona.

 

                                   Suojelusenkeleitä, kestävyyttä! Kiitoksin

 

                                   Kalevi

 

 

lauantai 20.4.2002

En ole tullut kirjoittaneeksi moneen päivään päiväkirjaa. Päivät ovat olleet ehkä hiukan alakuloisia, enkä ole jaksanut elää niitä kovin intensiivisesti uudelleen päiväkirjan kautta. Päivät, joina Maire on Kustaankartanossa, ovat äärettömän vaikeita. Hoen kotona ääneen aika usein: ”Maire, minun on sinua ikävä!”

 

Hain Mairen keskiviikkona pois. Nyt oli pisin intervallihoidon ajanjakso ainakin pitkään aikaan, torstaista keskiviikkoon. En uskaltanut tai jaksanut tai saanut aikaan mennä tapaamaan Mairea kertaakaan. Muistan, että Kustaankartanon käyntien alussa kävin Mairea katsomassa päivittäin ja aluksi kai enemmän kuin kerran päivässäkin. Silloin lyhyaikaishoitojen alkuaikoina ainakin viimeisillä kerroilla Maire suhtautui ihan luontevasti siihen, että kävelyn jälkeen peittelin hänet viltin alle hänen omaan sänkyynsä Kustaankartanossa ja lähdin pois. Jotenkin nyt vain hirvitti etukäteen ajatus sellaisesta. Ehkä siihen vaikuttavat Mairen sanat: ”aina sinä…”, kun kerran töihin mennessäni peittelin hänet sänkyyn. Maire tarkoitti, että aina jätän hänet paikkaan, joka ei ole koti. Kun viime viikolla jätin Mairen hoitojaksolle Kustaankartanoon, hän istui hyvin vihaisena tuolille ja oli sekä hoitajille että minulle epätavallisen töykeä. Kai hän aavisti, että nyt taas toin hänet pois kotoa; lieneekö myös aavistanut, että intervallihoitojakso on tavallista pitempi.

 

Maire oli saanut Kustaankartanosta nuhan, johon liittyi eilen mukaan yskää ja tasapainohäiriöitä. Kierros on siltäkin osin tullut täyteen. Pienenä lapset saavat tarhasta nuhan; nyt se tulee loppusuoran hoitopaikasta. Ei sille kukaan mitään voi. Kierros tulee täyteen myös sikäli, ettei Maire osaa niistää, vaikka kuinka koettaisin saada aikaan niistämissuoritusta. Hän ei niistä omaehtoisesti eikä minun avustuksellani.

 

Luulen, että Maire sai jossakin vaiheessa perjantaina lievän halvauksen tai jotakin vastaavaa. Ensimmäisen kerran sairauden historian aikana hänen oli todella vaikea kävellä. Emme pystyneet tekemään normaalia, aikaisemmasta lyhentynyttäkään kävely­lenkkiä, koska minulla oli vaikeuksia saada Maire pysymään pystyssä. Hän käveli jotenkin ihmeellisessä asennossa oikealle kallellaan ja otti lyhyitä juoksunomaisia askeleita ikään kuin koettaen estää kaatumistaan. Myös hänen käyttäytymisensä oli pelottavaa, erilaista. Hän ei jotenkin ollut tässä maailmassa; katse oli pohjattoman poissaoleva, toisaalta töykeän tuijottava. Hänen suunsa täyttyi valkoisella vaahdolla. Kehotin häntä sylkemään sen pois, mutta se kai tuntui vääränlaiselta komentelulta, koska Maire hermostui pahanpäiväisesti. Hän katsoi minua vihaisesti ja aikoi ryöpsäyttää vaahtosyljen kasvoilleni. Ei hän aikomustaan kuiten­kaan toteuttanut, vaan se jäi (taitavaksi!) eleeksi ja vaahto jäi suuhun. Ei hän suostunut sitä kotonakaan sylkemään. Kun annoin mehua, hän nielaisi vaahdon alas. Erityisen paljon tuli tahattomia kehon ”hätkähdyksiä”.

 

Mittasin perjantaina kuumeen. Sitä oli 38,8 astetta. Emme siis olleet kävelykunnossa, mutten hoksannut sitä ennen kuin olimme vaikean kävelylenkkimme tehneet. Tänään kuumetta oli 37,1 eli ei juuri lainkaan. Otin riskin ja lähdimme taas lyhennettyä lyhyem­mällä kävelylle. Oli hiukan helpompaa, mutta silti todella vaikeaa. Ei ole tällaista ollut ennen. Tasapaino on järkyttynyt todella pahasti ja kävely on yhtäkkiä hidastunut. Kävelyasento oli edelleen täysin kallellaan oikealle ja vain jatkuvalla vahvalla tukemisotteella sain Mairen pysymään pystyssä. Vastuu siis on lisääntynyt.

Maire on kyllä henkisestikin paljon huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Ei hän ole enää juuri rahtuakaan tässä elämässä mukana, vaan hyvin poissaoleva. Toivotaan, että se on vain kuumeen aiheuttama hyppy alaspäin, josta vielä voi nousta entiselle tasolle. Saa nähdä. Usein ennenkin olen ollut näkevinäni hyppäyksiä alaspäin, vaikkeivät hyppäykset kuulu Alzheimerin tautiin, vaan hiipuva, tasainen alaspäinmeno.

 

Taikatemppuja on silloin tällöin tullut esiin. Toissa viikolla vessasta katosi Mairen käynnin jälkeen saippua. Hänellä ei ollut sitä käsissään eikä vaatteissaan. Ihmettelin. Seuraavan vessakäynnin päätteeksi huomasin, että Mairella oli kadonnut saippua kädessään. Sikäli asia on merkillinen, ettei Maire omaehtoisesti pese käsiään, eikä tahdo osata pestä niitä muuta kuin hellästi pakottamalla avustaen. Mutta kaikista ”sopivankokoisista” tavaroista hän kyllä on kiinnostunut. Toinen temppu samalta viikolta pari viikkoa sitten: aamulla herättyämme Mairen sängyssä oli hartioista alaselän kohdalle ulottuvalla paikalla aluslakanalla todella paljon hiekkaa. Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mistä se siihen oli ilmestynyt.

 

Eräänä aamuna huomasin, että Maire oli riisunut yön aikana vaippansa. Se oli melko kuivana hänen vieressään sängyllä. Sänky oli onneksi kuiva. Pelkäsin, että vaipan riisumisesta tulee tapa; onneksi ei ole tullut, vaan kyse oli yksittäistapauksesta.

 

Huomenna tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä, kun tytär-Maiju ja perhe kävivät meillä vierailulla. Aikomukseni oli laittaa Maire lepäämään sohvalle, mutta ajattelin, että kaikkien yhdessäolo saman pöydän ääressä on kuitenkin somaa. Lopuksi vain Maire väsyneenä hermostui. En muista, mikä hänen hermostumisensa laukaisi. Ei ainakaan mikään järkevä syy. Aleksi ehkä sanoi jonkin sanan Mairen mielestä liian äänekkäästi, ja Maire räjähti: ”Helvetti!”, hän huusi Aleksille tulikivenvihaisesti Aleksia katsoen. Minulle tuli kyyneleet silmiin, taloon laskeutui vaivautunut hiljaisuus. Ovella pyysin mamman puolesta Aleksilta anteeksi mamman käytöstä ja sanoin, ettei mamma sairaudeltaan edes hoksannut mitään sanoneensa, puhumattakaan, että tietäisi sanoneensa mitään pahaa.

Aleksi oli todella fiksu: hän kuittasi asian huumorilla. ”Kuule, minä olen päivät pitkät tottunut kotona huutoon.” Muistikuvani ei ole sanatarkka, mutta Aleksi laittoi asian kuitenkin leikiksi. Silti sekä aikuiset että lapset loukkaantuvat säännön­mukaisesti silloin, kun on niin sanottujen terveiden maailman mittapuun mukaan loukkaavaa käytöstä Mairen taholta. Minäkin loukkaannun; järki ei voita tunnetta. Merkillistä.

Emme ole olleet Aleksiin yhteydessä kahteen viikkoon. On pitänyt mennä uimaan, mutta luulen, että uintireissummekin ovat Aleksille vaikeita. Pariin kertaan olen pyytänyt, mutta hänellä on aina ollut paljon ohjelmaa. Ilmeisesti hänellä onkin ollut jalkapalloharkkoja ja ne ovat tietenkin ensisijaisia. Silti olen ollut arka pyytämään; tuntuu kuin käyttäisin henkistä pakkoa. Maiju on ollut jo pitkän aikaa sitä mieltä, että Mairen paikka ei ole kotona, vaan hoitolaitoksessa.

Rakkauden tunteen tunteminen ei ole selviö. Mairea olen osannut rakastaa esimerkiksi ilman omistamisen ja rajoittamisen tunnetta. Se on ollut suurenmoinen tunne. En tiedä, olenko siitä kiitollinen ja haluan, että hän saa asua hänelle rakkaassa paikassa eli omassa kodissaan, omassa kodissamme. Aika moni on sanonut - tai ainakin antanut niin ymmärtää – Mairen paikan olevan hoitolaitoksessa. Yleensähän meidän tapauksemme kaltaisissa tilanteissa sanoja pelkäävät "pian olevan kaksi hoidettavaa". En ainakaan tunne hoitamisen olevan "pakkopullaa", vaan ennemmin jotakin sen vastakohtaa.

 

Otin riskin, ja jätin Mairen yksin siksi aikaa, että kävin ruoka­kaupassa ostamassa eilen ostoksista unohtuneita tavaroita. Mairen jätin väsyneenä loikoilemaan ja katsomaan televisiota. Kun tulin takaisin, kaikki oli hyvin, mutta Maire pureskeli äänekkäästi jotakin. Pitkän taistelun jälkeen hän sylkäisi kohti minua pari senttiä pitkän ja muutaman millin paksuisen muovinkappaleen. Mutta pureskelu jatkui. Suostuttelu ei auttanut eikä mikään keino tuntunut tepsivän. Maire näytti hampaiden välissä pientä mustaa esinettä. Pyynnöstä hän aukaisi suun, mutta kun koetin ottaa sormillani esineen pois, hän puraisi sormeani järkyttävän kipeästi.

Monen tovin maanittelun jälkeen hän laittoi esineen uudelleen hampaidensa väliin ja hetken päästä antoi ottaa sen pois. Se oli pahasti kaluttu rautanappi. Hän oli ottanut muovipäällysteisen napin paidastaan, syönyt muovin ja rauta oli jäänyt jäljelle. Saattoi olla, että viimeksi paikattu hammas on taas korjauskunnossa, koska iltapalan aikana siihen kohtaan suuta näytti sattuvan.

Iltapissa ei tullut. Sain pitkän suostuttelun jälkeen Mairen kiltisti istumaan kahdestikin pytylle, mutta mitään muuta ei istumisen lisäksi tapahtunut. Ihmettelen, miten kerran vastaavassa tilanteessa hermoni saattoivat pettää. Nyt käyttäydyin lempeästi. Vaihdoin kuivan vaipan ja peittelin onnellisenoloisen Mairen nukkumaan.

 

sunnuntai 21.4.

Hurraa – ei ollutkaan pysyvä hyppäys alaspäin. Nyt kun kuume on lähtenyt, Maire oli jokseenkin hyvässä kunnossa. Teimme viime aikojen mittapuun mukaan normaalin pituisen kävelylenkin jopa kahteen otteeseen. Toisen kävelymme aikana illalla Maire sanoi kauhuissaan: ”Voi kauheaa!” Se oli ilmoitus, että kakka pääsi tulemaan. Tietenkin unohdin asian. Koko päivän olen koettanut valmistella huomista Sampo Pankin työntekijöiden koulutusta. Heitä varten piti saada illalla monistetuksi aamua varten muutama sataa monistetta. Meni jännittäväksi.

Päätin ottaa riskin ja jättää myöhemmin illalla Mairen monisteiden saantia monisteiden ottamisesta koituvan koulussakäynnin ajaksi televisiota katsomaan. Kun aloin asetella häntä TV:n ääreen, tuoksu muistutti unohduksestani. En ymmärrä, miksi vatsa on jälleen täysin ripulilla. Maire antoi kiltisti kuivata. Yksi rulla siihen meni paperia eikä tullut puhtaaksi. Kävin välillä monistamassa. Hälytys menee koulussa päälle kello 22. Olin ovesta ulkona 21.55. Ajoin kotiin, minkä nopeusrajoituksilta uskalsin. Jo kello 22.10 olimme suihkussa. Maire tuli puhtoiseksi. Samalla hän tuli onnelliseksi. Hän oli illan myöhäisyydestä huolimatta hyväntuulinen, hyräili, taputteli minua ja meni leikkikoirun kanssa onnellisena puhtaassa yöpaidassa nukkumaan. Jatkoin vielä huomisen kello 9.30 – 20.30 kestävän opetuspäivän suunnittelun hienosäätöä.

 

                                 

 

Kalevilta                                                             LÄHETE

 

                                                                           22.4.2002 kello 00.15

 

D 1 – osaston ihmeidentekijöille

 

Ohessa tulee taas Maire maanantaiseen arkeenne mukaan. Hänellä oli perjantaina kuumetta 38,8 ja lauantaina hiukan yli 37:n. Eilen ei ollut enää kuumetta. Vatsa vain on hyvin löysällä. Banaania olen syöttänyt ja asidofilus-piimää juottanut. Laktophilus oli tietenkin päässyt loppumaan. Olimme kakkasouvin yhteydessä suihkussa sunnuntaina kello 22:n jälkeen. Maire meni nukkumaan onnellisena ja hyväntuulisena. Ellei siis ripulista muuta johdu, suihkuun ei tarvitse mennä ennen kuin haen hänet pois torstaina päivällä.

Viime käynnistä lähtien Mairella on ollut nuhaa. Nyttemmin on tullut myös yskää. Koettakaa kestää!

Ohessa on dosetti. Muistattehan myös estolääkityksen, kiitos. (Voiko se muuten viedä vatsan löysälle?)

Ohessa on myös leikkikoiru-Sabina, käsilaukku, jossa on katseltavaksi kiinnostavia kortteja sekä hiukan varavaatteita.

 

Kiitos Teille!

Kalevi

sunnuntai 28.4.2002 kello 23.00

 

Tunti sitten peittelin Mairen nukkumaan. Menin tapani mukaan työhuoneeseen läksynlukuun. Äsken kuulin Mairen yskivän. Menin katsomaan. Maire istui sängyssään kädet ja naama veren peitossa. Nenästä oli taas tullut verta. Pieni vastustelu ihmeekseni häipyi pian ja Maire antoi pyyhkiä märällä paperilla kasvot ja kädet ja sain ne puhtaaksi. Asettelin Mairen uudelleen nukkumaan. Sain painelluksi verta vuotanutta vasenta sierainta kylmällä rätillä. Rautaa kai pitäisi Mairelle syöttää. Hän on yskinyt tänään melko paljon ja yleiskunto on varmaan huono. Toisaalta vatsa ei ole toiminut eilen eikä tänään eli nyt on taidettu siirtyä hyvin vetelästä hyvin kovaan. Ristinmerkkejä, rukouksia!

 

Maire oli toissapäivänä Kustaankartanossa sen aikaa, kun olin hammaslääkärissä ja kävin koulussa erästä opiskelijaa neuvomassa hänen opinnäytetyössään. Kun hain Mairen, halusivat hoitajat auttaa vaihtamalla Mairelle vielä kuivan vaipan. Estelin, mutta he halusivat auttaa. Käytävälle kuului, miten Maire esteli vaipan vaihtoa huutamalla monta kertaa ”hullu”. Tulin surulliseksi. Vielä surullisemmaksi tulin, kun hoitaja kysyi jokaisen hullu-huudon jälkeen ”miksi?”

Ei Maire tarkoittanut, mitä sanoi. Mairen sana oli selkokielellä: ”Minua hävettää, kun tämä puuha on mielestäni intimiteettisuojaani loukkaavaa.” Osassa kielen­käyttöä hullu-sana on samaatarkoittava kuin tahaton kirosana. Se viestii: "Anteeksi paljon – minua vain harmittaa kovasti, etten muista, mitkä ovat oikeat sanat tähän yhteyteen.” Hullu-sana ei välttämättä kaipaa vastasanaa. Siihen auttaa joko huumori tai huumorilla höystetty selitys, että olemme sinun läheisiäsi ja haluamme auttaa sinua. Ei sekään auta, mutta kun selitän oikein rauhallisella äänellä, että ”olen sinun aviopuolisosi ja haluan auttaa sinua”, kyllä sillä on rauhoittava vaikutus.

 

Kustaankartanon hullu-huuto muuten saattoi johtua siitä, että Mairella oli ehkä kakka kesken. Ei auttanut, vaikka vaippa vaihdettiin kuivaan, koska muutaman minuutin kuluttua kotiin tultuamme vaipassa oli taas melkoisesti tavaraa. Maire oli pyyhkinyt kakkaa paidan etumuksella ja kakkaa oli mennyt pimpin puolelle ja kun se syyhyi, sitä piti jatkuvasti pyyhkiä kakkaisella aluspaidalla. Onneksi suihkuun meno onnistui hyvin ja tilanne rauhoittui.

                            

 

 ma 29.4.2002                                                    LÄHETE

 

 

D 1:n ihmeidentekijöille,

Kiitos, että Maire sai jälleen tulla ystävälliseen ja asiantuntevaan huomaanne.

 

Mairella on ollut yskää. Olen antanut siihen Resilar-yskänlääkettä. Eilen illalla kello 23 Maire heräsi siihen, että vasemmasta nenänsieraimesta vuoti verta. Ihme kyllä hän antoi puhdistaa verisen naamansa ja veriset kätensä ja antoi kaiken lisäksi painella nenää kylmällä kääreellä. Verentulo loppui jo ennen kylmällä painamista, eikä sitä sen jälkeen ole tullut.

 

Rautaa en uskaltanut antaa, kun nyt on vatsa ollut toimimatta. Toimi viimeksi perjantai-iltana ja oli silloin hyvin löysää. Kävimme silloin myös suihkussa, joten nyt ei tarvitse käydä. Tänään Maire joi päiväkävelymme jälkeen lasillisen C-poreliuosmehua.

 

En ole nyt antanut vihreässä dosetissa alinna olevia esto­lääkkeitä, koska on varsinainen kuuri menossa. Varsinaisen kuurin lääkkeet ovat punaisessa dosetissa.

 

Mukana ovat dosettien lisäksi yöpuvun housut ja muut normaalit tykötarpeet. Muistattehan vaikka antaa käsilaukusta kortteja katseltavaksi, ellei Maire itse niitä muista ottaa esille.

 

Kestättehän eli suojelusenkelit olkoot kanssanne. Haen Mairen tiistaina iltapäivällä.

 

Kiittäen tervehtien

 

Kalevi

PAPPA PAKINOI

(Sisältyy vuonna 1997 ilmestyneeseen kirjaan.)

 

HUONOMUISTISUUDESTA

Pappa kävi lääkärissä. Olen seurannut ympäristöäni ja havainnut, että monella muullakin on sama vaiva kuin papalla. Harva vain sen takia lienee lääkärille lähtenyt. Mutta pappapa lähti valittamaan lääkärille huonomuistisuuttaan. Elämä on käynyt nimittäin todella hankalaksi, kun muisti ei spelaa niinkuin joskus ennen. Joka ikinen päivä unohtuu tärkeitäkin asioita. Sellaista kaupunkikäyntiä ei olekaan, etteikö jokin kaupungilla tarvittava paperi tai esine tai asia olisi unohtunut kotiin.

 

Tuskissani päätin siis ihan virallisesti selvittää, olenko jo pahastikin dementoitunut. Tosin tiedän vanhan sanonnan, jonka mukaan ei se ole dementoitunut, jonka avaimet ovat hukassa, vaan se, joka ei tiedä, mihin avaimia käytetään. Joskus vain tuntuu niin kuin sekä avaimet että niiden käyttämisen taito olisivat hukassa. Viimeksi kun en pitkänkään uurastuksen jälkeen saanut kellarin ovea auki, tuli naapuri apuun ja kertoi, ”ettei tuollainen avain voi sopia tuollaiseen lukkoon”.

 

Ihmiselle lienee tunnusomaista halu etsiä syntipukkia. Kun esimerkiksi asiat eivät suju toivotulla tavalla oman huonomuistisuuden takia, tulee varsin helposti hakeneeksi vikaa jostakin muualta. Yleensä syntipukin etsiminen ei vie elämää eteenpäin. Muistan monta kymmentä vuotta sitten lukeneeni kirjan, jossa kerrottiin pikkulapsen pudottaneen hienoa mekaniikkaa sisältävän leikkikalun uima-altaaseen. Perheen päämies keskitti tarmonsa selvittääkseen, kuka lapsista oli pudottanut leikkikalun altaaseen. Äiti sentään suuntasi energiansa oikein: hän nosti leikkikalun pois vedestä. Voi, kunpa osaisi olla etsimättä syntipukkia ulkopuolisista. Ei kai esimerkiksi liukas keli autoa ojaan aja! Yltiöpäiseksi syntipukin etsijäksi voisi nimittää ihmistä, joka on kovalla kiireellä juoksemassa Porvoon tietä päämääränään Turku ja joka toteaa väärän suunnan havaittuaan, että ”ovat rakentaneet tien väärään paikkaan”. Toki tietenkin vitsit ovat hyviä huojentamaan olotilaa.

 

Lopuksi vielä takaisin alkuun. Pappa siis kävi muistilääkärissä. Lääkärin titteli oli - ja on vieläkin - ”geriatrian professori”. Toki eihän pappa itseään vanhana pidä. (Pappa on siis aivan tavallinen vanha ihminen.) Tuo geriatrian professori on kuitenkin papan saaman tiedon mukaan muistitutkimuksen number one Suomessa, joten suunnaksi hänen vastaanottonsa. Professori sanoi: ”Toistakaa perässäni sanat paita, pöytä, sakset”. Pappa toisti: ”Paita, pöytä, sakset”. Professori jatkoi: ”Pitäkää mielessänne nämä sanat. Kysyn ne teiltä hetken kuluttua uudelleen.” Pappa teki parhaansa pitääkseen mielessään paidan, pöydän ja sakset. Käytävällä jälkeenpäin hoksasin, että professori unohti kysyä nuo sanat uudelleen! - No, tutkimukset jatkuvat. Ehkä palaan niihin joskus myöhemmin.

UNESTA JA UNETTOMUUDESTA

PAINAJAISUNISTA

Ehkä tiedemiehetkään eivät kovin hyvin tiedä painajaisunien synnyn syitä. Maallikkona oletan, että ainakin joissakin tapauksissa kysymys on yöunesta, johon ihminen on mennyt enemmän tai vähemmän stressitilasta. Ehkä on jokin suuri vastoinkäyminen tai murhe vienyt mielialan esimerkiksi masentuneeseen suuntaan tai jännitystilaan. Monihan meistä taitaa murehtia tulevaa aikaa, vaikka kaikki hyvin tiedämme, ettei tulevaisuus murehtimalla ainakaan paremmaksi saada. Mutta usein tunnetta ei saa järjen kanssa samalle kulkuradalle.

Nyt seuraavaksi tulee monen mielestä hölynpölyä. Hölynpölyhän kannattaa jättää väliin. Tämä seuraava on samalla aaltopituudella uskomushoitojen tai vastaavien kanssa. Käsittääkseni ne ovat asioita, joita lääketieteessä ei ole todistettu oikeiksi. No, nyt ei ole kysymys hoidosta, mutta ehkä uskomuksen ja taikauskon välimaastossa olevasta asiasta.

Kun olin pieni, isä keräsi sänkynsä alle kuparia. En kylläkään muista enkä tiedä, miksi hän niin teki. Nyt taidan päästä omasta kokemuksestani jäljille. Minulla oli nimittäin muutama vuosi sitten aamuisin herätessäni selkä- ja keskivartalosärkyä. No, kokeilin kuparia. Hiukan ehkä helpotti. Sitten sain vielä "villimmän" idean ystävältä. Häntä oli särkyihin auttanut se, että laittoi patjan alle tai lattialle sängyn alle kirkaskantisia aikakauslehtiä.

Taisin hiljan kertoa tuttavasta, joka stressitilassa menetti yöunensa. Lääkäri määräsi lääkkeen, jonka sanoi olevan niin tehokas ja vahva, että uni tulee hetkessä ja pitää unta yllä aamuun asti. Niin kävikin. - Mutta myöhemmin selvisi, että ne voimakkaat ja hyvän unen antaneet lääkkeet olivat tavallisia kalkkitabletteja. Siis usko lääkärin sanoihin ja lääkkeeseen antoi unen. Ehkä tuo lehtijuttu on vähän samankaltainen, ehkä kuparikin kuuluu samaan kastiin, en tiedä.

Olin viime kesänä mökillä kolme yötä peräkkäin. Nukuin isän käyttäneessä sängyssä kaksi ensimmäistä yötä. Kolmanneksi en mennyt siihen sänkyyn, koska kokemus oli kauhea. Heräsin yöunesta aamulla aikaisin maksimaalisen kauheaan painajaisuneen. Ainakin toisena, ehkä molempinakin öinä heräsin omaan kauhuhuutooni. Kolmannen yön nukuin sängyssä, joka aikoinaan on ollut äitini sänky. Uni oli hyvää, ei tullut painajaisen painajaista. Ja aamulla sekä seuraavana päivänä oli rauhaisa olo, toisin kuin painajaisunien jälkeisinä aamuina ja päivinä.

Jos ja kun ilmeisesti painajaisunet ovat yhteydessä ihmisen tuntemaan stressiin, pitäisi ideoida, miten stressaantunut ihminen vapautuu stressistään. Se on jokaisen omassa hallussa. Ja ehkä myös terapeutin hallussa, kukaties. Jos työ stressaa, siihen on ulkopuolisen helppo antaa ohjeita. Yleensä ne ovat yhtä hyviä kuin lapsen kasvatusohjeet henkilöltä, joka on elämässään muutaman kerran nähnyt lapsen kaukaa. Liika työ on järjellä voitettavissa - periaatteessa. Työhön pitäisi saada apuvoimaa, jos ei  työstä ehdi lepoa pitää. Jos työssä ei ole mukavaa, joko työ tai paikka tai molemmat ovat vääriä. Ei näinä työttömyyden aikoina ole mahdollisuutta kovin helposti vaihtaa työtä. Ideariihtä ystävien kanssa pitäisi pitää, vai?! Tavoite on ainakin teoriassa jotakuinkin selvä: Pitää saada elämänlaatu paremmaksi.

Ystävien-sanasta tulikin mieleen, että hyvät ystävät ja muut läheiset tuovat elämään eliksiiriä. Toisaalta yhteydenpitoa muiden ihmisten kanssa pidetään hyvänä stressinpoistolääkkeenä, kyllä jotkut ihmiset voivat olla todella onnellisia yksinkin - ainakin välillä. Mietiskely ja elämän ihmettely tekee hyvää. Se vain on ongelma, että kun nauru pidentää ikää, tyhmimpänä otuksenahan pidetään yksinnaurajaa. Mutta kukaanhan ei sano tyhmäksi, jos yksin nauraa. Voihan sitä vaikka lukea huumoripitoisia tekstejä tai katsoa ihanasti viihdyttäviä elokuvia, videoita, teatteria. Voi mennä naurun ja myös liikunnan eli kehonkulttuurin luo - ja elää kauan. Tärkeää on ryhtyä keräilijäksi, onnistumisten kerääjäksi. Kertaus on opintojen äiti: tuota samaa asiaahan toitotin jo maaliskuun ilmaisuissani.

Omaishoitajana ollessani kehitin tärkeän käsitteen, reilun filungin eli vilungin käsitteen. Toistin toistamistani Maire-vaimolle, että "meillä on kaikki hyvin". Joka kerta Maire rauhoittui ja tuli ilmiselvästi onnelliseksi. Onnistumisten kerääjä voi pitää pieniä onnistumisia hyvinkin isoja. Se ei ole edes itsefilunkia, vaan totisinta totta: väsyneenä aikaansaatu pieni onnistuminen on todella iso. Näin on, vaikka se virkänä tehtynä olisi pieni.

Menestystä kaikkiin toimiimme - ja erityisesti nukkumiseemme!

MUISTELUTARINA

Osallistuin 1950-luvun alkupuolella noin 10-vuotiaana Taivassalon kunnan ja seurakunnan yhdessä järjestämiin lasten leireihin. Yleensä meitä osallistujia oli varmaan 30 tai ylikin. Kunnantalon pihalla kiipesimme kuorma-auton lavalle, jonka jälkeen oli noin kahdeksan kilometrin matka Kaitaisten silloisen lossin lähettyville. Sieltä meidät kuljetettiin moottoriveneellä muutaman kilometrin merimatka kunnan omistamalle saarelle. Ja eikun isoja telttoja pystyttämään!

Viikon kestävillä leireillä oli monimuotoista ohjelmaa, monenlaisia leikkejä, urheilua ja muuta liikuntaa sekä retkiä. Erityisesti mieleen ovat jääneet lipunnostot Siniristilippumme-lauluineen ja lipunlaskut iltaisin. Samaan rivimuodostelmaan merenrantanurmikolle järjestäydyttiin silloinkin, kun kiitettiin kuorossa lausuen emäntää ruoasta.

Toinen hyvin mieleen jäänyt ohjelmanumero olivat ohjelmalliset iltanuotiot lauluineen, leikkeineen, tarinoineen ja muine ohjelmanumeroineen. Olin kai kolmena vuotena peräkkäin iltanuotio-ohjelman juontajana. Enpä tainnut olla kovin "polleena", koskapa mitään kademieltä en muista kokeneeni. Silloin ei vielä ollut kaiketi edes kiusaaminen-sanaa keksitty. No, oli vainen, mutta ei se ilmeisesti yliesiintynyt siinä määrin kuin nykyelämässä.

Ainakin yhtenä kesänä leirin johtajana oli Taivassalon ja Kustavin yhteinen kesäteologi, kalantilainen Alpo Heilä. Hän kertoi kerran että jokin työkalu tarvittaisiin leirillä, mutta ettei se ollut tullut mukaan. En muista, mikä työkalu se oli. Ei kirves ainakaan, koska muistan sitä käyttäneeni. Olisiko ollut sorkkarauta tai jokin saha tai muu. Tarjouduin Alpolle, että voin vaihteluksi käydä hakemassa sen kirkonkylästä kotoani. Niinpä läksin. Sain lainaksi soutuveneen, johon asettelin niin ikään lainaksi saamani polkupyörän. Lähteissäni pastori Alpo pyysi minua tuomaan hänelle askin savukkeita. (Varmaan hän esitti pyynnön salassa, koska ei kaiketi siihen aikaan pappi voinut polttaa tupakkaa julkisesti, ei ainakaan leirillä lasten nähden.)

Sitten vain menoksi. Ensin runsas kilometri oikoväylää myöden mantereelle ja sitten ehkä kuutisen kilometriä kirkonkylään. Kotoa löysin tarvittavan työkalun, jota sitten lähdin pyöräilemällä ja soutamalla viemään leirille. Siis tietenkin unohdin tupakka-askin! Alpon voimakkaasta kiellosta välittämättä lähdin uudelle matkalle. Kun ei jäänyt enää jäljelle muuta kuin yksi noudettava, sen muistin. Kyllä muistini on nykyisin huonontunut vuosi vuodelta. Mutta kyllä olen ollut hajamielinen jo lapsena. Muistaakseni lapsenlapsi Aleksi on kertonut saaneensa ainakin hiukan samaa geeniä.

Taas kerran kertauksena elämän onnellisuuden salaisuus: kohtuullinen terveys ja huono muisti.

PIKKUTARINA

Olin 1970-luvun alussa opettajana Lounais-Hämeen Kauppaoppilaitoksessa Forssassa, siis Vorsasa. Silloin en vielä hoksannut kirjoittaa blogia, joten menin harrastuksenani paikalliseen, juuri perusteilla olevaan rakennusyhtiöön. Tehtäväni olivat paperityöt. Eli kuten minut yleensä esitettiin: yrityksessä on viisi työntekijää, ja lisäksi on Kalevi.

Teimme alaurakoita myös esimerkiksi silloiselle suuryhtiö Puolimatkalle. Kun lähetin sinne laskuja, maksua ei kovin nopeasti kuulunut, vaikka oli 14 päivän maksuaika. Yli kuukauden yleensä kesti suorituksen saaminen laskusta. Sitten yhtiömme muurareista toinen tilasi Puolimatkalta saunapuiksi puisia rimoja. Rimat tulivat nopeasti. Mutta lasku tuli vielä nopeammin. Lasku tuli aamupäivällä, rimat iltapäivällä.

LAINASANOJA

Kävin läpi vanhoja paperiarkistoja. Sattuipa käteeni paperi, jossa oli juttu mielenkiintoisesta aihepiiristä. Tosin keskeinen käsite oli mahdottoman epäkonkreetti: minimalismi. Minimalistinen ihminen on yksilö, jolle ei kerry turhaa tavaraa eikä krääsää eikä sälää. Olen näemmä käynyt runsas kaksi vuotta sitten lukemassa minimalismista sellaisella sivustolla kuin minimalismi.fi. Ideahan on samankaltainen kuin hiljan kertomani kuulopuhe: tavaran kerryttäjä heittää kiertoon tai muutoin pois nurkistaan tänään yhden tavaran, huomenna kaksi, ylihuomenna neljä, sitten seuraavana päivänä 8 ja sitten 16.

Minimalismin yksi idea on, tavaroista luopuminen on muutosta. Ja tavaroista luopuminen on ihmisen inhimillistä muutosvastarintaa. Lainaus minimalismia käsittelevästä tekstistä (Harmi, kun en löytänyt sivustoa enää, joten kirjoittajan nimi jää salaisuudeksi):

"Monelle muutos on vaikeaa. Tiedämme kuinka paljon turhaa tavaraa elämässämme on, mutta olemme kuin halvaantuneita emmekä pysty tekemään asialle mitään. Yritämme ratkaista ongelmaa, mutta mitään ei tapahdu. -- Mietimme kuinka hienoa on kun meillä on vain olennainen jäljellä.-- On parempi olla ajattelematta lopputulosta. Kohdista ajatuksesi mieluummin pienimpään mahdolliseen askeleeseen, jolla voit aloittaa."

Pienestä aloittaminen on monessa projektissa viisasta sen vuoksi, että tärkeä ja isolta tuntuva projekti tuntuu ylitsepääsemättömältä. Pienin askelin pääsee eteenpäin. Mutta täytyisi "päästä tekemisen imuun", tämä on palkitsevaa ja kivaa -tunnelmaan. Muuten käy sillä lailla kuin ensin yksi, sitten kaksi, sitten neljä -järjestelmästä kertoneelle ihmiselle. Kun hän pääsi niin pitkälle, että piti luopua 16 tavarasta, hän keräsi pois heitettäväksi 16 kumilenksua! Harmi ja surullista, kun ei päässyt imuun, vaan päätyi kumilenksuihin!

TUEKSI ELÄMÄÄSI

ISON KIRJAN SANANLASKUJEN KIRJASTA

Luvun 17

jae 18: Mieletön se, joka lyö kättä

ja menee toisesta takuuseen.

17:19 Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä,

synkkä mieli kuihduttaa ruumiin.

17:27 Viisas se, joka sanojaan säästää,

järkevä pitää päänsä kylmänä.

17:28 Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti,

järkevästä, ellei suutaan avaa.

TOTUUKSIA KANSAN SUUSTA

Mies saa odottaa ruokaa, mutta ei ruoka miestä.

Parempi karvas totuus kuin makea valhe.

 

SANONTOJA

Mene Huitsin Nevadaan! (Yhteys: Kun joku puhuu esimerkiksi "tyhmiä", voidaan leikkisästi lausua komento Huitsin Nevadaan menosta.)

Mene Iitin Kuuksoon! (Yhteys: samanlaisessa yhteydessä kuin Huitsin Nevadaan menokomento. Kuukso on muuten kylä Iitissä, noin 10 kilometrin päässä Iitin keskustasta, Kausalasta.)

Jäi kuin nalli kalliolle. (Olen koko ikäni ihmetellyt tätä sanontaa, kun en ole ymmärtänyt, miten aseeseen liittyvä käsite voidaan yhdistää kalliolle jäämiseen. Luin nyt joitakin asiasta käytyjä keskusteluja. Selityksiä tuli monenlaisia. Mikään ei tuntunut minusta hyvältä - paitsi yksi. Ilmeisesti yhteys on Alli-lintuun. Niitä kai on nähty esimerkiksi kallioluodoilla yksikseen kököttämässä. Ja kun sanotaan "kuin Alli kalliolle", tulee kuin-sanan loppuhenkonen n Allin eteen, kun asia lausutaan nopeasti. Koeta vaikka! -  Kyllä tuntuu jäävän kuin "nalli kalliolle".)

HUHTIKUUN KALENTERIASIAA

LIPUTUSPÄIVÄT

tiistai 9.4.

Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä, joka on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä

sunnuntai 14.4.

Eduskuntavaalipäivä

lauantai 27.4.

Kansallinen veteraanipäivä

YK:n TEEMAPÄIVIÄ

ti  2.4. Maailman autismitietoisuuden päivä

to 4.4. Kansainvälinen miinojen vastainen päivä

la 6.4. Kansainvälinen urheilun ja kehityksen päivä

su 7.4. Maailman terveyspäivä (WHO)

ma 22.4. (2. pääsiäispäivä)  Kansainvälinen Äiti Maan päivä:

YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän Kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi. Päivän tavoitteena on vahvistaa muistiamme siitä, että eläisimme arjessamme harmoniassa luonnon kanssa. Näin niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme.

ti 23.4. Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä

to 25.4. Maailman malariapäivä (WHO)

pe 26.4. Maailman henkisen omaisuuden päivä

su 28.4. Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivä (ILO)

ti 30.4. Kansainvälinen jazz-päivä (Vapun aatto)

MUITA PÄIVIÄ JA TAPAHTUMIA

sunnuntai 14.4. Palmusunnuntai

perjantai 19.4. Pitkäperjantai

sunnuntai 21.4. Pääsiäispäivä

maanantai 22.4. 2. pääsiäispäivä

TÄYSIKUU pitkäperjantaina 19.4.

Aiheeseen liittyvä kuva

TOIVON TOIVOTUS

Teologipuolen viisaat sanovat, että ihmisen on hyvä muistaa kiittää osakseen saamastaan hyvistä asioista ja tapahtumista. He neuvovat kiittämään jopa vastoinkäymisistä. Kun 1990-luvun alkupuolella jouduin munuaiskivien johdosta sairaalaan, ilmeni, että munuais- eli virtsakivet oli helppo hoitaa laserhoidolla. Sen sijaan ilmeni viime tipassa pahanlaatuinen syöpäkasvain toisessa munuaisessa. Kasvain oli selvästi isompi kuin munuainen, mutta se oli kotelon sisällä. Lääkärin mukaan kotelo oli ehkä muutaman päivän tai viikon sisällä repeämässä, jolloin syöpä olisi levinnyt kaikkialle kehoon. Kyllä luonnollisesti olin pelastuksestani kiitollisella mielellä.

Aika pian leikkauksen jälkeen alkoi noin 15 vuotta kestänyt omaishoitajajaksoni, kun Maire-vaimolla todettiin Alzheimerin tauti. Meillä oli kokonaisuutena ottaen ihmeellisenkin hyvä elämä. Nauroimme paljon, kun huumori kukki ympärillämme. Kuitenkin varsinkin alkuvuodet olivat opettajan työn ohella vaikeita ja väsyttäviä. Luin silloin ahkerasti Raamattua. Eniten sain voimaa lukiessani Jobin kirjaa. Miksi siitä pidin. En tiedä, mutta pohdiskelin, että sain lohdutusta siksi, että jollakulla on voinut mennä vielä oikein paljon huonommin kuin minulla. Enpä silloin tietoisesti huomannut, että Job opetti kiittämään myös vastoinkäymisistä. Olenkin alkanut nimittää kasautuvia vastoinkäymisiä ihmisen koulutusjaksoiksi. Niin pieneen tilaan voi mahtua aivan valtavan iso ja ydintärkeä asia kuin seuraaviin Jobin sanoihin:

"Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi." (Job 1:21)

Olkoon tavoitteenamme saavuttaa kiitollinen mieli. Jos sen lisäksi pyrimme käymään polkuamme eteenpäin myönteisellä ja iloisella mielellä, saamme ja säilytämme suuren rikkauden, toivorikkauden. Kulkekoon toivo yhä paremmasta tulevasta alati kanssasi!

t. Kalevi

J.K. Olen kirjoittanut hyvillä mielin, mutta sairaana, sekä maaliskuun että huhtikuun tekstit. Molemmista tuli valtavan pitkät, kun en osannut keskittyä asioiden ytimiin. Silti lisään sekä maalis- että huhtikuun teksteihin puuttuvia asioita vielä jonkin verran hieman myöhemmin. Yst.terv. K.

Tervetuloa kohtsillään kesäaikaan!

Perjantai 1.3.2019 - Kalevi Suojanen

ELÄMÄÄ

Vanhan sanonnan mukaan maaliskuu maata näyttää, huhtikuu purot täyttää. Aina vain päivät vilistävät entistäkin nopeammin. Tätä vauhtia purot virtaavat iloisesti aivan kohtsillään. Almanakan mukaan kesäaika alkaa ainakin tänä vuonna vielä sunnuntaina 31.3. yöllä kello 3.00. Siirtäkäämme kelloja 30.3. lauantai-illalla nukkumaan mennessämme tuntia eteenpäin. Näin nukkuma-aika lyhenee "virallisesti" yhdellä tunnilla.

Kesäihmiset odottavat kesää. Viime kesä oli monille liian tukalan kuuma. Silti tuli tämän talven ennätysliukkailla sellainen olo, että taitaisi tukalan kuumuuden - sopivasta kesälämmöstä puhumattakaan - kestää paremmin kuin maksimaalisen liukkauden. Mikään hiekotussora ei meinannut tämän vuoden helmikuussa riittää. Jalkineiden "aluspiikeistä" ainakin osa on epäkäytännöllisiä asentaa ja ottaa pois. Joku voisi keksiä sähköiset piikit, jotka napista painamalla tulisivat liukkaalla esiin, ja niiden tarpeen mennessä pois, vetäytyisivät sisään. Silloin voisi kätevästi ja hyväkäytöksisesti käydä talvellakin kaupoissa ja palvelulaitoksissa sekä virastoissa.

Viime jouluksi odotettiin perinteen mukaisesti lunta. Muistaakseni suurimpaan osaan Suomea valkoinen joulu saatiinkin. Mutta Luoja pitkitti pyyntöön vastaamistaan yliaikaisesti niin, että lunta tuli ja tuli ja tuli.

Totuus ilmoista ja vuodenajoista sekä niiden alkamisesta, loppumisesta sekä sisällöstä: "Sitä vastaanotetaan, mitä saadaan."

RUN0NAMIA

EINO LEINO:Maaliskuulla:

On raitis aamu, Palmusunnuntai,
ja ilma tuoksahtaa niin puhtahalta,
mut kylmä tuntu on sen tuoksullai -
on vielä talvi, viel' on hallan valta.

Jo kirkkahana aaltoo avaruus,
jo päivyt paistavi, jo hohtaa hanki,
vaan kaikkialla viel' on hiljaisuus
ja taivas valju on ja maa on vanki.

Niin luonto nukkuu kuni lapsonen,
mi onnen untaan uinuu herttahinta,
ja tuskin kuulee hengitystä sen,
on otsa puhdas sekä tyyni rinta.

Ei vielä leivon suvilaulut soi,
ei virrat vuolaat syökse kuohumalla,
mut keväästä jo urvut unelmoi
ja kesä haaveksii jo hangen alla.

Näin kevätunelmoita urpupuun
ja lemmen haavehia hangen alta
lie nääkin nuoret laulut maaliskuun,
kun vast' on aavistettu kevään valta.

(Maaliskuulla-runon/laulun vuonna 1878 syntynyt Eino Leino on luonut vuonna 1896 eli alle 20-vuotiaana.)

MUISTELUTARINA

Olin vuonna 1959 kesänapulaisena Taivassalon Säästöpankissa. Pankinjohtajan lisäksi pankissa oli töissä kolme vakinaista pankkivirkailijaa, Laila, Laina ja Lempi.

Eräänä tavallisena työpäivänä kassanhoitaja Laila katsahti ulos ikkunasta, nousi ylös ja huusi: Hei katsokaa: "Sylvi tulee!"

Sikäli kuin oikein muistan, me kaikki nousimme seisomaan kunnioituksesta silloisen tasavallan presidentin Urho Kekkosen puolison Sylvin ja hänen seurassaan olleen toisen naisen tullessa sisään pankkiin. Heidän poistuttuaan joku virkailijoista tiesi kertoa, että Sylvi Kekkosen seuralainen oli hänen siskonsa. Siskolla oli kesämökki kai naapurikunnan puolella runsaan kymmenen kilometrin päässä työpaikastamme. En ihan varmasti muista, mutta ilmeisesti kaikki seisoimme koko pankkipalvelutapahtuman ajan. Joka tapauksessa ilmassa oli sakeanaan vilpitöntä kunnioitusta asiakkaitamme kohtaan!

PAPPA PAKINOI

(Kirjoitettu alun perin 2000-luvun alussa.)

Olen pappa. Yhtä hyvin voisin olla vaari. Tai ukki. Taikka jotakin muuta vastaavan lämpöistä.

Mistäköhän meidän isovanhempien nimitykset sitten tulevatkin - osittain varmaan ainakin suvun perinteestä ja paikkaseudun tavasta. Minun arvonimeni on siis pappa. Olen Aleksin äidinisä. Isänisä on vaari. Nykyisin, kun uusioperheet ovat melko yleisiä, myös isovanhempien nimitysten kirjo on moninainen. Mutta pieni ihminen ei nimityksiä sen kummemmin kummastele.

Aleksillekin oli jo muutaman vuoden ikäisenä selviö, että hänellä on paitsi pappa ja vaari myös mamma, mummu ja mummi sekä lisäksi vielä (mummin äiti) mummo. Pappa kyllä muistaa tämän läheisimmän eli mamman, mutta sitten jo menevät ajatuksissa sekaisin mummo, mummu ja mummi. Saavatkin mennä sekaisin papan päässä. Tärkeintä on, että Aleksi tietää hänellä olevan nämä kaikki ja tietää, kuka on kukin. Niin kuin tietääkin. Ja hän tuntuu rakastavan koko lapsen sydämellään yhtä lailla pappaa ja vaaria sekä mammaa, mummua, mummia ja mummoa.

Matkustin eilen bussissa. Lähietäisyydellä eräs äiti jutteli noin parivuotiaan tyttärensä kanssa. Oli marraskuun lopun hämy. Äiti ei keskustelun tuoksinassa ollut huomannut seurata bussin etenemistä. Niinpä hän yhtäkkiä havahtui katsomaan, ettei vain omaa pysäkkiä ollut jo ohitettu. Äiti katsoi ulos ikkunasta ja totesi ääneen: ”Missähän me olemme?” Tähän kaksivuotias totesi rattaistaan kirkkaalla lapsen äänellä: ”Bussissa”.

Tapahtuma toi mieleen kaksi menneen ajan episodia, jotka molemmat liittyvät lapsiin. Toinen liittyy lisäksi julkiseen kulkuvälineeseen eli raitiovaunuun. Istuin muutama vuosi sitten nelosen ratikassa. Luin täysin ajatuksiini uppoutuneena jotakin kirjaa, kun kuulin raitiovaunun kuljettajan korottavan ääntään ja sanovan: ”Auttakaa nyt joku sitä äitiä lastenvaunujen nostamisessa”. Havahduin ja kiirehdin käytävää pitkin kohti vaunun keskiosaa. Äiti oli rattaineen oven ulkopuolella. Menin sinne ja aloin nostaa vaunuja raitiovaunuun. Äiti parkaisi: ”Älkää, älkää! Suurella vaivalla sain nämä juuri ulos”. Pappaa hiukan hävetti. Mutta eihän siinä mitään hävettävää ollut. Tarkoituksenihan oli hyvä ja ajatuksiin uppoutumisellehan ei mitään voi.

Toinen muistikuva on viime joulun ajalta. Lauloin mamman kanssa Aleksille joululauluja. Kun olimme laulumme lopettaneet, totesi Aleksi: ”Vähä paljon huanosti laulettu!” No, parhaamme yritimme ja mielellään Aleksi kaikki laulumme kyllä kuunteli. Tuosta laulujen kiitokseksi esitetystä Aleksin tokaisusta on ollut hyvä mieli koko vuoden. Onhan vanhan hyvän ajan sanonnan mukaan niin, että lasten ja imeväisten suusta saamme kuulla totuuden. Eipä taida meillä aikuisilla olla taitoa antaa negatiivista palautetta Aleksin tapaisella, hyvää mieltä tuottavalla tavalla!

LAINASANOJA

VIRPI EKHOLM on kirjoittanut Hyvä terveys -lehteen (SANOMA) 3/2019 artikkelin, jonka otsikko on MIKSI LEMMIKKI TEKEE HYVÄÄ?  Asiantuntijana jutussa on eläinlääketieteellisen farmalogian professori OUTI VAINIO Helsingin yliopistosta. Seuraavassa on muutama ote tuosta mielestäni mielenkiintoisesta ja tärkeästä artikkelista:

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Kun rapsutat rakasta karvakuonoa, verenpaineesi laskee ja aivoissasi erittyy onnellisuushuumoria.

Eläimen pehmeä turkki ja ihmistä korkeampi ruumiinlämpö tuntuvat mukavilta. Asiantuntija kuitenkin uskoo, että kysymys on myös syvemmästä tunnekokemuksesta, joka tuottaa iloa ja lievittää stressiä.

- Tutkimuksien mukaan oman lemmikin kuvan näkeminen aktivoi aivoissa samoja alueita kuin oman lapsen kuvan näkeminen.- Eläin ei toki korvaa läheistä ihmistä, mutta kiintymyksen kokemus on samankaltainen.

- Eläimen läheisyys voi piristää vanhainkodin asukkaiden mieltä ja edistää toipumista leikkauksen jälkeen. Erityisesti tällaisia tuloksia on saatu koirilla ja kissoilla, mutta mutkin lemmikkieläimet voivat vaikuttaa samalla tavalla."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Mieleen tulleita kommentteja:

<> Aivan ykkösasiana jäi mieleeni asiantuntijan sanoista "lievittää stressiä" -ilmaisu. Siis jos paha lähimmäinen lähsestyy sinua, pitää äkkiä turvata lemmikkieläimeen, jos vain voipi niin tehdä.

<> Sikäli kuin lemmikkieläin on olemassa ja jos se on lenkkeilevää tyyppiä, lenkille viejäkin saa iänpidennystä lenkin muodossa. Lenkin lopuksi olisi hyvä muistaa sanoa lenkkiseuralle: "Kiitos seurasta ja liikunnasta, Hyvä Sinä! Ja kiitos myös siitä, että sain tälläkin kerralla muitakin ihmisiä tavatessamme, harjoitusta sosiaalisten kontaktien harjoittamisesta ja harjoittelusta!"

<> Vanhainkodeissahan on noudatettu suositusta, jonka mukaan lemmikkieläinten tapaaminen tekee ihmiselle hyvää. Nyt vain on viime aikoina muodostunut haaseeksi allergiat. Eihän ole tarkoitus allergiamurheita synnyttää. Eiköhän silloin ole pakko valita mukaan tulevia ihmisiä niin, ettei mukana ole allergiaoireita saavia. Mutta eiköhän löydy erilaisia lemmikkieläimiä - vielä koiran ja kissankin lisäksi. Ja lieneekö yleistä, että ihminen on allerginen sekä kissalle että koirille. Ellei ole, kissa ja koira voivat käydä vanhuksia ilahduttamassa vuoronperään, eikö?

<> Hyvä, että on tieteellistä näyttöä lemmikkieläimen kyvystä edistää toipumista leikkauksesta. Eiköhän tasavallan presidentti SAULI NIINISTÖkin saa vähintään kolmelta taholta toipumista edistävän vastaanoton lonkkaleikkauksestaan juuri tätä kirjoitettaessa kotiuduttuaan. Kyllä tuollainen vähintään triplavastaanotto tuo pikatoipumisen ja -paranemisen. Pikaista toipumista!

<> 1950-luvulla Parkanossa, silloisessa "Satakunnan Lapissa", nykyisellä Pirkanmaalla, oli ihana luutamummo. Hän kävi ovelta ovelle myymässä tekemiään luutia. - Mummon usein toistama mietelause oli tämä: "On hyvä ellee, kun ossoo ellee!" Voi, kunpa olisin saanut tavata hänet! Olisin kysynyt häneltä: "Elänyt olen kauan, mutta mitä merkitsee konkreettisesti se, että OSAA, ´ossoo´ ELÄÄ ´ellee´?"

Sitten, kun tiedämme, mitä luutamummo konkreettisesti tarkoitti, voinemme olla nykyistäkin onnellisempia ja nukkua yömmekin nykyistäkin paremmin. Voisi ehkä voimaa saaden ihmetellä ihastellen elämää ja esittää viisaita kysymyksiä, kuten:

* Mitä hyötyä on hyödystä?

* Onko elämän tarkoitus löytää elämän tarkoitus?

* Onko minun ja suurimman osan ihmiskunnan muiden yksilöiden elämän tarkoitus näytellä parempaa ihmistä kuin mitä nyt tosiasiassa on? Jos on, miksei ole perustettu lisää miljardeja teattereita? Siinähän on muuten hyvä liikeidea lähes koko ihmiskunnalle!

 

UNESTA JA UNETTOMUUDESTA

Onnistumiset tuovat lisäonnistumisia. Onnistumiset tuovat huonouniselle uskoakseni luonnostaan parempaa unta. Useinhan nukahtamisvaikeus johtunee murheiden vatvomisesta. Väsyneenä pienetkin huolenaiheet muuttuvat mielessä jättiläismurheiksi. Vaikka huolenaiheet ja huolten määrä pysyvät vakiona, ne vain tuntuvat väsyneenä paljonkin isommilta ja raskaammilta kuin virkeänä.

On loogista, että kaikissa toimissaan täydellisyyteen pyrkivä ihminen ainakin periaatteessa tuntee elämänsä raskaammaksi kuin "taivaanrannan maalari", joka huoletonna koettaa ehkä ihan OK-suorituksia. Ja OK-suoritushan tuottanee tyydytystä tekijälleen, jos ja kun se oli hänen tavoitteensa.

Hyvä on sekin, jos osaa ottaa polulleen huumoria mukaan. Niin, ja itseironiakin voi olla välillä hyväksi. Huumoria lienee ollut hänelläkin, joka jossakin radio-ohjelmassa taannoin kertoi tapansa harjoitella luopumista. Taisin sen kerran jo kertoakin, mutta kuten olette havainneet, hyvää kannattaa odottaa toisenkin kerran. - No, hän päätti luopua turhista tavaroista, joita oli - keskivertoihminen! - kertynyt huusholliin runsaasti. Hän laittoi tilanteen mukaan joko jätteisiin tai kierrätykseen ensimmäisenä luopumispäivänä yhden tavaran, toisena kaksi, kolmantena neljä, neljäntenä kahdeksan, viidentenä 16 ja niin edelleen. Taisi käydä niin, että 32:n pois laitettavan tavaran joukossa oli jo aika monta "kumilenksua". Mutta hän jatkoi ideointia, ja tunsi ilmiselvästi kokevansa onnistumista. Ehkä siinä on jotakin samaa kuin himoautonkorjaaja-tuttavassani: Ellei autossa ole vikaa, hän menee ja tekee autoonsa vian.

Mitä aion todistaa? Kerron vain, että kun päivässä on ollut onnistumisia, pieniäkin, ja mukana tilkkeeksi huumoriakin, tuloksena lienee hyvää oloa. Jos laittaa tavoitteeksi vaikkapa yhden huoneen ja WC:n siivoamisen, vähentää tavoitettaan. Voihan siivota vaikka osan WC:stä ja jatkaa myöhemmässä vaiheessa viikkoa WC-tavoitteen valmiiksi, on tullut suuri onnistuminen. Niitä kannattaa kerätä. Siis onnistumiset synnyttävät onnistumisia ja onnistumiset synnyttävät hyvää mieltä ja hyvä mieli on yksi palapelin osa hyvään uneen.

Luethan edellä olevan LEMMIKKI TEKEE HYVÄÄ -tekstin uudelleen. Kyllä lemmikin ansiosta unikin voi olla voimaannuttavaa. Ellei ole lemmikkiä, on hyvä keksiä liikuntaa tuovaa askarointia tai liikuntaa ilman askarointia. Sekin tekee hyvää elämälle ja unelle. Liikunta on naurun kanssa kilpailemassa elämän pidentämisvaikuttamisessa. Pitkäaikainen huono uni muuten lyhentää tieteellisten tutkimusta mukaan elämää.

Siis: Hyvää unta, hyvää elämää itse kullekin meistä!

 

ALZHEIMER

"Lähetekirje" Kustaankartanon vanhustenkeskuksen D1-osastolle:

Kalevilta                                                                        LÄHETE

                                                                                       pe 1.3.2002

 

Hyvät, parhaat D1-Ihmiset,

 

Ohessa lähetän taas Mairen. Vatsa toimi aamulla kello 8.30 vaipanvaihdon aikaan. Selexidiä on vielä päivä- ja iltatabletti.

Annoin nukkumaanmennessä yhden Para-tabsin ja se oli todella hyvä; yö meni paremmin kuin pitkään aikaan.

Ei ole suihkuttamispakkoa. Jos joku ehtii Mairen ja aluspaidan suihkuun saattaa, laitan oheen Nizoral-shampoota, deodoranttia etc. sekä puhtaita vaatteita. Mukana on myös koiru ja käsilaukku kortteineen.

Haen sunnuntai-iltapäivällä Mairen kotiin.

Suojelusenkelit kerallenne. Kestäkää eli myönteistä tsemppimieltä toivottaen, kiittäen

Kalevi

 

su 3.3.       

Hain Mairen kello 16:n jälkeen kotiin. Melkein puoli tuntia meni, kun oli tavallista vaikeampi vaihe. Vatsa oli toiminut ja Virpi halusi välttämättä auttaa meitä eli puhdistaa Mairen. Koskaan en ole pitkän odotuksen jälkeen ollut niin kiitollisella mielellä kuin nyt.

Merkillinen on Kustaankartanon vaiheen tervehdyttävä vaikutus. Kustaankartanon menoa edeltävinä päivinä autoon meno ja autosta ylösnousu ovat olleet todella pitkän mietinnän ja uurastuksen tulos. Nyt Maire istui autoon silmänräpäyksessä ja samoin nousi kotipihalla autosta pois hetkessä. Ihmeellistä, onnellista! Vakaasti uskon, että se on myös Kustaankartanon hyvyyden merkki. Omaishoitaja-kollega kertoi nyttemmin jo edesmenneen puolisonsa käyneen intervallihoidossa paikassa, josta hän ei pitänyt. Autoon meneminen hoitopaikasta pois lähdettäessä ei tahtonut onnistua millään keinolla. Merkillistä!

Mietiskelin ennen Kustaankartanon menon suurta murheen­hetkeä. Istuimme Mairen kanssa aamupalalla. Aamupala oli jo syöty. Maire katsoi minuun täysin poissaolevalla ja tyhjällä katseella. Se ei ollut murheellista. Murheellista oli se, että katseessa oli ääretön viha. En ymmärrä, miksi se tuli, mitä se merkitsi. Hoksasin, että muutama päivä sitten illansuussa pöydän ääressä istuessamme Mairella oli samanlainen katse. Kun tulimme tänään Kustaankartanosta kotiin, olin kiitollinen, että taas saamme olla yhdessä. Pelkäämättä polttavan vihaista katsetta, ajattelin, että katse kestää korkeintaan 15 sekuntia. Lempeätä katsetta on loput 24 tunnista. Eikä viime vuosina ole ollut kuin kaksi kertaa vihaa sisältävää katsetta. Silti olen sen syntymeka­nismista ymmälläni.

to 7.3. 

Olen pikkuegoisena ihmisenä aina ollut liian herkkä loukkaantu­maan. Uskon vakaasti, että monta vuotta kestänyt haasteellinen elämäntilanteemme on väsymyksen myötä alentanut jatkuvasti loukkaantumiskynnystä. Myös se aiheuttaa umpioitumista elämässä. En kerta kaikkiaan halua olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä, koska miltei poikkeuksetta kohtaamisista jää paha mieli. Kaksi esimerkkiä: Olin tänään juontamassa hyväntekeväi­syysjärjestöjen tilaisuutta, jonka tarkoituksena oli saada järjestöille uusia vapaaehtoistyöntekijöitä. Vein Mairen siksi aikaa Alzheimer­yhdistyksen tiloihin. Johdattelin Mairea pöydän viereen. Tavoittee­ni oli saada hänet melko rauhalliseen paikkaan istumaan katsele­maan mukaamme ottamiamme kortteja. Sen teinkin ja olen aivan varma, että minun läsnäoloni tuon asetelman aikaansaamiseksi oli tarpeen. Eräs työntekijöistä kuitenkin hermostui hitauteemme ja sanoi minulle topakasti kesken asettautumistamme: ”Sinä voit lähteä.” Hän itsekin kai huomasi topakkuutensa, koskapa lisäsi, että ”en minä millään pahalla sanonut”. Loukkaannuin syvästi ja jäi paha mieli.

Itse tilaisuudessa esittelin siellä laulamassa olleelle Petri Laaksosen sanomalla, että ”koska olemme täällä pohjan­tähden alla, on mukana myös Petri Laaksonen; ethän Petri loukkaannu, vaikka esittelinkin sinut pohjantähden kautta; toki tiedän, että olet tehnyt varmasti tuhat muutakin laulua”. No, ehkä loukkaantuminen on taiteilijasieluille yleistä. Ainakin Petri Laakso­nen loukkaantui, koskapa yhdessä välijuonnossaan viittasi ”rajoit­tuneeseen juontajaan". Loukkaannuin syvästi. Varmaan muuten tilaisuudessa olleet paneelikeskustelun osanottajatkin loukkaan­tuivat, kun en tainnut muistaa heitä erikseen kiittää heidän hyvästä suorituksestaan. Ei ole herkkämielisen ihmisen elämä helppoa! - Kun ihminen ihmettelee, miksi joku loukkaantuu, pitäisi ihmetellä takaisin, eikö hän itse loukkaannu, kun loukataan.

 

Kalevilta                                                                        LÄHETE

                                                                                       14.3.2002

 

D1-osaston ihmeidentekijöille

Tervehdys!

Maire on nyt torstaista lauantaihin, jolloin haen kello 12:n ja 13:n välillä.

Ohessa on normaalit tykötarpeet kassissa. Koiru on jo valmiina, sikäli kuin se on juomastaan viinistä jo selvinnyt.

Maire söi runsaan aamupalan. Vaipan vaihdoin jo kello 6.30. Yhden kanssa on pärjätty aina päivällä 6-7 tuntia, yöllä pidempään. Maire on alkanut herätä aikaisemmin, tänäänkin jo kello 6:n jälkeen. Nukkumaan hän on mennyt entiseen tapaan kello 22:n jälkeen.

En tiedä, pitäisikö sitä virtsaa vielä ja taas tutkia. Kolibakteerin ilmenemisen jälkeenhän otettiin lääkekuuri, joka loppui noin viikko sitten.

Dosetista puuttuu pusseissa oleva estolääke.

 

Koettakaa kestää,

kerallenne toivon suojelusenkeleitä

kiittäen toivottaa

Kalevi

 13.3.2002

Auttajaverkostosta serkkuni vaimo Sinikka oli tänään ainakin tältä erää kurssijaksoni päättymisen takia viimeistä kertaa Mairen seurana koulutyöni ajan. Hän toi ”Maailma selän takana” –runokirjan (Suomen lähi- ja perushoitajaliiton jäsenten kirjoittamia runoja, toim. Päivi Jokimäki). Seuraavassa kolme runoesimerkkiä:

TÄRKEYSJÄRJESTYS

Ei se ole enää tärkeää,
tunnetko sinä minut.
Vaan se tulee yhä tärkeämmäksi,
että minä en unohda
kuka sinä olet.

Saara Kankaanpää

 

                                               

SUHTEELLISUUS

 
Menetit miehesi, lapsesi, kotisi.
Pieni poika, jonka
löysit rantavedestä.
Tuli viesti rintmalta;
miehesi on kaatunut.

Monta kertaa taivuit,
et katkennut.
Nyt onnellisena odotat,
kohtaat heidät pian siellä
minne olet menossa.

Ja minä häpeän
valituksiani siirretystä lomasta,
ihottumasta käsissäni.
Hiljaa palaa suhteellisuudentaju

Mirja Rautasalo


EI OIKEUTTA IKÄVÄÄN

Olet minulle hyvin rakas,
vaikka et ole minulle sukua.
Itken lähtöäsi, eikä
suru kysy olitko sukua.

Omaisten kummastuneet
katseet selässäni poistun.
Miten olisin voinut sanoa,
että tiesin sinusta enemmän
kuin yksikään omaisesi.

Kymmenen vuoden ajan puhuin
kanssasi joka päivä.
He kerran vuodessa.

Mirja Rautasalo

su 17.3. 

Lapselle tyypillisiä reaktioita tulee silloin tällöin esiin eli "kierroksen täyteen tulo" näyttäytyy ihmeen monessa asiassa. Eräässä vaiheessa Mairelle oli erityisen tärkeää, että esimerkiksi piimää tai viiniä laseihin kaadettaessa hänelle tulee vähintään yhtä paljon kuin minulle. Totta kai siihen olen pyrkinytkin. Nyt se vaihe on mennyt Mairelta ohi. Kyse ei ehkä ollut lapsenomaisesta reaktiosta, vaan alitajuisesta tunteesta, että ei ole yhtä hyvässä voinnissa kuin minä ja ettei se asia saa vaikuttaa suhtautumisessa häneen. Jotakin vastaavaa kyllä on tullut tilalle. Jos aion syöttää häntä ja otan hänen lautaseltaan lusikan, hän hätääntyy. ”Se on minun!!!” kommentti merkitsee ruoan menetyksen pelkoa. - Toisaalta syöttämistä pitää varoakin niin kauan kuin itse syömisen taitoa on vähänkin tallella. Sitä koetan itselleni vannottaa. Se on samaa kuin muistuttaisi tärkeimmästä: Ei ole kiirettä!

Edelleen on oltava varovainen, ettei näkyvillä ole mitään vaarallista ei-syötävää tai –juotavaa. Pari kertaa olen havahtunut siihen, että Maire on koettanut saada auki siivousainepulloa. Onneksi saniteettitilojen puhdistamiseen tarkoitetussa pullossa on korkki, joka ei avaudu tavallisella tavalla, vaan vaatii alas­painamista samalla kun korkkia kierretään auki.

Kokonaisuutena ottaen on taas viimeisen Kustaankartanokäynnin jälkeen tuntunut kuin Maire olisi tullut parempaan kuntoon. Esimerkiksi wc-käynnit ovat onnistuneet varsin helposti. Hienoa, onnellista! Kyllä tämäkin pyhäpäivä oli meille mielestäni varsin onnellinen päivä.

ma 18.3.

Ei varmaan yhdelläkään terveellä pariskunnalla Suomessa voinut olla onnellisempaa aamua kuin meillä tänäkin aamuna oli. Kiireettömästi heräilimme uuteen päivään. Vaipan vaihdoimme aamuyöstä ja nukuimme onnellisina sen jälkeen vielä muutaman tunnin. Sitten herättyämme Maire katsoi minuun ja muodosti hienosti kaksi sanaa: ”Tykkäätkö sä?”

 

 

ma 25.3.2002                                                               LÄHETE

Kalevilta

 

D1-osaston ihmeidentekijöille

Jälleen ohessa lähetän Mairen. Suihkussa ei tarvitse käyttää. Kävimme lauantaina; onnistui hyvin. Varavaatteita laitan silti, jos menee märäksi. Tavoitteeni on vaihtaa vaippa, kun tullaan teille. Tulemme suoraan kävelylenkiltä, joten vaihdan sen jälkeen, niin kestää ehkä nukkumaanmenoon asti.

Jos onnistuu, kiitos, jos joku jaksaa koettaa ottaa virtsakokeen ja laittaa labraan. Luulen, että on puhdas, mutta niin luulin viimeksikin, vaikka oli kolibakteeripöpö.

Sitten vain taas kestävyyttä ja suojelusenkeleitä

t. Kalevi

 

28.3.

Hain Mairen iltapäivällä Kustaankartanosta. Taas oli ollut virtsatietulehdus ja oli aloitettu uusi lääkitys. Tapamme mukaan joimme kuohuviiniä Mairen kotiintulon juhlistamiseksi. Ei ehkä olisi pitänyt juoda. Maire meni normaalisti nukkumaan, mutta heräsi parin tunnin päästä noin kello 24. Olin työhuoneessa vielä työssä, kun kuulin jotakin rapinaa. Menin tarkistamaan tilanteen. Maire oli pannut eteisestä löytämänsä kenkäni jalkaansa ja hän seisoi vessassa hämmennyksessä. Jätän valaistun WC:n oven auki saatuani Mairen nukkumaan, jotta sieltä tulisi valon kajo makuuhuoneeseen. Mairella oli hirvittävä ripuli. Vielä hirvittävämpänä se ilmeni aamulla vaippaa vaihtaessamme. Vaihdoimme vaippaa muutaman tunnin välein; ripuli ei yöhön mennessä hellittänyt. Lääkettä en uskaltanut antaa en myöskään syötävää juuri muuta kuin puolitoista banaania. Iltateen joimme, mutta muutoin juominenkin jäi ehkä liian vähiin. Täytyy huomenna kysyä Kustaankartanosta menettelyohjeita, ellei tilanne parane. Tämän päivän perusteella olen oppinut entistäkin enemmän kunnioittamaan Kustaankartanon hoitajia. He ovat tosiaankin ihmeidentekijöitä!

TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

ISON KIRJAN SANANLASKUJEN KIRJASTA:

17 luvun

jae 14: Riita syntyy kuin rako patoon -

tuki se ennen kuin vesi nousee!

17:16 Mitä hyötyy tyhmyri rahoistaan?

Viisautta hän ei ymmärrä ostaa.

17:17 Ystävän rakkaus ei koskaan petä,

veli auttaa veljeä hädän hetkellä.

TOTUUKSIA KANSAN SUUSTA:

Sitä rakastaa, josta on vaivaa (Kaius Sulonen)

Köyhällä on vähän, mutta ahneella ei ole mitään. (Pasi Salmikunnas, Kauppalehti 14.2.2019)

Ihailtavia ovat ihmiset, jotka ovat kiitollisia tavallisesta arjesta. (Mikko Kuustonen, ANNA-lehti numero 6/2019)

 

 



MAALISKUUN KALENTERIASIAA

Sunnuntai 3.3. Laskiaissunnuntai ja

5.3. laskiaistiistai

Laskiaissunnuntaina ja laskiaistiistaina on ikivanhana perinteenä hiihtää ja laskea suksilla mäkeä. Ja syödään laskiaispullia, joita niitäkin on näemmä hyvissä ajoin ollut kaupoista saatavilla. Vuosikymmenien perinteen mukaan pullista keskustellaan siitä, onko mansikka parempi kuin manteli.

Laskiainen-sanahan tulee siitä, että laskeudutaan paastoon. Silloin on perinteinen, "kirkollisen laihdutuskuurin" paikka heille, joilla on. Jotkut kertovat katsovansa televisiota vähemmän paaston aikana. Monille lapsille ja nuorille voisi suositella paastoa moninaisista peleistä. Silloin lasten vanhemmat eläisivät vuoden juhlavinta aikaa, kun ei tarvitsisi murehtia lasten todella tiukasta riippuvuudesta. Nykyaikaa. Vai tajunnan ahtautta muuten fiksuilla lapsilla? No, sorry tämä saarna; tuli pidetyksi enkä kadu. Tätä tekstiä kirjoitan ennen paastoa. Pidättäydyn sitten paastonaikana turhista saarnoista. 

Omasta lapsuudestani muistan, että aikuiset tekivät lapsille, ja ehkä itselleenkin, napakelkan jäälle. Aikuinen meni pyörittämään pitkän pyöreän puun päästä vauhtia rungon toiseen päähän lapsen istumista varten kiinnitetylle kelkalle. Kivaa oli kelkassa istuvalla!

Löysin napakelkasta WIKIPEDIASTA kuvan, ole hyvä!

4. - 10.3.2019 on Itä- ja Pohjois-Suomen opinahjoissa hiihtolomaviikko.

Perjantai 8.3. Naistenpäivä!

Rose flower isolated on white background


Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty vuosittain 8. maaliskuuta YK:n aloitteesta ympäri maailmaa jo yli 40 vuoden ajan. Tavoitteena on naisten oikeuksien parantaminen. Tasa-arvon ja naisten oikeuksien kehittäminen ovat mukana myös YK:n Kestävän kehityksen tavoitteissa. Tavoitteiden ydin ilmenee seuraavasta:

Sukupuolten tasa-arvo  Tavoitteena on saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia. Tyttöjen ja naisten kouluttaminen, heihin kohdistuvan väkivallan ja syrjinnän lopettaminen sekä heidän mukaanottaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon hyödyttää laajasti koko yhteiskuntaa.

Sunnuntaina 9.3. on maailmanlaajuinen syntymäpäivä. Silloin

Barbie-nukke täyttää 60 vuotta.

Tasa-arvon kunnioittaminen jatkuu:

Tiistai 19.3. Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä. 

Minna Canth syntyi 19.3.1844 eli 175 vuotta sitten. Hän oli kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän taisteli myös ihmisten välisen tasa-arvon puolesta.

Muuten: Minna Canthilla oli seitsemän lasta: Anni, Maiju, Lyyli, Pekka, Elli, Hanna ja Jussi. (Wikipedia)

Keskiviikko 20.3. Kevätpäivän tasaus. Päivä ja yö ovat maapallolla tasavertaisesti suurin piirtein yhtä pitkät. Sitten päivät alkavat kiilata öiden ohi niin että valoisuus lisääntyy lisääntymistään. Pisimmällään päivä on Suomessa, kun on kevätpäivän tasaus. Se on tänä vuonna juhannusaattona, yöttömänä yönä, perjantaina 21.6.2019.

Torstaina 21.3. on täysikuu.

Aiheeseen liittyvä kuva

 

 

TOIVON TOIVOTUS

Toivon, että voit tuntea aivoissasi olevan järkiputken ja tunneputken. Toivon, että voit väsyneenä käskeä tunneputkea väistymään kokonaan ja lakkaamaan jauhamasta turhia murheita. Näin myönteinen toivon tunne mahtuu aivoihisi toivon hiukkasryöppysiä synnyttämään.

Toivotaan, toivotaan -terveisin Kalevi

J.K. Molemmat koneeni purkivat väliaikaisesti yhteistyösopimuksen. Siten oli vähän murhetta saada blogi aikaiseksi vuorokauden vaihtuessa. Mutta tulihan se julkaistuksi hyvissä ajoin ennen 1. maaliskuun loppua. - Kirjoitan vielä myöhemmin Olavi Hätösen sotamuistelmista ja teen lisäyksiä maaliskuun kalenteriasioihin. Yst.terv.

K.

Olkoon helmikuusi hyviä hetkiä täynnä!

Perjantai 1.2.2019 - Kalevi Suojanen

ELÄMÄÄ

KUULUMISTEN KYSELYÄ:

Aapeli kysyy Bertiltä: "Mitä kuuluu?"

Bert pitää ylipitkän esityksen voinnistaan ja sairauksistaan ja omista saavutuksistaan ja lasten saavutuksista sekä lastenlastensa ihanuudesta. Lopuksi hän heittää Aapelille loppuheipat. Mutta eipä "ehtinyt" kysyä, mitä Aapelille kuuluu.

LÄHIMMÄISEN LOHDUTTAMISTA

1) Väsymyksestä:

Aapeli kohtaa jälleen Bertin sekä loihe lausumahan: "Bert! Terve, moro, hei! - Mitäpä kuuluu? On tämä elämä ihmeellistä; on kuin jäitä polttaisi. Minä olen ollut kuukausitolkulla jatkuvasti lopen uupunut, väsynyt, väsynyt, väsynyt.

Vastoin tavallista tapaansa Bert malttaa kuunnella kiltisti Aapelin murhetta. Sen jälkeen Bert avaa sanallisen arkkunsa. Monisanaisesti hän esittää oman tilanteensa. Bertin puheesta paljastuu, että hän on ollut paljon kauemmin väsynyt kuin Aapeli, ja että hän on ollut myös paljon syvemmin väsynyt kuin kaverinsa Aapeli.

2) Surusta:

Seuraava on tositapaus Espoosta, jossa lähietäisyydellä asuvat rouvat tapasivat toisensa kauppakeskuksessa eräänä lauantaina. Lyhyiden alkutervehdysten jälkeen keskustelu eteni tähän tapaan:

- Voi tiedätkö, elämäni on aivan valtavan katastrofaalisessa tilassa! Rakas aviomieheni kuoli viime viikolla.

- Niin, kyllä niitä murheita piisaa. Minun veljeltänikin meinasi hiljan kaatua valtavan ison kokoinen koivu naapurin puolelle rajaa!

RUN0NAMIA

Z. Topelius, suom. P.J. Hannikainen

(Koululaulukirjastakin ainakin osalle suomalaisista tuttu:)

VUODENAJAT- runosta kaksi säkeistöä

Kun joutui talvi siitä

Ja lumi hanget toi.

Kas nytpä suksi kiitää

Ja kulkuset ne soi.

Ja takka loimuaapi

Ja suopi lämmintään.

Ne hauskutusta saapi

Myös talvielämään.

Kun hanki kyynelehtii

Maa valkovaipan luo,

Taas kevät armas ehtii

Mi uudet leikit tuo.

Siis kiittäkäämme Luojaa:

Kaikk´ ajat hauskat on;

Hän eloamme suojaa

Sen saattaa elohon.

(Kalevin JK: Jos ja kun ainakin osa kansalaisista huokailee ylikuumana kesäpäivänä: "Tuispahan meille talvi, viileän virvoittava", voi sama yksilö tuskailla 25 asteen pakkasessa lumikolan takaa: "Tuispahan meille kesä taas ihanen lämpöinen."

Teoriassahan on helppo sanoa, että pitäisi elää nykyhetkeä ja pitäisi oppia pitämään siitä. Koetetaan kuitenkin vaikka edes hiukan allekirjoittaa edellä Zakarias-sedän runossa oleva ydinsanoma: "Kaikk´ ajat hauskat on.")

MUISTELUTARINA

Olin vuonna 1958 kesäapulaisena taivassalolaisessa sekatavarakaupassa. Tavaraa oli myynnissä ihan joka lähtöön ja vielä laiturillekin jäi varastointia varten. Vieläkin on aivoissani muistikuva lipeäkaloista, jotka kuivattuina rankoina seisoivat kunnioittamassa asiakkaita kaupan ulko-oven pielustalla. Maitoa myytiin tietenkin ammentaen isosta tongasta litramitalla asiakkaan mukanaan tuomaan maitokannuun. Jauhot olivat jauholaarissa, josta ne pussitettiin ja siirrettiin vaa´alle punnittaviksi ja asiakkaalle ojennettavaksi. Samalla periaatteella myytiin nauloja. Ne olivat takavarastossa isommissa laatikoissa, josta ne poimittiin paksupaperiseen pussiin vaa´alle punnittaviksi ja asiakkaalle myymälän puolelle vietäviksi.

Sitten kerran pikkuisena poikana - omasta mielestäni varmaan hyvinkin isona miehenä - jouduin pahaan tilanteeseen. Asiakkaaksi tuli TPS:n (Turun Palloseuran) jalkapallovalmentaja nauloja ostamaan. Ehkä tuolla turkulaisella kuuluisuudella oli kesämökki Taivassalossa, runsaan 50 kilometrin matkan päässä kodistaan, mene ja tiedä. Mutta hyvin tiukan tuntuinen oli setä ostajana. En muista, mitä nauloja hän pyysi saada. Ihan tavallisia ne eivät ehkä olleet. Mutta kun nyt on tapahtumasta kulunut jokseenkin kuusi vuosikymmentä, en muista, mikä poikkeama hänen tarvitsemillaan nauloilla oli "tavallisiin" verrattuna.

Kävi niin, etten löytänyt hänen pyytämiään nauloja, vaan tulin tyhjä pussi kädessäni. takaisin takavarastosta myymälän puolelle. No, sain kollegamyyjältä (puksulta lyhkäsel kiälel) ohjeen, mistä päin varastoa niitä nauloja löydän. Vaan en löytänyt, vaikka kuinka etsin. Ei muu auttanut kuin mennä uudelleen myymälän puolelle tyhjä pussi kädessäni. Kuuluisa jalkapallovalmentaja poltti proppunsa.

Hän huusi niin kuin vain voi kuuluisan, vahvan minä-kuvan omaavan miehen lärvistä lähteä: "Tolla pojalla ei ole vieläkään niitä nauloja pussissaan!" Tolloksi ei sanonut, mutta kehonkieli kertoi sen todella selvästi. Saattoi sanoa vasitenkin, mutta lienen ollut sen verran shokissa, että sanat eivät mahtuneet sisään aivoihini.

Edellä kerroin kaiken, mitä muistan ensimmäisestä kesätyöpaikastani. Keskiössä muistoissani ovat näemmä lipeäkalat ja "Tepsin" tiukka valmentaja. Viimeksi mainittu sai silloin aikaan tärkeän ratkaisun: kaupan myyjää minusta ei tullut eikä tule! Varmaan kuitenkin sain tuona kesänä monenlaista hyvää henkistä pääomaa kartuttanutta tietotaitoa, jota elämässä tarvitaan.

PAPAN PAKINA

1990-luvulla syntyi maailmaan lisää yksi läheinen ihminen, nimittäin ensimmäinen lapsenlapseni. Nyt Aleksi on yltänyt jo yli kaksikymppiseksi. Hän on viimeiset neljä vuotta ollut USA:ssa, opiskellut siellä ja pelannut jalkapalloa yliopistojoukkueessa. Niin hän sai siellä elämänkokemusta, kielitaitoa ja yliopistotutkinnon.

Aleksin ollessa pieni poika, saimme silloin tällöin kehitellä yhteisiäkin touhuamishetkiä. Olen niistäkin tehnyt aikoinaan muistiinpanoja, joita voisi nimittää pakinoiksi. Niitä julkaistiin ainakin Munkkiniemessä ja Munkkivuoressa ilmestyneessä Munkinseudun Aluesanomissa. Enpä niiden sisältöä kohtsillään kovin hyvin muista. Toivottavasti olen kirjoittanut enemmän Aleksista ja meistä yhdessä kuin ihan vain omasta itsestäni. Joka tapauksessa roolini on isovanhemman rooli. Nimikkeeni oli ja on pappa, joka taitaa olla länsirannikolta periytynyt "titteli". No niin, tästä alkaa uusi, sattumalta löytämäni, alkujaan 1990-luvulta peräisin oleva pakinasarja, olkaa hyvä:

Kiirettä ja kasvamista. Syys saa. Syyssää. Kiirettä pitänyt. Papalla. Kellä mitäkin. Syyt niin kuin säätkin vaihtelevat. Osalla lapsista on tuoreessa muis­tissa takanapäin elämän ensimmäinen varsinainen koulupäivä. Syy koulun alkamiseen on seitsemän vuoden iän täyttyminen tai lähestyminen. Papan kiireen syynä taas ei ole työmäärän runsastuminen, vaan hitauden lisääntyminen.

Kiireeseenkin voi ”kasvaa”. Parhaiten asia näkyy esimerkiksi siinä, että jos arkena syö kovalla kiireellä ruoan, sen hotkii myös silloin, kun mitään kiirettä ei ole. Miten sitten sisäistämme kiireen omaan elämäämme? Esimerkiksi seuraavalla tavalla. Alle koulu­ikäinen lapsi oli tottunut siihen, että äidillä oli aina kova kiire. Lapsi oli mitä ilmeisimmin myös oppinut arvostamaan kiirettä. Totta kai. Opettaja ei ollut vielä kuvioissa mukana, joten äiti oli auktori­teettien kärjessä. Eräänä lauantaina äiti ja Julia-tyttö matkustivat yhdessä bussilla torille. Kun he olivat hetken aikaa matkustaneet vierekkäin istuen, nojasi Julia äitiinsä ja kysyi toivorikkaana äidiltään: ”Äiti, onhan meillä kiire, onhan?” Pappa lienee vastaa­valla tavalla arvottanut kiireen. Tuli mieleen yksi kohtaaminen. Seisoin bussipysäkillä, kun metsänhoitajaystäväni Veli-Matti pyö­räili hiljalleen ohitse. Hän huikkasi kuismenee-kysymyksen, johon vastasin, että ”hiukan pitää kiirettä”. Tähän Veli-Matti huikkasi hyväntuulisesti: ”Joo, joo – ei niin pientä virkaa, ettei sivuhommat haittais!”

Lapsenlapsi Aleksi oli papan luona yhden päivän hoidossa elokuussa. Laadimme yhdessä etukäteen paperille tavoiteohjel­man. Ohjelmaa olisi riittänyt moneksikin päiväksi. Joka tapaukses­sa realistiselta tuntuneen ohjelmapaperin toteutus jäi kesken. Innostuimme urheilukentällä juoksemiseen, hyppäämiseen ja mui­hin lajeihin niin, että aika loppui kesken. Kentälle mennessämme Aleksi pohdiskeli, mikä elämän vaihe on ihmiselle kaikkein vai­kein. Hän päätyi siihen, että lapsuus on kaikkein vaikein. Kysyin, miksi lapsuus on vaikein. Aleksi perusteli näkemystään toteamal­la, että ”silloin pitää joka päivä oppia jotakin uutta”. Enpä ryhtynyt pitämään Aleksille esitelmää elämänikäisestä oppimi­sesta.

Pappa heltyi ostamaan Aleksille Pokemon-kortteja. Aleksin äiti oli hiukan hämmästynyt, että olin sellaiset ostanut. Perustelin ostos­tani samoin kuin Aleksille. Olin pitkin päivää sanonut aika monelle asialle ”ei” ja halusin kerran antaa periksikin. ”No, minä vain vähän kokeilin”, perusteli Aleksi äidilleen papalle esittämiään erilaisia hankinta- ja muita pyyntöjään.

Vuonna 2000 Aleksi aloitti koulunkäynnin. Taitaa olla niin, että vanhemmat jännittivät alkua enemmän kuin koululainen itse. Saattoi olla niinkin, että opettajakin jännitti koulun alkamista yhtä paljon kuin lapset. Ainakin Aleksi ihmetteli, miksi opettaja saattoi yrittää ruokasalista ulos väärästä ovesta. Kovin paljoa Aleksi ei ole koulutyöstä informaatiota antanut. Sen verran sain selville, että aluksi ksikki luokan oppilaat olivat käyneet kukin vuorollaan kirjoittamassa nimensä taululle. Aleksi oli ensimmäisten joukossa, koska ensin kirjoittivat nimensä A:lla alkavat. Liisa-opettaja oli yksi joukosta, koskapa oli mennyt L:n kohdalla muiden mukana taululle. - Paras vertaistensa joukossa. Primus inter pares. Papan kokemuksen mukaan hyvät opettajat ovat kyllä tällaisia primuksia. Ja kyllä parhaat myös jännittävät. Niinhän tekevät mestarinäyttelijätkin.

UNESTA JA UNETTOMUUDESTA

Muistelin aikaisemmin esittämiäni uneen liittyviä ohjeita ja mielipiteitä. Osan olen ammentanut omasta kokemuksestani, osan saanut itseäni viisaammilta asiantuntijoilta. Toivottavasti en ole kyllästymiseen asti korostanut, että tilanteet ovat moninaisia ja konstit ovat yksilöllisiä. Aikaisemmin kertomani mukaan joku lukija pyysi taannoin aikakauslehden lukijapalstalla lopettamaan keskustelun nukahtamisesta ja nukkumisesta. Hän lisäsi, että kun laittaa tyynyn nilkkojen alle, nukahtaminen ja nukkuminen onnistuvat oikein hyvin.

Mutta ei ole lainkaan kirkossa kuulutettu, että tyynykonsti tuo hyvät unet muillekin kuin mielipiteen esittäjälle. Viime tammikuun alussa luin Aamulehden Koti-asuntolehdestä henkilöstä, joka nukkuu villapipo päässä ja sukat jalassa. Makuuhuoneen nukkumislämpötilaksi hän suositteli sellaiseksi, että nenä on kylmä.

Lienevät uniasiantuntijat jokseenkin yksimielisiä siitä, että makuuhuoneen lämpötilan olisi oltava ennemmin melko viileä kuin huisin kuuma. Ehkä joka tapauksessa lämpötilaksi suositellaan yleensä alle 20 astetta.

Hyvä terveys –lehden (SANOMA) numerossa 2/2019 käsiteltiin nukahtamiseen ja nukkumiseen liittyviä asioita. Jutun otsikko: ILTAPALA VIE UNTEN MAILLE, teksti: NINA RIIHIMAA

Aikoinaan lääketieteellisestä artikkelista poimimani ja blogissa esittelemäni kaurapuurosuositus sai vahvistusta edellä mainitussa jutussa. Nina Riihimaan jutussa ravitsemusterapeutti HANNA PARTANEN toki suosittaa ennen nukkumaanmenoa esimerkiksi näin: ”Kaurapuurosta saa hyviä hiilihydraatteja ja se lämmittää kehoa unten maille. Puurosta moni huono nukahtaja kertoo saaneensa avun.”

Paitsi nukahtamiseen myös nukkumiseen on kuulemani mukaan tullut apua. Kaurapuuro on joillekuille loihtinut vapauden ainakin yhdestä yöllisestä pissareissustakin. Eikä kohtuullisesti nautittuna lihota.

Lapsuudesta on jäänyt voimakkaana mieleen äidin sanat hänen kehottaessaan syömaan iltapalaa: ”Kyl syär täyty, et nukku jaksa!” En sitä lapsuudessa protestoinut, mutta hiukan kasvettuani aloin asiaa epäillä. Eihän lepo vaadi jaksamista. Vaan kyllä vanhan kansan viisaudet ovat nimityksensä mukaan ihmeellisen usein viisaita. Eihän ihmiskeho lakkaa toimimasta nukahtamisen johdosta. Tiede todistaa vakuuttavasti, että nukkuessa kuluu jouleja/kaloreita hämmästyttävän paljon.

Vielä takaisin edellä mainittuun Nina Riihimaan tekemään haastatteluun. Hanna Partanen tuo esiin muitakin vaihtoehtoja kuin kaurapuuron. Pääasia on, että syö ennen nukkumaanmenoa kevyesti, vähärasvaisesti, vähämausteisesti ja vähän. Mutta, mutta: nälkäisenä uni ei tule.

Sen varalta, jos kaurapuuroon ei ole kaipuuta, ravitsemusterapeutti Hanna esittää vaihtoehdoiksi esimerkiksi seuraavaa: voileipäviipale päällystettynä yhdellä juusto- tai leikkeleviipaleella ja lasillinen maitoa, Maidon sijasta voi kokeilla Nukkumatin suosikkijuomaa, kirsikkamehua. Se syventää ja pidentää yöunta. Lasillinen kirsikkamehua tai kourallinen kirsikoita iltapalalla nostaa elimistön melatoniini- eli unihormonitasoa. Nukkumatin kakkossuosikki juomaksi ovat maitotuotteet.

Kovin paljoahan ei iltamyöhään kannata juoda mitään, koska wc-reissut katkaisevat unen. Onnelliset he, jotka luonnostaan jatkavat untaan ikään kuin eivät olisi kävelyllä olleetkaan!

ALZHEIMER

"Lähetekirje" Kustaankartanon vanhustenkeskuksen D1-osastolle sen johdosta, että vien Mairen lyhytaikaishoitoon/intervallihoitoon sinne:

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalevilta                                                                        LÄHETE

                                                                                     15.2.2002

 

Arvostamilleni D1-Ihmisille

 

Kiitos, että Maire saa taas tulla luoksenne hyvään ilmapiiriin.

Muutama yö meni tällä viikolla huonosti: Maire heräsi kesken unen. Kun olen aientanut estolääkkeen antamisen alkuiltaan, on uni mielestäni onnistunut paremmin. Ehkä kyse on luulostani, en tiedä. Tänään Maire heräsi sängyn laidalle istumaan kello 7:n jälkeen. Laitoin hänet uudelleen nukkumaan, ja unta riitti vielä yli tunnin verran.

Maire kävi suihkussa eilen illalla, joten pesua ei tällä kertaa tarvita.

Vatsa on toiminut yleensä kello 16 – 17:n välillä eli samaan aikaan, kun olen vaihtanut vaipan.

Viime aikoina Maire on mennyt aamupalan jälkeen lepäämään ja on ainakin kolmena viime päivänä myös nukahtanut ja nukkunut vajaan kahden tunnin levostaan yli puoli tuntia. Primaspan on ollut vähän ongelmallinen. Tänäänkin se jäi suuhun pyörimään ja imeytymään ja kuoret sitten tulivat lopuksi pois.

Yöpuvun housut ovat olleet pesun jälkeen vasta parin yön ajan, joten laitan taas nämä tutut housut, jotka olen vaihtanut iltavaipan vaihtamisen yhteydessä kello 22:n paikkeilla iltaisin. Normaalit kortit etc. ovat mukana käsilaukussa. Myös dosetin muistin, samoin Sabina-koirun.

Kestävyyden toivotuksin, kiitoksin

Kalevi

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

On ollut monen monta päivää todella vaikeaa väsymystä; ”minä tahtoisin Isä jo kotiin. Isä, minua väsyttää.” Eräänä iltana ajattelin mennä joen jäälle kävelemään. Laskeutuessani joelle, liukastuin, kaaduin, liu´uin jäälle ja hätäännyin. Hivuttauduin hätääntyneenä väkisin takaisin rannalle. Loppujen lopuksi onnistuin paluu­yrityksessäni. Taakse jäi ilmeisen heikko jää ja parinkymmenen metrin päässä välkehtinyt sula.

Neuroosit lisääntyvät. Olin eilen hammaslääkärissä ja sain kesken hoidon pakokauhukohtauksen. Eipä ole sellaistakaan ennen tullut hammaslääkärissä edes mieleen. Sanoin, että minulla on vaike­aa, nousin tuolista ja pelästytin sekä lääkärin että hoitoapulaisen. Ilmeisesti tummat suojalasit aiheuttivat pakokauhureaktioni. Levähdettyäni hetken, ja riisuttuani pois pikkutakin sekä villapaidan, kykenin jatkamaan hoitokerran loppuun. Illalla juuri ennen nukahtamista tuli vastaavankaltainen pakokauhureaktio. Ponkai­sin ylös, istuin rauhoittumaan, otin unilääkettä ja sain unta.

Mairen omahoitaja Heli kysyi viimeksi Mairea intervallihoidosta hakiessani: ”Nouseeko Maire omatoimisesti ylös?” En tietoisesti liene sitä tullut ajatelleeksi. Maire ei nouse sängystä eikä tuoliltakaan yleensä omatoimisesti, vaan nostan hänet. Taaskaan en ymmärrä, miten hentoinen naispuolinen omaishoitaja onnistuisi nostamaan häntä painavamman hoidettavan makuulta istualleen ja siitä ylös. Minulla on helppoa. Alzheimerin taudille tyypillinen painon alentuminen on toteutunut Mairenkin osalta. Hän on minun voimilleni varsin kevyt. Tosin hän voi joskus tarrata hyvinkin kovin kiinni eikä sellaisessa tilanteessa kannata edes yrittää nostaa, vaan pitää odottaa lukkiutuneen tilanteen laukeamista.

Heli keskustelutti minua pitkään viimeksi Mairea hoidosta hakiessani. Psykiatriaan erikoistuneena hoitajana hänellä on näemmä ihmellisen voimakas tilannetaju. Heli sanoi, että äänenikin on tullut hennoksi. Ei hän sitä sanaa käyttänyt, ei edes löytänyt etsimäänsä sanaa, mutta tarkoitti havaitsevansa jopa äänestäni henkistä väsymystä ja alaspäin menoa. Yhdessä todettiin, että tilanteeni voisi olla samanlainen tai jopa huonompi, vaikka Mairella ei olisi Alzheimerin tautia. Nyt tilanteeni on selittelyn kannalta todella helppo: kaiken voi laittaa Mairen sairauden ”piikkiin”.

 

to 21.2.2002

Viime viikolla tuli lasku ambulanssimiesten käynnistä. ”Aviomies ei ollut ehtinyt peruuttaa ambulanssia” luki toisen miehen tekemässä raportissa. No, heidän tulonsa kesti yli 45 minuuttia, joten hyvin olisin ehtinyt peruuttaa. Olin vain sopinut hätäkeskuksen päivystä­jän kanssa, että ambulanssimiehet tulevat tarkistamaan, onko verenvuoto vakavaa. Revin muuten raportin heti sen luettuani. Pahoitin mieleni raportin ilmoituksesta ”täysin dementti vanhus”. Mairella on varmasti tallella jotakin sellaista hyvää, mitä raportin kirjoittajalla ei ole. Dementti on kauhea sana. Maire ei ole vanhus. Koko vanhus-sana joutaisi hävittää. Ei ihminen edes elä vanhaksi.

Tänään iltapalalla Maire valitti kipua. Hän piteli kädellään poskea juuri siltä kohdalta, josta hammaslääkäri hiljan paikkasi yhden reiän. Saattoi muuten samalla selvitä, miksi Maire on nukkunut muutamat viime yönsä huonosti. Hänellä lienee ollut hammas­särkyä. Murensin ennen nukkumaanmenoa jugurtin joukkoon hivenen särkylääkettä ja myös ihan pikkuisen palan unitabletista. Täytyy heti aamulla tilata hammaslääkäri.

 

pe 22.2.2002

Mairen hammaslääkäriä en onnistunut tavoittamaan. Nauhatiedo­te kertoi hänen olevan hiihtolomalla. Päivällä Ritva soitti Kustaan­kartanosta, että virtsanäyte ei ollutkaan puhdas. Vaikka paperissa toisella sivulla luki "puhdas”, toisella sivulla oli merkintä koli­bakteerista. Ei auttanut muu kuin hakea lääkettä siihenkin. Terveyskeskuksessa oli täydellinen palvelu. Vastaanottovirkailija haki lääkäriltä lääkemääräyksen.

Iltapäivällä Maire piti kättään poskella ja valitti. Ei auttanut muu kuin ruveta metsästämään hammaslääkäriapua. Soitin kello 14.45 kaupungin hammashoitolaan. Sieltä vastasi nauha, että paikka on avoinna vain kello 15:een. Mutkien kautta sain tiedon kahdesta 24 tuntia vuorokaudessa päivystävästä paikasta. Sain ajan illansuuhun. Lääkäri ei saanut otetuksi kuvaa, koska Maire ei suostunut avaamaan suutaan. Kehotin häntä vielä kerran yrittämään, koska yksi sekunti on yhdenlainen, toisen sekunnin aikana kaikki voi järjestyä hyvin. Lääkäri totesi, että ”tämä laite maksaa 35 000 ja se voi mennä rikki”. Niin kuva jäi ottamatta. Lääkäri totesi, että säryn aiheutti hampaan reiässä oleva ruoka. Hän poisti ruoan ja laittoin reikään jotakin lääkettä. Hän oletti sen antavan avun maanantaihin asti. ”Mutta heti maanantaina on saatava hammaslääkäriapua”, totesi lääkäri. En ymmärrä, miten hampaassa voi olla murhetta, kun miltei päivälleen kuukausi sitten saimme Mairen hampaat kuntoon ja sovimme, että tulemme fluoraukseen muutaman kuukauden päästä. Hammaslääkäri totesi vielä, että reikiä on kaksi, ehkä jopa kolme. Selittämättömän merkillistä. Ilmankos yöt ovat menneet huonosti: Mairella on mitä ilmeisimmin kipua sekä hampaissa että alavatsassa.

Vaikka en tunne stressiä, tunnen, etten ole työkunnossa. Luulin viikon lenkkeilyn auttavan kunnon tasapainottamiseen, muttei se ole auttanut. Muisti pätkii pahasti, mieli on aika alhaalla ja lempi­lauluni on päivästä toiseen "Minä tahtoisin isä jo kotiin. Isä minua väsyttää.” Hävettää vieläkin sekoiluni ja hajamielisyyteni viimeksi pitämillä oppitunneilla. Jos järjen ääntä kuuntelen ja opiskelijoiden oikeusturvasta pidän huolen, haen sairaslomaa. Oma lääkärinikin oli kuitenkin tämän viikon hiihtolomalla, joten varmuutta sairas­loman onnistumisesta en saanut. Olen varoiksi koettanut hankkia sijaista. Kaksi kieltävää vastausta on tullut, nyt odotan kolmatta vastausta.

 

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalevi                                                                  LÄHETE

                                                                            24.2.2002

 

Rakkaat D1-Ihmiset! 

Ohessa Maire tulee taas hoiviinne. Kiitos, että saa tulla.

Kolibakteeriin saimme Selexid 200 mg –lääkettä, jota otetaan kolme kertaa päivässä. Olen näemmä jo eilen aamulla unohtanut antaa sitä, koska on ”liikaa” jäljellä. Voe, voe.

Mairella on ollut myös hammas kipeä. Kävimme perjantai-iltapäivänä hammaslääkärissä, mutta ei hammaslääkäri saanut työtään tehdyksi. Mairen oma hammaslääkäri on ollut menneen viikon hiihtolomalla ja tulee töihin maanantaina kello 8.30. Soitan hänelle ja koetan saada maanantaiksi ajan. Minulla alkaa töissä kokous kello 14, joten sitä ennen koetan hakea Mairen hammas­lääkärikäynnille. Perjantainen hammaslääkäri sanoi, että ala­hampaassa on reikä ja että särky johtui sinne menneestä ruoasta, jonka hän otti pois. Hän sai laitetuksi hampaaseen jotakin tököttiä ja oletti sen vaikuttavan maanantaihin asti, mutta sanoi, että maanantaina on asia välttämättä hoidettava. Sikäli reikä ja hammassärky ovat mysteeri, että miltei päivälleen kuukausi sitten Mairen hampaat laitettiin kuntoon ja hammaslääkärin kanssa sovittiin, että seuraavan kerran tullaan huhtikuussa fluorausta varten.

Suihkussa Mairea ei tarvitse käyttää, koska olimme lauantaina illansuussa suihkussa. Ajoin kainalokarvat, vaihdoin puhtaat vaatteet, laitoin deodoranttia ja leikkasin kynnet. Yöpuvun housut ovat kassissa laitettavaksi iltavaipan vaihdon yhteydessä. Ei kannattane laittaa yöpuvun paitaa, vaan ottaa vain villapaidan yöksi pois. Kiitos, jos otatte nukkumaanmennessä lasit pois ja laitatte taas aamulla takaisin.

Suojelusenkeleitä kerallenne

Terveisin

Kalevi

J.K. Annoin särkyjen ja levottoman yön pelossa illalla puoli disperiniä ja neljäsosan insominia. Unta riitti kello 6.30:een, jolloin vatsa toimi ja vaihdoin vaipan. Kaikki tabletit olen muuten antanut pieninä palasina jugurtin ja rusinoiden seassa. En tiedä, olisiko niin saanut tehdä, mutta jos en käsin saa tablettia paloitelluksi, jaan sen ainakin kahteen osaa saksien avulla. Kokonaisen tabletin alasmeno on jokseenkin mahdotonta eikä helppoa ole palastenkaan nieleminen. K.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 su 24.2. 

Vein Mairen hänen omaan sänkyynsä Kustaankartanon D1-osastolle. Tavan mukaan osaston Topi-kissa lepäili Mairen sängyssä. Kun lähdin, kissa meni Mairen kainaloon Maire jäi silittämään sitä. Talon ulkopuolella aloin valtoimenaan itkeä. En osannut arvioida, miksi itkin. Jotenkin itkuni varmaan liittyi siihen, että jäi Mairea ikävä. Tiedostetulla tasolla annoin itselleni kertoa, että itkin kiitollisuudesta Topi-kissaa kohtaan, että se aina on pitämässä Mairelle pehmoista seuraa.

ma 25.2.

Mairen Päivi-hammaslääkäri järjesteli niin, että Maire pääsi vastaanotolle. Alahampaasta oli lähtenyt paikka. Maire antoi kiltisti porata ja laittaa uuden paikan. Selittämätöntä tämäkin. Perjantaisen hammaslääkärin kanssa ei syntynyt minkäänlaista yhteistyötä, nyt kaikki onnistui hyvin. Perjantainen lääkäri sanoi, että asia on pakko hoitaa nukutuksessa. Eipä tarvittu nukutusta. Tarvittiin vain oikeaa tunnelmaa ja oikeaa otetta. Ne ovat sanoin selittämättömiä asioita.

 

TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

ISON KIRJAN SANANLASKUJEN KIRJASTA:

luvun 17 jae 5:

Joka köyhää pilkkaa,

herjaa hänen Luojaansa,

vahingonilo ei jää rankaisematta.

17:6 Vanhusten kruununa ovat lastenlapset,

lasten kunniana heidän isänsä.

17:13 Joka hyvän pahalla maksaa,

vetää onnettomuuden kotinsa ylle.

KANSAN SUUSTA:

Ei raha est kuolemast, ei köyhyys kauva elämäst (Salo)

On nyt korsi porsaan suussa, sanoi mies, kun näki nuoren polttavan tupakkaa.

Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.

Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli.

HELMIKUUN KALENTERIASIAA

ALKUSANAT VANHAN KANSAN SUUSTA:

Helmikuun hellät tuulet maaliskuussa maksetaan.

Vanha kansa ei pitänyt helmikuun pitkistä suojasäistä; ne ennustivat pitkää ja kylmää kevättä: "Helmikuun suoja, nälän tuoja".

Kun helmikuun aamut ovat sumuisia, tulee elokuussa halloja.

ERITYISIÄ PÄIVIÄ      

Suomen Monikkoperheet ry alkoi vuonna 2010 organisoida valtakunnallista Kaksosten päivää. Sen jälkeen tuota päivää on vietetty ja vuietetään Suomessa aina helmikuun toinen päivä.

Tänäkin vuonna, lauantaina 2.2. 2019 Kaksosten päivänä halutaan nostaa esiin ajankohtaisia, monikkoperheiden elämään liittyviä teemoja. Päivän nimestä huolimatta sen toteutus on nimeä laajempi. Päivä on samalla kaikkien monikkoperheiden oma juhlapäivä. Alueelliset monikkoperheyhdistykset ovat aktiivisesti mukana päivän vietossa erilaisten koko perheen tapahtumien muodossa.

Tänä vuonna päivän teemana on "Monikkoperhe kiittää". Kiitoksen kohteita ovat esimerkiksi perheiden läheiset ihmiset sekä ammattilaiset ja päättäjät.

 

Kuva: Suomen Monikkoperheet ry:n sivustolta

Sunnuntaina 3.2. alkaa yhteisvastuukeräys.

Tämänvuotisella yhteisvastuukeräyksellä tuetaan lähinnä lasten ja nuorten koulutusta sekä Suomessa että ulkomailla.

Suomessa tuetaan maksullisten opiskeluvälineiden, esimerkiksi oppikirjojen ja tietokoneiden, hankinnassa.

Ulkomailla yhteisvastuukeräyksellä tuetaan koulunsa keskeyttämään joutuneiden oppilaiden paluuta kouluun, autetaan koulumaksuissa sekä jaetaan koulu- ja hygieniatarvikkeita. Syrjäseuduille koulutetaan lisää päteviä opettajia ja rakennetaan turvallisia kouluja.

Keräys alkaa 3.2. ja jatkuu 30.4. asti. Aktiivinen keräyskausi ajoittuu tuolle ajanjaksolle. Keräyslupa on kuitenkin voimassa vuoden 2019 loppuun asti.

LIPUTUSPÄIVÄT    

tiistai   5.2.: J.L. Runebergin päivä, liputuspäivä

keskiviikko  6.2.: Saamelaisten kansallispäivä, saamelaisten liputuspäivä.

Myös Suomen, Norjan ja Ruotsin viranomaiset suosittavat yleistä liputusta 6.2.   

torstai 28.2. Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä,

liputuspäivä  

Kalevalan päivää vietetään Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan kunniaksi. Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version esipuheen 28. helmikuuta 1835.

Kalevalan päivään ovat osuneet suomalaisten, maailman onnellisimman kansan, nimistä oikein osuvat nimet. Nimipäiväänsä Kalevalan päivänä viettävät Onni ja Sisu.

KOULUJEN HIIHTOLOMAVIIKOT

maanantai 18.2.:   Hiihtolomaviikko alkaa Etelä-Suomen kouluissa.

maanantai 25.2.:   Hiihtolomaviikko alkaa Väli-Suomen kouluissa.

(Pohjoisen hiihtolomat ovat maaliskuun alussa.)

TÄYSIKUU torstaina 14.2.

Aiheeseen liittyvä kuva

KIRKKOVUODEN HELMIKUUN SUNNUNTAIT evl.fi-sivuston mukaan:

(mukaan lukien Kalevin vähäistä kommentointia)

su 3.2.2019 Kynttilänpäivä

Kynttilänpäivä on jouluun liittyvä erityispyhä.

Keskiössä: Kristus ja Jumalan kirkkauden säteily.

Muistelen joskus aikaisemmin kertoneeni kynttilä-sanan historiaa tässä yhteydessä. Aikoinaan nimittäin tänä sunnuntaina oli tapana vihkiä vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.

Tähän päivään liittyvä Raamatun kohta on se, että Jeesus-lapsi tuotiin temppeliin. Silloin Hänessä ilmestyi jumalallinen kirkkaus maailmaan ja sen ihmisille.

Siunatessaan lasta ja hänen vanhempiaan vanha Simeon ylisti Jumalaa pelastuksesta, jonka Jeesus on valmistanut kaikille kansoille, ja valosta, jonka Hän on antanut loistaa omalle kansalleen.

su 10.2. Viides sunnuntai loppiaisesta

Joulujakso, loppiaisaika

Keskiössä: Kahdenlainen kylvö

Kahdenlaisella kylvöllä kuvaillaan ymmärtääkseni ihmisen elämän laatua. Jos teemme kaikkemme elääksemme Raamatussa annettujen oppien mukaan, meillä lienee inhimillisen järjen mukaan tulossa "ihmiselon aikaisesta kylvöstämme hyvä sato". On vain ratkaistava, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Tulee siis valittavaksi esimerkiksi lähimmäisen rakkauden ja vihan välillä. Pitää noudattaa hyviä neuvoja ja välttää pahoja tekoja. Taivaan Isän tahdon noudattaminen merkitsee hyvää kylvöä, pahan tekeminen huonoa kylvöä.

Viime kerralla kerroin uskonelämään, kolehtiin, liittyvän kevennyskertomuksen. Siinä markka-aikakauden loputtua sekä markan kolikot että seletlt pyrkivät taivaaseen. Setelit käännytettiin taivaan portilta takaisin, kun ("pääsuntio-kolehdinkerääjä"?) ei ollut heitä tavannut koskaan kirkossa. Kahdenlainen kylvö viitannee samankaltaiseen lopputulemaan. Ihminen itse ei voi maan päällä päättää, onko hänen kylvönsä ollut tarpeeksi hyvää. Kai "kylvöstäkin" voi sanoa samoin kuin työnsä kanssa tuskailevalle tapaan sanoa: "Enempää ei tarvitse tehdä kuin parhaansa." Kaiken kaikkiaan ei ole viisasta eikä oikeaa, jos pidämme itsearviota omasta hyvyydestämme taivaallisen hyvänä. Emmehän itse voi olla kelvollisia antamaa ylähälle suositusta kelpoisuudestamme. Kylvömme arvioidaan muualla myöhemmin.

Peräti monisyinen on arvioida sitä, olemmeko kylvöllämme kelvollisia pääsemään taivaisiin. Ehkä olivat oikeassa, ehkä väärässä, edustava otos Suomessa murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomitut vangit. He vastasivat kyselyyn siitä, miten hyviä he ovat ihmisinä omasta mielestään. Poikkeuksetta kaikki elinkautisvangit olivat sitä mieltä, että he olivat ihmisinä hyviä.

su 17.2. Kolmas sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesima)

Pääsiäisjakso, paastonaikaa edeltävät sunnuntait

Keskeistä: Armon käsite

Tämän sunnuntain latinankielinen Septuagesima-nimi on suomeksi sanatarkasti seitsemäskymmenes. Näin tulee ilmoitetuksi päivien lukumäärä pääsiäiseen. (Tosin se ei nykyaikana enää päde, kun pääsiäisen aika määräytyy nykyisin eri tavalla kuin kauan sitten.)

Tänä sunnuntaina papit kehottavat ihmisiä luottamaan Taivaan Isän armoon. Sitä ei tarvitse ansaita. (Se on mielestäni yksi kristinuskon keskeisimmistä asioista, joka kristitylle jäädä selitystä ja ymmärtämistä vaille. Voisi ajatella olevan vaara, että ihminen tekee pahaa pahan tekemisen jälkeen, kun kerran "armo on taattu". Olen "konstapykkäsmäisesti" halunnut ratkaista aivan eri kohtaa Raamattua neuvoa hakien. Monta kertaa olen tuon kohdan lukenut, mutta nyt en sitä saa etsityksi. Kohdan ajatus on lähtöisin siltä ajalta, jolloin käytiin sotaa hevosia avuksi käyttäen. Logiikka menee näin: Itse sinun pitää hevosesi valjastaa; Taivaan Isä huolehtii voitosta.

Viimeksi mainitunkäsitän näin: Ei ihmisen pidä lusmuilla eikä laiskotella, vaan parhaansa pitää tehdä lähimmäisenrakkauden ja kaiken muun kauniin sekä hyvän tavoittelemisessa. Sarjamurhaajat ja muut jatkuvasti pahaa tekevät lainrikkojat eivät käsittääkseni voi luottaa siihen, että kun päätyökseen ei tee muuta kuin pahaa, että hän saa kaiken jatkuvassti anteeksi. Konsta pylkkäsmäisesti ajattelen, että jos jatkuva pahuus on sallittua jatkuvan armon varassa, koko muu kristillisen perussanoma lähimmäisenrakkauksineen ja kaikkineen tulee rikotuksi.

Kun ei teologinen tietämykseni riitä tähän, pitää muistaa kysyä armo-käsitteen laajuudesta teologeilta. Mahdollisuuksien mukaan palaan asiaan. Ehkä myös viisastun, että käsittele näitä asioita kovin varmoin ottein niin kuin entinen opettaja: sillä valtavalla varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys antaa.

su 24.2. Toinen sunnuntai ennen paastonaikaa (Sexagesima) ("kuudeskymmenes")

Pääsiäisjakso, paastonaikaa edeltävät sunnuntait

Keskeistä: Jumalan sanan kylvö

Ounastelin edellä, voisiko olla parempi antaa uskonnolliset aihepiirit parempien sanankylväjien tehtäväksi. Jeesustahan voidaan sanoa "ykköskylväjäksi". Mutta ovathan hänen opetulapsensakin lähetetty sanan kylvöön. Mutta kai kuitenkin pienimmänkin kylväjän on varottava sitä, että ei ihmisenä asetu Jumalaksi Jumalan sijaan. Niinhän tapahtuu, jos hän kertoo tietävänsä, miten hyviä sanan kylväjiä itse kukin kanssaihminen on, ja kuka kanssaeläjistä pääsee taivaaseen, kuka ei.

TOIVON TOIVOTUS

Toivon, että saat nyt menossa olevassa helmikuussa(kin) kohdata runsaasti toivon lähteitä eli esimerkiksi

<> vilpitöntä ystävällisyyttä,

<> oikeudenmukaista tasa-arvoisuutta,

<> normaalia, luonnollista, ihmisarvoa kunnioittavaa arvostusta.

Kalevi



Tuokoon uusi vuosi 2019 sinulle runsahasti hyvää!

Tiistai 1.1.2019 - Kalevi Suojanen

OLLOS TERVETULLUT VUODEN 2019 ENSIMMÄISEN BLOGITEKSTIN LUO!

Hihii, hahaa, huhuu, nyt on tammikuu!

Tehkäämme raikkaasta tammikuusta

kuukausi pirteä ja ilonen.

Eikä surra tipattomana kuuna tippaakaan,

vaikka kinkusta tai kalkkunasta

olisi tullut - väliaikaista kaikki on vaan! -

painoa lisää muutama kilonen.

Ilmaston lämpeneminen saattaisi hidastua,

jos ilma hoksaisi pakastua.

Nyt puuttuu vain entisaikojen kylmä tammikuu.

Jos sellainen tulisi, taitaisi mutrulla olla suu,

ja olisi haaveina kuuma kesä plus pihan linnunpesäpuu.

Seuraavan kuuman kesän ykköshaave olisi oikein kylmä tammikuu.

VIIHTYÖS MYÖS HYMYILEVÄN APOLLON LUONA!

Eino Leinon(6.7.1878 - 10.1.1926) yksi tunnetuimmista runoista on Hymyilevä Apollo. Eiköhän se vielä nykyisinkin ole eräs yleisimmistä syntymäpäivillä lausuttavista runoista. Pitkään aikaan en olekaan lainannut viisautta Hymyilevästä Apollosta. Huomioon otettavaa oppia siinä riittää yllin kyllin. Hymyilevässä Apollossa on yhteensä 33 säkeistöä. Valitsin niistä seuraavaan elämänohjeeksemme ja lohdutukseksemme sattumanvaraisesti ja sattumanvaraisessa järjestyksessä viisi tunnettua säkeistöä. Tässä, olepa hyvä:

Näin lauloin ma kuolleelle äidillein
ja äiti mun ymmärsi heti.
Hän painoi suukkosen otsallein
ja sylihinsä mun veti:
"Ken uskovi toteen, ken unelmaan, -
sama se, kun täysin sa uskot vaan!
Sun uskos se juuri on totuutes.
Usko poikani unehes!"

 
Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnytettiin vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,
käy kulkukin helpommaks.

 
Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.

Oi, antaos, Herra sa auringon,
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett' yhtehen sais eri mielet.
Ei tuomitse se, joka ymmärtää.
Mut laulukin syömiä selittää
ja ihmiset toistansa lähemmä vie.
Sen kautta käy Jumalan tie.

 

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

TIENI PARINA - pahoittelut, piti sanoa:

PIENI TARINA

Pieni tarinani koskee lääkedosetin täyttämistä. Siihen liittyy ainakin minulle yksi merkillinen ihme. Kerron tuon ihmeen lohdutukseksi heille, jotka ovat kohdanneet saman ihmeen.

Nimittäin, nimittäin: Miltei joka kerta dosettia pöydän ääressä täyttäessäni putoaa yksi tai useampi pilleri lattialle. Kerron ihmeen esimerkin kautta: Eilen dosettia täyttäessäni yksi pilleri putosi lattialle eteeni. Etsin, etsin ja etsin. En löytänyt. Kyllä oli trilleri. Sitten otin taskulampun avukseni. Siitä ei ollut apua. Tauon jälkeen laajensin etsintäaluetta. Vihdoin ponnisteluni tuottivat tuloksen. Ihme oli tämä: vaikka tabletti putosi kädestäni eteeni, löysin sen vihdoin ja viimein yli kahden metrin päästä, mutta en edestäni, vaan takaani. Kyllä elämä dosetinkin kanssa on ihmeellistä!

UNESTA JA UNETTOMUUDESTA

Maallikkona voisi olla nykyistäkin varovaisempi kuin mitä olen tähän asti ollut mielipiteitteni esittämisessä. Toisaalta olen nojautunut siihen, että olin aikoinaan omaishoitajuuden vaikeina vuosina erityisen tunnustetun ja tunnetun unineurologin potilaana. Toisaalta olen ehkä oppinut uneen liittyviä tietotaitoasioita pitkän kokemuksen ja kokeilujen kautta. Unineurologin tärkein apu oli vaikea-asteisen uniapnean toteaminen ja hoitaminen. Loppujen lopuksi selätin uniapnean monen vuoden prosessissa valtaosin laihduttamisen kautta. Siinäkin kyllä näkyy yksilöllisyys. Laihduttaminen auttaa toisille, ehkä useimmille, mutta ei välttämättä kaikille.

Uniapnean havaitsemiseni myöhästyminen johtui siitä, että Maire-vaimoni kärsi siihen aikaan jo keskivaikeasta Alzheimerin taudista. Hän ei voinut tietoisesti havainnoida henkitystäni.  Olin verrattavissa uniapnean huomaamisen suhteen niin sanottuihin sinkkuihmisiin. Mikäli parisuhteessa elävät eivät kuorsaamisen takia nuku eri huoneissa, vieressä nukkuva havaitsee usein uniapneaan liittyvät hengityskatkokset. Vieressä nukkuva terveuninen yleensä jännittää kovin uniapneasta kärsivän hengityskatkoksia. Kun katkokset saattavat olla jopa lähes kahden minuutin mittaisia, viereisessä sängyssä on pelko ja jännitys, alkaako hengitys vielä uudelleen. Kuorsaaminen muutoin lienee uniapnean ensimmäinen oire. Kaikilla kuorsaajilla ei ole uniapneaa. Jos lääkäri on tehnyt uniapneasta diagnoosin, avuksi tulee niin sanottu CPAP-laite. Se pitää hengitystiehyet niin auki, että hengitys toimii hyvin. Mahdollinen kuorsauskin loppuu CPAP-laitetta käyttäviltä.

Tuo valtavan pitkä esipuhe liittyi pelkooni siitä, että annan epätieteellisiä neuvoja unihäiriöiden hoidosta. Tuo pelko liittyi kohdallani siihen, että taannoin kerroin vanhemman polven aikoinaan käyttämästä valeriaanan hyvästä vaikutuksesta unihäiriöiden korjaamiseen. Eräs ystäväni otti neuvostani vaarin, mutta lääkäri olikin varoittanut häntä valeriaanan käytöstä. Varoitus johtui siitä, että ystäväni käytti verenohennuslääkkeitä. Niiden käyttäjille valerianan käyttö ei ole hyväksi. Taas sain oppia lisää jaettavaksi eteenkin päin. Vielä muuta: alkoholi ja mielialalääkkeetkään eivät sovi valeriaanan kanssa yhteen.

Ja vielä loppuajatukset tästä aiheesta tällä kerralla:

<> Aikaisemmin olen jo todennut, että kylmät jalat voivat vaikeuttaa nukahtamista. Suosittelin ihoa helliviä superpehmeitä sukkia. Vielä tuli mieleen tunnettu totuus, että kuuman sijasta viileähkö lämpötila makuuhuoneessa on hyväksi unelle. Yleisesti suositeltaneen 18 - 19 astetta.

<> Viileä makuuhuone suosii heitä, jotka eivät vierasta sukat jalassa nukkumista. Uusi idea taitaa olla se, että nukutaan pipo päässä. Hengitystiehyeiden takia ehkä nimenomaisesti suositellaan viileää nukkumistilaa. Ei ainakaan se kaiken järjen mukaan ole unelle hyväksi, jos kätkee kasvonsa syvälle peiton sisään. Kylmään ja kuumaan suhtautuminen on yksilöllistä. Toimitaan sen mukaan kuin itse kullekin hyvin sopii. Aika monelle ilmeisesti sopii tavoitella lämpöä jalkoihin, kehoon ja käsiin sekä päähän muutoin, mutta nenän tienoille makuuhuoneen viileä ilme tekee hyvää.

<> Keholle ja sielulle ja myös unelle on mitä ilmeisimmin hyväksi, jos unirytmimme on pitkällä tähtäyksellä säännöllinen. Hyvä lähtökohta on, että nukkumanmenon aika on mahdollisimman usein sama. Jos kaikki menee hyvin, heräämisaika on automaattisesti suurin piirtein jokseenkin sama. Jos illalla menee nukkumaan väsyneenä ja aamulla herää virkeänä, kaikki on hyvin. Jos aamulla herää väsyneenä, pitää mietiskellä ja ideoida, millä keinoin pääsisi virkeän heräämisen uralle. Menestystä!

OTTEITA TULEVASTA SOTAKIRJASTA

Vajaa pari vuotta sitten kirjoitin blogissani Suomi 100 vuotta -juhlavuoden kunniaksi ystävästäni, sotaveteraani Olavi Hätösestä. Hän piti aikoinaan sotaan osallistuessaan päivittäistä, yksityiskohtaista päiväkirjaa. Tarkoitukseni on tehdä valmiiksi Olavin kanssa kuluvana vuonna yhteistyössä kirja, jossa Olavin päiväkirjamerkintöjen perusteella lukijat saavat todella konkreettista tietoa siitä, mitä sota on.


Aluksi esitän taustatietoa kirjan varsinaisiin tapahtumiin. Jatkan tämänkertaisesta osiosta sitten kuukausittain tekstiä - ensin lisää taustatietoa ja sitten tietoja sodankäynnistä. Ensin muutama sana Olavista ja hänen synnyinpitäjästään sekä hetkistä ennen evakkoon lähtöä:
Vilho Olavi Hätönen on syntynyt 20.1.1922 Karjalan kannaksella, Heinjoen kunnan Ristseppälän kylässä. Siellä hän myös kasvoi lapsuutensa ensimmäiset vuodet. Kansakoulun Olavi kävi naapurikunnassa Äyräpäässä. Olavin kuva, jonka Pirkkalainen-lehden päätoimitaja Antti Jokinen otti Olavin täyttäessä 95 vuotta 20.1.2017:

Olavilla on kuvassa kädessään Karjalan kartta. Seuraavassa on kartta Olavin synnyinpitäjästä, Heinjoesta, jossa siis Olavi syntyi Ristseppälän kylässä.