Tervetuloa huhtikuu, kevään perinteinen aloittaja!

Maanantai 1.4.2019 - Kalevi Suojanen


ELÄMÄÄ

Lienee niin, että meille kevään ylenpalttisille ihailijoille maaliskuun loppu ja huhtikuun alku ovat "hetkiä ennen hunajaa". Tuo hetki oli Nalle Puhille se  kaikkein hetki. Sen jälkeenhän hunaja alkoi vähetä. Kevään edistyessä kaunein hento vihreys ja koko kevät alkavat "vähetä". Vastaavasti juuri ennen loman alkamista on parhain hetki, "hetki ennen hunajaa".

Toivotan itse kullekin säädylle hyviä hetkiä ennen hunajaa. Elo riemuineen ja murheineen on nykyhuhtikuussakin myönteisellä tavalla jännittävää. Eihän sitä näinä ilmastonmuutosaikoina tiedä, mitä, missä ja milloin nykyluonnonvoimat tarjoilevat. Mutta eiköhän toki hunajaista aikaa ole tulossa. Kun pölyttäjistäkin alkaa olla pula, pitänee ennen pitkää vain kuvitella hunajaa syntyväksi mielissämme.

Mahdollisimman ja mahdottoman hyvää huhtikuuta toivotan. Kuten maaliskuuta odotellessa kirjoitin, vanha kansa sanoi, että "maaliskuu maan näyttää, huhtikuu huhteleepi". Se huhteleepi lumet maasta ja jäät vedestä. Voi, kunpa voisimme huhtikuun myötä valon ja vihreyden lisääntymisen myötä itsekin herätä pimeydestä valoon. Jos siihen pystymme, menemme eteenpäin entistä virkeämpinä valoisella, iloisella ja toivorikkaalla mielellä. Jos tuossa onnistumme, kokonaisolomme on kiitollisuudenkin täyttämänä elämänhalua ja voimaa täynnä. Niin käyköön. Vai käykö? Saattaa onnistua, mutta eihän tämä olisi ihmiselämää, jos ei jostain tule välihin kuoppia ja mutkia matkalle. Kilvoitellaan, kilvoitellaan kovasti, mutta ei hampaat irvessä, vaan hymy huulilla.

Saima Harmajakin kilvoitteli aikoinaan. Kaksi huomaa enemmän kuin yksi. Minä ajattelin edellä tekstissä huhtikuun osalta vain - Nalle Puhin lisäksi - ihmistä. Runoilija, kirjailija Saima ajatteli asia myös maan kannalta. Kevätmasennus lienee osalle ihmisistäkin melko yleistä, mutta maapohjalla on yksiselitteisen vaikeaa. Seuraavaksi tulevan runon tekstissä runoilijamestari toteaa maan kannalta huhtikuun kohtaamisesta seuraavaa: "On vaikein aika maan. Nyt kevät itkee luomistuskissaan."

Kuvahaun tulos haulle Saima Harmaja

Saima Harmaja (kuva: Wikipedia)

 

RUNONAMIA

Huhtikuu

On väsynyt ja harmaa maa.
Ja märkää lunta putoaa.
Ja yli meren aution
soi tuulen laulu lohduton.
On huhtikuu. On vaikein aika maan.
Nyt kevät itkee luomistuskissaan.

Oi, tiedättehän, se voittain taistelun
taas nostaa valtikkansa lumotun.
Ja kyyneleissään hymyy huhtikuu,
– käy päivä esiin, multa kirkastuu,
ja yli mullan kuultaa vihreys,
soi ihmeellisen tuulen hengitys.
Oi, tiedättehän, ei kevät hyljätä
voi ketään, joll’ on kevään ikävä.

Ja kuitenkin: se säikkyvä,
se uusi, hento elämä,
se, joka puissa mullassa
nyt sykkii kohti valoa,
ja jolle viima ulapan
on niinkuin viesti kuoleman,
se vieno, joka palelee
ja värisee ja vapisee,
– oi, jaksaako se yhä odottaa,
siks’ kunnes auringossa herää maa?

Oi, tietääkö se kaikkein viluisin
sen vapahtavan, minkä minäkin?
Oi, tietääkö se arka, vaalea:
ei kevään rakkaus voi sammua.
Ei yhtään ikävöivää päällä maan
voi kevät jättää, oi, ei milloinkaan!
Ei ketään, joka kaipaa kylliksi,
sen tiedän – enkö sitä tietäisi!

Saima Rauha Maria Harmajasta vielä muutama sana:

Hän oli suomalainen kirjailija ja runoilija. Saima Harmaja olisi varmaan voinut nousta vaikka aivan ykköseksi, jos hän olisi ehtinyt tehdä runoja lisää. Hänen lemppariaiheitaan olivat elämä ja kuolema. Voiko sen laajempaa ja mielenkiintoisempaa aihepiiriä olla! Siinähän on kaikki - ja vielä enemmän.

Mutta Saima Harmajalta loppui aika kesken. Hän kuoli nuorena. Edes 24 ikävuotta ei ehtinyt täyttyä hänen elämässään: 8.5.1913 - 21.4.1937. Helsinki oli hänen sekä synnyin- että kuolinkaupunkinsa.

Edellä oleva "Huhtikuu" sisältyi hänen ensimmäisen runokokoelmakirjaansa. Se ilmestyi vuonna 1932 ja koko esikoisteoksensa otsikkokin oli ja on Huhtikuu.


ALZHEIMER

pe 11.4.2003

Maire on ollut viikon ajan Kustaankartanossa intervallihoidossa/lyhytaikaishoidossa. Olin huonosti nukkuneena runsas viikko sitten ollut saamaton ja ymmälläni. Onneksi sain Heliltä Kustaankartanosta vinkin ja vein virtsanäytteen vajaa kaksi viikkoa sitten terveyskeskukseen. Mairella oli kai monta vuorokautta ollut suuria tuskia virtsatie­tulehduksen takia. Se meitä valvotti. Väsyin perinpohjin. Meille tärkeä Mairen Kustaankartanon osasto hoiti Mairea viikon. Kun Maire sinne mennessään viikko sitten oli lähes täysin kävely­kyvytön, oli hän tänään kävellyt muutaman askeleen ilman tukea.

Tulehdus vain ei ollut lähtenyt aivan kokonaan pois. Taistelua siis riittää.

 

ke 16.4.

Iltaisin menen Mairea myöhemmin nukkumaan, koska Mairen nukkumaan menon jälkeen on vielä rästitöiden tekemistä. Eilen mentyäni nukkumaan Maire unensa lomasta etsi käteni ja otti sen käteensä. Tuli kyynel silmään. Silmästä tuli mieleen, että vihdoin jaksoin saada aikaan Mairen silmälasien oikaisemisen optikolla. En maallikkona ymmärtänyt, mistä hän ne oli vääntänyt vinoon. Optikko kuitenkin osasi asiansa ja nyt lasit ”istuvat” Mairelle hyvin.

 

to 17.4.

Sairaalasta oli tullut lähempi tulos: ei enää olekaan virtsatietuleh­duksesta ongelmaa. Mairen yövalitukset johtuvatkin ehkä muusta kivusta. Selkä ehkä on kipeä tai polvet, joita hän valvoessaan hieroo.

 

lankalauantai 19.4.

Pääsiäinen ei ole meillä niin tiedostettu kuin se suuren aiheensa vuoksi voisi olla. Ruoassa näkyy hiukan, samoin kukissa. Suurin ilon aihe minulle on edelleen, jos Maire pissaa WC:hen ennen nukkumaan menoa, koska silloin yö menee paremmin eikä ole edessä yöllistä vaipanvaihtoa. Toinen ilon aihe on, jos kävelyn treenaaminen tuottaa tulosta. Joskus kävely alkaa kotilattialla otetun treenin jälkeen sujua juohevasti, joskus ei. Yhtään askelta Maire ei ole moneen viikkoon ottanut kotona ilman tukea. Kustaankartanossa on muutaman kerran kuulemma ottanut muutaman askeleen. Lehdistä Maire jaksaa edelleen katsoa kuvia. Varsinkin kauniita vaatteita ja kenkiä sisältävät kuvat ovat mieluisia. Joskus lehti tosin on väärinpäin kädessä.

Eilen oli suurin murhe, kun Maire repäisi villatakistaan napin ja laittoi sen suuhun. Hoksasin tilanteen, kun aloin häntä syöttää. Neljännestunnin taistelun jälkeen sain hänet narratuksi laittamaan napin hampaiden väliin, josta sen sain väkisin otetuksi pois.

Päivä oli normaalin rytmin mukainen: vaipan vaihtoa 4,5 tunnin välein, kävelyharjoituksia säännöllisin väliajoin, ruokailut, kahvinjuonnit, pääsiäispäivän kunniaksi pashan syöntiä välipalaksikin. Otin Mairen mukaan kauppamatkalle. Hän odotti kaupassakäyntini ajan autossa radiota kuunnellen, ihmisiä katsellen. Päivä oli oikeastaan jokseenkin onnellinen. Tuntuu vain siltä, että harjoittelusta huolimatta kävelemisen taito alkaa väkisinkin vähitellen unohtua; surullista.

 

II pääsiäispäivä

En tainnut tarpeeksi juhlistaa pääsiäistä. Toki söimme hivenen tavallista paremmin, myös pasha oli ohjelmassa. Sainpa tänään aikaiseksi tehdä kermakakunkin. Muutoin kuitenkin oli syntinen: pesin ikkunoita ja touhuilin ikään kuin olisi ollut arki. Illalla pesin Mairen. Varpaan ja käden kynnetkin tulivat leikatuiksi. Olen taas aloittanut lääkekuurin jalkojen kynsisientä vastaan. Onneksi havaitsin ja lääkitsin myös pahan ihonirhauman Mairen vasemman rinnan alla. Suihkun jälkeen Mairea nukkumaan saatellessani olimme luullakseni molemmat tyytyväisiä sekä itseemme että toistemme suorituksiin.

 

ti 22.4.

Ostin tänään valtavan kauniin punaiset sukat Mairelle. Motiivi ostolle oli se, että kaikki sukat ovat likaisia enkä jaksanut niitä pestä. Tosin illalla pesin käsipyykissä muutaman parin. Huomenna on ostettava paita, jossa on vetoketju. Nyt nimittäin Mairelle yleistyy tapa, että hän repii nappeja ja laittaa ne suuhunsa. Tämänpäiväisenkin taisteluni kääntyi minun voitokseni eli Mairen ei tarvinnut nielaista nappia.

Hiihtokauden loppumisen ja lenkkeilykauden alkamisen välinen aika pääsi aivan liian pitkäksi ja vaikutti huonontavasti henkiseen terveyteeni. Nyt kun olen muutamana päivänä käynyt – vaikka vain varsin lyhyellä – juoksulenkillä, on psyyke voinut paljon paremmin. Juoksen aamupalan jälkeen, kun Maire väsähtää ja hänet on aivan pakko laittaa hetkeksi lepäämään. Laitan tyynyjä patjan alle, ettei hän putoa sängystä, varoiksi vielä peittoja pehmusteiksi lattialle ja sivuttainen asento epilepsiakohtauksen varalta. Kun tulin 15 minuutin lenkiltäni, Maire nukkui somasti kädet ristissä. Näin siinä kaunista symboliikkaa.

 

ke 23.4.2003

Maire ei yleensä enää reagoi mihinkään. Kävimme Munkkivuoren ostarilla maksamassa Mairen laskuja. Samalla kävin Alkossa. Sanoin Mairelle: ”Kun pääsemme kotiin, otetaan lasillinen konjakkia.” Maire reagoi: hän nauroi sydämensä pohjasta!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalevilta                                                            LÄHETE

                                                                           24.4.2003

 

 Arja and her big band

 

Maire tuli taas asumaan Teille. Kiitos, kun sai tulla.

Elämme kai jotakin murrosaikaa. Lienee tunnustettava, että Mairen kävelyt on vähitellen kävelty. Koettakaa kestää. Olen häntä ahkerasti kävelyssä treenauttanut, mutta tulokset ovat olleet huonoja. En siitä ole kovin surullinen. Elämä vain menee sellaista latuaan kuin Taivaan Isä suo. Kyllä kävelyn paras toteutustapa lienee rollaattori ja ihminen tukena. Alkuun pääsy eli jalkeille nostaminen edellyttänee yleensä kahden ihmisen - tai yhden oikein voimakkaan ihmisen - avustusta.

Toisena pääsiäispäivänä pesin Mairen. Vasemman rinnan alla on melko pitkä ”ihonirhauma”. Hoidin sitä, minkä osasin. Kiitos, jos hoidatte lisää.

Olen antanut Mairelle jalkojen kynsisieneen lääkärin määräämää lääkettä (Sporanox 100 mg ja Lamisil 250 mg) viikon kuurin. Nyt lääkityksessä on kolmen viikon tauko. Tosin annoin Sporanoxia erehdyksessä vain yhden kapselin, vaikka määräys oli kaksi.

Minun kokemukseni mukaan Mairen nukkuminen edellyttää unilääkettä. Tenoxilla hän ainakin kotona ”nukkuu” silmät auki. Olen antanut ¾ tablettia (0,25 mg) Halcionia. Lääkärin mielipide oli 1-2 tablettia, mutta minusta toistaiseksi ¾ on ollut o.k. Anteeksi maallikon mielipiteet. Toimikaa, kuten hyväksi näette. Ilmeisesti myös kynsilääke on nyt viikon ajan vaikuttanut väsyttävästi ja ehkä vääristänyt kokemusnäkemystäni.

Kestävyyden toivotuksin, kiitollisena

Kalevi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PAPPA PAKINOI

(Sisältyy vuonna 1997 ilmestyneeseen kirjaan.)

 

HUONOMUISTISUUDESTA

Pappa kävi lääkärissä. Olen seurannut ympäristöäni ja havainnut, että monella muullakin on sama vaiva kuin papalla. Harva vain sen takia lienee lääkärille lähtenyt. Mutta pappapa lähti valittamaan lääkärille huonomuistisuuttaan. Elämä on käynyt nimittäin todella hankalaksi, kun muisti ei spelaa niinkuin joskus ennen. Joka ikinen päivä unohtuu tärkeitäkin asioita. Sellaista kaupunkikäyntiä ei olekaan, etteikö jokin kaupungilla tarvittava paperi tai esine tai asia olisi unohtunut kotiin.

 

Tuskissani päätin siis ihan virallisesti selvittää, olenko jo pahastikin dementoitunut. Tosin tiedän vanhan sanonnan, jonka mukaan ei se ole dementoitunut, jonka avaimet ovat hukassa, vaan se, joka ei tiedä, mihin avaimia käytetään. Joskus vain tuntuu niin kuin sekä avaimet että niiden käyttämisen taito olisivat hukassa. Viimeksi kun en pitkänkään uurastuksen jälkeen saanut kellarin ovea auki, tuli naapuri apuun ja kertoi, ”ettei tuollainen avain voi sopia tuollaiseen lukkoon”.

 

Ihmiselle lienee tunnusomaista halu etsiä syntipukkia. Kun esimerkiksi asiat eivät suju toivotulla tavalla oman huonomuistisuuden takia, tulee varsin helposti hakeneeksi vikaa jostakin muualta. Yleensä syntipukin etsiminen ei vie elämää eteenpäin. Muistan monta kymmentä vuotta sitten lukeneeni kirjan, jossa kerrottiin pikkulapsen pudottaneen hienoa mekaniikkaa sisältävän leikkikalun uima-altaaseen. Perheen päämies keskitti tarmonsa selvittääkseen, kuka lapsista oli pudottanut leikkikalun altaaseen. Äiti sentään suuntasi energiansa oikein: hän nosti leikkikalun pois vedestä. Voi, kunpa osaisi olla etsimättä syntipukkia ulkopuolisista. Ei kai esimerkiksi liukas keli autoa ojaan aja! Yltiöpäiseksi syntipukin etsijäksi voisi nimittää ihmistä, joka on kovalla kiireellä juoksemassa Porvoon tietä päämääränään Turku ja joka toteaa väärän suunnan havaittuaan, että ”ovat rakentaneet tien väärään paikkaan”. Toki tietenkin vitsit ovat hyviä huojentamaan olotilaa.

 

Lopuksi vielä takaisin alkuun. Pappa siis kävi muistilääkärissä. Lääkärin titteli oli - ja on vieläkin - ”geriatrian professori”. Toki eihän pappa itseään vanhana pidä. (Pappa on siis aivan tavallinen vanha ihminen.) Tuo geriatrian professori on kuitenkin papan saaman tiedon mukaan muistitutkimuksen number one Suomessa, joten suunnaksi hänen vastaanottonsa. Professori sanoi: ”Toistakaa perässäni sanat paita, pöytä, sakset”. Pappa toisti: ”Paita, pöytä, sakset”. Professori jatkoi: ”Pitäkää mielessänne nämä sanat. Kysyn ne teiltä hetken kuluttua uudelleen.” Pappa teki parhaansa pitääkseen mielessään paidan, pöydän ja sakset. Käytävällä jälkeenpäin hoksasin, että professori unohti kysyä nuo sanat uudelleen! - No, tutkimukset jatkuvat. Ehkä palaan niihin joskus myöhemmin.

UNESTA JA UNETTOMUUDESTA

PAINAJAISUNISTA

Ehkä tiedemiehetkään eivät kovin hyvin tiedä painajaisunien synnyn syitä. Maallikkona oletan, että ainakin joissakin tapauksissa kysymys on yöunesta, johon ihminen on mennyt enemmän tai vähemmän stressitilasta. Ehkä on jokin suuri vastoinkäyminen tai murhe vienyt mielialan esimerkiksi masentuneeseen suuntaan tai jännitystilaan. Monihan meistä taitaa murehtia tulevaa aikaa, vaikka kaikki hyvin tiedämme, ettei tulevaisuus murehtimalla ainakaan paremmaksi saada. Mutta usein tunnetta ei saa järjen kanssa samalle kulkuradalle.

Nyt seuraavaksi tulee monen mielestä hölynpölyä. Hölynpölyhän kannattaa jättää väliin. Tämä seuraava on samalla aaltopituudella uskomushoitojen tai vastaavien kanssa. Käsittääkseni ne ovat asioita, joita lääketieteessä ei ole todistettu oikeiksi. No, nyt ei ole kysymys hoidosta, mutta ehkä uskomuksen ja taikauskon välimaastossa olevasta asiasta.

Kun olin pieni, isä keräsi sänkynsä alle kuparia. En kylläkään muista enkä tiedä, miksi hän niin teki. Nyt taidan päästä omasta kokemuksestani jäljille. Minulla oli nimittäin muutama vuosi sitten aamuisin herätessäni selkä- ja keskivartalosärkyä. No, kokeilin kuparia. Hiukan ehkä helpotti. Sitten sain vielä "villimmän" idean ystävältä. Häntä oli särkyihin auttanut se, että laittoi patjan alle tai lattialle sängyn alle kirkaskantisia aikakauslehtiä.

Taisin hiljan kertoa tuttavasta, joka stressitilassa menetti yöunensa. Lääkäri määräsi lääkkeen, jonka sanoi olevan niin tehokas ja vahva, että uni tulee hetkessä ja pitää unta yllä aamuun asti. Niin kävikin. - Mutta myöhemmin selvisi, että ne voimakkaat ja hyvän unen antaneet lääkkeet olivat tavallisia kalkkitabletteja. Siis usko lääkärin sanoihin ja lääkkeeseen antoi unen. Ehkä tuo lehtijuttu on vähän samankaltainen, ehkä kuparikin kuuluu samaan kastiin, en tiedä.

Olin viime kesänä mökillä kolme yötä peräkkäin. Nukuin isän käyttäneessä sängyssä kaksi ensimmäistä yötä. Kolmanneksi en mennyt siihen sänkyyn, koska kokemus oli kauhea. Heräsin yöunesta aamulla aikaisin maksimaalisen kauheaan painajaisuneen. Ainakin toisena, ehkä molempinakin öinä heräsin omaan kauhuhuutooni. Kolmannen yön nukuin sängyssä, joka aikoinaan on ollut äitini sänky. Uni oli hyvää, ei tullut painajaisen painajaista. Ja aamulla sekä seuraavana päivänä oli rauhaisa olo, toisin kuin painajaisunien jälkeisinä aamuina ja päivinä.

Jos ja kun ilmeisesti painajaisunet ovat yhteydessä ihmisen tuntemaan stressiin, pitäisi ideoida, miten stressaantunut ihminen vapautuu stressistään. Se on jokaisen omassa hallussa. Ja ehkä myös terapeutin hallussa, kukaties. Jos työ stressaa, siihen on ulkopuolisen helppo antaa ohjeita. Yleensä ne ovat yhtä hyviä kuin lapsen kasvatusohjeet henkilöltä, joka on elämässään muutaman kerran nähnyt lapsen kaukaa. Liika työ on järjellä voitettavissa - periaatteessa. Työhön pitäisi saada apuvoimaa, jos ei  työstä ehdi lepoa pitää. Jos työssä ei ole mukavaa, joko työ tai paikka tai molemmat ovat vääriä. Ei näinä työttömyyden aikoina ole mahdollisuutta kovin helposti vaihtaa työtä. Ideariihtä ystävien kanssa pitäisi pitää, vai?! Tavoite on ainakin teoriassa jotakuinkin selvä: Pitää saada elämänlaatu paremmaksi.

Ystävien-sanasta tulikin mieleen, että hyvät ystävät ja muut läheiset tuovat elämään eliksiiriä. Toisaalta yhteydenpitoa muiden ihmisten kanssa pidetään hyvänä stressinpoistolääkkeenä, kyllä jotkut ihmiset voivat olla todella onnellisia yksinkin - ainakin välillä. Mietiskely ja elämän ihmettely tekee hyvää. Se vain on ongelma, että kun nauru pidentää ikää, tyhmimpänä otuksenahan pidetään yksinnaurajaa. Mutta kukaanhan ei sano tyhmäksi, jos yksin nauraa. Voihan sitä vaikka lukea huumoripitoisia tekstejä tai katsoa ihanasti viihdyttäviä elokuvia, videoita, teatteria. Voi mennä naurun ja myös liikunnan eli kehonkulttuurin luo - ja elää kauan. Tärkeää on ryhtyä keräilijäksi, onnistumisten kerääjäksi. Kertaus on opintojen äiti: tuota samaa asiaahan toitotin jo maaliskuun ilmaisuissani.

Omaishoitajana ollessani kehitin tärkeän käsitteen, reilun filungin eli vilungin käsitteen. Toistin toistamistani Maire-vaimolle, että "meillä on kaikki hyvin". Joka kerta Maire rauhoittui ja tuli ilmiselvästi onnelliseksi. Onnistumisten kerääjä voi pitää pieniä onnistumisia hyvinkin isoja. Se ei ole edes itsefilunkia, vaan totisinta totta: väsyneenä aikaansaatu pieni onnistuminen on todella iso. Näin on, vaikka se virkänä tehtynä olisi pieni.

Menestystä kaikkiin toimiimme - ja erityisesti nukkumiseemme!

MUISTELUTARINA

Osallistuin 1950-luvun alkupuolella noin 10-vuotiaana Taivassalon kunnan ja seurakunnan yhdessä järjestämiin lasten leireihin. Yleensä meitä osallistujia oli varmaan 30 tai ylikin. Kunnantalon pihalla kiipesimme kuorma-auton lavalle, jonka jälkeen oli noin kahdeksan kilometrin matka Kaitaisten silloisen lossin lähettyville. Sieltä meidät kuljetettiin moottoriveneellä muutaman kilometrin merimatka kunnan omistamalle saarelle. Ja eikun isoja telttoja pystyttämään!

Viikon kestävillä leireillä oli monimuotoista ohjelmaa, monenlaisia leikkejä, urheilua ja muuta liikuntaa sekä retkiä. Erityisesti mieleen ovat jääneet lipunnostot Siniristilippumme-lauluineen ja lipunlaskut iltaisin. Samaan rivimuodostelmaan merenrantanurmikolle järjestäydyttiin silloinkin, kun kiitettiin kuorossa lausuen emäntää ruoasta.

Toinen hyvin mieleen jäänyt ohjelmanumero olivat ohjelmalliset iltanuotiot lauluineen, leikkeineen, tarinoineen ja muine ohjelmanumeroineen. Olin kai kolmena vuotena peräkkäin iltanuotio-ohjelman juontajana. Enpä tainnut olla kovin "polleena", koskapa mitään kademieltä en muista kokeneeni. Silloin ei vielä ollut kaiketi edes kiusaaminen-sanaa keksitty. No, oli vainen, mutta ei se ilmeisesti yliesiintynyt siinä määrin kuin nykyelämässä.

Ainakin yhtenä kesänä leirin johtajana oli Taivassalon ja Kustavin yhteinen kesäteologi, kalantilainen Alpo Heilä. Hän kertoi kerran että jokin työkalu tarvittaisiin leirillä, mutta ettei se ollut tullut mukaan. En muista, mikä työkalu se oli. Ei kirves ainakaan, koska muistan sitä käyttäneeni. Olisiko ollut sorkkarauta tai jokin saha tai muu. Tarjouduin Alpolle, että voin vaihteluksi käydä hakemassa sen kirkonkylästä kotoani. Niinpä läksin. Sain lainaksi soutuveneen, johon asettelin niin ikään lainaksi saamani polkupyörän. Lähteissäni pastori Alpo pyysi minua tuomaan hänelle askin savukkeita. (Varmaan hän esitti pyynnön salassa, koska ei kaiketi siihen aikaan pappi voinut polttaa tupakkaa julkisesti, ei ainakaan leirillä lasten nähden.)

Sitten vain menoksi. Ensin runsas kilometri oikoväylää myöden mantereelle ja sitten ehkä kuutisen kilometriä kirkonkylään. Kotoa löysin tarvittavan työkalun, jota sitten lähdin pyöräilemällä ja soutamalla viemään leirille. Siis tietenkin unohdin tupakka-askin! Alpon voimakkaasta kiellosta välittämättä lähdin uudelle matkalle. Kun ei jäänyt enää jäljelle muuta kuin yksi noudettava, sen muistin. Kyllä muistini on nykyisin huonontunut vuosi vuodelta. Mutta kyllä olen ollut hajamielinen jo lapsena. Muistaakseni lapsenlapsi Aleksi on kertonut saaneensa ainakin hiukan samaa geeniä.

Taas kerran kertauksena elämän onnellisuuden salaisuus: kohtuullinen terveys ja huono muisti.

PIKKUTARINA

Olin 1970-luvun alussa opettajana Lounais-Hämeen Kauppaoppilaitoksessa Forssassa, siis Vorsasa. Silloin en vielä hoksannut kirjoittaa blogia, joten menin harrastuksenani paikalliseen, juuri perusteilla olevaan rakennusyhtiöön. Tehtäväni olivat paperityöt. Eli kuten minut yleensä esitettiin: yrityksessä on viisi työntekijää, ja lisäksi on Kalevi.

Teimme alaurakoita myös esimerkiksi silloiselle suuryhtiö Puolimatkalle. Kun lähetin sinne laskuja, maksua ei kovin nopeasti kuulunut, vaikka oli 14 päivän maksuaika. Yli kuukauden yleensä kesti suorituksen saaminen laskusta. Sitten yhtiömme muurareista toinen tilasi Puolimatkalta saunapuiksi puisia rimoja. Rimat tulivat nopeasti. Mutta lasku tuli vielä nopeammin. Lasku tuli aamupäivällä, rimat iltapäivällä.

LAINASANOJA

Kävin läpi vanhoja paperiarkistoja. Sattuipa käteeni paperi, jossa oli juttu mielenkiintoisesta aihepiiristä. Tosin keskeinen käsite oli mahdottoman epäkonkreetti: minimalismi. Minimalistinen ihminen on yksilö, jolle ei kerry turhaa tavaraa eikä krääsää eikä sälää. Olen näemmä käynyt runsas kaksi vuotta sitten lukemassa minimalismista sellaisella sivustolla kuin minimalismi.fi. Ideahan on samankaltainen kuin hiljan kertomani kuulopuhe: tavaran kerryttäjä heittää kiertoon tai muutoin pois nurkistaan tänään yhden tavaran, huomenna kaksi, ylihuomenna neljä, sitten seuraavana päivänä 8 ja sitten 16.

Minimalismin yksi idea on, tavaroista luopuminen on muutosta. Ja tavaroista luopuminen on ihmisen inhimillistä muutosvastarintaa. Lainaus minimalismia käsittelevästä tekstistä (Harmi, kun en löytänyt sivustoa enää, joten kirjoittajan nimi jää salaisuudeksi):

"Monelle muutos on vaikeaa. Tiedämme kuinka paljon turhaa tavaraa elämässämme on, mutta olemme kuin halvaantuneita emmekä pysty tekemään asialle mitään. Yritämme ratkaista ongelmaa, mutta mitään ei tapahdu. -- Mietimme kuinka hienoa on kun meillä on vain olennainen jäljellä.-- On parempi olla ajattelematta lopputulosta. Kohdista ajatuksesi mieluummin pienimpään mahdolliseen askeleeseen, jolla voit aloittaa."

Pienestä aloittaminen on monessa projektissa viisasta sen vuoksi, että tärkeä ja isolta tuntuva projekti tuntuu ylitsepääsemättömältä. Pienin askelin pääsee eteenpäin. Mutta täytyisi "päästä tekemisen imuun", tämä on palkitsevaa ja kivaa -tunnelmaan. Muuten käy sillä lailla kuin ensin yksi, sitten kaksi, sitten neljä -järjestelmästä kertoneelle ihmiselle. Kun hän pääsi niin pitkälle, että piti luopua 16 tavarasta, hän keräsi pois heitettäväksi 16 kumilenksua! Harmi ja surullista, kun ei päässyt imuun, vaan päätyi kumilenksuihin!

TUEKSI ELÄMÄÄSI

ISON KIRJAN SANANLASKUJEN KIRJASTA

Luvun 17

jae 18: Mieletön se, joka lyö kättä

ja menee toisesta takuuseen.

17:19 Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä,

synkkä mieli kuihduttaa ruumiin.

17:27 Viisas se, joka sanojaan säästää,

järkevä pitää päänsä kylmänä.

17:28 Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti,

järkevästä, ellei suutaan avaa.

TOTUUKSIA KANSAN SUUSTA

Mies saa odottaa ruokaa, mutta ei ruoka miestä.

Parempi karvas totuus kuin makea valhe.

 

SANONTOJA

Mene Huitsin Nevadaan! (Yhteys: Kun joku puhuu esimerkiksi "tyhmiä", voidaan leikkisästi lausua komento Huitsin Nevadaan menosta.)

Mene Iitin Kuuksoon! (Yhteys: samanlaisessa yhteydessä kuin Huitsin Nevadaan menokomento. Kuukso on muuten kylä Iitissä, noin 10 kilometrin päässä Iitin keskustasta, Kausalasta.)

Jäi kuin nalli kalliolle. (Olen koko ikäni ihmetellyt tätä sanontaa, kun en ole ymmärtänyt, miten aseeseen liittyvä käsite voidaan yhdistää kalliolle jäämiseen. Luin nyt joitakin asiasta käytyjä keskusteluja. Selityksiä tuli monenlaisia. Mikään ei tuntunut minusta hyvältä - paitsi yksi. Ilmeisesti yhteys on Alli-lintuun. Niitä kai on nähty esimerkiksi kallioluodoilla yksikseen kököttämässä. Ja kun sanotaan "kuin Alli kalliolle", tulee kuin-sanan loppuhenkonen n Allin eteen, kun asia lausutaan nopeasti. Koeta vaikka! -  Kyllä tuntuu jäävän kuin "nalli kalliolle".)

HUHTIKUUN KALENTERIASIAA

LIPUTUSPÄIVÄT

tiistai 9.4.

Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä, joka on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä

sunnuntai 14.4.

Eduskuntavaalipäivä

lauantai 27.4.

Kansallinen veteraanipäivä

YK:n TEEMAPÄIVIÄ

ti  2.4. Maailman autismitietoisuuden päivä

to 4.4. Kansainvälinen miinojen vastainen päivä

la 6.4. Kansainvälinen urheilun ja kehityksen päivä

su 7.4. Maailman terveyspäivä (WHO)

ma 22.4. (2. pääsiäispäivä)  Kansainvälinen Äiti Maan päivä:

YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän Kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi. Päivän tavoitteena on vahvistaa muistiamme siitä, että eläisimme arjessamme harmoniassa luonnon kanssa. Näin niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme.

ti 23.4. Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä

to 25.4. Maailman malariapäivä (WHO)

pe 26.4. Maailman henkisen omaisuuden päivä

su 28.4. Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivä (ILO)

ti 30.4. Kansainvälinen jazz-päivä (Vapun aatto)

MUITA PÄIVIÄ JA TAPAHTUMIA

sunnuntai 14.4. Palmusunnuntai

perjantai 19.4. Pitkäperjantai

sunnuntai 21.4. Pääsiäispäivä

maanantai 22.4. 2. pääsiäispäivä

TÄYSIKUU pitkäperjantaina 19.4.

Aiheeseen liittyvä kuva

TOIVON TOIVOTUS

Teologipuolen viisaat sanovat, että ihmisen on hyvä muistaa kiittää osakseen saamastaan hyvistä asioista ja tapahtumista. He neuvovat kiittämään jopa vastoinkäymisistä. Kun 1990-luvun alkupuolella jouduin munuaiskivien johdosta sairaalaan, ilmeni, että munuais- eli virtsakivet oli helppo hoitaa laserhoidolla. Sen sijaan ilmeni viime tipassa pahanlaatuinen syöpäkasvain toisessa munuaisessa. Kasvain oli selvästi isompi kuin munuainen, mutta se oli kotelon sisällä. Lääkärin mukaan kotelo oli ehkä muutaman päivän tai viikon sisällä repeämässä, jolloin syöpä olisi levinnyt kaikkialle kehoon. Kyllä luonnollisesti olin pelastuksestani kiitollisella mielellä.

Aika pian leikkauksen jälkeen alkoi noin 15 vuotta kestänyt omaishoitajajaksoni, kun Maire-vaimolla todettiin Alzheimerin tauti. Meillä oli kokonaisuutena ottaen ihmeellisenkin hyvä elämä. Nauroimme paljon, kun huumori kukki ympärillämme. Kuitenkin varsinkin alkuvuodet olivat opettajan työn ohella vaikeita ja väsyttäviä. Luin silloin ahkerasti Raamattua. Eniten sain voimaa lukiessani Jobin kirjaa. Miksi siitä pidin. En tiedä, mutta pohdiskelin, että sain lohdutusta siksi, että jollakulla on voinut mennä vielä oikein paljon huonommin kuin minulla. Enpä silloin tietoisesti huomannut, että Job opetti kiittämään myös vastoinkäymisistä. Olenkin alkanut nimittää kasautuvia vastoinkäymisiä ihmisen koulutusjaksoiksi. Niin pieneen tilaan voi mahtua aivan valtavan iso ja ydintärkeä asia kuin seuraaviin Jobin sanoihin:

"Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi." (Job 1:21)

Olkoon tavoitteenamme saavuttaa kiitollinen mieli. Jos sen lisäksi pyrimme käymään polkuamme eteenpäin myönteisellä ja iloisella mielellä, saamme ja säilytämme suuren rikkauden, toivorikkauden. Kulkekoon toivo yhä paremmasta tulevasta alati kanssasi!

t. Kalevi

J.K. Olen kirjoittanut hyvillä mielin, mutta sairaana, sekä maaliskuun että huhtikuun tekstit. Molemmista tuli valtavan pitkät, kun en osannut keskittyä asioiden ytimiin. Silti lisään sekä maalis- että huhtikuun teksteihin puuttuvia asioita vielä jonkin verran hieman myöhemmin. Yst.terv. K.