Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö!

Keskiviikko 1.5.2019 - Kalevi Suojanen


ELÄMÄÄ

RAHAVAMMAINEN

Älä tilaa lehteä, ei meillä ole siihen varaa.
Älä tilaa taksia, ei meillä ole siihen rahaa.
Älä osta sitä, älä osta tätä, ymmärräthän järkevänä,
mik´ on järkevätä: älä hanki mitään, mink´ arvo tippuu,
Mieti, mieti alati, mik´ on sellaista, jot´ hankkia et voi.
Muista, muista varmasti, ett´ tuo mietintälevy sulla aina soi.
Ja vaikea on rahavammaisen mietiskelyns´ katkaista.
Yhtä vaikeaa on asia se ratkaista, ett´ mink´ arvo tippuu.
Nykyisinhän arvonlasku voi koskea jopa kultahippuu.

Osta, osta kaikkea, eihän ostopäätöksen teko ole vaikea.
Osta uusi auto, kakkoskoti, kesämökki, osta vaikka lentokone.
Naapureille näytä, ett´ täss´ elää todellinen raharuhtinas.
Näytä tertiuksille kaikille, näytä NN:lle ja myös sen vaimolle,
ettei tässä huushollissa ole pulaa valuutoista ei euroista.
Näytä olemuksellasikin, ettei täällä välitetä köyhien seuroista.
Juokse, juokse lujaa perässä rahan; ethän ole köyhimyspelle.
Ja kerro, ettei raha ole alku minkään pahan, ja väitä myös,
ettei mammonan ajattelu suinkaan ole sun päätyös.

Oi ihminen, mihin sä aikaasi annatkaan?
Mietitkö, miten pääsisit onnelaan?
Luotatko liikaa sä mammonaan?
Mitä varten pihtaat ja keräät?
Vai kiellätkö väitteeni mun,
jos sanon tietäväni ajatuksesi sun?
Aamulla kun heräät,
ajattelet joko: "Jaguarin ostaisinkohan?"
tai sitten: "Yöllä mun Jaguiarini joku ottikohan?"

KS

KEVÄÄN RUNOILOA

TAAS LEIVOSET ILMASSA LEIKKIÄ LYÖ

(Koululaulukirjassa aikoinaan otsikko oli KEVÄTSOINTUJA)

Sanat: Larin-Kyösti eli Kyösti Larsson (1873 - 1948)
Sävel: P.J. Hannikainen (1854 - 1924)

1. Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö,
Kevätvirsiä viidakko kaikaa.
Suli hanget ja nousi jo kukkien vyö.
Sinilaine jo lyö ja jo valkeni yö.
:,: Nyt on toivoon ja lempeen aikaa. :,:

2. Nyt rinnass' on lämpö, mi murtavi jään,
Joka huokuili henkeä hallan.
Ja se vaativi voittoa kirkkahan sään.
Elon onnea laulaa se enteillään,
:,: Kevättunteille tuottavi vallan. :,:

3. Nyt tunnen kuin sieluni siivet sais
Ja ma leivona nousta voisin.
Ja mun tahtoni talvesta ponnahtais
Ja mun riemuni oikean kaiun sais,
:,: Ja ma oikea laulaja oisin! :,:

Kuvahaun tulos haulle Larin Kyösti

runoilija Larin-Kyösti

Yllä olevan laulun sanoittaja Larin-Kyösti kävi nuoruudessaan koulunsa Hämeenlinnan lyseossa. Hän valmistui luokkatoverinsa Eino Leinon kanssa yhtaikaa ylioppilaiksi vuonna 1895. Luokkatoverit lähtivät opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Larin-Kyösti opiskeli ensin venäjän kieltä. Hänen tavoitteenaan oli ryhtyä kielenkääntäjäksi ja virkamieheksi. Mutta sitten runous vei voiton.

Larin-Kyösti muutti vuonna 1912 Oulunkylään vaatimattomaan taloonsa. Siinä hän asui vuoden 1948 kuolemaansa asti.

(Lähde: Wikipedia)

 

ALZHEIMER

Omaishoitajapäiväkirjastani toukokuussa 2003:

pe 2.5.2003

Vappumme poikkesi vain hiukan tavanomaisesta arjestamme. Kuitenkin juhlistimme sitä kuohuviinillä, tippaleivällä ja simalla. Myös televisio-ohjelmista välittyi vappua. Minusta Maire oli kuitenkin vapun ajan ja myös tänä aamuna normaalia onnelli­semman oloinen.

Jännitin eilen illalla tätä aamua. Olen kai kuukausi sitten hammaslääkäriä tilatessa kuvitellut Mairen olevan perjantaina Kustaankartanossa. Mutta nyt kun oli vappu, minulla ei ollutkaan eilen työpäivä, eikä Mairella ollut Kustaankartanossa hoitopäiviä. Hammaslääkäri oli kaiken lisäksi normaalin aamuohjelmamme rytmin kannalta aivan liian aikaisin, kello 9.20. Kello oli soitta­massa kello 7.50, mutta heräsimme luonnostamme jo noin kello 7, Maire ensin, sitten minä. Vaihdoin Mairelle vaipan kello 7.15, soimme aamupalan ja lähdimme yhdessä liikenteeseen. En tuntenut oloani syntiseksi, kun jätin Mairen puoleksi tunniksi turvavöihin istumaan autoon radio-ohjelmaa kuuntelemaan. Iloisen oloisena hän otti minut vastaan. Menimme kotiin, riisuin Mairelta päällystakin ja lakin, annoin hänelle mehua ja sanoin: ”Mennään hetkeksi lepäämään.” Aloin ottaa häneltä kenkiä jalasta. Toisen sain otetuksi. Juuri, kun aioin ottaa toisen kengän jalasta, Maire sai rajun epilepsiakohtauksen. Taas menetin hetkeksi toimintakykyni. En muistanut, mihin asentoon Maire olisi asetettava. Maire jäykistyi täysin, mutta sain hänet jotenkin vedetyksi tuolilla pitkällään olevana pitkin lattiaa niin, että hän oli ulottuvillani hätäkeskukseen soittaessani. Sieltä sain taas hyvät ja rauhalliset ohjeet: ”Pitäkää linja auki, asettakaa hänet makuulle sivuttain ja tulkaa uudelleen puhelimeen.” Sitten uusi ohje: ”Laittakaa kätenne hänen suunsa ja nenänsä eteen ja koettakaa, kulkeeko hengitys.” Kulki. Ja edelleen: ”Mikäli hengitys lakkaa, soittakaa heti uudelleen. Ambulanssi on tulossa.”

Kolme miestä hoiti Mairea asiantuntevasti. Minustakin oli hyötyä. Pidin ”tippapulloa” kädessäni ylhäällä. Maire vietiin sairaalaan tarkemman diagnoosin ja kunnon toteamiseksi. Kello 14:n jälkeen lääkäri soitti ja sanoi, että voin hakea Mairen pois. Kun menin sairaalaan, lääkäri nosti Mairen istumaan ja totesi, että vaippa on vaihdettava eli housut olivat märät. Sanoin, että josko pääsisimme kuitenkin hyvin kotiin, niin vaihtaisin vaipan heti kotiin päästyäm­me. "Ei, kyllä me hoidamme asian loppuun asti, sanoi lääkäri. Menkää te siksi aikaa odottamaan aulaan.” Olin istunut aulassa ehkä alle minuutin, kun kuulin käytävälle Mairen voimakkaan huudon. Myöhemmin lääkäri tuli jututtamaan minua ja kertoi, että oli tullut uusi kohtaus. Niin Maire jäi edelleen tarkkailtavaksi. Kello 21.30:n jälkeen hänet siirrettiin Suursuon sairaalaan. Vastoin Malmin sairaalan hoitajan kieltoa menin ambulanssia vastaan. Odotin runsaan puolen tunnin ajan ja kävin toivottamassa Mairelle hyvää yötä. Hän ei reagoinut näkemiseeni mitenkään. Totesin, että hän makasi paareilla sivuttain ilman tyynyä kannatellen päätänsä. Onneksi menin sisälle sairaalaan, koska ambulanssi­miehet tarvitsivat papereihinsa niistä puuttuvan kotiosoitteemme ja koska näin yöhoitajan sekä ennen kaikkea Mairen syksyisen sairaalakäynnin omahoitajan Raijan, jonka työvuoro oli juuri päättymässä. Raija totesi, että hänellä on aamuvuoro, jolloin voisimme tavata. Olin onnellinen siitä, että hän lupasi ryhtyä Mairen omahoitajaksi.

Mairen ensimmäisen epilepsiakohtauksen olen kirjoittanut päivä­kirjaan. Se oli 18.12.2001. Toista en olekaan kirjoittanut tätä ennen muistiin. Perjantaina 10.1.2003 soitti Arja-osastonhoitaja Kustaankartanosta ja sanoi, ettei Maire pääsekään suunnitellusti kahden päivän hoitojaksostaan tänään kotiin, koska hänellä oli ollut aikaisin aamulla ilmeisen raju epilepsiakohtaus. Maire jäi silloin muutamaksi päiväksi osastolle seurantaan. Kaikki meni silloin jatkossa hyvin. Nyt minulla on taas sellainen olo, että loppusuora on alkanut. Sen pituutta vain emme tiedä etukäteen.

 

la 3.5

Maire ei reagoinut käyntiini mitenkään, kun kävin häntä aamu­päivällä katsomassa. Hän oli lääkityksestä ja kahdesta peräkkäi­sestä kohtauksesta ilmeisen väsynyt. Suurimmaksi osaksi hän nukkui. Silloin tällöin hän avasi hetkeksi silmänsä, katsoi minuun, muttei tosiaankaan reagoinut mitenkään. Ajattelin, että nyt olemme kalkkiviivoilla. Kuitenkin iltakäynnilläni Maire jo reagoi käyntiini. Syötin hänelle iltapalan. Hän söi sen hyvällä halulla, tunsi minut, hymyili paljon.

 

su.4.5.

Päiväkäynnille Maire luo mennessäni eräs potilas tuli rollaattorin kanssa vastaan ja kysyi minulta: ”Pysähtyykö tämä juna tässä vai vasta seuraavalla asemalla?” Vastasin rauhoittavasti, että se pysähtyy seuraavalla asemalla.

Mairen ruoka odotti hänen sänkynsä vieressä. Yksi hoitajista oli sairastunut. Jäi sellainen olo, että ruoka olisi jäänyt syöttämättä, ellen sitä olisi Mairelle syöttänyt. Hoitajien paine oli kova. Ehkä joku sen myöhemmässä vaiheessa olisi kuitenkin ehtinyt syöttää.

Mairen kasvot ovat jotenkin muuttuneet: suun seutu kai sen vuoksi, että alahuuli on kovasti ruvella, kun hän oli sitä purrut molemmissa kohtauksissa. Mutta posketkin näyttivät olevan hiukan turvoksissa. Toki häneltä tänäänkin irtosi mairemainen kaunis hymy monta kertaa. Ja tajunta on terävä: hän pudisti päätään, kun taputin häntä poskelle. Samalla hän katsoi viereiseen sänkyyn osoittaen katseellaan, ettei taputus poskelle ole sopivaa tässä monen hengen huoneessa.

 

su 10.5.

Hain Mairen eilen sairaalasta kotiin. Sairaalan ovella sattui samaan aikaan olemaan ambulanssi kahden miehen voimin. Sanoin heille, että tunnen itseni tyhmäksi, kun ensimmäistä kertaa elämässäni olen siirtämässä ihmistä rullatuolista autoon. He antoivat muutamassa sekunnissa siirto-ohjeet, joista kiitin. Totesin heille, että vaimoni sai runsas viikko sitten kaksi epilepsiakohtaus­ta samana päivänä, ja nyt hän on unohtanut kävelyn. Tähän totesi ambulanssimies: ”Niin käy, kun sairaaloissa ei ole tarpeeksi väkeä harjoituttamassa kävelyä.” Mielestäni ainakin osittain hänen sanomansa on totta. Kolmeen kertaan pyysin sairaanhoitajilta ja yhden kerran fysioterapeutilta, että Mairen kävelyä harjoitutettai­siin. Ainoa tulos oli, että fysioterapeutti kävi poispääsyä edeltävänä päivänä toteamassa, että Maire tarvitsee pyörätuolin. Nyt kyllä omatuntoani kolkuttaa, etten itse Mairea harjoituttanut, kun kuitenkin jokaisena päivänä kävin sairaalassa yhdestä kolmeen kertaa päivässä. Annoin aikani yleensä ruoan syöttämiseen. Sen sijaan olisi pitänyt pyytää lupaa harjoituttaa jalkoja ja tehdä se.

Laitoin kotimme takaovelle kynnykseen johtavat laudat pyörä­tuolia varten. Merkillisen hyvin olemme kaksi vuorokautta selviytyneet. Maire on hymyillyt paljon. Olemme tsempanneet myönteisesti.

 

17.5.

Iltayöstä parin tunnin nukkumisen jälkeen Maire huusi kaksi kertaa valtavan voimakkaat kauhunhuudot. Hetken päästä nostin hänet hellästi istumaan. Ei hän oikeastaan herännyt, mutta kuitenkin oli sen verran tajunnan tasolla, että nielaisi jogurtin joukossa pienen palasen rauhoittavaa unilääkettä. Lääkkeen oton jälkeen yö sujuikin rauhallisesti.

 

ti 20.5.2003

Maire on tullut hyvin pelokkaaksi ja säikyksi. Hän saattaa pelästyä ja pelätä, kun vien leivän suuta kohti. Yhä enemmän hän on henkisesti mennyt omaan maailmaansa. Kun ystävämme pastori Petu kävi tänään kahvilla, ei Maire reagoinut millään tavalla sen enempää Petun alkutervehdykseen kuin lopputervehdykseen­kään. Hyvin paljon tulee myös voimakkaita ”hätkähdyksiä”, jonkinlaisia epileptisiä pienkohtauksia. Osaan niistä Maire reagoi sanomalla ”ai”. Kun viikolla kävin Suursuon sairaalassa lääkärin puheilla, hän sanoikin, että Kustaankartanon lääkäri saa noin kahden viikon kuluessa lisätä Mairelle määrätyn epilepsialääk­keen annostusta. Reseptin mukaan lääke on ”Alzheimerin tautiin liittyvien kouristuskohtausten hoitoon”. Lääke on nautittava runsaan nesteen kera. Ehkä tämä ohje oli jäänyt huomioimatta viime perjantaina Mairea parin päivän intervallihoidosta hakiessani. Luulin, että hän kuolee käsiini. Otsalta ja kurkusta virtasi hiki, ja hän oli hyvin heikko. Juotin hänelle runsaasti nestettä. Ehkä sen puutteesta oli kysymys. Seuraavana aamuna hän oli hyvin nukutun yön jälkeen varsin hymyilevä ja normaali­kuntoisen oloinen. Sitä seuraava yö ei mennytkään hyvin. Maire huusi oikein kovalla äänellä tuskaisia hätähuutoja pienin aikavälein. Kolmannen paniikkihuudon jälkeen herätin hänet lempeästi. Rauhoittava lääke auttoi hänet rauhaisaan uneen. Ilmeisesti hätähuudotkin olivat ilmentymiä epilepsiasta.

Hartioitani on alkanut särkeä ja käteni ovat kipeytyneet. Oikea ranne on varsin kipeä. Olen kai nostanut Mairea väärällä teknii­kalla. Tänään, kun ranne oli varsin kipeä, osasin laittaa painoa entistä paremmin koko käsivarrelle Mairea nostaessani. Pienen pieni epätoivo alkaa kalvaa mieltäni. Enkö jaksakaan tsempata? Maire ei ole ottanut sairaalasta tulonsa jälkeen yhtään kunnollista askelta. Vaipan olen toistaiseksi pystynyt vaihtamaan, kun olen saanut hänet rullatuolista ”puoliseisovaan” asentoon.

Mairen omahoitaja Ritva kävi viime sunnuntaiaamuna luonamme. Ensin hän meni WC:hen. Pelkäsin, etten ollut siistinyt sitä tarpeeksi hyvin. Sieltä tultuaan hän sanoi: ”Mairella ei ole kenkiä jalassa.” Perustelin kengättömyyden sillä, että Mairella oli liuku­estesukat, joiden ansiosta sain hänet nostetuksi pyörätuolista vaipanvaihtotilanteessa tai lepäämään laittaessani oikein hyvin. Olen koko ikäni hoitanut ei-juristin koulutuksen saaneena ihmisten lakiasioita. Olen kohdannut jossakin määrin epäuskoa kykyihini, koska en ole saanut tuomarin koulutusta, vaan opiskellut ”väärässä korkeakoulussa" oikeustiedettä pääaineenani. Nyt kai alan entistä enemmän kohdata epäuskoa hoitokykyäni kohtaan, kun en ole saanut teoriaopetusta hoitotyöhön. Silti olen sitä mieltä, että ajatus parisuhteestamme on Mairella jossakin aivojen sopukassa tai alitajunnassa positiivisena asiana. Ennen kaikkea uskon, että oma koti ja kodin rauha sekä ikkunasta näkyvä kaunis luonto ovat hänelle kullanarvoisia.

 

 

 

PAPPA PAKINOI

MESTARILLISUUTTA

 

Kyllä elämä on ihmeellistä! Olethan sinäkin rakas lukijani huomannut sen, olethan?! Mieleeni on jäänyt puukirkon papin eli Matti Hakkaraisen eläkkeelle lähtöpäivänään pitämästä saarnasta hänen muistelonsa kouluajoilta. Opettaja oli kehottanut: ”Älkää pojat koskaan tulko niin vanhoiksi, että lakkaatte ihmettelemästä!”

 

Elämän ihmeellisyys, merkillisyys ja haastavuus on pienoiskoossa Keskon pääjohtajana aikoinaan olleen Ilmo Nurmelan muistelmakirjassa olleessa mietiskelyssä.  Hän kertoi, että nuorena hänellä oli kova halu matkustaa ja hänellä olisi ollut aikaakin siihen, mutta hänellä ei ollut rahaa matkustamiseen. Keskon pääjohtajana ollessaan hänellä oli edelleen kova halu matkustaa ja hänellä olisi ollut siihen rahaakin, mutta hänellä ei ollut aikaa. Eläkkeelle päästyään hänellä olisi ollut aikaa matkustamiseen ja hänellä olisi ollut siihen rahaa, mutta hänellä ei ollut enää halua matkustaa. Tuossa muistelossa on jotakin kovin pätevää elämän haasteellisuudesta yleisestikin. Ja elämisen taitoa on osata oikein ja myönteisesti kohdata tuollainen haasteellisuus.

 

Pappa on vanhemmiten huomannut itsessään erään harmittavan ominaisuuden. Ärsyyntyneisyyskynnys on madaltunut varsin selvästi. Sen huomaa esimerkiksi liikenteessä. Kymmenen vuotta sitten en edes havainnut autokoulun autoja liikenteessä. Nyt niitä tuppaa olemaan kiusaksi asti töppäilemässä ja tupeksimassa pappa-mestariajajan tiellä. Ja sivuitse ajaa pahoja kaahareita ohitse, peruutuspeilistäkin näkyy virheitä tekeviä autoilijoita. Merkillistä, että keskelle on sattunutkin yksi mestariautoilija, kun edessä, takana ja sivulla on mänttejä ja pällejä. Olisikohan eräs elämän keskeisistä taidoista sekin, että osaa syvällisesti ymmärtää ihmisten tekojen epätäydellisen luonteen. Ja sen, että kaikkinainen taito vaatii harjoittelua ja että varsinkin harjoitteluvaiheessa teot ovat vasta hioutumassa - toivottavasti - mestarillisiksi.

 

Ihmisen ikä ei muuten ole mestarillisuuden mitta. Sydämensivistyskin voi puuttua kahdeksankymppiseltä ja sitä voi olla vaikkapa kolmivuotiaassa. Lapsenlapsissaan pappa on havainnut nokkeluutta ja sutjakkuutta, jota pappa lähes kadehtii. Vitsejäkin he osaavat. Seitsenvuotias Laura kertoi papalle hiihtolomavierailullaan seuraavan vitsin: ”Punkkarijoukko ja vanha mummo kohtasivat kylän raitilla. Yksi punkkareista kysyi mummolta: ´Etpä taida tietää, mitä me olemme?´ Tähän mummo vastasi: ´En tiedäkään, mutta kun pääsen kotiin, katson lintukirjasta.” Ja fiksuja lapsenlapsiahan maailma on täynnänsä. Kahvibaarissa kuulin naapuripöydän noin kolmivuotiaan lapsen ja hänen ukkinsa keskustelun. Seinällä oli mateen kuva. Vaari kysyi: ”Tiedätkö Matti, mikä on made?” Kolmivuotias vastasi: ”Kyllä. Se on tehty.”

 

Alavilla mailla hallan vaara.

Vasta tehty vasta se vasta vasta on.

Olen usein koettanut samastua ulkomaalaisiin, jotka opettelevat suomen kieltä. Silloin tällöin pitää suomea äidinkielenään puhuvanakin jäädä ihmettelemään jonkin sanan tai lauseen merkitystä. Vuotien tekeminen esimerkiksi ihmetytti lehtiotsikkona hiljan. (Tuo tie rakennetaan kai Vuosaareen.) Samoin se, kun johonkin asiaan ei ole puututtu. Tai kun lapsen löytämiseksi tehtiin kaikki voitava suuret-sinnöissä. Rakas lukija, maistelepa sanaa olankohautus. Olanko hautus! On suomi silti kaunis kieli. Lapsuudessani sanottiin, että maailman kaunein lause kuuluu näin: ”Alavilla mailla hallan vaara”. Eikö joku sanoittaja voisi rakentaa sen ympärille meille euroviisua!?

Pappa ja mamma hoitivat aikoinaan muutaman vuoden sipoonruotsia puhuvaa kasvattipoikaa Juhaa. Mielenkiintoinen kieli tuo sipoonruotsikin. Muistan kerran, kun kasvattipoikamme auto oli rikki ja hän soitti autokorjaamoon tiedustellen ”Finns det något perävika där?”

Puututtu-sanasta tulee helposti mieleen tuttu puu. Ja tästä sanaleikistä papan mieleen tulee toinen vastaava sanaleikki. Olenhan kertonut, että kävin tutkituttamassa lääkärissä huonoa muistiani. Tuloksia odotellessani ajattelin ilmoittaa työpaikalle eläkkeelle siirtymisestäni sanomalla, että nyt syynätään eläkkeelle pääsyn mahdollisuutta ja pääsyy eläkkeelle pääsyyn on syy päässä. Kävi vain niin, ettei lääketiede löytänyt virallista syytä papan päästä. Lääkäri siis päätti syystä, ettei pappaa eläkkeelle päästä.

Näin ollen papan eläkkeelle pääsyn laita on aivan samoin kuin monen menossa olevan työprojektinkin. Pappa pääsee eläkkeelle torstaina. Samoin papan moni työprojekti valmistuu torstaina. Vuotta vain ei ole tiedossa. Pitää vuottaa. Siis odottaa. Ihan myönteisellä mielellä pappa odottaa. Odottaessa on mukava etsiä kadoksissa olevia papereita ja luoda uusia järjestelmiä sen takaamiseksi, että paperit eivät menisi vääriin paikkoihin. Toistaiseksi ei ole vedenpitävää, vattenhållande järjestelmää löytynyt. Jos joku sellaisen järjestelmän, system, keksisi, voisi liikeidean ympärille mitä ilmeisimmin rakentaa menestyvän yhtiön, bolaget. Ruotsissahan on Systembolaget, viinakauppa på finska.

Pappa on helpotuksekseen havainnut, ettei ole ainoa ihminen maailmassa, joka hukkaa papereitaan. Kyllä niin näyttää käyvän silloin tällöin nuoremmillekin. Lohdutukseksi voi luoda ajatelmia. Ne synnyttävät positiivista ajattelua. Vaikka elämässä kävisi miten huonosti tahansa, voi lohduttautua sanomalla, että hyvä, kun ei käynyt vielä huonommin. Paperien katoamiseen liittyvä papan aforismi kuuluu näin: ”Jos minulla on vain yksi paperi, on melko epätodennäköistä, että se katoaa. Mutta jos minulla on tuhat paperia, on todennäköistä, että aina on vähintään yksi paperi hukassa.” Pitää iloita niistä lukuisista tallella olevista.

 


LAINATARINA

Kuuntelin jokin aika sitten iltahartauden Radio 1:stä. Iltahartauden piti Virtain ev.lut seurakunnan kirkkoherra Hannu Haukkala. Hän kertoi kolme vuosikymmentä sitten kuulleensa ystävältään, nuoriso-ohjaaja Karilta Jaskasta kertovan seuraavankaltaisen tarinan:

"Kari tunsi erään Jaskan, joka oli jo lapsena rukoillut joka ilta iltarukouksen. Samoin hän teki nuorukaisena, keski-iässä ja vanhuksena.

Jaskan iltarukous oli aina sama. Se kuului näin: ´Rakas Jeesus, minä olen Jaska.´ Näillä yksinkertaisilla sanoilla hän oli rukoillut siis koko elämänsä ajan iltaisin.

Sitten kun Jaska varttui senioriksi, aika vanhaksi jo, hän meni eräänä iltana vuoteeseensa yöunelle. Jaska ei tiennyt, että tuosta nukkumaanmenosta tuli hänen elämänsä viimeinen.

Juuri kun Jaska oli henkäisemässä aloittaakseen tutun iltarukouksensa, hän kuuli äänen sanovan: ´Rakas Jaska, minä olen Jeesus.´"

Jaskalle rakas Jeesus oli tullut noutamaan Hänelle rakasta Jaskaa.

 

 

TUEKSI ELÄMÄÄSI SANANLASKUJA

ISON KIRJAN SANANLASKUJEN KIRJASTA

Luvun 18

jae 4: Syvä kuin meri on harkittu puhe,
virraksi paisuu viisauden lähde.

18:9 Joka hoitaa työnsä veltosti,
on vahingontekijän veli.

18:24 Paljon ystäviä - vähän ystävyyttä,
tosi ystävä on enemmän kuin veli.

TOTUUKSIA KANSAN SUUSTA

Parempi karvas totuus kuin makea valhe.

Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Kyllä elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään.

TOTUUS LÄÄKÄRIN SUUSTA

Istu vähemmän, niin voit paremmin. 

(Ainakin osa lääketieteen viisaista sanoo, että tuolissa istujien on noustava ylös vähintään kaksi kertaa tunnissa. Varmaan samaa tarkoittaa maallikon sana: "Pylly ylös tuolista pidentää elämää." Sanat voisivat olla vaikkapa aivotutkijalta tai Kalevilta.)

TOUKOKUUN KALENTERIASIAA

1.5. Vappu eli suomalaisen työn päivä  

9.5. Eurooppa-päivä 

12.5. Äitienpäivä ja myös J.V. Snellmanin päivä eli suomalaisuuden päivä

 19.5. Kaatuneitten muistopäivä 

26.5. Europarlamenttivaalit  

YK:n TEEMAPÄIVIÄ

pe  3.5. Lehdistönvapauden päivä

ke  8.5. Toisen maailmansodan uhrien muistopäivä

la 11.5. Maailman muuttolintujen päivä

ke 15.5. Kansainvälinen perheiden päivä

pe 17.5. Maailman tietoyhteiskuntapäivä

ti  21.5. Maailman kulttuurien monimuotoisuuden ja kehityksen päivä

ke 22.5. Luonnon monimuotoisuuden päivä

ke 29.5. Kansainvälinen rauhanturvaajien päivä

pe 31.5. Kansainvälinen tupakaton päivä 

MUITA PÄIVIÄ JA TAPAHTUMIA

torstai 30.5. Helatorstai

TÄYSIKUU lauantaina 18.5.

Aiheeseen liittyvä kuva

KIRKKOVUODEN TOUKOKUUN SUNNUNTAIT evl.fi-sivuston mukaan

Sunnuntai 05.05.2019

2. sunnuntai pääsiäisestä

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Ydinasia: Hyvä paimen 

Tätä pyhäpäivää sanotaan Hyvän paimenen sunnuntaiksi. Jeesus on hyvä paimen ja myös ylin paimen. Apujoukkoina ovat opetuslapset.

Sunnuntai 12.05.2019

3. sunnuntai pääsiäisestä

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Ydinasia: Jumalan kansan koti-ikävä

Keskeisiä sanoja ovat iloitseminen ja riemuitseminen. Jeesushan on voittanut kuoleman. Kristityt kääntävät katseensa uuteen elämään taivaassa. Jeesus on mennyt valmistamaan sinne omilleen sijaa.

 

Sunnuntai 19.05.2019

4. sunnuntai pääsiäisestä

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Tämän sunnuntain keskeinen lauseke: Taivaan kansalaisena maailmassa. Tämäkin sunnuntai kuuluu pääsiäisajan ”iloisten ja riemuisien” sunnuntaiden ketjuun. Kristityt saavat elää kolmiyhteisen Jumalan suojeluksessa taivaan kansalaisina maailmassa.

 

Sunnuntai 26.05.2019

5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai)

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Rukoussunnuntain keskeinen lauseke: Sydämen puhetta Jumalan kanssa. Tämän sunnuntain teksteissä puhutaan siitä, mitä rukous on ja mitä lupauksia siihen sisältyy.

 

Torstai 30.05.2019

Helatorstai

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Helatorstain kaksi tärkeintä sanaa ovat Korotettu Herra. Helatorstaihan on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä.

Päivän aihe ja ajankohta, 40 päivää pääsiäisestä, on saatu Apostolien teoista (1:6-14)

TOIVON TOIVOTUS

Vihreä on toivon väri.

Voi, kunpa saisimme imetyksi luonnon vihertymisen ihmeestä itseemme toivoa. Se antakoon syvälle aivoihimme iloisen sanoman, jossa lukee: TOIVOA ON!

t. Kalevi