Hurraa! - Hurahtakaamme toukokuuhun!

Perjantai 1.5.2020 - Kalevi Suojanen


ELÄMÄÄ

Olemme siirtyneet toukokuuhun. Pitkän mietinnän tuloksena sain ikioman pääni sisälle käsityksen, että toukokuu on kalenterivuoden kuukausista ainakin periaatteessa monella tapaa ja monestakin syystä parhain kuukausi. Suomessa tosin kuukausien keskinäinen vertailu on erityisen vaikeaa. Etelä-Suomi on oma maailmansa, samoin Pohjois-Suomi on etelästä poikkeava oma maailmansa. Vertailut ovat monin tavoin vaikeita. Koronaviruksen takiahan pystytettiin sekä etelästä että pohjoiaesta tuleville matkustajille Hyvinkään ja Riihimäen välisille rajoille tarkastuspisteet. No, uusmaalainen sanoi tamperelaiselle heidän puhelinkeskustelussaan, että "sinähän asut nyt siellä rajan takana". Siihen tamperelainen heitti retorisen kysymyksen: "Niin - kumpikohan meistä asuu rajan takana."

Kirjoittaessani tätä tekstiä eteläisessä Suomessa, alkaa täällä luonto kohtsillään vihertää yhä voimakkaammin. Pohjoisessa Suomessa on samanaikaisesti lunta maassa parhaimmillaan pitkälti yli metrin verran. Sielläkin on vaihtelua paikkakuntien välillä. 29.4.2020 oli lunta Kilpisjärvellä käsivarressa 106 senttimetriä ja esimerkiksi Kittilässä 112, Sodankylässä 102 ja Sallassa 92 senttimetriä. Kun siis eteläinen suomalainen kirjoittaa, että Suomessa ovat tulleet jo valkovuokot kukkaan, on väite melkein kokonaan täyttä puppua ja potaskaa.

Vielä takaisin tuohon edellä mainitsemaani mielipiteeseeni toukokuun ihanuudesta. Toukokuun nimikin on toivoa täynnä. Kuukauden nimihän tulee kylvöstä. Toukokuussa kylvetään siemen peltoon eli tehdään toukotöitä. Ja kylvämisen jälkeen kylväjä sekä hänen läheisensä odottavat satoa ja tuntevat sen suhteen - toivottavasti! - myönteistä toivoa. Näin syntyi uusi sanonta, jonka mukaan ”toukokuu on toivoa täynnä”. Jo vuosikymmeniä sitten suomalaiset toistelivat sanontaa, jonka mukaan ”torstai on toivoa täynnä”. Sitähän minäkin toistelin runsas kahdeksan vuotta sitten, kun julkaisin blogia jokaikinen torstai. Muuten: nythän syntyi kolmaskin sanonta, hienosti sanottuna slogan: ”Toukokuu on toivoa täynnä ja toukokuun torstait ovat tupaten täynnä toivoa, totisesti ovat.” "Kaupantekijäisiksi" toukokuu antaa vielä yleensä siihen sisältyvän helatorstain ja helluntainkin.

Nyt tuli henkinen pakko jatkaa toukokuun kehumista vuoden parhaana kuukautena. Sellaisena kuukautena on koronastakin huolimatta ainakin hiukan helpompi elää nykyajassa, eikä menneiden murheissa, puhumattakaan tulevaisuuden murheissa. Näin ollen toukokuussa on hyvä tarttua hetkeen ja ajatella muitakin kuin pelkkiä murheasioita. Yrittäkäämme siis soittaa toukokuun elämää tavanomaista voimakkaammin duurisoinnuin!

Vielä huhtikuun puolenvälin jälkeenkin illat olivat merkillisen pimeitä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen kärsinyt henkisenä painolastina pimeydestä. Toukokuussa pimeys alkaa väistyä. Ja Lapissa alkavat yöttömät yöt. Tarkistin toukokuun hyvyyttä vielä Wikipediasta. Yksi löytöni oli mielenkiintoinen. Se on yleistieto toukokuun tuulista. Vuoden 2020 aikana on tähän asti ollut huomattavan paljon tuulisia päiviä. Wikipedian mukaan toukokuu on kuitenkin yleensä vuoden vähätuulisin päivä.

Lokakuisessa blogissa näkyi, miltä alkava ruska näytti kodin takapihanäkymässä. Seuraavassa on vastaavasti kuva kevään tuloillaan olosta. Kuvan otin ikkunalasin läpi 30.4.2020 kello 17.30 eli runsas kuusi tuntia ennen toukokuun alkamista. Rohkenen näyttää kuvan, vaikken saanut kunnon kuvakulmaa, jossa varjostus olisi ollut hennompi. Parhain kuva olisi tullut päiväsaikaan ennen auringonlaskun alkamista. Hyvä näinkin. Ihan niin kuin korona-aikanakin meistä optimistisimmat sanovat myönteisesti.

- Niin, ja Eino Leinokin tiesi sanoa jo kauan aikaa sitten näin optimistisesti. Ei muuta kuin tekemään hänen antamansa ohjeen mukaan:

"Alla suurten surujenkin

Kukkii kukat mieleen.

Köyhä kukan kurkoittaa

Ja pistää rintapieleen."

 Kuvan esikatselu

       Elämän symboliikkaa kuvassa on läntisen

               taivaan lähestymisen myötä mustan läikän muodossa.

        Vielä lohdutus koruavan koronan keskelle: KESÄ TULEE PIAN!

MUISTISAIRAUS, OMAISHOITO, RAKKAUS

Kokenut kirjoittaja, laitilalainen pikkuserkkuni Pirkko Perävainio, o.s. Huitila, oli lukenut yhtä kirjaani, joka sisälsi myös blogitekstejäni. Hän ehdotti lisättäväksi tämän blogiosion otsikkoon myös tuon yllä olevan kolmannen sanan. Kiitos Pirkko, kelpo keskikoulunkin luokkakaverini, hyvästä ehdotuksestasi. Rakkaus on kaiken lisäksi paitsi kaunis, niin ennen kaikkea elämän tärkein sana.

Kalevin omaishoitajapäiväkirjasta toukokuulta 2003:

pe 2.5.

Vappumme poikkesi vain hiukan tavanomaisesta arjestamme. Kuitenkin juhlistimme sitä kuohuviinillä, tippaleivällä ja simalla. Myös televisio-ohjelmista välittyi vappua. Minusta Maire oli kuitenkin vapun ajan ja myös tänä aamuna normaalia onnelli­semman oloinen.

 

Jännitin eilen illalla tätä aamua. Olen kai kuukausi sitten hammaslääkäriä tilatessa kuvitellut Mairen olevan perjantaina Kustaankartanossa. Mutta nyt kun oli vappu, minulla ei ollutkaan eilen työpäivä, eikä Mairella ollut Kustaankartanossa hoitopäiviä. Hammaslääkäri oli kaiken lisäksi normaalin aamuohjelmamme rytmin kannalta aivan liian aikaisin, kello 9.20. Kello oli soitta­massa kello 7.50, mutta heräsimme luonnostamme jo noin kello 7, Maire ensin, sitten minä. Vaihdoin Mairelle vaipan kello 7.15, soimme aamupalan ja lähdimme yhdessä liikenteeseen. En tuntenut oloani syntiseksi, kun jätin Mairen puoleksi tunniksi turvavöihin istumaan autoon radio-ohjelmaa kuuntelemaan.

 

Iloisen oloisena hän otti minut vastaan. Menimme kotiin, riisuin Mairelta päällystakin ja lakin, annoin hänelle mehua ja sanoin: ”Mennään hetkeksi lepäämään.” Aloin ottaa häneltä kenkiä jalasta. Toisen sain otetuksi. Juuri, kun aioin ottaa toisen kengän jalasta, Maire sai rajun epilepsiakohtauksen. Taas menetin hetkeksi toimintakykyni. En muistanut, mihin asentoon Maire olisi asetettava. Maire jäykistyi täysin, mutta sain hänet jotenkin vedetyksi tuolilla pitkällään olevana pitkin lattiaa niin, että hän oli ulottuvillani hätäkeskukseen soittaessani. Sieltä sain taas hyvät ja rauhalliset ohjeet: ”Pitäkää linja auki, asettakaa hänet makuulle sivuttain ja tulkaa uudelleen puhelimeen.” Sitten uusi ohje: ”Laittakaa kätenne hänen suunsa ja nenänsä eteen ja koettakaa, kulkeeko hengitys.” Kulki. Ja edelleen: ”Mikäli hengitys lakkaa, soittakaa heti uudelleen. Ambulanssi on tulossa.”

 

Kolme miestä hoiti Mairea asiantuntevasti. Minustakin oli hyötyä. Pidin ”tippapulloa” kädessäni ylhäällä. Maire vietiin sairaalaan tarkemman diagnoosin ja kunnon toteamiseksi. Kello 14:n jälkeen lääkäri soitti ja sanoi, että voin hakea Mairen pois. Kun menin sairaalaan, lääkäri nosti Mairen istumaan ja totesi, että vaippa on vaihdettava eli housut olivat märät. Sanoin, että josko pääsisimme kuitenkin hyvin kotiin, niin vaihtaisin vaipan heti kotiin päästyäm­me. "Ei, kyllä me hoidamme asian loppuun asti, sanoi lääkäri. Menkää te siksi aikaa odottamaan aulaan.” Olin istunut aulassa ehkä alle minuutin, kun kuulin käytävälle Mairen voimakkaan huudon. Myöhemmin lääkäri tuli jututtamaan minua ja kertoi, että oli tullut uusi kohtaus. Niin Maire jäi edelleen tarkkailtavaksi. Kello 21.30:n jälkeen hänet siirrettiin Suursuon sairaalaan. Vastoin Malmin sairaalan hoitajan kieltoa menin ambulanssia vastaan. Odotin runsaan puolen tunnin ajan ja kävin toivottamassa Mairelle hyvää yötä. Hän ei reagoinut näkemiseeni mitenkään. Totesin, että hän makasi paareilla sivuttain ilman tyynyä kannatellen päätänsä. Onneksi menin sisälle sairaalaan, koska ambulanssi­miehet tarvitsivat papereihinsa niistä puuttuvan kotiosoitteemme ja koska näin yöhoitajan sekä ennen kaikkea Mairen syksyisen sairaalakäynnin omahoitajan Raijan, jonka työvuoro oli juuri päättymässä. Raija totesi, että hänellä on aamuvuoro, jolloin voisimme tavata. Olin kuitenkin onnellinen siitä, että hän lupasi ryhtyä Mairen omahoitajaksi.

 

Mairen ensimmäisen epilepsiakohtauksen olen kirjoittanut päivä­kirjaan. Se oli 18.12.2001. Toista en olekaan kirjoittanut tätä ennen muistiin. Perjantaina 10.1.2003 soitti Arja-osastonhoitaja Kustaankartanosta ja sanoi, ettei Maire pääsekään suunnitellusti kahden päivän hoitojaksostaan tänään kotiin, koska hänellä oli ollut aikaisin aamulla ilmeisen raju epilepsiakohtaus. Maire jäi silloin muutamaksi päiväksi osastolle seurantaan. Kaikki meni silloin jatkossa hyvin. Nyt minulla on taas sellainen olo, että loppusuora on alkanut. Sen pituutta vain emme tiedä etukäteen.

 

 

la 3.5.        

Maire ei reagoinut käyntiini mitenkään, kun kävin häntä aamu­päivällä katsomassa. Hän oli lääkityksestä ja kahdesta peräkkäi­sestä kohtauksesta ilmeisen väsynyt. Suurimmaksi osaksi hän nukkui. Silloin tällöin hän avasi hetkeksi silmänsä, katsoi minuun, muttei tosiaankaan reagoinut mitenkään. Ajattelin, että nyt olemme kalkkiviivoilla. Kuitenkin iltakäynnilläni Maire jo reagoi käyntiini. Syötin hänelle iltapalan. Hän söi sen hyvällä halulla, tunsi minut, hymyili paljon.

 

 

su.4.5.       

Päiväkäynnille Maire luo mennessäni eräs potilas tuli rollaattorin kanssa vastaan ja kysyi minulta: ”Pysähtyykö tämä juna tässä vai vasta seuraavalla asemalla?” Vastasin rauhoittavasti, että se pysähtyy seuraavalla asemalla.

 

Mairen ruoka odotti hänen sänkynsä vieressä. Yksi hoitajista oli sairastunut. Jäi sellainen olo, että ruoka olisi jäänyt syöttämättä, ellen sitä olisi Mairelle syöttänyt. Hoitajien paine oli kova. Ehkä joku sen myöhemmässä vaiheessa olisi kuitenkin ehtinyt syöttää.

 

Mairen kasvot ovat jotenkin muuttuneet: suun seutu kai sen vuoksi, että alahuuli on kovasti ruvella, kun hän oli sitä purrut molemmissa kohtauksissa. Mutta posketkin näyttivät olevan hiukan turvoksissa. Toki häneltä tänäänkin irtosi mairemainen kaunis hymy monta kertaa. Ja tajunta on terävä: hän pudisti päätään, kun taputin häntä poskelle. Samalla hän katsoi viereiseen sänkyyn osoittaen katseellaan, ettei taputus poskelle ole sopivaa tässä monen hengen huoneessa.

 

 

su 10.5.     

Hain Mairen eilen sairaalasta kotiin. Sairaalan ovella sattui samaan aikaan olemaan ambulanssi kahden miehen voimin. Sanoin heille, että tunnen itseni tyhmäksi, kun ensimmäistä kertaa elämässäni olen siirtämässä ihmistä rullatuolista autoon. He antoivat muutamassa sekunnissa siirto-ohjeet, joista kiitin. Totesin heille, että vaimoni sai runsas viikko sitten kaksi epilepsiakohtaus­ta samana päivänä, ja nyt hän on unohtanut kävelyn. Tähän totesi ambulanssimies: ”Niin käy, kun sairaaloissa ei ole tarpeeksi väkeä harjoituttamassa kävelyä.” Mielestäni ainakin osittain hänen sanomansa on totta. Kolmeen kertaan pyysin sairaanhoitajilta ja yhden kerran fysioterapeutilta, että Mairen kävelyä harjoitutettai­siin. Ainoa tulos oli, että fysioterapeutti kävi poispääsyä edeltävänä päivänä toteamassa, että Maire tarvitsee pyörätuolin. Nyt kyllä omatuntoani kolkuttaa, etten itse Mairea harjoituttanut, kun kuitenkin jokaisena päivänä kävin sairaalassa yhdestä kolmeen kertaa päivässä. Annoin aikani yleensä ruoan syöttämiseen. Sen sijaan olisi pitänyt pyytää lupaa harjoituttaa jalkoja ja tehdä se.

 

Laitoin kotimme takaovelle kynnykseen johtavat laudat pyörä­tuolia varten. Merkillisen hyvin olemme kaksi vuorokautta selviytyneet. Maire on hymyillyt paljon. Olemme tsempanneet myönteisesti.

 

 

17.5.          

Iltayöstä parin tunnin nukkumisen jälkeen Maire huusi kaksi kertaa valtavan voimakkaat kauhunhuudot. Hetken päästä nostin hänet hellästi istumaan. Ei hän oikeastaan herännyt, mutta kuitenkin oli sen verran tajunnan tasolla, että nielaisi jogurtin joukossa pienen palasen rauhoittavaa unilääkettä. Lääkkeen oton jälkeen yö sujuikin rauhallisesti.

 

 

ti 20.5.2003       

Maire on tullut hyvin pelokkaaksi ja säikyksi. Hän saattaa pelästyä ja pelätä, kun vien leivän suuta kohti. Yhä enemmän hän on henkisesti mennyt omaan maailmaansa. Kun ystävämme pastori Petu kävi tänään kahvilla, ei Maire reagoinut millään tavalla sen enempää Petun alkutervehdykseen kuin lopputervehdykseen­kään. Hyvin paljon tulee myös voimakkaita ”hätkähdyksiä”, jonkinlaisia epileptisiä pienkohtauksia. Osaan niistä Maire reagoi sanomalla ”ai”. Kun viikolla kävin Suursuon sairaalassa lääkärin puheilla, hän sanoikin, että Kustaankartanon lääkäri saa noin kahden viikon kuluessa lisätä Mairelle määrätyn epilepsialääk­keen annostusta. Reseptin mukaan lääke on ”Alzheimerin tautiin liittyvien kouristuskohtausten hoitoon”. Lääke on nautittava runsaan nesteen kera. Ehkä tämä ohje oli jäänyt huomioimatta viime perjantaina Mairea parin päivän intervallihoidosta hakiessani. Luulin, että hän kuolee käsiini. Otsalta ja kurkusta virtasi hiki, ja hän oli hyvin heikko. Juotin hänelle runsaasti nestettä. Ehkä sen puutteesta oli kysymys.

 

Seuraavana aamuna Maire oli hyvin nukutun yön jälkeen varsin hymyilevä ja normaali­kuntoisen oloinen. Sitä seuraava yö ei mennytkään hyvin. Maire huusi oikein kovalla äänellä tuskaisia hätähuutoja pienin aikavälein. Kolmannen paniikkihuudon jälkeen herätin hänet lempeästi. Rauhoittava lääke auttoi hänet rauhaisaan uneen. Ilmeisesti hätähuudotkin olivat ilmentymiä epilepsiasta.

 

Hartioitani on alkanut särkeä ja käteni ovat kipeytyneet. Oikea ranne on varsin kipeä. Olen kai nostanut Mairea väärällä teknii­kalla. Tänään, kun ranne oli varsin kipeä, osasin laittaa painoa entistä paremmin koko käsivarrelle Mairea nostaessani. Pienen pieni epätoivo alkaa kalvaa mieltäni. Enkö jaksakaan tsempata? Maire ei ole ottanut sairaalasta tulonsa jälkeen yhtään kunnollista askelta. Vaipan olen toistaiseksi pystynyt vaihtamaan, kun olen saanut hänet rullatuolista ”puoliseisovaan” asentoon.

 

Mairen omahoitaja Ritva kävi viime sunnuntaiaamuna luonamme. Ensin hän meni WC:hen. Pelkäsin, etten ollut siistinyt sitä tarpeeksi hyvin. Sieltä tultuaan hän sanoi: ”Mairella ei ole kenkiä jalassa.” Perustelin kengättömyyden sillä, että Mairella oli liuku­estesukat, joiden ansiosta sain hänet nostetuksi pyörätuolista vaipanvaihtotilanteessa tai lepäämään laittaessani oikein hyvin. Olen koko ikäni hoitanut ei-juristin koulutuksen saaneena ihmisten lakiasioita. Olen kohdannut jossakin määrin epäuskoa kykyihini, koska en ole saanut tuomarin koulutusta, vaan opiskellut ”väärässä korkeakoulussa" oikeustiedettä pääaineenani. Nyt kai alan entistä enemmän kohdata epäuskoa hoitokykyäni kohtaan, kun en ole saanut teoriaopetusta hoitotyöhön. Silti olen sitä mieltä, että ajatus parisuhteestamme on Mairella jossakin aivojen sopukassa tai alitajunnassa positiivisena asiana. 

PAPPA PAKINOI

TULKOON VALOSTA ILO-OLOA!

Valollasi kirkasta puuhamme hupaisetkin!

 

Kesä-, heinä- ja elokuu ovat kesän kuukausia, joten kesää on vie­lä runsaasti jäljellä. Jäljellä oleva kesäsää voi olla hyvinkin au­rin­koista ja hellivän lämpöistä. Koululaistenkin asemaan on vaikea päästä. Koulut pääsivät juuri ja juuri alkamaan, ja sitten alkaa koulusta kesäloma. Toivottavasti lukuvuoden jana: 1. lähiopiskelu, 2. etäopiskelu ja 3. uusi pieni lähiopiskelujakso muodostivat aivoissa yhden pitkän kokonaisuuden. Silloin kesän alkaminen tuntuisi hunajaiselta. Mutta ah tätä koronaa, harmi!

Ideoita kaivataan heille, joilla ei ole töitten tai harrastusten parissa tarpeeksi mielenkiintoista ajankulua. Tässä on ainakin lähi-ihmisten puutteesta kärsiville itse hyväksi havaitsemani idea, ole hyvä:

Ala toki kirjoittaa päiväkirjaa. Kun sitä aikasi teet, tunnet saaneesi oikein hyvää seuraa, hyvän ystävän. Siellä voit filosofoida niin paljon kuin sielu sietää. Ja tulla onnelliseksi, koska se on polku, jossa voit toteuttaa itseäsi ja saada onnistumisia. Väliin voi kirjoittaa runoja, satuja, novelleja ja muuta kivaa. Ja ei niitä tarvitse "väliin" laittaa. Voit kirjoittaa runokirjan tai mitä tahansa muuta haluat. Kesälläkin järjestetään ympäri Suomea hyviä kirjoittajakursseja - ei muuta kuin googlettamaan! Lycka till! Monistenipuillakin voit ensiksi aloittaa omaksi ja läheistesi iloksi. Tuon ilon jälkeen monisteet voi jalostaa kirjaksi, paperiseksi ja vaikkapa äänikirjaksi.

 

Eläkäämme silti rohkeasti oman mielemme mukaan, jos se ei loukkaa ketään. Saammehan uskotella itsellemme, että elokuun jälkeenkin jatkuu kesä. Viime vuonna pappa ei malttanut lopettaa kesäuintisesonkiaan edes kesäajan loputtua lokakuun viimeisenä viikonvaihteena. Uskottelin kai asuvani aurinkorannalla, kun vielä joulukuun alkupäiviin asti jatkoin uimakautta ja aloitin sen taas huhtikuussa. Ainakin lopettamisen saattaa olla hitauden eräs ilmentymä. Hitautta ilmenee myös papan maanviljelyssä. Jo toisena vuonna peräkkäin pappa istutti 12 perunaansa heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Kauniisti ovat naatit kasvaneet. Pappa on iloinnut suuresti kasvun näkemisestä. Papan perunanviljelyssä on tosin jotakin vastaavaa kuin laskevien pörssikurssien osakesääs­täjillä. Vuodesta toiseen istutusmäärä on isompi kuin sato. Silti pappa kokee siinä minimaalistakin pienemmässä sadossa olevan jotakin rahassa mittaamattoman suurta, kaunista ja juhlavaa.

 

Aleksista tuli kesän kynnyksellä isoveli. Hän toivoi pikkuveljeä. Ja pelkäsi vähän, että tulisikin tyttö. Kerran iltarukouksen aikoihin pieni mies oli äidin kanssa taittanut peistä tulevan sivuperillisensä sukupuolesta. Äiti oli myötäelänyt Aleksin veljen odotuksessa. Kun iltarukous oli luettu ja äiti oli poistunut Aleksin huoneesta, kuului sieltä jupinaa: ”Kyllä mä sen arvaan, että tyttö se kuitenkin on.” Hyvä jupina meni hukkaan. Aleksi sai pikkuveljekseen Valtterin. - Aika on todella saanut siivet. Kun pappa aloitti pakinointinsa Munkinseudun Aluesanomissa, kerroin 3-vuotiaan Aleksin elämänviisauksista ja hänen papalle antamistaan opetuksista. Nyt Aleksi menee jo toiselle luokalle kouluun. Suokoon Sallimus kouluihimme niin taitavia opettajia, että lapset eivät kadottaisi luovuuttaan. Viljelkööt opettajat myös myöntei­syyttä. Toki realismia tarvitaan, mutta silti on onnellisempaa, jos ihminen näkee edessään puoliksi täyden kuin puoliksi tyhjän lasin. Ja lentäköön lasten mielikuvitus vielä aikuisenakin linnun lailla korkealle iloitsemaan korkealentoisesti. ”Mielikuvitus on onnellisten lahja”, on joku pappaa viisaampi sanonut. Olkoon jokaisella lapsella ja aikuisella myös edes yksi todellinen tukija, samanmielinen ymmärtäjä, vierellä kulkija. Raikukoon riemuisesti virrestä 543 säkeistö 4: ”Kun ystävien seurassa viihdymme vapaahetkin, niin valollasi kirkasta puuhamme hupaisetkin…”. Iloitaan runsaasti loppukesän vähenevästä valosta, luonnon antimista, kuutamostakin kukaties. Eikä unohdeta hymyä! Pappa toivoo lukijoilleen paljon aiheita sydämestä tulevaan hymyyn.

Aurinkoista - toivottavasti tulevaa - kesää!


Valon lisääntyessä ja kesän lähentyessä  alkavat ihmisten talviaikana uinuneet tunteet viritä.

Pappa aikoi sanoa, että elämä on siten tulemassa viriiliksi. Ex tempore ei
diletantti-papan kuitenkaan kannata sivistyssanoja käyttää. Siinä voi à
propos käydä a priori herkästi siten, että ex tempore ja exlibris sekä
aktuelli ja akvarelli menevät huomaamatta sekaisin. Sellaiseen tekstiin
olisi pakko laittaa humpuukia / humbug–otsikko. Voisi silti edellä
mainittu viriili (kielioppaan mukaan ”mieskuntoinen”, ”miehekäs”) olla
lähes oikea sana sille, mitä pappa tarkoitti sanoa. En tiedä, keventävätkö
tytöt kesän tullen vaatetustaan poikia enemmän. Joka tapauksessa ainakin osa miespuolisista ihmisistä katsoo kesän tultua naispuolisia ihmisiä vastaantulotilanteessa enemmän ja pidempään kuin talvella.

Pappa kertoo viime kesänä kuulemani tarinan pohjalta katseen kohdistamisesta  esimerkin: 

Nuoripari oli autollaan matkanteossa. Mies ajoi, vaimo istui repsikan eli pelkääjän paikalla. Jalkakäytävällä kävelytti vähäpukeinen, kaunis tyttö
koiraansa. Mies tuijotti tyttöä niin, että kolari oli hiuskarvan varassa. ”Henkemme pitimiksi voisit vähän vähemmän tuijottaa vieraita
naisia”, totesi pelästynyt pelkääjän paikalla istunut rouva. ”Koiraa
katselin, oli erikoinen rotu!”, vastasi mies.

Iloitkaamme toukokuusta ja tulevasta kesästä, auringosta, valosta, vihreydestä, kukista ja ehkä jopa virkistävästä kesäsateestakin. Hellitelkäämme itseämme myös kauniilla kesämuistoilla. Lapsenahan kesäisin aurinko paistoi alati ja uimavedet olivat aina sopivan lämpöisiä. Se kertonee ihmiselle luodusta valikoivan suloisesta muistista. On todella hienoa, että pilvisyys ja kylmyys katoavat mustaan aukkoon ja päivä paistaelee muistissa ja muistoissa.


Aleksis Kivi on Sunnuntai-runossaan tehnyt papan toivomuksen mukaan ja
muistellut:

”Mä muistan sen lempeän laakson,
ainiaan muistan sen,
miss´ istuin ma neitoni kanssa,
hellästi syleillen;
ja kiirehti kesänen päivä,
sunnuntaipäivä tyyni.”

Ehkä hiukan liiaksi tulemme painottaneeksi kesällä sään merkitystä.
Kaipaahan luonto välillä sadettakin ja ihminen toki osaa suojautua sateelta. Kesäsään saaman suuren painon small talkissa ja toiveissamme
tekee ymmärrettäväksi se, että kaamoksenomainen aika on peräti pitkä
verrattuna kesään. ”Virallinen”, kellon viisareiden siirtämiseen
heijastuva kesäaika tosin on aika pitkä. Eihän maaliskuun
loppupäivinä voi muuta kuin haaveilla "oikeasta" kesästä. Lokakuun loppupuolella kesä on lähinnä muistoissa. 

Seuraava siteeraus on Volter Kilven Kirkolle-teoksesta:

”Lämmintä oli, läikkää oli kedoilla, kukissa, taivaan kannessa; tuulen liepeessä ja huminoissa huojuvain metsän rantain.”

Parhain lukijani! Huomatkaamme lähellämme olevan kauneuden. -  Oi ollos onnellinen ja pidä itsestäsi ja mahdollisista läheisistäsi tarpeen mukaan keväisen ja kesäisen valonkin aikana hyvää huolta.

t. Pappa Kalevi

UNI JA UNIVAIKEUDET

Viime päivinä on tullut hyvin yleisesti mieleen lapsuusaika. Yllättäen tuli ajatuksiini sellainenkin asia, että jo ehkä alle kouluiän kärsin nukahtamisvaikeudesta. Mieleeni tuli myös isäni antama ohje: ”Mene vatsallesi, se rauhoittaa vatsahermoja!” Muistikuvani ovat noin seitsemän vuosikymmenen jälkeen hataria. Melko varma olen, että ainakin rauhoitun isän neuvosta. En osaa arvioida, perustuiko Ilmo-isän ohje kokemus- tai muuhun tietoon, vai oliko hänen tarkoituksensa rauhoittamisen kautta auttaa nukahtamisvaikeudessani. Viime mainittuhan vaikuttaa kuin aikuiselle auttaa univaikeuteen auktoriteettina toimivan lääkärin antama kalkkitabletti. Riittää, kun auktoriteetti varmalla äänellä vakuuttaa, että tämä on juuri sopivan vahva lääke. Se vaikuttaa nopeasti ja varmasti. - Muuten: Nykyasiantuntijat taitavat sanoa, että vatsallaan nukkuminen voi aiheuttaa sellaisen asennon, jossa niska kipeytyy.

 

Kertaan yhden vanhuksen aikoinaan ET-lehdessä esittämän nukahtamiskeinon. Hän tyrmäsi kaikki muut keinot ja sanoi kokeneensa pomminvarmaksi yksinkertaisen konstin. ”Ei muuta tarvita kuin kunnon tyyny jalkaterien alle niin, että jalkaterät nousevat ylös sängyn tasolta. En ole varma, mutta oletan tuon olevan tavallinen uneen liittyvien vaikeuksien voittamisessa: jollekulle voi auttaa, jollekulle ei. Yrittänyttä ei laiteta. Yhtä hyvin voi sanoa keinoksi, että ei pidä mennä nukkumaan ennen kuin tuntee olevansa väsynyt. Tai: ei pidä makuulle menon jälkeen alkaa murehtia. Ehkä varsinkin nuoret murehtivat koko maailman puolesta ilmastomuutoksesta ja muusta. Ja kaikilla on omia murheita. Niiden painolasti pysyy usein samana, mutta väsyneenä se lasti vähintään kolminkertaistuu – vähän persoonan herkkyydestä riippuen. Me eniten murehtijat voimme lohduttautua vanhalla kansanviisaudella: Herkkyys kaunistaa.

 

Lopuksi tällä kerralla: Makuuhuoneen lämpötilan on oltava sopiva: ei liian kuuma, eikä liian kylmä. Mieluiten viileähkö, esimerkiksi noin 19 astetta. Me ihmiset olemme ”erilämpöisiä”: kun toinen kulkee ulkona lämpimässä puserossa, toinen voi kulkea mieluusti ohuessa t-paidassa.

 

 

 

 

TOUKOKUUSSA 2020

Perjantai 1.5. Vappupäivä  

Lauantai 9.5. Eurooppa-päivä  

Sunnuntai 10.5. Äitienpäivä  

Tiistai 12.5. J.V. Snellmanin päivä 

Sunnuntai 17.5. Kaatuneitten muistopäivä 

Torstai 21.5. Helatorstai

Sunnuntai 31.5. Helluntaipäivä

Täysikuu: torstai 7.5  Kuva: www.terve.fi

KEVENNYS

Seuraava kevennys on ollut blogissani jo kertaalleen monen monituista vuotta sitten. Kertaus on opintojen äiti, ja edellisen ilmestymisen jälkeen on tullut uusia lukijoitakin mukaan tuhatmäärin. Näin tuli esitetyksi pyyntö: Saanhan tämän kertoa. Hyvä, kiva, bra - Kiitos!

Alla oleva tositarina on julkaistu vuonna 2003 ilmestyneessä ATSALEA-nimisessä kirjassa; jonka alaotsikko on Juttuja muistamattomuudesta ja vanhenemisesta. Tekijät ovat RAIMO SULKAVA, PERTTI RIIHELÄ ja OLLI-PEKKA RYYNÄNEN (Toim.)

"Kaksi vanhaa miestä jutteli:

- Kuule, on vanhenemisessa yksi hyväkin puoli.

- No mikä?

- Nuoruuden aikaiset pelot katoavat.

- Mikä esimerkiksi?

- No se, että kuolee nuorena."

TOIVON TOIVOTUS

Toukokuu kiitää. Kesä on tulossa. Tulkoon hyvä kesä! Talvi ja kylmät tuulet ovat - toivottavasti! - menneet. Linnut laulavat. Kukat nousevat maasta.

Laulun ja hyräilyjen aika tulkohon. Unelmasi, haaveesi ja toiveesi toteutukohon. Korona uupukohon! Terveys, ilo ja toivo paremmasta voittakohon!

 t. Kalevi

 

JK

LAPSENLAPSI ALEKSIN JA PAPAN VIDEO 

Ehdimme tehdä ennen koronan tuomaa keskeytystä vain yhden videon. Sen ainokaisen pääset katsomaan ja kuulemaan painamalla alla olevaa linkkiä:

https://www.youtube.com/channel/UCOCrEA_Zt2P_TpIIo0ppHjA/featured  

Katsottehan vaikka koronaolotilan vaihteluksi vaikka vain alun. Jatkamme projektiamme heti, kun korona-aika vielä hiukan hellittää. - Tähän mennessä  blogin lukijoista kolmisen tuhatta ei ole vielä löytänyt videopuolelle. Kunhan pääsemme Aleksin kanssa joskus rytmistä kiinni, voisi Jorma Uotinenkin sanoa: "Ei huono!" - Kokeilettehan:  vain yksi painallus hiiren vasemmalla puolella yllä olevaan linkkiin ja ääni päälle laitteeseen. Pyydättehän seniorit tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan avuksenne nuoria.

Kaikkea Hyvää ja erityisesti hyvää terveyttä

toivottaen

Kalevi