SYYSKUUN 2021 TEKSTIN JATKOA

Lauantai 25.9.2021 - Kalevi Suojanen


Kirjoitettu lauantaina 25.9.2021:

Tässä tulee etukäteistutustumista varten ja toivottavasti mielesi ylennykseksi tekstiä huomisista kirkonmenoista, ole hyvä:

SUNNUNTAI 26.9.2021

3. vuosikerta

(18. sunnuntai helluntaista) 

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

 

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

 

 

KESKEISTÄ:

Kristityn vapaus

Usko Kristukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen, perinnäissääntöjen ja toisten ihmisten mielipiteiden varaan. Kristus päästää seuraajansa vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista mutta sitoo heidät totuuteen ja rakkauteen. Kristuksen rakkaus näyttää suunnan kristityn elämälle, teoille ja valinnoille.

 

 

Päivän evankeliumiteksti: Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 7

Fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?”

Hän vastasi heille: ”Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu:

      Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,

      mutta sen sydän on kaukana minusta.

      Turhaan he minua palvelevat,

      kun opettavat oppejaan,

      ihmisten tekemiä käskyjä."

 

Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä.

 

Ja hän jatkoi: ”Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne. Mooses on sanonut: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ ja ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla’. Mutta te opetatte toisin. Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: ’Se, mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban: olen luvannut sen uhrilahjaksi’, te ette salli hänen enää tehdä mitään isänsä tai äitinsä hyväksi. Näin te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan. Ja paljon muutakin te teette, samanlaista.”

 

 

TAI: (VAIHTOEHTOINEN EVANKELIUMITEKSTI sunnuntaille 26.9.2021):

Mark. 2:23–28

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 2

Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä. Silloin fariseukset sanoivat hänelle: ”Katso nyt! Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?” Mutta Jeesus vastasi heille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä eikä heillä ollut ruokaa? Hän meni, Abjatarin ollessa ylipappina, Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleenkin, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille.” Ja Jeesus sanoi heille: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra.”

 

Kirjoitettu tiistaina 21.9.2021:

KANSAINVÄLINEN RAUHANPÄIVÄ

Tiistaina 21.9.2021

Vuonna 1981 YK:n yleiskokous asetti kansainväliseksi rauhanpäiväksi syyskuun kolmannen tiistain.  Vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskujen seurauksena yleiskokous päätti, että kansainvälistä rauhanpäivää vietetään vuodesta 2002 lähtien 21. syyskuuta.

Päivä on omistettu rauhan vahvistamiselle niin kansojen sisällä kuin niiden välilläkin. Rauhanpäivän ajaksi toivotaan kaikkien konfliktien taukoavan...

...SYYSPÄIVÄN TASAUS

 keskiviikkona 22.9.2021

 ... Rauhanpäivää seuraa SYYSPÄIVÄN TASAUS keskiviikkona 22. syyskuuta 2021. Kuten kevätpäivän tasauksena keväällä, toistuu myös syyspäivän tasauksena se, että yö ja päivä ovat keskenään suurin piirtein yhtä pitkät. Vanhan kansan mukaan kesä loppuu ja syksy alkaa syyspäivän tasauksesta. Me, eli nuori kansa. tiedämme, että tänä vuonna syksy on alkanut jo aikoja sitten. Mutta elämä voi olla niinkin ihmeellistä, että kesä yllättää ja palaa vielä ainakin hetkeksi takaisin. Silloinhan elämä olisikin mitä monipuolisinta: kaunis ruska, kaunis kesä. Siltä varalta, jos sen koemme, toivotan jokaiselle säädylle eli Teille kaikille rakastamilleni lukijoille tulevaa Onnellista ruskakesää!

Vanha kansa ei tainnut tuntea toivorikkauden täyteydessäni kehittelemääni ruskakesä-sanaa. Vanha kansa puhui aikoinaan INTIAANIKESÄSTÄ. Se oli ja on nykyisinkin silloin, kun kylmähkön syksyn keskelle tuppautuu yllättävän lämmin jakso. Pidetään peukkuja, että intiaanikesänkin pian kokisimme! Kaiken varalta: Onnellista Uutta Kesää, Intiaanikesää!

t. Kalevi

Kirkollista tekstiä kirjoitettu sunnuntaina 19.9.2021:

SUNNUNTAI 19.9.2021

17. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

 

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

 Keskeistä: Jeesus antaa elämän

Tätä sunnuntaita on kutsuttu evankeliumitekstien vuoksi pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. Jeesus on voittanut ihmistä ja koko luomakuntaa uhkaavan kuoleman vallan. Siksi häneen uskovilla on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan. Kerran luomakuntakin vapautetaan katoavaisuuden orjuudesta.

Päivän evankeliumiteksti:

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5

Jeesus sanoi juutalaisille:
    ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”

Lähde: www.evl.fi/kirkkovuosikalenteri

Kirjoitettu perjantaina 17.9.2021:

Sunnuntaina 19.9.2021 Vietetään TURUN PÄIVÄÄ monen monituisen vuosikymmenen perinteen mukaisesti.

Taas tulee mieleeni 1960-luvun opiskelu Turussa. Ilmeisen moneen kertaan joskus aikaisemmin kertomani mukaan paras paikka oli lukea tentteihin Turun tuomiokirkon läheisyydessä Aurajoen rantanurmikolla. Ilmankos vieläkin säännöllisesti kuuntelen YLE Radio 1:stä mieliohjelmaani, jossa tuomiokirkon kello lyö 12 kertaa ja tekee sen jälkeen tilaa 10 minuutin radiouutisille. Niillä pärjää pitkälle päivää eteenpäin.

JK Kuten olen kertonutkin, kun ruohomatto ei ollut istumakunnossa, menin lukemaan Åbo Akademin kirjastoon. Ystävystyin vahtimestarin kanssa ja minulla oli kulkulupa tuon opinahjon kirjastoon lukemaan tentteihin vaikka pitkälle yöhön. Yt. K.

Lämpimin terveisin

Yours Kalevi

Kirjoitettu tiistaina 7.9.2021:

LÄÄKETIEDETTÄ

Tämä päivä oli minulle henkilökohtaisesti Suuri Päivä. Taas kerran totean, että ikä tuo raihnaisuutta lisää.

Kävelyni on ollut todella pitkän ajan erityisen vaikeaa. Yliopistolliselta sairaalalta tipahti pari viikkoa sitten kutsu saapua kävelemisen harjoittelemiseen. En reagoinut kutsuun mitenkään. Ei siitä sitten sen jälkeenkään enää mitään kuulunut, kun lääkintähenkilökunnan resursseja tarvitaan "koronapelaamiseen".

Nyt on kehoni ollut muutaman päivän lähes yötä päivän särkyä ja kipua täynnä. Para-Tabs-tapletilla olen jotenkuten pärjännyt. Tapanani on ollut mitata verenpaine kaksi kertaa vuorokaudessa. Verenpainelääkettä olen joutunut syömään vuosikymmeniä.  Nyttemmin olen parin viime kuukauden ajan jättänyt lääkärin luvalla aina silloin tällöin välipäiviä lääkkeestä, koska verenpaine oli asettunut itsekseen sopivalle tasolle useina päivinä. Eilen maanantai-illalla mittasin verenpaineen. Alapaine oli sopiva, yläpaine liiteli pilvissä, hipoen lukemaa 200. Kun aamuyöstä otin uudelleen paineen, yläpaine oli vielä pilvissä ja alapainekin hipoi jo omia pilviään. Googlasin, mitä se merkitsee. Merkitsee sitä, että aivoinfarkti tai sydäninfarkti voi tulla vierailemaan. Sain puhelimitse ohjeen, jonka mukaan on lähdettävä hetimmiten lääkärille päivystysvastaanotolle. Samalla tuli kielto autolla ajamisesta. No, menin ja tulin "huurupiilillä".

Lieneekö yleistä, että ihminen pitää etukäteen todennäköisenä usein pahinta vaihtoehtoa. Kun minulla on vain yksi munuainen, ja kun kipu ulottui nivusesta vatsan ja kyljen kautta pitkälle selän puolelle asti, tunsin muka kivun kovana siinä ainoassa munuaisessa. Sanoin oikeastaan elämälle hyvästit. Minun ikäiselleni ei siirännäismunuaista asennettaisi. Hyvästi siis?

Mutta ei! Onnekseni ei! 

Koko työpäivän verran meni aikaa, mutta se kannatti. Lääkäri tutki rauhallisesti, laaja-alaisesti, asiantuntevasti, ystävällisyyttä osoittaen.  "Sinulla on oikealla puolella nivustyrä."

No, edessä on pelastava, ja toivottavasti kävelytaidon takaisin tuova, pienehkö leikkaus. Pienehkö-sanaa käytän kokemuksesta. Vasemmalta puolelta leikattiin muutama vuosi sitten nivustyrä.

En malta olla toistamatta kirjoitukseni alkua: Minulla oli tänään Suuri Päivä. Totta puhuen: Ilmankos tiistai tuntui hienolta ja onnelliselta sunnuntailta. Pian ajetaan vielä autollakin kauppoihin ja näkemään maailmaa lisää.

----------------------------------------------------

Kirjoitettu lauantaina 4.9.2021:

Yrittäjän päivä sunnuntaina 5.9.2021

Yrittäjän päivästä on tullut kansallinen juhlapäivä, jota vietetään sunnuntaina 5.9.2021 monin eri tavoin. Yrittäjän päivän päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Helsingissä Kiasmassa. Päivän teema on Yrittäjyys ja kulttuuri. Katso lisää: www.yrittajanpaiva.fi

Kirjoitettu lauantaina 4.9.2021:

Lauantaina 4.9. on Suomalaisen ruoan päivä

Suomalaisen ruoan päivän banneri

Katsothan lisää osoitteesta www.hyvaasuomesta.fi/suomalaisen-ruoan-paiva

------------------------------------------------

Kirjoitettu perjantaina 3.9.2021:

Taas tuli perjantai, jolloin ahkeroitsija ainakiin ennen vanhaan haalarinsa nurkkavaatenaulakkoon heittää sai. Nykyisin viikonvaihde tulee ihan heti, kun edellinen on ollut. Mutta ajatella, että jo kauan sitten ainakin pankin asiakkailla aika on kiirinyt vielä nopeammin. Nimittäin juuri, kun oli saanut vekselillä velkaa kolmen kuukauden ajaksi, tuo kolme kuukautta tuntui tulevan justsillään hetimmiten tykö maksua tai ainakin lyhennystä varten.

Nyt sitten vain miettimään, minkälaisista onnistumisista teemme viikonvaihteesta hyvän. Lepoa ei saa unohtaa. Jos malttaa levätä, itse kukin tavallaan tykönänsä, se on hyvä onnistuminen. Roskisten tyhjentämisestä ja monista muista tärkeistä askareista voi itseään kehua sanoin: "Hyvä minä." Ja minä sanon sinulle lukijani: "Erityisen Hyvä Sinä!

"Tänä päivänä, 3.9. oli syntynyt edesmennyt presidentti Urho Kaleva Kekkonen. (3. syyskuuta 1900 Pielavesi – 31. elokuuta 1986 Helsinki).

Urho Kekkosesta muisteihimme jääneistä tarinoista ehkä tunnetuin tapahtui Kustavissa, jonne hän meni vierailulle venepelillä tuttavakalastajapariskunnan kotiin. Urholta  läikkyi kahvia kahvipöydän pöytäliinalle. - Vähän myöhemmin talon isännälle kävi samoin. Isäntä sai emännän hermostumaan. Emäntä totesi: "No nii, siin o toine sika!"

SYYSKUU SYKSYN TUO !

Vai voisiko tuo vanhan kansan sanonta jäädä koronan keskellä toteutumatta? Tokkopa. Toivottavasti ei ainakaan mitään odottamattoman merkillistä tapahdu. Ja jos tapahtuu jotakin odottamattoman merkillistä, Sallimus antakoon sen olla pelkästään hyvää. Mutta kyllä meitä ihmisiä mahtuu niin peräti monenlaisia juniin ja muihin kuljetuslaitteille, että laitureille ja tienposkillekin jää. Näin ollen: Tuli mitä tuli syyskuun ilmanaloiksi, aina riittää jokin määrä heitä, jotka sanovat koettuaan syyskuun ilmat, että "eihän me tällaista tarkoitettu tulevaksi". Eipä auta valittaa, koska ihmispoloina otamme sitä, mitä tarjotaan.

Tehdään kaiken odottamattomankin keskellä pienistä onnen hippusista valtaisia onnellisuuskasoja!

Pari "virallista" vuodenaikatietoa: Syyskuun 22. päivä on syyspäivän tasaus. Kyllä vanhat ja viisaat sanovat, että viimeistään meillä silloin kesä loppuu. Mutta elämä on ihmeellistä! Kalenteriin on täytynyt kirjoittaa 31.10. eli lokakuun viimeisen päivän kohdalle, että "kesäaika päättyy".

Meillä lapsiksi uudelleen tulleilla senioreilla on joka tapauksessa lystiä. Olkoon joka viikonpäivä juuri se, mistä eniten pidämme, ja leikitään, että jokainen menossa oleva vuodenaika on juuri se, josta eniten tykkäämme.

toivoo Kalevi